Infoa laulusta Nuoruuden ensihaava

Updated on the 20th June in 2009

Sana - Lyrics

Pahanlaisia ensihaavoja

Klikkaa tästä ladataksesi ja soittaaksesi 320 kbps MP3 lauluni Nuoruuden ensihaava ja kunnellaksesi sen - Click this link to download and play my 320 kbps MP3 song Nuoruuden ensihaava

Olen nauhoittanut tämä biisin luultavasti Jyväskylässä 70-luvun puolenvälin tienoilla, ja tietenkin halvalla kasettinauhurilla. Äänenlaatu on tosin purkkimainen, mutta silti yllättävän hyvä. Laulu kertoo nuoruuden ensihaavasta, sillä nuoruutahan on aina kuvattu aikakaudeksi, jolloin lähetsulkoon jopa paskalla käynti on dramaattista, ja melkein jokaista kokemusta sävyttää valtaisa tunteiden vyöry. Entisaikoina ne vain katselivat mielitiettyjään palavan tunteen jäytäessä heidän sisikuntaansa, mutta nykyisin ne aloittavat heti yhdynnän siinä paikassa, tai rientävät lähimpään pensaikkoon kombinoimaan. Mitä sitä turhaan sanoilla koreilemaan, vaan sanat on muutettava teoiksi! Ylläolevassa kuvassa näet pahemmanlaatuisen syfiliksen ensihaavan, joka täytyy tietenkin nähdä ihan omin silmin, että tämän laulun syvällinen sanoma avautuisi täydellisesti, ja tietäisi mistä ensihaavoissa oikeasti puhutaan. Tehdään siis pasmat selviksi, ettei niihin sitten myöhemmin sekoa. Ensihaavoja voi tietenkin olla muunkinlaisia kuin vain tuo kuppataudin aiheuttama taudin ensioire, sillä tämän taudin edetessä ilmaantuvat iholle mm. gummat, ja sitten lähtee järki, ja sen mukana loputkin. Täytyy huomata sekin, että ennen penisilliinin tuloa markkinoille, eli joskus jatkosodan jälkeen, tauti oli parantumaton, ja tappava. Kuitekin minua on jollakin tapaa aina viehättänyt tämä nimenomainen tauti, sillä olen nähnyt mm. Rauhan sairaalassa vipparina ollessani useitakin tämän taudin myöhäisvaihetta sairastaneita ihmisiä. En kuitenkaan tarkoita omassa laulussani nimenomaisesti kuppatautia ensihaavoineen, vaan puhun ensihaavasta myös täysin vertauskuvallisessa mielessä, ja se indikoi vahvasti eräänlaisen stigman muodostumiseen, eli lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa on ollut rankahkoja kokemuksia, jotka leimaavat myöhempää kehitystä – vaikka itse ensihaava olisikin jo aristamaton. Itselläni ei akuutteja haavoja ole, ja jos on ollutkin, ovat ne arpeutuneet jo aikapäiviä sitten kovaksi kamaraksi. Muistan silti vielä, että ei ollut koskaan mukavaa mennä kouluun, jossa tiesi, että jotakin ne taas keksivät joukolla jotakin inhottavaa meikäläisen päänmenoksi. Jos esimerkiksi kulki jonkun ohi käytävällä liian läheltä, saattoi tämä sanoa niin että muutkin sen varmasti kuulivat: sika haisee! Ja kun sitten meikäläinen otti eväsleivät esiin, saattoi ympärille kerääntyä pieni piiri, ja viimein joku sanoi iänikuisen toteavalla äänellä: sika syö! Ja kaikki tämä vain siksi, että äitini sattui olemaan joitakin vuosia sikalanhoitajana, ja joutui ajelemaan sairaalan pikkupoikia pois puista väijymästä ritsoineen ja jousineen, ja kiusaamasta sikoja. Pahinta ehkä oli se, että äitini valittiin ensimmäisenä naisena kansakoulun johtokuntaan! Mutta minun piti vain koettaa elää siinä kirotussa apinalaumassa viikosta toiseen, ja vuodesta toiseen, jossa joukon suurin ja typerin piti ääntä, ja keikkui kasan päällä. Myöhemmin, kun suuri osa niistä oli jo talttunut täysin mitään muistamattomiksi lälleröiksi, ja jäänyt matkan varrelle kauas taa aukomaan mykkää suutaan, ei aikanaan kokemani apinalauman raivo tuntunut enää niin pahalta. Kun niitä tapasi myöhemmin maailmalla, ne hokivat, kuinka hyviä kavereita sitä sentään oltiin! Silkkaa valetta! Sitten kun pahimmat niistä retkahtivat juopoiksi, alkoi olo tuntua siedettävältä, ja sitä alkoi uskoa ainakin jonkinasteiseen kosmiseen oikeuteen. Mutta että näitäkö varten sitten pitäisi laatia hienoja filosofisia teorioita, ja keksiä erilaisia hupivempaimia, ja leikkikaluja! Tai kirjoittaa vetäviä tarinoita! En muuten usko alkuunkaan siihen, että ihminen kehittyisi iän myötä jotenkin jalommaksi – olipa tällä sitten ollut ensihaava vai ei - sillä melkein kaikki tuntemani keski-ikäiset ja vanhemmat ihmiset ovat tavattoman urautuneita, ja heissä on vaikeaa nähdä minkäänlaista kehitystä tapahtuneen, paitsi oman pottumaisuuden aktiivista unohtamista. Kuka on sitten mihinkin hurahtanut, tai pitää jotakin asiaa muiden yläpuolella olevana, ja muita arvokkaampana. On tavallaan huvittavaa seurata erityisesti ikääntyneiden puheita mm. ikäihmisille tarkoitetuilla nettipastoilla, joilla jokainen iäkäs osanottaja kuvittelee olevansa edelleen kaksikymppinen, tai nuorempi. Muna kuulemma pelaa niinkuin ennenkin. Ensihaavat ovat siten heidän osaltaan tulleet pysyviksi arviksi. Niin sanoakseni, ja sanonkin. Minä en haluaisi olla missään tapauksessa enää nuori, sillä se on muistini mukaan varsin ahdistavaa aikaa, ja nimenomaan silloin ei uskalla tehdä sitä, mikä juuri siinä iässä olisi tehtävä, ja ripeästi sittenkin. Pitäisi vain reippasti ja sukoilematta panna pusikot pölisemään, ja ajaa piikaset puihin pakoon, ja jahdata vanhoja mummoja horsmikkoon. Vanhana sitä vain muussa tapauksessa huomaa, että elämä on pettänyt, ja pahasti, sillä se alkaa paljastaa enenevässä määrin vainajan kasvonsa. Naama onkin itse asiassa aivan yhtä rokonarpinen kuin miehellä kuvassa. Aika on loppumassa kesken, ja mitään ei ole ehtinyt tekemään. Että mainittaisiin. Mutta ei se mitään, kuten Eemeli sanoisi. Ei se mitään. Eivät ne mitään muista kuitenkaan.

A singer, players, and some instruments used:

A player: Timo Kinnunen
with my owns (someone must just put his owns)

Some equipments, system, and applications used:

HP a6210.sc, OpenSuSe 11.1, SB Audicy Player, and Audacity