Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Kevin Solwayn tekemä BigText -ohjelma oli tarkoitettu DOS -pohjaisten elektronisten kirjojen luomiseen, jotka tässä tapauksessa ovat yhtenäisiä EXE -ohjelmatiedostoja, ja joissa on käynnistävän osion lisäksi kiinteästi mukana myös esitettävä teksti valikkoineen päivineen. On olemassa myös sellaisia sovelluksia, jota näyttävät erillisiä tekstimuotoisia tiedostoja, mutta niissä ei tarvitakaan minkäänlaista tekstitiedostojen kääntämistä ajettavaksi ohjelmaksi, koska ohjelmamoduuli on erillinen, ja näytettävät tiedostot alkuperäisessä tesktimuodossaan. Ongelmana niiden kohdalla on se, että tavallinen käyttäjä ei voi vaikuttaa tekstimuotoisten ohjelmatiedostojen nimiin, tai esityksen organisoimisen tapaan juurikaan -ellei osaa ohjelmoida itse. Tällaisia erillisiä tekstitiedostoja on kenen tahansa helppoa muuttaa, ja aiheuttaa siten jopa vanhinkoakin. BigText tarjoaa mahdollisuuden luoda sellaisia esityksiä, jotka on mahdollista suojata näiltä muutoksilta aika hyvin - jos nyt joku vielä DOS -pohjaista esitysmuotoa käyttää, ja sille kysyntää löytyy. Luotujen ohjelmien sisältöä voidaan katsella esimerkisi MS-DOS -järjestelmässä, mutta myös Windows 95 -järjestelmän komentokehoiteesta. Samoin ne toimivat myös OS/2 -järjestelmän DOS -kokoruudun, tai ikkunan kautta. Tämä mainio DOS -sovellus julkaistiin aikanaan Sharewarena, mutta siihen ei ole lisätty ominaisuutta, jonka vuoksi se lakkaisi esimerkiksi tietyn ajan kuluttua kokonaan toimimasta. Sensijaan se kylläkin liittää jokaiseen luomaansa tiedostoon "ikkunan", jossa on tiedot ohjelman tekijästä, ja hänen osoitteensa. Ohjelman on luonut Kevin Solway.
Saman hemmon tekoa on myöskin TextLife -sovellus, jolla voi käsitellä pienempiä tekstitiedostoja. Onnistuin hankkimaan netistä vielä tämän mainion ohjelman textlife.zip -paketin, ja voila – kun purin sen sisällä oli täysin toimiva ohjelma. Kyllä näillä ohjeilla jo pärjää pöljempikin suhari.
Koska yhdenkään tämäntapaisen DOS -ohjelman potentiaalisia käyttäjiä voi olla jäljellä enää vain kourallinen, tai tuskin edes sitäkään - annan seuraavassa tiedot siitä, miten BigText -ohjelmaa voi muuttaa toimimaan niin, että se tallentaa uutena oletuksenaan jokaiseen käsiteltävään tiedostoon juuri sinun henkilö- ja osoitetietosi. Ilman tätä operaatiota jokaiseen luotavaan tiedostoon tulee automaattisesti Kevin Solwayn nimi, ja hänen tuolloinen postiosoitteensa, ja valmiissa ohjelmassa sen tiedot saa valitsemalla "I" (Info) -vaihtoehdon ohjelman pääaukeamassa. Olisi kuitenkin mukavaa, jos siellä olisi tämän asemesta omat tiedot. Tässä kohden esiteltävä keino sopii tietenkin vain tähän suhteellisen helppoon tapaukseen, ja muissa tapauksissa on varmasti käytettävä mutkikkaampia menetelmiä - joten tässä mielessä näistä tiedoista ei ole kenellekään apua ohjelmien väärennyksen ohdakkeisella polulla. Esimerkkinä tästä olkon vaikkapa Norton Utilizer 4.5 -paketin sovellukset, joissa tässä esiteltävä operaatio aiheuttaa sen, ettei käsitelty sovellus toimi lainkaan. Omana yleisohjeenani onkin, ettei ohjelman väärennös kannata koskaan - ja ei ainakaan levyeditoreilla tehtynä, koska se vaatii yleistä ohjelmien rakenteen tuntemusta, ja erityisesti sitä, että ohjelmien toiminnasta ollaan jyvällä. Koska BigText koostuu ohjelmana vain yhdestä moduulista, sen täytyy poimia uusia ohjelmatiedostoja luodessaan mainitut ohjelman tekijää koskevat tiedot jostakin kohden varsinaista ohjelmakoodia. Koska BigText -ohjelmaa on tiivistetty jollakin sovelluksella, on sen tätä koskeva data ainakin osittain peittynyt, ja sitä ei ole mahdollista "päivittää" suoraan. Tieto saadaan kuitenkin kokonaisuudessaan näkyviin käsittelyä varten laajentamalla sovellus takaisin alkuperäiseen kokoonsa esimerkiksi UNP -sovelluksella. Sitten ohjelmatiedosto avataan vaikkapa Nortonin NU -ohjelmalla, ja tekijätiedot muutetaan vastaamaan "omia" tietoja etsimällä tiedostosta ensin esimerkiksi "kev" -tai "solv" -sanaketjuja, ja sitten muuttamalla jokaisessa tällaisessa kohdassa tiedot vastaamaan omia henkilö- ja osoitetietoja, ja tämä tehdään jokaisesa kohdassa täsmälleen samalla tavalla. Tässä on oltava tarkkana, koska nimien ei tulisi yhdessäkään "kentässä" olla pidempiä kuin siinä jo oleva nimi, ja tiettyjä "kenttien" rajauskoodeja ei saisi tietenkään kirjoittaa yli, koska ne "asettavat" nämä henkilö- ja osoitetiedot tietyllä tavoin aseteltuina näytölle. Sitävastoin esimerkiksi välilyönnit, ja kaikkinaiset muutkin merkit ovat täysin sallittuja rajoitinkoodien välissä. Tällaisen menettelyn tarkoituksena on tietenkin se, ettei ohjelmaan luotu rakenne häiriityisi millän tavalla, ja ennenkaikkea se, ettei itse ohjelman fyysinen koko muuttuisi operaation kuluessa lainkaan, ja ettei mitään sen parametreista olisi tarpeen säätää. Jos haluttaisiin kirjoittaa tällaiset tiedot enemmänkin tilaa vievinä - eli tiedoston kokoa samalla kasvattaen - täytyisi itse ohjelmakoodi avata mielellään sellaisessa sovelluksessa, jolla se on alunperin tehty, ja muutosten jälkeen tallentaa siitä niin, että ohjelma olisi sovittautunut mm. muuttuneeseen tiedoston kokoon. Samalla voitaisiin tietenkin koko ohjelmaa käsitellä niin, että sen ohjelmanimeä muutetaan, ja sen tekijänoikeustietoja muokataan, ja tehdään enemmänkin muutoksia itse koodiin - mutta en tätä kenellekään koskaan suosittaisi. Joka nyt tällaiseen ylipäätään kykenee, voisi nimittäin tehdä samantien vaikkapa parannellun, tai kokonaan uuden sovelluksen, joka esimerkiksi kykenee käyttämään ylä- ja jatkomuistia, ja pystyy suorittamaan selaisia operaatioita, johon alkuperäinen sovellus ei pysty. Valitettavasti DOS -järjestelmän puolella ei useinkaan ole ollut tarjolla sovellusten lähdekoodia niinkuin Linuxin piirissä on ollut tapana, ja saatavissa ei ole ollut edes tietoja siitä, mitä sovelluksia ohjelmien luomisessa oli käytetty. Jos olet muuttanut pelkästään "Info" -kohdassa esiteltävää tietoa, saadaan muutos voimaan tallentamalla tiedosto NU -sovelluksesta, ja senjälkeen tulevat nämä muutetut "tekijätiedot" jokaiseen uuteen, luotavaan tiedostoon - ja sovellus näyttää ikään kuin olisit tehnyt sen aivan alusta lähtien kokonaan. Lopuksi tiedosto voidaan tietenkin tiivistää esimerkiksi PKlite -sovelluksella, jolloin se on mahdollisimman paljon alkuperäisessä asussaan - tai sitten käyttää TINYPROG -sovellusta, jolla voit käsitellä ohjelmatiedostoa niin, ettei kukaan enää tiedä, miten se on luotu, ja mitä välineitä käyttäen. Itse asiassa se näyttää "ammattilaisen" tekemältä, ja siihen voidaan mm. lisätä omaa persoonaa koskevia tietoja tiedoston alkuun, ja sen sellaista. Eli jo DOS -aikakaudella oli tarjolla metkuja vaikka toisille jakaa. Tällaista on laiton - mutta vielä silti suhteellisen viaton "Reverse Engineering", jonka lähes kaikki ohjelmanvalmistajat yleensä kieltävät, ja syystäkin, koska manipuloidut versiot saattavat levitä edelleen käytäjältä toiselle, ja ne voivat olla monin eri tavoin viallisia esimerkiksi huolimattoman- tai taitamattoman käsittelyn seurauksena. Jos sitten joku tunnistaa esimerkiksi koodaustavasta, tai muista seikoista jossakin vaiheessa tämän manipuloidun sovelluksen juuri sen ja sen henkilön alunperin tekemäksi, saa tämä syyttään imagon huonona koodaajana. Mutta tässä opaassa mainitussa tapauksessa. ja tässä selostetulla lievällä sovelluksen käsittelyllä ei sinällän varmaankaan ole enää asiallista merkitystä, jos nyt muunnettua ohjelmaa ei enää koskaan anneta kenellekään eteenpäin. Muutoinkaan tällä manipulaatiolla ei ole sinällään mitään mieltäkään, koska ohjelmamuotoisia DOS -hypertekstisovelluksia kysytään tavattoman harvassa tapauksessa enää nykyaikana, ja koska on itse asiassa aivan samantekevää, mitä "Info" -tiedoissa lukee. Sitävastoin tieto tällaisista sovelluksista, ja muinaisista konsteista muuttaa näitä alkuperäistuotteita on aina tallentamisen arvoista asiaa, ja auttavat sellaisia, jotka luovat koodia tänään ja juuri nyt -esimerkiksi suojaamaan tuotteitaan. Itse asiassa tässä mainiutussa tapauksessahan räkkäyksessä ei muuteta itse ohjelman toiminnallista rakennetta lainkaan, vaan ainoastaan sitä viestiä, jonka ohjelma poimii liitettäväksi jokaiseen uuteen, luotavaan tiedostoon. Kyse on kuitenkin tekijänoikeusasiasta, eli lähinnä samasta jos joku kiinnittäisi Mercedes-Benzin nokkaan vaikkapa Pappa-Tunturin bensakorkin. Näin ohjelman alkuperäinen tekijä - eli australialainen Kevin Solway - jää asian kiertäen ilmaistakseni ikäänkuin tyyten mopen osalle, ja tuloksena olevalla BigText -sovelluksella luotavasta ohjelmatiedostosta ei oikeastaan voi päätellä sitä, että juuri hän olisi ollut se alkuperäinen ohjelman tekijä. Olettaisin tämän muunnosoperaation olevan kuitenkin monelle tavalliselle tietokoneenkäyttäjälle aikamoisen vaikeaa, ja erityisen vaikeaa silloin, jos tämä on addiktoitunut hiiren näpsyttelijä, ja visuaalisten käyttöliittymien vanki.
BigText -sovellus on kääntäjäohjelma, joka muuntaa tekstitiedostoja "itsensä esittäviksi" ajettaviksi ohjelmatiedostoiksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tekstitiedosto täytyy luoda ja muotoilla jossakin tekstieditorissa, josta voi tulostaa ASCII -tiedostoja, tai ns. "DOS-tiedostoja". BigText eroaa useista muista samanlaisista sovelluksista siinä, että sillä voidaan käsitellä melko suuria tekstitiedostoja, ja ohjelman tekijän mukaan käsiteltävän tiedoston koko voi kohota jopa 600 -kilotavuun saakka samanaikaisesti tiivistettynä, ja mikäli käännös tehdään ilman tiivistystä, voidaan odottaa että kyettäisiin käsittelemään 450 -kilotavun ASCII -tiedostoja. Tämä mainittu suurimman mahdollisen käsiteltävän tiedoston koon määrää ennenkaikkea se, että perusmuistin määrä on 640 -kilotavua, ja sovellus on optimoitu toimimaan sen mukaan. Jos sovelluksen käytön yhteydessä kytketään mukaan tiedoston tiivistys LZexe -ohjelmalla, kutistuu tiedoston koko suunilleen puoleen siitä, mitä se on tiivistämättömänä.
Mikäli olet kirjoittanut jotakin, jonka olet aikeissa julkaista muidenkin nähtäväksi, on siihen nykyään hyvä vaihtoehto HTML -dokumenttimuoto, koska siten voidaan saavuttaa laajempi lukijakunta. Tämä kuitenkin edellyttää omaa kotisivua, ja riittävää levytilaa, ja taitoa päivittää sivustoa, ja huoltaa sitä. Tällaisessa muodossa dokumentit ovat helposti siirrettävissä tarvittavat muotoilut edelleen sisältävinä myös Linuxiin, jossa niitä voidaan lukea esimerkiksi selaimella. Tällaisessa tapauksessa kannattaa luoda dokumentit niin, että kaikki linkeissä esitetyt tiedosto- ja URL -viitteet on esitetty pienillä kirjaimilla, ja että tiedostojen nimet muutetaan pienikirjaimiseen muotoon Linuxin puolella. Kaikki mahdolliset lukijasi eivät kuitenkaan käytä Internetiä, ja haluavat työskennellä omassa järjestelmä- ja laiteympäristössään erillään muista. Useimmilla on käytettävissään käyttöjärjestelmänään jokin Windows -versio. Tällöin tarjolla olevia ilmaisia vaihtoehtoja voisivat olla esimerkiksi 16-bittinen Windows Help -muotoinen esitys, jollaisen voi luoda suhteellisen helposti jos käytettävissä on WinWord 6.0a, jolla voit tulostaan oikeanlaisia Rich Text Format -tiedostoja, ja kääntää ne Windows Help -tiedostoiksi esimmerkisi Microsoftin Hcp -kääntäjällä, joka toimii DOS -komentokehoiteesta. Tällaisen jakelumuodon etuna on se, että esityksesi voi sisältää melkein kaikkia niitä taitollisia ominaisuuksia, joita WinWord 6.0a -ohjelmalla voidaan luoda, ja siten esityksiin voidaan upottaa myös 16-värin bittikarttoja. Jos haluaa valmistaa mutkikkaampia esityksiä, on Internetin kautta saatavissa myös 32-bittisiä sovelluksia, joilla 32-bittisten Windows Help -tiedostojen luonti onnistuu. Tarjolla on myös Adoben ohjelmia, joilla voidaan luoda PDF -esityksiä, joiden katselua varten tarvitaan erikseen hankittavissa oleva lukija, joka vaatii yleensä järjestrelmään asennetun "True Font" -tuen. Katselusovellus on kuitenkin ilmainen, ja niitä on saatavissa sekä 16- että 32 -bittisinä versioina. Jos käytössä on varsinaiset esitysmuotojen luontiin tarkoitetut välineen, voidaan apuna tiedostojen luonnissa käyttää Word -sovellusta. Mutta tietenkin tarjolla on muitakin esitysmuotoja, jotka sopivat tiettyihin tarkoituksiin - kuten Microsoftin PowerPoint, ja vastaavat. Mutta yksinkertaisin, alkeellisin, ja samalla kaikkein kattavin esitysten jakelumuodoista on kuitenkin DOS -ohjelmamuoto, koska sellaisia voidaan käyttää hyvin monissa eri käytöjärjestelmissä, ja myös kaikkein vanhimmissakin pöytäkoneissa. Internetiin ne eivät kuitenkaan sellaisinaan käy edellisten tapaan, vaan ennemminkin kohdistettuun jakeluun. DOS -ohjelman voi tosin lähettää vaikkapa sähköpostin liitteenä vastaanottajille, kun sen pakkaa ensin esimerkiksi ZIP -arkistoon, ja tiedottaa vastaanottajille etukäteen, että he ovat saamassa tällainen EXE -muotoisen esityksen. BigText -ohjelmalla luotu esitys soveltu myös erilaisten pienimuotoisten tavaraluetteloiden esittämiseen, koska sillä voidaan luoda kaikkiaan 50 -otsikkoa sen päävalikkoon. Näin sillä voidaan esitellä vaikkapa erilaisia tavaroita, tai ohjemia. Jos taas luodaan itse DOS -sovelluksia, voi tätä esitysmuotoa käyttää sovelluksen käsikirjan esitysmuodon luomiseen. Sopivalla tavalla käsiteltynä, kuten esimerkiksi niin, että tulostus tiedostoon ja kirjoittimelle on estetty, ja tiedostoa on tiivistetty, voidaan varmistaa se, ettei ohjeistoa muuteta. Täysin varmaksi sitä ei tällöinkään saa, koska on olemassa useita tiedoston tiivistyksen purkuohjelmia, ja monia keinoja poimia teksti pois ohjelmatiedostosta, mutta näiden keinojen hallitsijoiden määrä ei ole tänä päivänä enää kovinkaan suuri.
BigText -ohjelman käynnistysparemetrit selviävät seuraavasta (parametrit eivät ole normaalisti tarpeen):
Käyttö: BigText [parametrit]
Jos haluat käyttää ohjelmaa avaamalla sen interaktiivisen käyttöliittymän, riittää siihen pelkän ohjelmanimen antaminen, ja tietoja ohjelmasta saat kun kirjoitatt komentoriville ohjelman nimen, ja sitten välilyönnin, ja lopuksi kysymysmerkin. Mutta myös mutkikkampiakin käynnistyskomentoja voidaan anta, kuten: BigText /ct /ce:lzexe /i:8 - joka aiheuttaa sen, että tiedostoa käsiteltäessä se tiivistetään LZexe -sovelluksella, ja tekstiä sisennetään vasemmalta kahdeksan välilyöntiä. Kun tällaisia komentosarjoja käytetään, on edullista käyttää BATCH -eräajoja varsinkin tapauksissa, joissa sama operaatio tehdään useammille tiedostoille yhtäaikaa samoin parametrein. Joissakin tapauksissa suurempien tekstitiedostojen käsittely ei onnistu BigText -sovelluksella ellei käytetä samalla prosessissa esimerkiksi LZexe -tiivistysohjelmaa. Näin esimerkiksi silloin kun käsiteltävän tiedoston koko ylittää 450 -kilotavua. Esimerkiksi jokin tieteellinen tulkielma ylittää varmasti tämän, ja siksi niiden esittämisen tarvitaan muita keinoja - jos halutaan käyttää DOS -esitysmuotoa. Eräs ratkaisu suurten kokonaisuuksien esittämisen on se, että laaja työ pilkotaan useampaan, suunilleen yhtäsuureen osaan, ja jokaisesta luodaan oma, erillinen ohjelmansa, ja siten konstruoidaan sellainen ehdollinen BATCH -eräajo, johon luodaan valikko, josta voidaan kukin näistä ohjelmista käynnistää ikään kuin omana lukunaan. Jos halutaan tiedoston tiivistystä, soveltuvat muutkinkuin LZexe - tiivistysohjelma tässä käytettäviksi, kuten PKlite, DIET, AXE, TINYPROG - EXEPACK. Kun tekstitiedostoa käsitellään, ja muunnetaan ohjelmaksi, voidaan tällainen tiivistys jättää tekemättäkin, mutta käytännön vaatimuksena on tällöinkin se, ettei luotava sovellus vie liikaa perusmuistia, ja siksi sen tiiviustämätön koko ei saisi kohota aivan järjettömiin lukemiin.
BigText käsittelee puhtaita ASCII -tiedostoja, ja tämä on ainut muoto, jossa se voi tiedostoja käsitellä. Tietenkin tiedostoa voidaan esikäsitellä myös useissa tekstinkäsittelyohjeomissa. Heti käsiteltävän tiedoston alkuun luodaan tiettjä määrittelyjä, ja haluttaessa myös valikko, josta pääseen suoraan tiettyyn alalukuun. Seuraavassa joitakin esimerkkejä:
/B:
Heti tämän koodin jälkeen kirjoitetaan se teksti, joka näkyy luotavan sovelluksen otsikkopalkissa.
/T:
Heti tämän koodin jälkeen kirjoitetaan luotavan sovelluksen pääotsikko. Kun näitä koodeja annetaan tämän jälkeen muitakin, viittaavat ne tarinasi alaotsakkeisiin.
/M:
Heti tällaisen koodin perään kirjoitetaan valikon eräs vaihtoehtoinen luku, ja näitä koodeja voi olla useitakin alekkain - yhteensä kaikkiaan jopa 56 -kappaletta.
/I:
Heti tällaisen kodin perään voidaan kirjoittaa juttua koskevaa informaatiota, ja tällaisia rivejä voi olla kaikkiaan kymmenen. Mutta miten sovellus sitten löytää tiedostosta kunkin alaluvun, kun valikon vaihtoehdoista jokin valitaan? Tätä tarkoitusta varten jokaisen aisianomaisen luvun alkuun kirjoitetaan ASCII -merkki N:o 126 (eli Tilde), joden kokonaismäärän täytyy olla sopusoinnussa valikon otiskoiden määrän kanssa. Tämän merkitsee valitettavasti sitä, ettei Tilde -merkkiä voida esitää luotavan ohjelmatiedoston merkkien joukossa tavallisen tekstin tapaan, ja sille ei ole olemassa jotakin "korvaavaa" ilmaisua. Prosessoitaessa luotavaa ohjelmatiedostoa voidaan siis määrittää useitakin esityksen ulkonäköä, ja toiminnallisia ominaisuuksia koskevia piirteitä. Jos tietyn tekstinosan alkuun upotetaan esimerkiksi DOS -merkkitalukon merkki "3", kytketään sillä alleviivaus päälle, ja merkillä "4" se taas kumotaan. Valmiissa ohjelmadokumentissa tämä ei kuitenkaan näy alleviivattuna, vaan korostettuna - kuten seuraavissakin tapauksissa. DOS -merkkitaulukon merkki "16" kytkee tietyn tekstinosan tulostumisen kursiivina päälle, ja merkki "17" taas kytkee sen pois päältä. DOS -merkkitaulukon merkki "6" kytkee pälle sitä seuraavan tekstinosan tulostumisen lihavennettuna, ja merkki "5" kytkee tämän ominaisuuden pois päältä. Koska tallennusmuotona on tavallinen DOS-teksti, merkitsee tämä sitä, että jokainen rivi päättyy kappalemerkkiin, ja mikäli halutaan tulostettavaksi jokin "todellinen" kappale esimerkiksi kursiivina, tätyy jokaisen kappaleen rivin alkuun kirjoittaa DOS -merkkitaulukon merkki "16", ja sen loppuun merkki "17". Tällaisia on kätevintä luoda esimerkiksi WordPerfect 4.2 -ohjelmalla, jolla voidaan helposti luoda tarvittava koodi käyttämällä yhdistemänäppäimiä, ja määrittää siten tietty merkkijono tulostumaan kirjoittimelle tietyllä tavalla. tarkoitukseen sopii myös esimerkiksi Edit -ohjelma, jolla tarvittava koodi luodaan ALT -numeronäppäimet -yhdistemällä. Tarvittavat spesiaalikoodit voidaan luoda helpommin, jos käytössä on BREEZE -ohjelma.
Mahdollista on myös ainakin jossakin määrin kontrolloida niitä ominaisuuksia, joita halutaan olevan myös "loppukäyttäjien" käytettävissä, kun valmista tiedostoa muunetaan ohjelmaksi BigText -sovelluksessa. Jos tuotettavan ohjelman ominaisuuksiksi hyväksytään tiedoston tulostus kirjoittimelle, ovat siinä tuettuja kirjoittimia laserkirjoittimet ja matriisikirjoitin. Määritetäessä tätä valitaan jompikumpi vaihtoehdoista "Permissions" -kohdassa, jossa itse asiassa määritellään se, voiko vastaanottaja tulostaa esityksesi sisällön joko kirjoitimelle tai tiedostoon, vai estetäänkö häneltä tämä kokonaan. Suosittelisin että ainakin omaan käyttöösi jääviin versioihin liittäisit tämän ominaisuuden, ei mielellään niihin versioihin, joiden lopulliseta kohtalosta ei voida olla varmoja. Vaikka kirjoitustoiminto näin estettäisiinkin, voidaan tiedot silti saada käyttöön eräitä kiertoteitä käyttäen. Esimerkiksi Vernonin List -ohjelmalla tiivistämätön ohhelmatiedosto voidaan avata, jolloin poimittavan tekstin alku ja loppu merkitään, ja tulostetaan blokki sitten tiedostoon. Mikäli ohjelmatiedosto on tiivistetyssä muodossa, pitäisi se tietenkin ensin laajentaa alkuperäiseen kokoonsa esimerkiksi UNP -sovelluksella. Voit myös määrittää luotavan esitysohjelman ikkunaan kuuluvat värit selaamalla eri vaihtoehtoja. Esitysfontteja et kuitenkaan voi määrittää, mutta raakatiedostoa luodessasi voit luoda koodeja, joilla kirjoitin saadaan tulostamaan erimerkiksi kursiivitekstiä - josta puhuimme jo aikaisemmin. Voit testata luomaasi ohjelmaa etukäteen sen vielä ollessa BigText -sovelluksessa toimintoa "test run new .exe file" -käyttäen. Jos saat DOS -järjestelmän ilmoituksen "Cannot execute . . ." ei se välttämättä merkitse sitä, että luotava sovellus olisi virheellinen, vaan sitä, ettei muisti riitä tähän toimintoon. Ohjelma saattaa hyviunkin toimia kun luot sen, poistut BigText -sovelluksesta, ja ajat luodun ohjelman sitten erikseen komentoriviltä. Suuret EXE -tiedostot vaativat toimiakseen myös riittävästi keskusmuistia.