Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
On The 16th July in 2009
Klikkaa tästä siirtyäksesi sivulle Tietoo - Click this link to jump to the page of Information
Tietäminen perustuu pitkälti illuusioon. Muistan vielä kun muuan wileniuksenakanpoika aikanaan selitti ylioppilaille tietämisen olemusta. Se pani silmänsä sillä tavoin jännästi sirrilleen, ja tuijotti mietteliään oloisena katonrajaan. Sanoi: Mitä on tietäminen? Siristeli siinä edelleen niitä silmiään, ja jatkoi: Mitä on tietoisuus? Sitten se sanoi muikenana: Jollei ole kilttinä, niin saattaa joutua putkistoon? Putkaa se sillä tarkoitti, tai sitten opintoputkia. Joka tapauksessa asiaan kuului tässä kohtaa nauraa hörähtää ymmärtäväisesti, sillä juuri tässä oli se pakollisen vitsin paikka. Mutta mistäpä senkään nyt enää niin jullilleen tietää? Jospa se oli vitsiä koko juttu? Joka tapauksesa tämä kaikki perustui suggestioon ja hypnoosiin. Ylioppilaiden sieluja vietiin kuin pässiä narussa. Ihan fiksut ihmiset siinä siristelivät silmiään samalla tavoin, ja toistivat lausuttua mantraa: Mitä on tietoisuus? Ikäänkuin siitä repeäisi vielä hitunen lisää hengelle ajoainetta ja valaistusta. No, minä en tarjoa omissa jutuissani sentään tuollaista pinnistystä ja rypistystä. Kerron vain sen mitä nyt kuuloinkin kerron, ja jätän sitten kaiken kohtalon huomaan. Historia osoittaa oliko missään mitään järkeä, ja missä sitä järkeä erityisesti oli. Parhaille selviävät ne historian kaikkein yleisimmät liikelait kuin tyhjää vaan. Voihan hyvinkin olla, että kaikkein järkevintä olisi kaivella isovarpaallaan tuhkaa, kuten Tuhkimo teki, ja sai silti prinsessan ja puoli valtakuntaa.
Ajattelin laittaa videoni samaan lootaan, ja erottaa ne audioiden lootasta, koska me olemme erittäin yksinkertaisia, emmekä löydä edes omia housujamme, vaikka ne olisivat päässämme. Niin me vain kuljemme huljemme rumisten, ja isä on Harry Lime, tai joku muu. Mielumminkin jälkimmäinen, sillä pyllistäessämme tulemme aina hymyilleemme leveästi takoapäin jenkoojille, jos sitten kellekään. Mutta asiaan. Olen jotensakin kyllästynyt siihen, etten enää onnistu lataamaan videoita nettiin. Älä sulje tätä sivua ennenkuin lataus on päättynyt. Ja sitä sitten kestää! Aiemmin latailu onnistui suhteellisen helposti, muttei enää. YouTube ei innosta, eikä FaceBook, koska jos sinne kerran itsensä asettaa tyrkylle, ei sieltä pääse enää pois. En viitsi ryhtyä keräämään itselleni kahtasataa ystävää, jotka kuuluvat asiaan FaceBookin tapaisissa palveluissa. Mistä saatasta minä ne nyt tähän hätään ottaisin? Joku Englannin salaisen palvelun tulevan pomon eukko pääsee tällaisista palveluista helposti eroon, mutta minä en. Ei ole noita salaisen palvelun suhteita. Siksi en liitykään noihin metsän vihreisin veljiin, Robin. Sanoisin kuten nummisuutarin Esko: minä en koskaan, en koskaan nai!
Tämä kokoelma sisältää täysin syyntakeettomasti omatekemiäni audioita. Ylläolevaa kuvaa voitte käyttää apuna kun ratkaisette kysymystä, aiotteko kuunnella ja katsella näitä vaiko ette. Ylläoleva kuvahan lienee se kuuluisa See No Evil Monkeys -kuva, jonka syvämerkityksen me kaikki kuvittelemme ymmärtävämme, vaikkemme tosiasiassa ymmärrä yhtään mitään. Ohjeeksi sanoisin kuten Halavatun pappojen laulusolisti Bumbtsi Bumissa: Elekee, elekee! Älkää siis katsoko näitä ja ohittakaa tämä linkki, mutta tehkää se siunaten, heilutellen suitsutusastioitanne – te ohimarssiva, iloinen joukko! Joku saattaa kysyä, miksi teen kutakuinkin merkityksetöntä musiikkia ja värkkään videoita, ja tarjoan niitä sitten pokkana muidenkin pällisteltäväksi ja kuunneltavaksi. Syy on yksinkertainen: aina se viinan lonotuksen ja toisten henkihieveriin hakkaamisen voittaa. On parempi laulaa kuin kiristellä loputtomiin hampaitaan. On parempi kokea kulkevansa omia teitään, vaikka tämä teitteni yksinäisyys johtu vain siitä etteivät muut minun tielleni tule. Ja kuka tietää, etteikö joskus tulisi aika jolloin kaikki nämä jollotukset olisivat korkeakulttuuria, tai vähintäänkin mielenkiintoista ajankuvaa. Toivoisin vain, että musiikkiteollisuus kääntyisi vähitellen minun linjalleni (erityisesti suojaamattoman musiikkiformaatin asiassa), ja tietääkseni joku on jo tehnytkin niin. Tarkoitan sitä, että sisällöntuottajat ryhtyisivät viimeinkin kilpailemaan laadulla, ja kattavilla oheismateriaaleilla, jolloin itse musiikki olisi ilmaistavaraa, koska eihän se itsellään kanna mihinkään. Ajatelkaa vaikka Ukko-Nooaa, joka ei olisi mitään ellei joku Bellmannin setä olisi sitä keksinyt, tai sitten sen on keksinyt joku muu. Missä tahansa musiikissa tärkeintä ovat sitä selittävät taustat, ja oheistarinat, sekä anekdootit, sekä kaikki se mystisyys, joka liittyy eräisiin ihmisiin, ja heidän vaikutukseensa muihin ihmisiin. Ilman tätä kyseistä mystisyyttä Dylanin laulut olisivat toivotonta määkimistä, ja Sibeliuksen teokset puuduttavaa, arktista humppaa. Olisi erittäin toivottavaa, että kaikki kynnelle kykenevät saisivat edelleenkin tehdä tarjolla olevista esityksistä vapaasti omia versioitaan, ja näin ehkä elpyisi se oikea ja aito kansanmusiikki, jonka varassa kaikki musiikki oikeastaan seisoo. Jos kansanmusiikki kuolee, näivettyy myös se niin sanottu parempien ihmisten musiikki ajan myötä. Vapaassa tarjonnassa kansanmusiikki tuottaisi miljoonittain uusia variaatioita, ja siten ihmiset maksaisivat takaisin kuuntelemansa musiikin monin kerroin, koska sellaisesta on lupa sisällöntuottajankin repiä mikä on vapaaksi tarkoitettu, eikä patentoitu käyttökelvottomaksi.. Sisällöntuottajat eläisivät vallan mainiosti artisteihinsa liittyvillä taustatarinoilla, sekä sillä, että osaavat toimittaa tavaran paikasta A paikkaan B.
Lappi on se alue, joka sijaitsee Norjan ja Ruotsin – sekä Suomen pohjoisosassa. Olen käynyt siellä muutamia kertoja vaeltamassa, mikä oli suurimmalta osin pelkkää ajanhukkaa. Vaeltaminen on hiennostattavaa liikkumista kiveliössä, raskas rinkka hartioilla, mennä juputtaen eteenpäon kuin muuli. Pitää valloittaa tunturinhuippuja, ja ehtiä pitkälle lyhyessä ajassa. Se on tavallaan kilpailua, ja sillä on vain vähän tekemistä luonnossa liikumisen kanssa. Otetaan valokuvia, ja videoita, ja katsellaan niitä silloin kun vaelletaan betoniviidakossa. On tärkeää että ollaan oikeasaan urbaaneja, ja että mennään Lappiin urbaanin olemisen vastapainoksi. Eihän olisi mitään järkeä asua koko ajan Lapissa, ja sitten vielä käydä vaelluksilla. Vaeltajat ovat kuitenkin oma, rasvanahkainen ihmislajinsa, joilla on vain vähän tekemistä pohjoisen hotelleihin tungeksivien pintaihmisten kanssa, jotka hekin kokevat käyneensä Lapissa -esimerkiksi vaikkapa pujottelemassa. Vaikka tietenkin tämä aina voittaa motoristien ylistämät luonto-kokemukset esimerkiksi harrikan selässä, jossa nämä tolvanat kokevat olevansa yhtä luonnon kanssa. Kun painavat H-D:llä pitkin Suomee. Ja kattia kanssa, eihän siinä moottorin jyrinässä voi kulla minkäänlaisia luonnonääniä, tai linnunlaulua. Mutta harhansa kullakin.
Aikanaan, jo monta vuotta sitten, kun latasin ensimmäisen 128 kbps MP3 -tiedoston onnistuneesti MP3.COM -palvelimelle, oli virrannut jo paljon vettä Tiberissä, ja varmaankin myös muissakin joissa. Vaatimuksena tällaisen tiedoston pakkaamiseen oli näet riittävän nopea kone, eli käytännössä Pentium Classic -suorittimella varustettu masiina, jollaisen onnistuin hankkimaan käytettynä, tietenkin. Tuolloin käytössäni oli pelkkä puhelinmodeemi, joten tiedoston ylöslataukseen kului aikaa tuntikausia, ja mikä kaikkein pahinta: tiedoston soitto ja sen koekuuntelu ei onnistunut hitaalla modeeminopeudella. Laajakaistaa ei näet ollut vielä lainkaan saatavissa. Käyttämäni äänitysvimpaimetkin olivat varsin alkeellisia, kuten voitte nähdä ylläolevasta kuvastakin. Mikrofonia piti pitää mahdollisimman lähellä suuta, ja laulaa huutamalla mahdolliosimman kimeällä äänellä, ja samalla piti pyörittää rummun kampea mahdollisimman tasaisesti. Tuloksena oli miltei kuuntelukelvottomia äänitteitä, ja nyt puhutaan pelkästään teknisestä puolesta. Taiteellisesta vaikutelmasta ei oikein rohkene edes mainita. Tai mainitkaa te, jos niin tahdotte. Suomessakin oli muutamia muitakin, jotka latailivat musiikkiaan MP3.COM -palvelimelle, kuten Darude, mutta itse en onnistunut koskaan miekkosen tekeleitä kuulemaan. Suomalaiset nettimuusikot saivat hyvän kohtelun MP3.COM -palvelimella, ja eräänä syynä siihen lienee ollut se, että erään pomon nimi oli Taskinen. Piti maanmiestensä puolta. Sittemmin MP3.COM ahdistettiin nurkkaan, ja pakotettiin lopettamaan toimintansa, ja asialla olivat kaupallisen musiikin edustajat. Syyttivät musiikin laittomasta jakelusta, vaikka suurin osa palvelimella olleesta musiikista oli taatusti muusikkojen omaa tekoa. Koska olen tallentanut vuosien varrella monien artistien biisejä, tarjoan niistä myös pienen näytteen. Vassokuu sanoi Vakkilainen, ja Banzai sanoi Pakkilainen.
Projekteja on monenlaisia, kuten tämä ladaeliteprojekti, joka ei tosin ole koskaan ollut minun projektini. Minäkun en ole koskaan autojen kanssa rassaillut, ja niihin vapaa-aikaani uhrannut. En ole koskaan ymmärtänyt näihin liittyvä rasvanäppifilosofiaa. Näitä tällaisia on kuitenkin tapana kutsua projekteiksi – olivatpa ne sitten kenenkä tahansa hallinnoimia ja organisoimia. Ylläoleva kuva esittää siis vain projektin yleisen mallin – eli on olemassa jokin joka on jo valmiiksi jonkinverran hajalla, mutta se on mahdollista entistää, tai sitten kustomoida uuteen kukoistukseensa. Tällaisia ovat myös useimmat minun omista, varsinaisista projekteistani.
Filosofia on senverran ankara hengentieteen laji, etteivät siinä pärjää steinerilaisetkaan ilman, että laitos viedään alta, ja se muutetaan alaosastoksi, ja professorista tulee halpa osastonjohtaja sinne laitosrakennusten kaikkein perimmäiseen soppeen, viimeisen, ikkunattoman oven taa. Nimikin on liimattu oveen teipillä, ja kaikessa on haikeaa lähdön tunnelmaa. Poissa oli Polsun seurapiiri, ja tärkeily tiedekunnan kokouksissa, jossa edustettiin tieteiden äitiä. Ylläoleva kuva osoittaa selkeääkin selkeämmin sen, mitä filosofin päässä pyörii: kuvia omasta itsestä ja omien ajatusten ainutlaatuisuudesta. Myönnän silti mielelläni, että vielä nuorra miessä ollessani uskoin eräisiin hengentieteisiin, kuten filosofiaan, ja sen mahdollisuuksiin. Näin vanhempana on huomaavinaan, että kaiken pohjalla on vastenmielistä raadollisuutta ja pelkää oman edun ajamista, millä tarkoitan, että filosofit eivät ole kovinkaan jaloja noin niinkuin ihmisinä, ja heidän fiksuudestaankin voidaan olla montaa mieltä. Suomessa nykyisin julkisuudessa mielellään esiintyvät filosofit ovat lisäksi erittäin pinnallisia, ja heijastavat siten aikamme onttoutta, ja sisäistä näivettyneisyyttä. No, tietenkin heidän ajatuksensa voittavat mennen tullen esimerkiksi kaupparatsujen läpikyyniset ajatuskuviot, ja ihmisten härskin hyväksikäytön ideaalit, koska filosofian olemukseen kuuluu selkeä kriittinen komponentti, mutta olennaistahan tässä kaikessa on se, että ihminen, olipa hän sitten vaikkapa filosofi, jää lopulta aivan yksin kohtaamaan oman, persoonallisen kuolemansa, ja hänellä ei ole paljoakaan tukea hienoista ideoistaan, kun puitteita niille ei ole. Tänä päivänä me elämme aikaa jolloin tarjolla on aina joku kosmologi, joka vakuuttaa televisonkatsojat sutiparrallaan ja iloisesti tuikkivilla silmillään, tai sitten meillä on papinkaapuinen, iloinen papinvesseli, jonka oma elämä osoittautuukin tarkemmin tutkittaessa raadolliseksi, ja omaa, taloudellista etua ajavaksi. On aivan tyypillistä, että esille nostetaan joku maitonaama filosofi, joka valmistui niin man perkeleen ennätysajassa kuin vain suinkin mahdollista, koska hänelle tehtiin se monin tavoin mahdolliseksi, ja koska kuului oikeaan sukuun. Helsingin universtaalla tarvittiin nuoria, nousevia neroja, jotka eivät ihan oikeasti olleet mitään oikeita neroja, mutta välttävät tähän hätään, kun täytyy kilpailla määrärahoista ja rahoittajien rahapusseista. Eivät tavalliset ihmiset lue koskaan näiden nerojen tieteellisiä töitä, ja jos lukevatkin, niin sekaantuvat oitis kapulakielen viidakkoon, ja ulisevat pian kuorossa, että nerokasta on, nerokasta on. Oikea nero ei tarvitse mitään instituutioita, tai korukieltä näyttääkseen siltä mitä oikeasti on, ja hänen on pakko tehdä sen minkä osaa vaikkei saisi siitä mitään itselleen. Leonardo da Vincin oli ihan pakko piirtää lentokoneita ja muita laitteita, vaikka kukaan ei olisi voinut niitä valmistaa hänen elinaikanaan. Hän tiesi, että lentäminen olisi ihmisellekin mahdollista erityisten koneiden avulla – tekemällä ihmisestä eräänlaine kyborgi. Eihän hän tällaisia hienoja sanoja käyttänyt, mutta pyrki johonkin tällaiseen, ja ehkä siksi tutki varsin perusteellisesti ihmisen anatomiaa ja fysiikkaa. Meidän aikanamme tällaisia ihmisiä ei enää ole, koska nämä keinotekoisesti luodut universtaan näennäisnerot ovat erinomaisen sopivia täyttämään televisiotodellisuuden luoman valhemaailman, ja saavat ihmiset luulemaan, että silkalla arkipäivän päättelyllä voitaisiin todella ratkaista kaikki kysymykset. Näiden nuorten nerojen kautta universtaskin saa julkisuutta, ja kenties, kenties, taas hieman enemmän rahaa. Nämä sitten ottavat kantaa milloin mihinkin, ja varmastikin osa ihmisistä uskookin heidän tietoonsa. He ovat yhtä tärkeitä kuin aamutelevision aina niin virkut toimittajat, joilla tuntuu olevan koko ajan niin paljon sanottavaa – puhumattakaan haastateltavista, jotka aina yhtä punaposkisina selostavat asiaansa, eivätkä koskaan vilkuile kameraan, koska heille on opetettu, ettei niin saa tehdä - ainakaan televisiohaastattelussa. Tämä kaikki on mahdollista koska me elämme jokamiehen vuosisataa, jolloin jokainen voi voittaa minkä tahansa tietokilpailun, ja filosofiakaan enää tarvita, koska ei tarvita kiusallisia kysymyksiä, joita filosofitkaan eivät enää näy osaavan esittää, tai osaavan oikeasti ratkaista yhtään mitään. Totta on myös se, että tämänhetkisen tieteellisen tiedon perusteella meille voidaan tuottaa mitä moninaisempia ihmeitä vuosisadoiksi eteenpäin, ja talouden pyörät pyörivät niiden rasvaamina rattoisasti. Me näymme päätyvän toteuttamaan juuri sen Nietzschen esittämän, kaikkein pessimistisimmän tulevaisuudenvision, jossa ei tavoitella enää mitään, ja joka päätyy lopulta pimeään, kun tähdenlennot harvenevat, ja loppuvat vähitellen kokonaan.
Kuopiossa on järjestetty jo vuosikausien ajan Kuopio tanssii ja soi – nimistä tanssitapahtumaa, jota en ole kertaakaan käynyt varsinaisesti katsomassa – mitä nyt on tullut nähtyä, pätkittäin muistiin palaillen, Kuopion torin läpi kuljettaessa. Varmaankin siinä jokin ryhmä valloitti Kuopion, vaikken minä siitä mitään tiennytkään. Joku saattaa peräti hullaannuttaa koko Suomen, ja edelleenkään minä en siitä mitään tietäisi. Minun ei tarvitse muuta kuin ajatella muuatta punamekkoista, pattipolvista, suhteellisen iäkästä miestä, joka koikkelehtii sinne sun tänne niin man perusteellisen taiteellisesti kuin vain mahdollista - ja niinpä jätän jälleen kerran Kuopion tanssitapahtumat väliin. Tällä sivulla ei siis ole mitään näihin tapahtumiin liittyviin moninaisiin tansseihin liittyvää – onpahan vain jotakin siitä miten pyydetään julkisesti anteeksi, ja miten tehdään ratiokuunnelmia.
Tässäpä iloksenne pieni kokoelma PDF -tiedostoja, jotka olen luonut OpenOffice -nimisellä ohjelmalla, joka taas on ilmainen, ja varmasti ihan yhtä hyvä kuin mikkisoftan kaupalliset, vastaavat tuotteet. PDF -tiedosto on siitä kätevä, että sellaisen voi tulostaa, ja se on taitollisesti samanlainen kuin tietokoneen näyttöruudulla. Ja onhan niissä vielä sekin, että yhdessä tiedostossa on mukana kaikki kuvat, ja mitä ihminen nyt vain tarvisee – everything man needs.
Niille, jotka esivät jotakin merkityksellistä tietoa valokuvien kautta, minulla ei ole mitään tarjottavaa. Miksi olisikaan, sillä ettehän te nyt toki sitä ansaitse! Minusta ihmisen pitää ansaita jopa nimensä – intiaanien tapaan. Kun ajattelen vaikkapa omaa, varsin yleistä sukunimeäni, on siihen aika vaikeaa kytkeä jotakin sellaista, joka olisi hankittua tai ansaittua. Meistä jokainenhan on syntynyt kuin mies ja nainen ovat menneet kiihkoissaan johonkin pensaikkoon, ja äheltäneet siellä kotvasen, ja kun nainen on siitä vajaan vuoden kuluttua pukeltanut kuolaavan käärön, jolle he ovat antaneet jonkun nimen, kuten Eulaalia tai Kustaa. No niin. Valokuvia on siis tarjolla, mutta ei mitään taide-elämyksiä, sillä ne on varattu tulevaisuuden ihmisille, jotka ymmärtävät paremmin sorrettuja ja vähäväkisiä – meitä oman elämämme ainoita asianosaisia.