Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A
41
70700 Kuopio
Finland
Näin kerran Mikkelissä tamperelaisten version Hair -musikaalista, ja muistan kuinka nuoret näyttelijät seisoivat esityksen lopussa kelteisillään, eli niinkuin kansa asian ilmaisee: munasillaan. En käsitä miksi tämä nimenomainen kohtaus naurattaa minua vieläkin! Sattuneesta syystä en löytänyt netistä tällaista Hair -musikaaliin liittyvää joukkoalastonkuvaa, joten minun oli pakko tehdä sellainen itse. Kuvassa on näytös on juuri lopullaan, ja näyttelijät ovat riisuunet housunsa ja tissiliivinsä sermin takana, ja tulleet sitten seisomaan alastomina riviin näyttämön eteen, ja sitten virkapukuinen poliisi-näyttelijä tulee, ja sanoo, ette kukaan saa lähteä salista ilman lupaa.
Ylläolevassa kuvassa olevat ihmiset ovat todennäköisesti alasti, ja heillä on suojanaan vain mainoslakana, joka kertoo että Hair – musikaalia oli esitetty jo kaksi vuotta, ja että syntymäpäivänä pitää olla munasillaan. Jos nyt kysyttäisiin ihmisiltä, mikä se Hair -musikaali oikein on, useimmille tulisi mieleen kenties se Marco Bjurströmin ohjaama sokeriversio, joka lienee ollut aiheenkäsittelyltään melko vesitetty, ja enemmänkin sellainen tyhjäpäisen tanssinomainen. Mitä siitä, jos jollakulla on pitkä tukka, sillä onhan näitä nenärenkaita nykyään melkein jokatoisella virkamiehellä, ja tatuointi valtaa alaa – puhumattakaan niistä todella sairaista tavoista ilmaista sitä, mitä ihmettä kuka kukin oikeastaan on.
Nykyään on mahdollista, että joku menee ja tervaa kavereidensa kanssa katiskankantajat -teoksen, ja tulee myöhemmin pääjohtajaksi – joskin saa myöhemmin hommastaan potkut, ja muuttuu lopulta rakkauden apostoliksi, joka kertoo auliisti omista rakkausseikkailuistaan. Itse olisin niistä kyllä ihan hissukseen, sillä muilla on täsmälleen samanlaisia kokemuksia, ja he ovat kokeneet ne ehkä voimakkaammin kuin kukaan – niinkuin Fantom voi olla raaempi kuin kukaan. Olenhan minä toki näissä jutuissani kertonut jotakin ihmissuhteistani, mutta ilman nimiä – ja tietoisena siitä, etteivät kuvaamani ihmiset kiinnosta ketään. He ovat eräänlaista taustakohinaa, ja eivät missään tapauksessa kuuluisia henkilöitä. Sellaisista voi kertoa mitä tahansa. Huomaamme ylläolevasta kuvasta, ettei terva ole lähtenyt kunnolla, ja hahmot näyttävät ... niin ... jätettäköön nyt tässä sanomatta. On nimitäin taivaan tosi, että meillä ei oikeastaan vieläkään siedetä erilaisuutta, ja meillä ei edelleenkään olle lainkaan valtaa, ja tässä mielessä Hair on edelleenkin ajankohtainen. Sama tilanne se on tosin muuallakin, sillä (kuten tiedämme), amerikkalaisssa sarjoissa valkut ovat valkkujen kanssa, ja neekerit ovat aina neekereiden kanssa, ja että jokaisessa elokuvassa on kiintiöintiaani, ja sattumakiinalainen, tai vietnamilainen. Me länsimaalaiset emme siis ole ihan oikeasti suvaitsevia, vaikka olemmekin kärkkäitä tuomitsemaan muita. Minä tunnustan ihan hövelisti olevani nykyään pelkkää tuulipukukansaa, mutta vain terveydellisistä syistä. Uskoisin myös, etten läpäisisi edes peruskoulua nykytiedoillani, vaikka eihän siellä nykyään edes jää luokalle, ja nelosiakaan ei saa antaa. Mitä se semmoinen peli on? No, olisinhan minä, toki, halunnut kasvattaa aikanaan pitkän tukan kun sellainen oli muotia, ja kun tukkakin vielä kasvoi - mutta olin tuolloin töissä teurastamossa, jossa hippilookki ei käynyt lainkaan kontoon. Ei käynyt tosin partakaan, ja kynnet tuli pitää lyhyenä. Muistan kun jouduin kerran eräänä lämpimänä kesänä muuttamaan alivuokralaisasunnosta toiseen alivuokralaisasuntoon, ja vein vähäistä muuttokuormaani pyörän tarakalla erään mikkeliläisen hautausmaapuiston läpi, ja näin siellä joukon pitkätukkaisia nuoria, joista eräs soitti kitaraa. Kukkaislapsia kun näet olivat. Menin niiden luo, ja soittelin itsekin hieman sitä kitaraa, ja minun teki kovasti mieleni jäädä heidän joukkoonsa. Soitella vaikka maailman tappiin, mutta minulla ei ollut sellaiseen mahdollisuutta. Olin vain nuori työläinen. Kohta minun piti jo noustkin taas pyörän selkään ja jatkaa muuttomatkaani, koska seuraavan päivänä oli normaali työpäivä, ja parturissakin piti käydä. Niin marssi kukkaisaika minun ohitseni, vaikka olisin niin mielelläni jäänyt puistoon rupattelemaan siitä miten uusi Vesimiehen aika oli tulossa. Olisin niin mielelläni ollut edes kerran nuori, ja vapaa kaikista velvoitteista. Nykyään löysät sukansuut ovat poikaa, kuten lahkeiden vieno lepatuskin. Ei saa kiristää mistään, ettei kuolio pääsisi yllättämään. No niin. Alkuperäinen Hair -versiohan tehtiin 60-luvun lopulla, ja se on yhä vieläkin Yhdysvalloissa rankkaa kieltä, jota varsinkaan Raamattuvyöhykkeen vakava kansa ei suvaitse. 60-luvulla ilmapiiri oli musikaalille otollisempi koska amerikkalaiset kävivät vahvasti Vietnamin sotaa, ja sitä vastaan musikaalista tehty elokuva oli osin suunnattukin, ja se oli siihen rankka poliittinen kannanotto. Sanotaan, että Yhdysvallat oli tuolloin lähempänä vallankumousta kuin kertaakaan historiansa aikana. Nythän ne eivät piittaa juuri mistään, tai ne, jotka välittävät, on työnnetty syrjään. Ihmisiä hämätään edelleenkin jeesuskasvoisilla johtajilla, joista kukaan ei ole kyennyt kääntämään hiukkaakaan sotavankkureiden suuntaa. USA:n sota -ja ulkopolitiikan kannalta on siten täysin samantekevää huseeraavatko kongressissa ja senaatissa republikaanit vaiko demokraatit. Sotavaunut kulkevat, ja USA näyttää ajautuvat aina vaan uusiin sotiin, ja ne ovat koko ajan aika kaukana kotoa, sanoisin. Amerikkalaisten elintasoa ei saa uhata mikään, ja jos sitä joku uhkaa, sitä rangaistaan oitis täsmäiskuilla, joissa kuolee silti aina siviilejä ja lapsia. Me näemme kuitenkin melkein päivittäin televisiossa niiden kuminaamaisen presidentin, joka on lisäksi krooninen valehtelija, koska virka vaatii, virka vaatii. No niin. Suomeen Hair -musikaali tuli ensimmäisenä Ruotsalaisen Teatterin suojiin, ja tässä ruotsalaisversiossa esiintyivät mm. Hector ja Anki, jotka kumpikin olivat myös sen puuhamiehiä. Minä en ole koskaan nähnyt tätä heidän versiotaan.
Muistan vieläkin aivan selvästi kuinka minun näkemässäni Hair -versiossa nuoret ihmiset lauloivat heleällä, kirkkailla äänellään, näyttämöllä istuen ja sormiaan punoen: rakkaus, rakkaus, vittu, muna ja niin edelleen ja edelleen. Minun näkemäni teatteriversion täytyy olla se Paukun tamperelaisversio, joka oli kokonaan suomenkielinen, jonka näin sen Mikkelissä, ja muistan vieläkin kun esitys loppui virkapukuisen poliisin tuloon, ja se meni yleisöön aivan täydestä. Mielikuvani tästä esityksestä oli niin voimakas, että minun suorastaan oli pakko kantaa korteni kekoon tässä rakkaus, rakkaus (jne.) - laulussa, Tämä mainittu biisi oli hyvin nopeatempoinen, ja sisällöltään samantapainen kuin Sodomy – niminen biisi, jota ei ole käännetty suomeksi aivan oikein. Mistäpä maaseutusuomen nuoret olisivat tunteneet sentapaisia sanoja, kuten fellaatio ja sodomia. Parempi olikin siis hokea tätä rakkautta, vittua ja munaa, koska ne olivat kuitenkin jonkinsortin yleiskieltä, ja kaikkihan nyt ainakin munan tietävät, ja varsinkin senjälkeen tietävät kun kaikki näyttelijät seisovat lavalla kelteisillään, ja antavat auringon paistaa. Aina kun Hair -musikaalia on esitelty, on painotettu joko sitä, että se suuntautui Vietnamin sotaa vastaan, tai sitä, että se olisi ollut vapaan rakkauden ylistyslalu, ja lopun alastonkohtaus olisi ilmentänyt juuri tätä. Hair – elokuva oli toki erittäin voimakkaasti Vietnamin sodan vastainen, kuten jo totesinkin, ja elokuvan pitkätukkasankari joutui lopuksi vanhingossa Vietnamiin. Näytelmäversiossa viittaukset sotaan jäivät vähäisemmiksi, ja ne oli ilmeisestikin korvattu piirileikeillä, ryhmäistuskeluilla, ja pyörähtelyillä, ja väliin joku pompahti muita korkeammalle, ja joka puolelta kuului tuolloin tällöin riemullista hihkumista.
Kun suunnittelin tätä biisiä, ajattelin pelkästään sitä, kuinka huvittavaa on sinällään se, että jossakin biisissä hoetaan fyysiseen rakkauteen liittyviä voimasanoja, ja lopuksi seistä hojotetaan kaikki alasti näyttämöllä, ja että sen tekevät aina niin kiltit Hector ja Anki. Tiedämmehän, että Hector ei ole levyttänyt oikeastaan ainuttakaan räävitöntä biisiä, ja Ankin tiedämme laulaneen niitä cumuluksiaan. Ylläolevassa kuvassa Anki levittää kätensä, ja laulaa hoilottaa antaumuksella kohti teatterin kattoa, jossa uusi Vesimiehen aika piileksii. Hänen takanaan levittelee omia käsiään ihan Hectorin näköinen nuorimies, mutta saattaa olla, että kyseessä on joku muu. Tämä kaikki on sangen huvittavaa, kun ajattelee niitä kaikenmaailman palkkasotureita ja salongin naistentasseja. Hector ja Anki olivat myös jonkinlaisia Hair -musikaalin puuhamiehiä ja naisia, ja tavallaan tuomassa tätä esitystä Suomeen; he kiertelivät nimittäin kahdestaan Euroopassa katselemassa muiden maiden esityksiä. Olisin niin mielelläni nähnyt heidät Mikkelissä, ja pelkästään siksi että tästäkin tarinasta olisi tullut parempi, koska olisin ihan itse nähnyt heidät kelteisillään. En ole kuitenkaan heidän esitystään koskaan nähnyt, mutta olettaisin että he varmaankin esiintyivät ilman vaatteita näytöksen lopussa, kuten tehtiin myöhemmin myös tamperelaisversiossa.
Oli erittäin vaikeaa löytää yhtään mistään kuvaa, jossa Hairin nuoret näyttelijät olisivat seisseet munasillaan, mutta eräästä vieosta sitten löydin tämän kuvan, ja varsin samanlaisilta näyttivät Tampereen POP -Teatterin nuorukaiset ja neitokaiset. Luin juuri tuossa äskettäin netistä kuinka tamperelaiset eivät kuulemma olleet munasillaan vielä ensimmäisissä näytöksissään, mutta sitten he olivat. Näin myös Mikkelissä, jossa heidät itse näin. Jonkinlaiset ihonväriset munasuojukset niillä kuulemma oli, ja päinvastoin kuin oli tarkoitettu, näyttivät esimerkiksi nuorukaisten munat suojusten kanssa normaalia suuremmilta. Suomessa ne tulivat seisomaan riviin ihan näyttämön etureunaan. Mutta oli se huvittavaa, ja naurattaa vieläkin. Mutta asiasta toiseen. Netti on pullollaan erilaisia kertomuksia Hair – musikaalista kertovia sivuja. Tässä muutamia linkkejä niille sivuille, joissa kerrotaan Helsingin ruotsalaisversiosta, sekä tampereen Pop-teatterin suomalaisversiosta, ja lisäksi on linkki sivulle, jossa on kuvia maailmalta. Syystä tai toisesta mukana ei ole kuvia Suomesta, mikä on tavallaan ihme. Jos linkit lakkaisivat toimimasta, se ei ole minun vikani, ja sitä pahempihan se olisi tosiasioille.
Timo Kinnunen
A singer, players, and some instruments used:
A player: Timo Kinnunen
with my owns
(someone must just put his owns)
HP P6548.SC2, Windows 7 Home Premium, and Audacity