Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland

Klikkaa tästä palataksesi takaisin Timon Serverimaailma etusivulle - Click here to return back to the front page of Timos' Serverimaailma homesite

Klikkaa tästä palataksesi Arthur in Live kotisivulle - Click this link to return back to Arthur in Live page

Arttu nuorukaisena II - Arthur as an young man II

Arttu kaupungissa

Arttu on erittäin seurallinen, ja tavattoman yhteistyökykyinen – vaikkakin oli pentuna vielä varsin vallaton. Hän (kunniaihminen) katsoo aina suoraan silmiin, ja ei käännä koirien yleiseen tapaan katsettaan viistoon.Sprinkku ei pälyile. Mitään uhkaa sen katseeseen ei kuitenkaan sisälly, tai paremman aseman tavoittelua. Arttu ottaisi mielellään joka kerta uloslähtiessä jotakin suuhunsa kannettavaksi, ja aika usein se sille myös suodaan. Joskus se pudottaa pureksitun luunriekaleen ulos maastoon, ja seuraavana päivänä se ei, yllätys yllätys, otakaan mitään mukaansa, ja poimii lenkillä kuin ohimennen pudottamansa luunriekaleen taas suuhunsa, ja tuo sen kotiin. Olipa yön tekeytymässä. Ja: eihän suuhun kertakaikkiaan mahdu kerrallaan enempää kuin yksi riekale. Harvinaisen tervepäinen poikahan se siinä on.

Arttu metsässä

Metsässä Arttu on kotonaan, mutta pysyttelee kuitenkin koko ajan näköyhteydessä, tai ainakin kuulomatkan päässä. Tähän perustuu se, että sen kanssa voi toimia tiiminä esimerkiksi metsästettäessä, ja se päivittää koko ajan tietojaan siitä, mitä ollaan tekemässä. Ilman ohjausta se tekee tietenkin myös koko ajan jotakin, mutta vain sitä mikä sattuu kiinnostamaan, tai huvittamaan, ja jos se jotakin löytää, se haluaa pitää sen itse. Niinpä jos se löytää itse metsästä jonkun pahanhajuisen raadon, se panee sen sijainnin merkille, ja huomaa, ettei isännällä ollut siitä mitään havaintoa. Hyvä niin, se ajattelee. Ehkäpä jo seuraavalla reissulla raato on tekeytynyt sopivaksi, ja nyt se käy pyörimässä siinä, ja haisee tietenkin ihmisen nenässä kammottavalta. Koiraa ei kannata tästä kuitenkaan ankarasti rangaista, sillä näinhän sudetkin tekevät ennekuin lähetävät metsästämään – jonkinlaista oman hajun peittämisen yritystähän se vain on. Tästä(kin) syystä koiraan kannattaa pitää koko ajan jatkuvaa kontaktia, vaikkei olisi mitään erityistä tehtävääkään meneillään. Sen täytyy luulla, että jotakin on aina juonessa. Onneksi Artulla on aivan oma metsä jossa se voi liikkua vapaasti metsästysajoista riippumatta, ja josta kukaan ei tule sitä ajamaan pois. Titenkin on niin, että jos huomaisin sen hätyyttelevän riistaa esimerkiksi alkukesästä, estäisin sitä tekemästä niin. Sitä eivät metsäneläimet kuitenkaan kiinnosta, koska sen tehtäviin ei ole kuulunut niiden etsiminen, ja vaikka se huomaakin ne varmasti, eivät ne merkitse sille mitään kiinnostavaa. Se on sellaiseksi jalostettu, ja toisaalta siksi sille voidaan opettaa mitä tahansa, kuten ruumiiden ja huumausaineiden etsimistä, tai minkä tahansa kielletyn aineen etsimistä. Tästä huolimatta springerspanieli pitää nähdä metsässä jos sen ylipäätään haluaa nähdä sellaisena kuin se on, sillä metsässä se on aivan eri koira kuin kaupungissa: on ikänkuin se saisi uuden moottorin, ja pari uutta vaihdettakin. Metsässä myös huomaa, että sen väritys on aikanaan harkittu tarkoin – että se erottaisi vihreydestä. Jos se olisi tumman yksivärinen, ei sitä erottaisi kovinkaan helposti, ja koska se haukkuu vain aniharvoin, ei sen sijaintia voi haukustakaan määritellä. Kaksivärinen lintukoira on se ainoa oikea lintukoira, ja nimenomaan sellainen, joka pysyttelee koko ajan työskennellessäänkin lähituntumassa. Meidän sprinkkumme varoittaa tietenkin, jos se havaitsee jonkin suuren eläimen, tai jotakin poikkeuksellista. Tämän huomaa sen käyttäytymisestä, eikä hakusta, kuten monilla metsästyskoirilla. Edellinen sprinkkumme oli suuri idividualisti, joka mielellään livahti omille retkilleen – jopa aivan sille ennestään täysin oudolla seudulla. Se oli luonteeltaan itsenäisempi, ja ei pitänyt pentuvaiheen jälkeen enää esineiden noutamisesta. Toisaalta se ei koskaan jäänyt koskaan retkilleen tuntikausien ajaksi, vaan palasi aina takaisin kohtuullisen ajan kuluttua. Kerran se teki tässäkin poikkeuksen, kun lähti taas omille teilleen joutsenolaiseen metsään, jossa ilmeisestikin ohjautui suolle, ja upposi siellä suonsilmäkkeeseen. Se onnistui kuitenkin jotenkin pelastautumaan, mutta sen toisesta käpälästä repesi kannus, ja se haisi useiden päivien ajan mudalle. Ihmiseltä vaaditaan tällaisten koirien ollessa kyseessä erityistä ohjausaktiivisuutta.

Arttu uimalammellaan

Olen tehnyt aikanaan valtavan työn kaivaessani käsipelillä aiemmalle koirallemme metsään uimalammen, ja siitä puron, joka johtaa lähelle taloa. Nyt tämä lampi on Artun käytössä. Eräs syy lammen, ja sen kynnyspatojen kaivamiseen, oli pelastaa metsän sammakot, joiden poikaset ajautuivat aiemmin aina metsäojia pitkin suoraan järveen. Patoamisten myötä uutena asukkaana metsään tulikin metsäviklo, jota aiemmin ei ole sielläpäin nähtykään, ja kärpät sekä lumikot pitivät kosteikosta aivan tavattomasti. Eräänä kesänä padot olivat koetuksella, kun tulivat ne valtavat vesisateet, ja vesi tulvi voimalla patojen yli. Olin kuitenkin rakentanut ne majavatekniikalla, eli sideaineena on puunrunkoja ja paksuja oksia, sekä pensaita ja muuta metsän sälää. Pato kestää kesäiset tulvat - ja niitä pahempaa tuskin voi tullakaan. Tällä paikalla on aikanaan sijainnut pelto, ja siksi multaa löytyykin metsästä sieltä ja täältä. On omituista, että tämäkin alue piti aikanaan ojittaa, kun tässä kasvaa etupäässä kuusta, jonka juuret ovat varsin matalalla. Pohjaveden pinnan vaihtelut ovat kesän mittään suuria, noin pari metriä. Lampi on syvimmältä kohdaltaa juuri niin syvä, että kuivanakaan kesänä se ei täysin kuiva. Lampi ja sen patosysteemi ovat saavuttaneet tasapainon.

Arttu pyrkii sohvalle

Tässä kuvassa Arttu on hieman nuorempana, ja ponnekaasti pyrkimässä sohvalle. Onneksi sohva on erittäin lujatekoinen, ja siihen ei jää oikeastaan mitään jälkiä. Kaikilla koiranomistajilla pitäisikin olla mielellään mahdollisiman lujatekoiset sohvat, sillä jollei sohva kestä koiraa, ei se kestä ajan mittaan muutakaan. Koirankestävä huusholli on se paras huusholli.

Arttu istuu sohvassa

Tässä Arttu on hieman vanhempana päässyt sohvalle, ja tässä hänellä on jo tyypillinen aikuisilmeensä, vaikka onkin vielä aika pentu. Lähenee murrosikää, lähenee murrosikää. Arttu ei pelkää juuri mitään, paitsi muutoksia rutiinissa, sekä kahisevia paperipusseja, ja outoja ääniä pensaikosta, ynnä muuta yliluonnollista. Aaveet ja kummitukset vaivaavat tämänikäisiä koiria. Myöhemmin ne osaavat ottaa asiat rauhallisesti. On kuitenkin poikkeuksia. Vein kerran sairaan kissamme eläinlääkäriin, jossa tämä totesi, ettei toivoa paremmasta ole. Kaulassa oli kasvain, joka suureni aivan liian nopeasti. Leikkaus olisi ollut vanhalle kissalle kenties liikaa, ja sillä oli jo 17-vuotta mittarissa. Se on kissalle paljon – ja niin sai mirri piikkinsä. Toin sen kotiin allapäin, ja hieman myöhemmin se haudattiin maalle. Ei tarvinnut enää odotella kissaa saapuvaksi öisiltä retkiltään, ja rämpyttää ikkunan ramppia kutsumerkiksi kissalle, joka kuitenkin kyykisteli läheisessä pensaassa. Mielessä oli sellainen vanhan ja tapoihinsa piintyneen, sekä sangen omalaatuisen kissan kokoinen aukko. Seuraavan kerran kun Arttua vietiin samaiselle eläinläkärille saamaan jotakin rokotetta, se vauhkoontui täysin, ja ulvoi hysteerisenä. Käsitti kai, että täällähän on ihan sama haju joka oli kissassakin kun se tuotiin kotiin kuolleena, ja pian ne kai ottavat hengen hänestäkin. Eläinlääkäri on siitä asti merkinnyt Artulle kuoleman tuoksua.

Arttu seslongilla

Tällainen on lepäävä lentävä koira, kuten jäntinseppo aikanaan monasti sanoi. Sanoi se muutakin, kuten: Fangio kiilaa, Fangio kiilaa! Tarkoitti sitä kilpa-ajaja Fangiota. Tuo lepäävä lentävä koira -ilmaisu on peräisin Eläinten Maailmasta, josta olimme painaneen mieleemme sopivia pätkiä, kuten: hyasinttiara on sekä korea että komea, ja työ tehty on, ja vastaavia. Mutta oikeastihan tässä lepää Arttu – ollen kuitenkin koko ajan valppaana, kuten aina.