Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland

Timo Kinnunen One Man Band - Serverimaailma

On The 18th April in 2016

Tälle kotisivulle olen koonnut juttuja useilta, nyt jo lakkautuneilta kotisvuiltani. On elokuvaklippejä, musiikkia useassa eri formaatissa, ja tyhjää filosofista jauhantaa. En ole koostanut näitä juttuja siksi, että ne olisivat jotenkin itsessään arvokkaita, tai sisältäisivät salattua tietoa, vaan olen tehnyt kaiken tämän ainoastaan tallentaakseni hetkiä sieltä sun täältä. Ne ovat (tavalla tai toisella) minun kokemiani hetkiä, ja ovat ollet jossakin vaiheessa minulle merkityksellisiä. Kuitenkaan nämä jutut eivät kerro paljoakaan siitä, millainen minä tosiasiassa olen, mutta sanottakoon se nyt vaikkapa näin: minussa ei mitään kovinkaan kummallista. Olisin useimmille varmaankin pettymys, koska he eivät löytäisi mitään. Mutta sellaisia me nyt kuitenkin kaikki olemme – ihan tavallisia meikämanneja. Yhtä tavanomaisia kuin lika.

Timon musiikkikokoelma - Timo's Music Collection

Klikkaa tästä niin siirryt Timon musiikkikokoelmaan - Click this link to jump to the page of Timo's Music Collection

Tämä kokoelma sisältää ihan omatekemiäni audioita, mutta onneksi nämä biisit eivät kestäneet kauaa – nämä omatekemät (kuten eräässä toisessa laulussa toivotaan ja sanotaan). Ylläoleva kuva auttaa teitä kaikkia kun päätätte sen aiotteko ylipäätään kuunnella näitä henkeni tuotteita. Se on näet se kuuluisa See No Evil Monkeys -kuva, jonka syvämerkityksen me kaikki kuvittelemme ymmärtävämme, vaikkemme tosiasiassa ymmärrä yhtään mitään. Apinat ovat näet valppaita otuksia! Ne eivät normaalisti kaipaa seuraamme, eivätkä halua meitä millään tavoin miellyttää – paitsi ehkä saadakseen banaanin, mutta se on lähinnä karkeaa hyväksikäyttämistä. Koirat ovat meitä paljon lähempänä kuin apinat, sillä joillakin roduilla on aivan vimmattu halu ymmärtää meitä ja meidän motiiveitamme. Koirat eivät peittele meiltä mitään, ja ne haistavat pelkomme, ja kykenevät sujuvasti tulkitsemaan tiedostamattomia signaalejamme – ennekuin niitä itse kykenemme kokemaan tai havaitsemaan. Kerran minulla oli kyljessäni iso paise, joka sitten puhkesi, ja jota hoidin desinfioivilla aineilla, ja suojakäärellä. Koko ajan koirani oli kiinnostunut kyljestäni, mutta en antanut sen edes haistella kipeää paikkaa. Kerran se sitten sai tilaisuuden lipaista salaa kipeää kohtaan; se oli koko ajan ollut siitä tietoinen, ja halusi hoitaa kipeää paikkaa niinkuin koiran hoitavat koiranpentujen kipeitä paikkoja. Minä en haistanut koskaan mitään, mutta varmaankin paise haisi koiran nenään kuin avoin tunkio. Emme me ihmiset ole kovinkaan eteviä missään. Valtaosa meistä ihmisistä kuuluu (Gaussin käyrällä ilmaistuna) siihen heikompaan puoliskoon, jolla on tapana töllistellä kaikkea suu auki repsottaen. Ei jää paljoa tulkittavaa! Korvien väliin koskee, kuten Punaiseksi Palanutkin ähkäisi tuskissaan. Biiseistäni taas sanoisin: älkää kuunnelko näitä ollenkaan, ja ohittakaa musiikkiin johtavat linkit, mutta tehkää se siunaten, ja heilutellen suitsutusastioitanne – te ohimarssiva, iloinen joukko (kuten Jean Genet kirjoitti, tai ainakin niin tarkoitti). Joku saattaa kysyä, miksi teen kutakuinkin merkityksetöntä musiikkia ja värkkään yksitotisia videoita, ja tarjoan niitä sitten pokkana muidenkin pällisteltäväksi ja kuunneltavaksi. Ajattelette kenties, että olisi pitänyt ilmehtiä iloisesti, ja viihdyttävästi, tai että näitä tuomarinurmioita on jo nähty, ja että nyt tää saa jo riittää, ja että viimeinen kerta tää olla saa. Vastaan, että aina nämä minun esitykseni viinan lonotuksen, ja toisten henkihieveriin hakkaamisen voittavat, ja kertovat sen, että amerikkalainen, viihteellinen esiintymiskulttuuri ei ole se ainut ja oikea. Netissä jokainen voi olla päivän kuninkaana omassa lajissaan, ja lusmuilla sitten kaiket muut ajat honisevalla äänellä mumisevana heittiönä. Tietenkin on aina parempi laulaa omalla, kimeällä ukonäänellään kuin kiristellä loputtomiin hampaitaan ja miettiä osaako sitä vaiko ei. Ei kannata miettiä sitä onko juuri nyt oikea hetki astua areenalle, ja näyttää kyntensä. No, minusta kyse ei ole ollenkaan siitä osaatko mitään, tai oletko kenties taitava (vaikkakin unohdettu artisti, tai taiteilija) sillä olemmehan kaikki taiteilijoita vaikkemme olisikaan. On parempi kokea kulkevansa yksin omia teitään krokotiilinnahkaisissa bootseissaan, vaikka tämä teitteni yksinäisyys johtuu vain siitä etteivät muut minun kulkemilleni teille tule. Ne vain sanovat: en tule teille! Mitä minä teillä tekisin – teillähän haiseekin! Ja kukapas sen tietää, etteikö joskus tulisi aika jolloin kaikki nämä minunkin jollotukseni olisivat korkeakulttuuria, tai vähintäänkin mielenkiintoista ajankuvaa. Että olisin kyennyt tallentamaan jotakin siitä suuresta murroksesta, jonka ikäluokkani kävi läpi – aina radion ajoista television valtakauteen, ja internetin tuloon. Tulevaisuudessa sanotaan, että tuollaisiakin hulluja sitä maa on päällään kantanut! Ja te muut, jotka ette kykene muuta kuin pukkaamaan päivittäisen pökäleenne, te voitte kokea itsenne yhä enemmän ja enemmän todellisiksi, joskin unohdetuiksi artisteiksi. Minä annan teille kaiken omatekemäni ihan ilmaiseksi, ja toivoisinkin, että musiikkiteollisuus kääntyisi vähitellen minun linjalleni (erityisesti suojaamattoman musiikkiformaatin asiassa), ja tietääkseni joku isompi firma on jo tehnytkin niin. Tarkoitan sitä, että sisällöntuottajat ryhtyisivät viimeinkin kilpailemaan laadulla, ja kattavilla oheismateriaaleilla, jolloin itse musiikki olisi ilmaistavaraa, koska eihän se itsellään kanna mihinkään. Kuuntelin tässä taannoin oivan kokoelman suomalaista musiikkia, joka lienee tarkoitettu tavalliselle kansalle. Suurin osa kuuntelemastani tuotannosta oli vaivaannuttavaa ja tyhjää yhden ja saman toistoa, ja vain harvat biisit nousivat selvästi muiden yläpuolelle, ja pääsivät omassa lajissaan kansakunnan kaapin päälle. Ja näitä sitten uusitaan televisiossa aina maailman tappiin saakka, ja yritetään keksiä jotakin käyttöä kantanauhoille. Puhdas, kaupallinen musiikkituotanto on aina perustunut rahankeruuseen, mutta varsinaisessa kansanmusiikissa rahaa saattoi saada kun musiikki oli vielä tuoretta, ja ansaittu raha muuttui leiväksi. Väistämättä musiikki muuttui kuin itsestään ilmaistavaraksi ja kansan omaisuudeksi, ja jokaikisen hoilattavaksi. Nykyinen musiikkibisnes taas kerää rahaa koko ajan, ja rahastaa jokaisesta uusintapainoksesta, tai teknologian harppauksesta. Luulisi niiden olevan edes jotakin velkaa kansanmusiikille, josta kaikki kevyt musiikki, ja se parempikin, ovat kuitenkin lähtöisin. Ajatelkaa vaikka Ukko-Nooaa, joka ei olisi mitään ellei joku Bellmannin setä olisi sitä keksinyt, tai sitten sen on keksinyt joku muu. Sivunmennen sanottuna: Ukko Nooa on ihan tavallinen juomalaulu, joka kertoo Nooasta, joka ensitöikseen istuttaa viiniköynnöksen taimia kun viimein arkista pääsee, ja se kertoo myös Nooan hauskasta eukosta, joka paapoo viinaan menevää miestään ja antaa hänen juoda, eikä urputa - kun kerran mies haluaa vinettoa siemailla. Yleensähän nuo eukot tuppaavat marmattamaan, jos sitä edes joskus ratkeaa ryyppäämään. Ei ole oikeastaan mikään ihme, että Bellmannin laulua ei ole käännetty suomeksi, ja että sitä ei jolloteta kaikissa lastentarhoissa. Tämän huojuvan ja natisevan aasinsillan kautta pääsemmekin sitten itse asiaan. Missä tahansa musiikissa tärkeintä ovat sitä selittävät taustat, ja oheistarinat, sekä anekdootit, sekä kaikki se mystisyys, joka liittyy eräisiin ihmisiin, ja heidän vaikutukseensa muihin ihmisiin. Ilman tätä kyseistä mystisyyttä Dylanin laulut olisivat toivotonta määkimistä, ja Sibeliuksen teokset puuduttavaa, arktista humppaa. Useimmat suomalaiset taiteilijat olisivat ihan tavallisia juoppoja (niinkuin useimmat heistä ovatkin). Olisi erittäin toivottavaa, että kaikki kynnelle kykenevät saisivat edelleenkin tehdä tarjolla olevista esityksistä vapaasti omia versioitaan, ja näin ehkä elpyisi se oikea ja aito kansanmusiikki, jonka varassa kaikki musiikki oikeastaan seisoo. Miten paljon klassisen musiikin nerot ovat kopsanneet tarttuvia sävelteemojaan kansanmusiikista? Vain Luoja tietää, jos sitten enää hänkään on enää kärryillä asiasta. Jos kansanmusiikki kuolee, näivettyy myös se niin sanottu parempien ihmisten musiikki ajan myötä. Vapaassa tarjonnassa kansanmusiikki tuottaisi miljoonittain uusia variaatioita, ja siten ihmiset maksaisivat takaisin kuuntelemansa musiikin monin kerroin, koska sellaisesta on lupa sisällöntuottajankin repiä mikä on vapaaksi tarkoitettu, eikä patentoitu käyttökelvottomaksi. Sisällöntuottajat eläisivät vallan mainiosti artisteihinsa liittyvillä taustatarinoilla, sekä sillä, että osaavat toimittaa tavaran paikasta A paikkaan B.

Timon kirjoittamat suomen- ja englanninkieliset filosofiset tarinat ja tutkielmat PDF ja HTML muodossa - Timo's Finnish, and English philosophical researches and stories in PDF and HTML format

Klikkaa tästä niin siirryt Timon kirjoittamat suomen- ja englanninkieliset filosofiset tarinat ja tutkielmat - sivulle - Click this link to jump to the Timo's Finnish, And English Philosophical Researches And Stories

Filosofia on senverran ankara hengentieteen laji, etteivät siinä pärjää steinerilaisetkaan ilman, että koko filosofian laitos loppujuoksussa viedään alta, ja se muutetaan alaosastoksi, ja professorista tulee halpa osastonjohtaja sinne laitosrakennusten kaikkein perimmäiseen soppeen, viimeisen, ja ukko suljetaan sinne ikkunattoman oven taa. Nimikin on liimattu oveen teipillä, ja kaikessa on haikeaa lähdön tunnelmaa. Poissa oli Polsun läpijuoppo seurapiiri, ja tärkeily tiedekunnan kokouksissa, jossa edustettiin tieteiden äitiä. Ylläoleva kuva osoittaa selkeääkin selkeämmin sen, mitä filosofin päässä pyörii: kuvia omasta itsestä ja omien ajatusten ainutlaatuisuudesta. Ollaan löydetty totuus, ja jotakin ainutkertaisesti uutta, jolle silti voidaan kontruoida monia liittymäkohtia filosofisesta traditiosta. No, myönnän silti mielelläni, että vielä nuorra miessä ollessani uskoin eräisiin hengentieteisiin, kuten filosofiaan, ja sen mahdollisuuksiin. Näin vanhempana on huomaavinaan, että kaiken pohjalla on vastenmielistä raadollisuutta ja pelkää oman edun ajamista, millä tarkoitan, että filosofit eivät ole kovinkaan jaloja noin niinkuin ihmisinä, ja heidän fiksuudestaankin voidaan olla montaa mieltä. Suomessa nykyisin julkisuudessa mielellään esiintyvät filosofit ovat lisäksi erittäin pinnallisia, ja heijastavat siten aikamme onttoutta, ja sisäistä näivettyneisyyttä. No, tietenkin heidän ajatuksensa voittavat mennen tullen esimerkiksi kaupparatsujen läpikyyniset ajatuskuviot, ja ihmisten härskin hyväksikäytön ideaalit, koska filosofian olemukseen kuuluu selkeä kriittinen komponentti, mutta olennaistahan tässä kaikessa on se, että ihminen, olipa hän sitten vaikkapa filosofi, jää lopulta aivan yksin kohtaamaan oman, persoonallisen kuolemansa, ja hänellä ei ole paljoakaan tukea hienoista ideoistaan, kun puitteita niille ei ole. Tänä päivänä me elämme aikaa jolloin tarjolla on aina joku kosmologi, joka vakuuttaa televisonkatsojat sutiparrallaan ja iloisesti tuikkivilla silmillään, tai sitten meillä on papinkaapuinen, iloinen papinvesseli, jonka oma elämä osoittautuukin tarkemmin tutkittaessa raadolliseksi, ja omaa, taloudellista etua ajavaksi. On aivan tyypillistä, että esille nostetaan joku maitonaama filosofi, joka valmistui niin man perkeleen ennätysajassa kuin vain suinkin mahdollista, koska hänelle tehtiin se monin tavoin mahdolliseksi, ja koska hän kuului oikeaan sukuun. Helsingin universtaalla tarvittiin nuoria, nousevia neroja, jotka eivät ihan oikeasti olleet mitään oikeita neroja, mutta välttävät tähän hätään, kun täytyy kilpailla määrärahoista ja rahoittajien rahapusseista. Eivät tavalliset ihmiset lue koskaan näiden nerojen tieteellisiä töitä, ja jos lukevatkin, niin sekaantuvat oitis kapulakielen viidakkoon, ja ulisevat pian kuorossa, että nerokasta on, nerokasta on. Oikea nero ei tarvitse mitään instituutioita, tai korukieltä näyttääkseen siltä mitä oikeasti on, ja hänen on pakko tehdä sen minkä osaa vaikkei saisi siitä mitään itselleen. Leonardo da Vincin oli ihan pakko piirtää lentokoneita ja muita laitteita, vaikka kukaan ei olisi voinut niitä valmistaa hänen elinaikanaan. Hän tiesi, että lentäminen olisi ihmisellekin mahdollista - erityisten koneiden ja apulaitteiden avulla – tekemällä ihmisestä eräänlaine kyborgi. Eihän hän tällaisia hienoja sanoja käyttänyt, mutta pyrki johonkin tällaiseen, ja ehkä siksi tutki varsin perusteellisesti ihmisen anatomiaa ja fysiikkaa. Siis sitä, voisiko ihminen lentää esimerkiksi lihasvoiman avulla. Nythän tiedämme, että liitovarjon kanssa tämä on täysin mahdollista, mutta ei tätä Leonardon aikana tiedetty. Meidän aikanamme tällaisia ihmisiä ei enää ole, koska nämä keinotekoisesti luodut universtaan näennäisnerot ovat erinomaisen sopivia täyttämään televisiotodellisuuden luoman valhemaailman, ja saavat ihmiset luulemaan, että silkalla arkipäivän päättelyllä voitaisiin todella ratkaista kaikki kysymykset. Näiden nuorten nerojen kautta universtaskin saa julkisuutta, ja kenties, kenties, taas hieman enemmän rahaa. Nämä sitten ottavat kantaa milloin mihinkin, ja varmastikin osa ihmisistä uskookin heidän tietoonsa. He ovat yhtä tärkeitä kuin aamutelevision aina niin virkut toimittajat, joilla tuntuu olevan koko ajan niin paljon sanottavaa – puhumattakaan haastateltavista, jotka aina yhtä punaposkisina selostavat asiaansa, eivätkä koskaan vilkuile kameraan, koska heille on opetettu, ettei niin saa tehdä - ainakaan televisiohaastattelussa. Tämä kaikki on mahdollista koska me elämme jokamiehen vuosisataa, jolloin jokainen voi voittaa minkä tahansa tietokilpailun, ja filosofiakaan enää tarvita, koska ei tarvita kiusallisia kysymyksiä, joita filosofitkaan eivät enää näy osaavan esittää, tai osaavan oikeasti ratkaista yhtään mitään. Totta on myös se, että tämänhetkisen tieteellisen tiedon perusteella meille voidaan tuottaa mitä moninaisempia ihmeitä vuosisadoiksi eteenpäin, ja talouden pyörät pyörivät niiden rasvaamina rattoisasti. Me näymme päätyvän toteuttamaan juuri sen Nietzschen esittämän, kaikkein pessimistisimmän tulevaisuudenvision, jossa ei tavoitella enää mitään, ja joka päätyy lopulta pimeään, kun tähdenlennot harvenevat, ja loppuvat vähitellen kokonaan.

Timon videokokoelma - Timo's Video Collection

Klikkaa tästä niin siirryt Timon videokokoelmaan - Click this link to jump to the page of Timo's Video Collection

Ajattelin laittaa videoni samaan lootaan, ja erottaa ne täten audioiden lootasta, koska me olemme joka tapauksessa erittäin yksinkertaisia, emmekä löydä edes omia housujamme, vaikka ne olisivat päässämme. Niin me vain kuljemme huljemme rumisten, ja isä on Harry Lime, tai sitten joku muu. Mielumminkin jälkimmäinen, sillä pyllistäessämme tulemme aina hymyilleemme leveästi takoapäin jenkoojille, jos nyt sitten kellekään. Mutta asiaan. Olen jotensakin kyllästynyt siihen, etten aina onnistu lataamaan videoita nettiin (nettiin lataajille lienee erittäin tuttu seuraava lause: Älä sulje tätä sivua ennenkuin lataus on päättynyt) - ja sitten sitä latausta kestää! Aiemmin latailu onnistui suhteellisen helposti, muttei enää. Oli aika jolloin lataus ei onnistunut kuin Opera -selaimella, ja aika, jolloin se ei onnistunut silläkään. Kaikken helpoiten se on onnistunut Google+ -palvelimelle, jonne olenkin lataillut muutamia videoita, joissa esitän vanhempia laulujani. Tämän olen tehnyt vain siksi, että nyt kaikki voivat itse nähdä, että kyllä se ainakin auttavasti osaa soittaa kitaraa, ja määkiä jotakin sen päälle. Toisaalta: kansanmuusikon ei tarvitsekaan olla taitava, vaan riittää, että hän lyö rumpuaan pimeän tuvan nurkassa, ja otettuaan riittävästi neuvoaantavia, hakkaa lopulta rumpunsa puhki. Tai sitten hän on kuin aikanaan Eboian saaren tavernassa näkemäni humalainen kyläneukko, joka sirtakia yksin tanssiessaan lopulta läsähti lattialle perseelleen. No niin. FaceBook ei enää innosta koska jos sinne kerran itsensä asettaa tyrkylle, ei sieltä pääse enää pois (tosin olen kokeillut naamakirjaa kaikelta maailmalta suljetussa muodossa, mutta ne kyselivät asioistani väsymättömästi – että tykkäätkös tästä tai tuosta, ja mikä se taas olikaan se äitisi tyttönimi, ja mitä opistoja oletkaan suorittanut). Ongelmallisinta oman tuotannnon jakamisessa netissä on se, etteivät nettiin luodut sivut tahdo kuolla luonnollista kuolemaa, ja biisejä alkavat jaella lähes kaikki joiden suussa vain voi sulaa. Joitakin kerran luomiani musiikkisivuja en ole onnistunut päivittämään enää vuosiin – saatikka sitten tuhoamaan, koska en muista tunnussanoja, tai ne eivät enää toimi.

Timo Kinnusen tekemiä artistiarvosteluja

Ylläolevassa kuvassa näet singlelevyn, joka on ruottiksi Lyckiga Gatan, jonka satuin kuulemaan Otaniemen teknillisen opinahjon asuntolan seinässä tököttävästä kaiuttimesta, eli jonkinlaisesta keskusratiosta. Tuolloin seekasetille tekemäni äänitys onnistui aika hyvin, ja nauha on säilynyt näihin päiviin saakka. Moniko ämppäreistä on vielä jäljellä edes parinkymmenen vuoden päästä? Musiikin hankintaan kului ennenvanhaan huomattavasti aikaa, ja sitä ei kuullut aina. Puskaradio lienee ollut tehokkain tiedonsaantikanava, mitä musiikkiin tuli. Vanhemmat sisaret puhuivat joskus jostakin Olavi Virrasta, tai Reijo Taipaleesta, mutta siinä se sitten olikin, se tieto. Siksi edes jonkinlaisen kokonaiskuvan hankkiminen lapsuudenaikuisesta musiikista on erinomaisen hankalaa. Television tulo muutti tilannetta sikäli, että toisinaan saattui nähdä iskelmätähtien esiintyvän, mutta heidän esittämänsä musiikki ei ollu kovinkaan kummoista, ja kun sitä kuulee nykyisin vaikka YouTuben kautta, ei voi olla muuta kuin nauramatta. Orkesteri soittaa jossakin orkesterisyvennyksessä, ja laulaja pönöttää jäykässä asennossa, ja hoilaa – useimmiten erittäin epävireisesti. Se nyt on kuitenkin osa meidän henkistä pääomaamme, ja kun kuulemme sitä, tunnemme olevamme kotona – missä sitten olemmekaan. Tässä jutussa ei siten ole (eikä voi olla) tarjolla mitään yleispätevää esitystä populaarimusiikista, vaan pikemminkin hajahuomioita siitä sun tästä, ja ne eivät kuvaa oikeastaan millään tavalla minun omaa musiikkimakuani, koska sellaista ei ole.

Klikkaa tästä niin siirryt sivulle Timo Kinnusen tekemiä artistiarvosteluja - Click this link to jump to the page of Timo Kinnusen tekemiä artistiarvosteluja

Koululaisaikojeni miljööt

Klikkaa tästä siirtyäksesi sivulle Koululaisaikojeni miljööt - Click this link to jump to the page of Koululaisaikojeni miljööt

Joutseno ja Rauha, sekä Imatra ja Tainionkoski kuuluivat nuoruuden kasvuympäristöihini, ja käydä junttusin siellä kouluakin monta pitkää tuskan vuotta. Myös Jänhiälän voi liittää luetteloon, koska muutin sinne amerijan jälkeen, koska Mikkeistä ei löytynyt muita töitä kuin joku vitun rottasota! Se ei ole valkoisen miehen hommaa! Vietinkin Jänhiälässä vain runsaan vuoden elämästäni, ja kävin sieltä käsin kuorma-autokuljetuksella Korvenkylän peltoaukeilla työttömyystöissä, ja polkupyörällä vipparina Rauhan -ja Joutsenrannan sairaaloissa. Mutta kouluaikaiset varhaiskokemukseni liittyvät nimenomaan Korvenkylään, sekä Tainionkoskelle -että Imatralle, ja myöhemmin Joutsenon kansankorkeakouluun, ja sen jälkeen Lauritsalan iltalukioon. Mutta tiukka rajanveto on vaikeaa, ja olipa noissa paikoissa tapahtunut sitten mitä tahansa, en ole katkera mistään, enkä kanna kenellekään kaunaa, sillä elämä on näet selllaista, että kaikki saavat lopulta mittansa täytenä, ja monille ei edes se riitä. Toivoisin kuitenkin että kaikki elämäni aikana kohtaamani ulosottomiehet tukehtuisivat loputtomaan ahneuteensa, ja viettäisivät ikävän ja kivulloisen vanhuuden. Ei sille mahda mitään että nuorena ollaan vähintäänkin Euroopan omistajia, ja kuvitellaan, että voitaisiin valita se paras vaihtoehto, vaikka kaikesta sitten jäisikin vain jämät kouraan. Kavettuani koulupojasta nuoreksi sälliksi (jo viinakortin hankkineena), kävin usein Imatralla Valtsun kellarissa viskipaukuilla, ja törisemässä pikavauhtia alkoholisoituvien kasvinkumppaneideni kanssa. Valtsun yläkerrassa vierailin vain kerran, ja sain siellä eteeni Oopperavoileivän, joka oli senverran hyvää, että oivalsin äitini olevan korkeintaan keskinkertainen hutunkeittäjä. En ole kirjoittanut tätä juttua siksi että tuntisin jonkinlaista nostalgista kaipuuta Imatralle, tai lapsuuteni maisemiin, sillä sellaisia tunteita en ole koskaan tuntenut. Elämä on näet vienyt mukanaan, ja avannut aina uusia maisemia, joihin kiintyä, ja kaikki vanhat, ja muka-kivat koulukaverit ovat jämähtäneet niille sijoilleen. Mutta pitäähän kaikesta näkemästään kertoa, kun se vielä on mahdollista, ja kun muisti vielä pelaa. Se taas, kiinnostaako tämä juttu muita kuin tapaamiani koululaiskumppaneita, onkin hankalampi juttu, sillä kaiken todennäköisyyden mukaan useimmat kuvaamistani henkilöistä ovat jo kuolleet, ja jäljellejääneet eivät enää muista mitään, tai muistavat kaiken väärin. Lisäksi tuntuu siltä, että kaikki ne instituutiot ja laitokset, joissa olen toiminut, on kukin vuorollaan ajettu alas ja lakkautettu, joten elämänkertaelokuvan teon pitäisi perustua pelkkään animaatioon, koska monessa tapauksessa rakennuksiakaan ei enää ole. Poissa on Rauhan ja Tiurun sairaalat, ja poissa Tainionkosken yhteiskoulu, ja Joutsenon opisto siinä muodossa jossa minä ne tunsin. Ei ole enää Mikkelissä Karjaportin teurastamoa, Idmanin lampputehdasta, eikä Moision mielisairaalaa, tai Mikkelin energialaitoksella sijainnutta sossua. Mutta mitäpä näistä, tähkäpäistä!

Tietoo - Information

Klikkaa tästä siirtyäksesi sivulle Tietoo - Click this link to jump to the page of Information

Tietäminen perustuu pitkälti illuusioon. Muistan vielä kun muuan wileniuksenakanpoika aikanaan selitti ylioppilaille tietämisen olemusta. Se pani silmänsä sillä tavoin jännästi sirrilleen, ja tuijotti mietteliään oloisena katonrajaan. Sanoi: Mitä on tietäminen? Siristeli siinä edelleen niitä silmiään, ja keinahteli kannoillaan, ja jatkoi: Mitä on tietoisuus? Sitten se pälyili ympärilleen, ja sanoi muikenana: Jollei ole kilttinä, niin saattaa joutua putkistoon? Putkaahan se sillä tarkoitti, tai sitten opintoputkia. Eihän se sellaisista asioista mitään tiennyt – mies, joka matkusti joka paikkaan junassakin ekaluokassa, ja oli olevinaan parempaa sukua. Joka tapauksessa: tällaisessa proffan lataisemassa iskurepliikin paikassa kuului asiaan nauraa hörähtää ymmärtäväisesti – tietäen, että juuri tässä oli se pakollisen, akateemisen vitsin paikka. Mutta mistäpä senkään nyt enää niin jullilleen tietää? Ne vitsit! Jospa se oli vitsiä koko juttu? Joka tapauksessa ukon esitys perustui suggestioon ja hypnoosiin. Luultiin että oltiin syvätiedon lähteillä, ja että pian oltaisiin suuria päälliköitä. Ja mitä vielä! Ylioppilaiden sieluja vietiin kuin pässiä narussa. Ihan fiksut ihmiset siinä siristelivät silmiään samalla tavoin, ja toistivat lausuttua mantraa: Mitä on tietoisuus? Ikäänkuin siitä repeäisi vielä hitunen lisää hengelle ajoainetta ja valaistusta. Olisi mielenkiintoista tietää esimerkiksi se, mitä teatterin ammattilaiset olisivat sanoneet näistä esityksistä. Että mitenkä joku osaakin luoda illuusion henkilöstä, joka muka tietää jostakin muita enemmän, ja kertoo tätä suurta salaisuuttaan asiaan vihkiytymättömille. No, minä en tarjoa omissa jutuissani sentään tuollaista pinnistystä ja rypistystä. Kerron vain sen mitä nyt kuuloinkin kerron, ja jätän sitten kaiken kohtalon huomaan. Historia osoittaa oliko missään mitään järkeä, ja missä sitä järkeä erityisesti oli. Parhaille selviävät ne historian kaikkein yleisimmät liikelait kuin tyhjää vaan. Voihan hyvinkin olla, että kaikkein järkevintä olisi kaivella isovarpaallaan tuhkaa, kuten Tuhkimo teki, ja sai silti prinsessan ja puoli valtakuntaa.

Infoa laulamistani Hiski Salomaa - lauluista

Klikkaa tästä siirtyäksesi Hiski Salomaa sivulle - Click this link to the page of Hiski Salomaa

Ylläolevassa kuvassa näkyy Luusniemen kauppa, jonka portailla kauppiaan poika näppäsi aikoinaan Hiskistä kuvan, ja näppäsi toisenkin. Ne kiertävät netissä, ja ainakaan minä en osaa sanoa kuka ne olisi sinne ladannut, mutta olen nähnyt toki alkuperäiset paperivedokset. Montakin kertaa. Ylläolevasta kuvasta näemme selvästi, että kyläkauppa ei ole toiminut kauppana enää vuosiin, mutta niinhän näissä jutuissa aina käy, että kaikki vanha pyyhitään pois, ja kylät kuolevat pystyyn, koska niin halutaan tapahtuvaksi. Myöhemmin sama kauppiaanpoika organisoi Hiskin muistomerkin pystytyksen Tipsalon torpan entiselle pihamaalle, ja paikalla oli runsaasti kyläläisiä, sun muita kulkijoita – sekä minä – muina miehinä. Joitakin vuosia myöhemmin Hiskille pystytettiin sitten samantapainen kivimuistomerkki Kangasniemen kirkonkylään, mutta kovasti olivat kangasniemeläiset myöhässä oman projektinsa kanssa. Hiskin eukko oli kotoisin Vehmaalta, ja siellä järjestettiin jo vuosia aikaisemmin erilaisia Hiskiin liittyviä musiikkitilaisuuksia.

Tietokoneopassivu - Computer Information

Klikkaa tästä siirtyäksesi sivulle Tietokoneopas - Click this link to the page of Computer Information

Olen siirtänyt tähän joitakin, aiemmin MBNET -kotisivullani olleita oppaita, koska olin eräässä vaiheessa aikeissa lopettaa kyseisen sivun ylläpidon. Jollet tilaa lehteäkään, et saa pitää sivujaisi lehtiyhtiön palvelimellakaan. Niin se vain on. En väitä, että kukaan olisi vailla tietoja, jota tarjoan, mutta ainakin minä sain aikani kulumaan näitä väsäillessä, ja sehän se on pääasia, jos mikä. Ja tietenkin nämä tiedot vanhenevat nopeasti, mutta sitten ne muuttuvatkin historiaksi – vaikka kun on kyse tietokoneita ja niiden ohjelmista, on niille luonteenomaisinta ahistoriallisuus.

Timon Google Street View retket

Klikkaa tästä niin siirryt sivulle Timon Google Street View retket - Click this link to jump to see how Timo has made his Google Street View Journeys

Google Street View on uusin lelu, joka nettikansalle on tarjolla. Tämä on oikeastaan ainut keino kertoa tarinoita esimerkiksi kadotetusta kotiseudustaan, tai ainakin katsoa, miten tarkkaan se on oikeastaan kadonnut. Olen huomannut, että suurin osa kaikista niistä paikoista ja instituutioista, joissa olen vaikuttanut, ovat lakanneet olemasta, kuten kaikki niistä sairaaloista, joissa olen työskennellyt jossakin elämäni vaiheessa. Myöskään niitä paikkoja, joissa olen kouluani käynyt, ei enää ole olemassa, tai sitten niillä on nykyään joku toinen käyttötarkoitus. Minun elämästäni ei siis voisi tehdä dokumenttifilmiä, koska elämisen miljöitä ei enää ole, ja ne pitäisi lavastaa, jos se nyt on ylipäätään mahdollistakaan. Lapsuuskotonani meillä oli esimerkiksi ulkohuussi, jossa kaikki kävivät vääntämässä pienet haukipaskan kaperonsa, ja huusin seinässä oli naula, johon oli taiteltu sanomalehden sivuja. Miespuoliset saattoivat lorotella talvisin ja kesäisinkin kanalan kulmalle, mutta naisten oli tehtävä nämä tarpeensa puuseen pyttyyn. Ajattelin tässä vain sitä, että tokihan tämäkin tapahtuminen pitäisi liittää jokaiseen kunnon elämänkertafilmiin. Sitten kun meillekin tehtiin ihan oikea sisävesiklosetti, hävisi siinä samalla osa tiettyä elämänklooriaa, ja paskantamisestakin tuli arkipäiväistä kuin lika. Mitä järkeä olisikaan kuvata jotakuta, joka menee vessaan, sillä kaikkihan tietävät, mitä siellä tapahtuu: ei niin paljon mitään! Google -kuvat eivät ole ongelmattomia, sillä kuvausauto ei ole käynyt kaikkialla, tai sitten näkymä kohteeseen on huono. Ylläolevassa pikkukuvassa on näkymä entiselle Rauhan sairaalan juna-asemalle, joka on otettu radan toiselta puolelta, josta oli tarjolla vain tämä yksi näkymä, koska muuten kuvausauton kameraan oli sattunut vain pusikkoa ja kaikenlaista romua. Valitettavasti Google on lisännyt kuviin firmansa tunnuksia - eräänlaisina vesileimoina, jotka näkyvät vain kuvaa suurennettaessa, ja jotka voi tietenkin sutata pois – tai sitten hyväksyä ne sellaisinaan. Kuvien perspektiivi on useimmiten vääristynyt pahoin, ja hyvien kuvakulmien tarkka etsiminen on mahdotonta, koska pienin kerralla mahdollinen liike maisemassa on liian suuri, ja sitä ei voi hienosäätää. Lisäilen tähän teemakokonaisuuteen uusia juttuja, aina sitä myöten mitä saan kuva-aineistoa kasaan, tai kiinnostusta muuten riittää. Tarkoituksenani on luoda eräänlainen pseudo-historia, jossa tosiasiat ovat tosia, mutta esitystapa muuttaa ne silkaksi fiktioksi. Sitä ei vain pysty kertomaan ihan oikeista, ja kipeistä asioista muille ihmisille, joille ne eivät edes millään tavalla kuulu, tai jotka eivät näitä muuten kiinnosta. Mutta huumori tulee onneksi avuksi, ja niinpä kipeätkin kommellukset elämässä muuttuvat oman aikamme nuotiotarinoiksi, joilla entisaikojen metsästäjät huvittivat toisiaan. Itse en tosin osaa ajatella elämään elämää mitenkään erityisen jännittävänä, tai että olisin erityisen mielenkiintoinen, mutta ainahan on olemassa erilaisia friikkejä, joita kinnostavat mitä kummallisimmat asiat.

Timon patikoi Lapissa - See Timo Hicking In Lapland

Klikkaa tästä niin siirryt sivulle Timon lapinmaasivulle - Click this link to jump to see how Timo Is Hicking In Lapland

Lappi on se alue, joka sijaitsee Norjan ja Ruotsin – sekä Suomen pohjoisosassa. Olen käynyt siellä muutamia kertoja vaeltamassa, mikä oli suurimmalta osin pelkkää ajanhukkaa. Vaeltaminen on hiennostattavaa hommaa, eli vaivalloista liikkumista kiveliössä, raskas rinkka hartioilla, mennä juputtaen eteenpäin kuin muuli. Enimmän osan ajasta näkee vain pensaikkoa, ja vain aniharvoin komeita maisemia. Tunturien laella, jossa maisemia voi ihailla, käy ainainen, kylmä viima, mutta silti pitää jostakin syystä valloittaa tunturinhuippuja, ja ehtiä pitkälle lyhyessä ajassa. Se on tavallaan kilpailua, ja sillä on vain vähän tekemistä luonnossa liikkumisen kanssa. Tärkeää on se, että käytössä on vaeltamiseen liittyvä teknologia, johon liittyvät esimerkiksi vaelluskengät, ja vedenpitävät pukineet, sekä hengittävät materiaalit, itikankarkottimet, ja tietynlaiset kuivamuonat ja kuivatut hedelmät sun muut. Jos erämaahan menee sellaisenaan, ilman varusteita, ei sillä pärjää edes poromies, saati sitten urbaani vaeltaja. Urbaani vaeltaja vain mennä koohottaa, ja otettaa hätäisesti valokuvia, ja videoita, ja katselee niitä silloin kun vaelletaan jo varsinaisessa betoniviidakossa. On tärkeää että ollaan oikeastaan urbaaneja, ja että ympärillä on kaikki mukavuudet. Lappiin mennään urbaanin olemisen vastapainoksi. Eihän olisi mitään järkeä asua koko ajan Lapissa, ja sitten vielä käydä vaelluksilla. Normaali lappilainen ei vaeltele huvikseen ryteiköissä ja kivikoissa. Vaeltajat ovat oma, rasvanahkainen ihmislajinsa, joilla on vain vähän tekemistä pohjoisen hotelleihin tungeksivien pintaihmisten kanssa, jotka hekin kokevat käyneensä Lapissa - esimerkiksi vaikkapa pujottelemassa. Vaikka tietenkin tämä aina voittaa motoristien ylistämät luonto-kokemukset esimerkiksi harrikan selässä, jossa nämä tolvanat kokevat olevansa yhtä luonnon kanssa. Kun painavat H-D:llä pitkin Suomee. Ja kattia kanssa, eihän siinä moottorin jyrinässä voi kulla minkäänlaisia luonnonääniä, tai linnunlaulua. Mutta harhansa kullakin.

Nuo kadonneet MP3.COM nettimuusikot - Those lost boys from MP3.COM

Klikkaa tästä niin siirryt sivulle Nuo kadonneet MP3.COM nettimuusikot - Click this link to jump to the Those Lost Boys From MP3.COM

Aikanaan, jo monta vuotta sitten, kun latasin ensimmäisen 128 kbps MP3 -tiedoston onnistuneesti MP3.COM -palvelimelle, oli virrannut jo paljon vettä Tiberissä, ja varmaankin myös muissakin joissa. Vaatimuksena tällaisen tiedoston pakkaamiseen oli näet riittävän nopea kone, eli käytännössä Pentium Classic -suorittimella varustettu masiina, jollaisen onnistuin hankkimaan lopulta, mutta käytettynä, tietenkin. Tuolloin mahdollinen nettiyteys järjestyi puhelinmodeemilla, jossa parinkin megan musiikkitiedoston ylöslataukseen kului aikaa tuntikausia, ja mikä kaikkein pahinta: tiedoston soitto ja sen koekuuntelu ei onnistunut hitaalla modeeminopeudella. Laajakaistaa tai nykyisiä, nopeita mokkuloita ei näet ollut vielä lainkaan saatavissa. Käyttämäni äänitysvimpaimetkin olivat varsin alkeellisia, kuten voitte nähdä ylläolevasta kuvastakin. Mikrofonia piti pitää mahdollisimman lähellä suuta, ja laulaa huutamalla mahdollisimman kimeällä äänellä, ja samalla piti pyörittää rummun kampea mahdollisimman tasaisesti. Tuloksena oli miltei kuuntelukelvottomia äänitteitä, ja nyt puhutaan pelkästään teknisestä puolesta. Taiteellisesta vaikutelmasta ei oikein rohkene edes mainita. Tai mainitkaa te, jos niin tahdotte. Ei se ainakaan haittaa, vaikka mainitsisittekin. Suomessakin oli muutamia muitakin, jotka latailivat musiikkiaan MP3.COM -palvelimelle, kuten Darude, mutta itse en onnistunut koskaan miekkosen tekeleitä kuulemaan. Suomalaiset nettimuusikot saivat hyvän kohtelun MP3.COM -palvelimella, ja eräänä syynä siihen lienee ollut se, että erään pomon nimi oli Taskinen. Piti maanmiestensä puolta. Sittemmin MP3.COM ahdistettiin nurkkaan, ja pakotettiin lopettamaan toimintansa, ja asialla olivat kaupallisen musiikin edustajat. Syyttivät musiikin laittomasta jakelusta, vaikka suurin osa palvelimella olleesta musiikista oli taatusti muusikkojen omaa tekoa, tai sitten erilaisia kuuluisampien ja kaupallisten artistien biisien koverointeja. Koska olen tallentanut vuosien varrella monien artistien biisejä, tarjoan niistä myös pienen näytteen. Vassokuu sanoi Vakkilainen, ja Banzai sanoi Pakkilainen.

Timon klenkkasivu - Blinkpage to Timo's homepages

Klikkaa tästä siirtyäksesi sivulle Timon klenkkasivu - Click this link to jump to the Finnish page of Blinkpage to Timo's homepages

Pulterissa on muuan mielenkiintoinen hahmo, Klenkka nimeltään, ja koska miekkosen nimi muistuttaa sanaa link, voitaisiin sitä kai käyttää samaisessa merkityksessä – ja eihän tällä kaikella ole lopultakaan mitään väliä, koska kyse on vain luteisista kotisivuista. Kun tällaisia klenkkasivuja rustailee, alkaa yleensä särkeä päätä, ja siitähän tuo ylläoleva kuva kertookin. Suurin tuska aiheutuu linkkien kuolemasta, eli siitä ettei sivuja ole enää saatavissa, tai tarjolla.

Timon UFOSIVU - Timo on UFOS

Klikkaa tästä niin siirryt Timon UFOSIVULLE - Click this link to jump to the page of Timo on UFOS

Ufoasia on monelle senverran arka asia, että hieman arastelee sen kanssa, ihan niinkuin Kivivuoren plikka kun häntä Osku-veli kirkkomatkalla persuksille ohjasperillä veteli. Melkein yhtä hauska juttu kuin se, kun Leppäsen Valenti poikasena alastomana tiellä hirnuvaa hevosta leikki, ja pissasi hirnuessaan pitkin ja poikin, ja tien sivussa piilossa ollut Kivivuoren Otto häntä persuuksille roitakalla veteli. Ufoasia on melkein yhtä järkyttävää kuin se järkyttävä, jonka filosofi Turunen oli näkevinään steinerilaisessa näkemyksessä, ja kääntyi tähän uskoon ihan hetkessä, kun näet niin järkyttyi - poloinen.

Timon sekalaisia PDF tiedostoja - Timo's Miscellaneous PDF files

Klikkaa tästä niin siirryt Timo Kinnusen PDF tiedostojen - sivulle - Click this link to jump to the page of Timo Kinnunen PDF Files

Tässä iloksenne muutamia PDF -tiedostoja, joista suurin osa perustuu Google Street View -kuvausauton keräämään kuvamateriaalliin, mutta mukana on myös muuta, kuten Rauhan sairaalaa ja maatilaa koskevaa materiaalia, sekä tarinoita juopoista, sotaisasta kansasta, amerikkalaisista kansantavoista, koululaisaikojeni miljöistä, Sudenperäreissuista, sun muista. Olisi ylivoimaisen hankalaa edes yrittää päivittää näitä aina kun jotakin uutta tulee tarjolle, joten nämä nyt ovat puhtaasti ja ainoastaan oman ajankohtansa tuotteita.

Koiramme ja kissamme

Klikkaa tästä niin siirryt Koiramme ja kissamme - sivulle - Click this link to jump to the page of Koiramme ja kissamme

Mikä vaan tanssii ja soi – No Matter Who Is Dancing, And Playing

Klikkaa tästä siirtyäksesi Mikä vaan tanssii ja soi -sivulle - Click this link to jump to the page of No Matter Who Is Danging, And Playing

Kuopiossa on järjestetty jo vuosikausien ajan Kuopio tanssii ja soi – nimistä tanssitapahtumaa, jota en ole kertaakaan käynyt varsinaisesti katsomassa – mitä nyt on tullut nähtyä, pätkittäin muistiin palaillen, Kuopion torin läpi kuljettaessa. Varmaankin siinä jokin ryhmä valloitti Kuopion, vaikken minä siitä mitään tiennytkään. Joku saattaa peräti hullaannuttaa koko Suomen, ja edelleenkään minä en siitä mitään tietäisi. Minun ei tarvitse muuta kuin ajatella muuatta punamekkoista, pattipolvista, suhteellisen iäkästä miestä, joka koikkelehtii sinne sun tänne niin man perusteellisen taiteellisesti kuin vain mahdollista - ja niinpä jätän jälleen kerran Kuopion tanssitapahtumat väliin. Tällä sivulla ei siis ole mitään näihin tapahtumiin liittyviin moninaisiin tansseihin liittyvää – onpahan vain jotakin siitä miten pyydetään julkisesti anteeksi, ja miten tehdään ratiokuunnelmia.

Kuvia, jotka on otettu erilaisilla kameroilla läheltä kotiani, ja muualta - Some photos taken by different cameras nearby my present home, and elsewhere

Klikkaa tästä niin siirryt tarkastelemaan kuvia, jotka on otettu erilaisilla kameroilla läheltä kotiani, ja muualta - Click this link to jump to the page of Some photos taken by different cameras nearby my present home, and elsewhere

Niille, jotka etsivät jotakin merkityksellistä tietoa valokuvieni kautta, minulla ei ole mitään tarjottavaa. Miksi olisikaan, sillä ettehän te nyt toki sitä ansaitse! Minusta ihmisen pitää ansaita jopa nimensä – intiaanien tapaan. Kun ajattelen vaikkapa omaa, varsin yleistä sukunimeäni, on siihen aika vaikeaa kytkeä jotakin sellaista, joka olisi hankittua tai ansaittua. Meistä jokainenhan on syntynyt kuin mies ja nainen ovat menneet kiihkoissaan johonkin pensaikkoon, ja äheltäneet siellä kotvasen, ja kun nainen on siitä vajaan vuoden kuluttua pukeltanut kuolaavan käärön, jolle he ovat antaneet jonkun nimen, kuten Eulaalia tai Kustaa. No niin. Valokuvia on siis tarjolla, mutta ei mitään taide-elämyksiä, sillä ne on varattu tulevaisuuden ihmisille, jotka ymmärtävät paremmin sorrettuja ja vähäväkisiä – meitä oman elämämme ainoita asianosaisia.

Timon muita projekteja, jotka ovat meneillään (tai sitten ei) - Timo's Another Projects Which Are Going On (or not)

Klikkaa tästä niin siirryt Timon muita projekteja, jotka ovat meneillään (tai sitten ei) - sivulle - Click this link to jump to the Timo's page of Another Projects Which Are Going On (or not)

Projekteja on monenlaisia, kuten tämä ladaeliteprojekti, joka ei tosin ole koskaan ollut minun projektini. Minäkun en ole koskaan autojen kanssa rassaillut, ja niihin vapaa-aikaani uhrannut. En ole koskaan ymmärtänyt näihin liittyvä rasvanäppifilosofiaa. Näitä tällaisia on kuitenkin tapana kutsua projekteiksi – olivatpa ne sitten kenenkä tahansa hallinnoimia ja organisoimia. Ylläoleva kuva esittää siis vain projektin yleisen mallin: se kuvaa nahkatakkista tyttöä, joka on nähnyt helvetin. Kuva on tämän asian ikoni. Näissä minun projekteissani on kuvattu kaikenlaisia asioita, joita eteeni on tullut, tai sitten asiat ovat tulleet kuvitteluni piiriin. Eli on olemassa jokin joka on jo valmiiksi jonkinverran hajalla, mutta se on mahdollista entistää, tai sitten kustomoida uuteen kukoistukseensa, eli luoda siitä paras mahdollinen elämä sille parhaassa mahdollisessa maailmassa. Tällaisia ovat myös useimmat minun omista, varsinaisista projekteistani.