Infoa laulusta Hiljaisina lepäävät pilvet

Sana - Lyrics

Updated on the 20th June in 2009

Nagra - nauhuri

Klikkaa tästä ladataksesi ja soittaaksesi 320 kbps MP3 lauluni Hiljaisina lepäävät pilvet -kasettiversion ja kunnellaksesi sen - Click this link to download and play my 320 kbps MP3 song Hiljaisina lepäävät pilvet

Esiinnyin 1980-luvun alussa eräässä radio-ohjelmassa, jossa lauloin muutamia, täysin omatekoisia laulujani. Säestämässä oli paikalla myös Jartsu Häppä, joka vielä tuolloin osasi jotain soittaakin. Jartsu ja reportteri olivat vähintäänkin nuoruudenkavereita, ja vetivät samaa köyttä. Haastattelu tehtiin reportterin kotona, ja muistan kuinka reportterin eukko kävi tämän tästä osoittamassa mieltään, ja hymähtelemässä – josta saattoi päätellä, että halusi vieraiden lähtevän liukkaasti tiehensä. Mieleen juolahti sekin, että reportteri oli valinnut väärän eukon itselleen, mutta kukapa sitä ei olisi tätä kyseistä erehdystä tehnyt. Se johtuu siitä, että naiset osaavat monin tavoin liepastella seurusteluvaiheessa, ja sallivat paljon sellaista, jonka myöhemmin sitten kieltävät. Kun romantiikka näin sitten rappeutuu, alkaa vaimon nikottelu käydä hermoon, ja kotona ei enää ole niin kiva olla kuin aiemmin. Olen minä tällaisia mieltään osoittavia eukkoja nähnyt myähemminkin. Eränkin kerran kun lauloimme yöllä reippaita ralleja, tuli sen eukko makuusalista, ja huusi: ja nyt tämä saatanan möly lakkaa! Oli sivistynyt virkanainen, näet. Vaikka eipä silti: saattoihan sitä ottaa laulamamme reippaat rallit ihan oikeastikin pattiin, koska sillä oli edessä aamulla töihinlähtö. No niin. Minua haastateltiin ohjelmaan nimenomaan empaattisena sosiaalityöntekijänä, jolla oli herkkä omatunto, ja joka taisteli omalla tavallaan jähmeää systeemiä vastaan. Eräänlainen sosiaalitoimen Robin Hood siis. Tämä ei ole tietenkään täysin totta, sillä historiallinen Robin Hood lienee ollut enemmän tai vähemmän puhdas maantierosvo, joka väijyi matkalaisia Sherwoodin metsässä. Sitäpaitsi: ei ylivoimaista vastustajaa vastaan voi kukaan taistella niin että selviäisi välttämättä läheskään aina voittajana. Jos kaikki muut lähiympäristössä kannattavat sokeasti valtaapitäviä, on kaikenlainen vastarinta esivaltaa vastaan täysin turhaa, ja minä kun en ole varsinaisesti lainkaan sankariainesta. Pitäisikö sitä sitten mennä koputtelemaan vallasväen ovia, ja vedellä niitä leukoihin! Minun oli sikäli helppoa mennä haastatteluun, koska olin juuri sopivasti sanoutunut irti työstäni Mikkelin kaupungin sosiaalivirastosta, jossa minulla oli ihan oikea virka. Halusin kuitenkin vielä jatkaa opintojani, ja käytännön sosiaalityö oli sellaista ainaista, uuvuttavaa rähjäämistä ja sovittelua - niin asiakkaiden kuin osastoa johtavan tympeän virkanaisen kanssa. Homma kävi yleensä niin että minä laadin ehdotuksen annettavasta avustuksesta omassa kopissani, menin sitten osaston johtajan paljon suurempaan koppiin, jossa tämä melkein aina veti ehdotusteni päälle kylmästi henkselit: eheeiiii – ei sille annetakaan mitään! Ei ihme, että tunsin itseni lähinnä tomppeliksi, vaikka virkamies olinkin. Koko viraston johtavana ideana tuntui olevan se, että avun saajat eivät saisi sieltä koskaan mitään – paitsi lämmintä kättä – jos aina sitäkään. Tuntui siltä, että sekä sosiaalilautakunta – että osaston johtaja olisivat vahdanneet omia rahojaan niinkuin Roope Ankka. Tietenkin se harmitti ja suututti, ja tunsin itseni sangen nöyryytetyksi - mutta mitäpä minä olisin asialle voinut! Muistan kuinka kerran vastaanotolleni saapui miekkonen, joka tuntui olevan täydessä vauhdissa. Kertoivat miekkosen pelotelleen pankin virkailijoita hurjalla käyttäytymisellään, ja joutuneet räyhäämisensä vuoksi usein putkaankin- useiden poliisimiesten saattelemana. Lisäksi tämä mies oli suurikokoinen, ja ilmeisen vahva, ja lähietäisyydeltä ihan oikeasti pelottava – vaikka en minäkään niitä kaikkein pienimpiä ole, ja voitan vieläkin monia kädenväännössä. Kirjoitin avustuslipukkeeseen miehestä lisälausunnon: ”Vaikutti hieman vauhkolta”. Sosiaalilautakunta otti vahvasti tähän lisälausuntoon kokouksessaan kantaa, ja pyhki sen yli juhlallisin menoin, ja antoi minulle sellaisen ohjeen vastaisen varalle, että sosiaalityöntekijä ei voi antaa psykologisia lausuntoja kenestäkään, vaan se on asianomaisen koulutuksen saaneiden lääkäreiden ja psykologien tehtävä. No, ehkä minä olin suorittanut psykologiasta vain cum lauden, mutta en ilmeisestikään ollut riittävästi psykologisoitunut, ja koko jämmäkässähän oli kyse lopultakin vain siitä, että vain asianomaista virkaa hoitavat lääkärit ja psykologit voisivat tehdä arvioita ihmisten psyykkisestä tilasta. Ongelmana on vain se, että aina kun he tapaavat tällaisia, joskus vauhkosti käyttäytyviä ihmisiä, he eivät joudu koskaan kieltämään tai eväämään näiltä elämisrahaa, vaan sensijaan he harjoittavat heidän kanssaan kepeää terapiaa, ja omaavat kohtaamisessa pelkästään positiivisen auttajan hahmon. On aivan eri asia jos hekin joutuisivat sanomaan asiakkailleen, etteivät nämä saakaan rahaa, jota ovat tulleet pyytämään, ja tätä kautta jäisivät myös vaille terapiaa. Ihminen näet suuttuu ihan oikeasti jos jää ilman rahaa ruokaan tai muuhun tarpeelliseen, ja olisi siinä lääkärikin helisemässä. Tietenkin tämä sanomisen ja lausumisen vapauden puuttuminen on epäkohta, mutta en usko, että kukaan voi siihen juurikaan vaikuttaa. No niin. Näin jälkikäteen koko sanomisenvapauden jupakka naurattaa, mutta jos minä olisin tuolloin itsepintaisesti vain jatkanut tällaisia lausuntoja, olisin todennäköisesti saanut lopulta potkut, tai sitten minut olisi siirretty kaikessa hiljaisuudessa johonkin takahuoneeseen pyörittelemään papereita, ja pyyhkimään niistä pölyjä. Niinhän sitä kävi eräälle mikkeliläiselle pankinjohtajalle, joka ratkesi ryyppäämään. Joutui pankin alakerran ikkunattomaan huoneeseen tyhjiä mappejaan järjestelemään. Yksilö voi vaikuttaa systeemiin vain elokuvissa, ja vain silloin, kun on saanut mukaansa kannattajia niin paljon, että uusista väitteistä ja vaatimuksista tulee lopulta uusi, virallinen laki ja käytäntö. Valitettavasti en ole tähän päivään mennessä keksinyt, miten tuollainen vallankumous käynnistetään, tai miten välttyä siltä, että vallankumous syö lapsensa. Koska siis olin virastani vapaa, ja en ollut allekirjoittanut minkäänlaista vaitiolositoumusta, katsoin voivani suostua radio-ohjelmaan. Jos olisin ollut edelleen virassa, olisi siitä ollut pakko kieltäytyä, koska kyllähän siitä olisi kehkeytynyt taas jokin uusi jämmäkkä. Näin jälkikäteen ajatellen minun ei olisi koskaan pitänyt haastatteluun mennäkään, koska sen ilmeisenä tarkoituksena ei suinkaan ollut ymmärtää sosiaalityötä, vaan hakea vahvistusta sille, että autettavat olisivat oletusarvoisesti jaloja ihmisiä, jotka tyly yhteiskunta oli ajanut siihen jamaan jossa he olivat. Asiahan ei ole lainkaan tällä tavalla, sillä oli olemassa kuntia, joissa paneuduttiin asiaan vakavasti, ja taas kuntia, joissa ei haluttu panostaa asiaan yhtään enempää kuin oli pakko. Empatia oli vain sana sanojen joukossa. Sosiaalityöntekijöiden parissa oli kusipäitä siinä missä muissakin ammattiryhmissä, ja oli löydettävissä vain harvoja tähdenlentoja ja aidon inhimillisyyden airuita. Niinpä ei ole mikään ihme, että kun kysymykset haastattelussa esitettiin tietyllä tavalla, se ohjasi koko prosessia niin, että minusta tuli yhden näkökulman mies – se empaattinen Don Quiote – mikä ei tietenkään ole totta. Haatattelussa esittämäni mielipiteet olivat siis täysin perseestä, mutta kaikkea ei voi sentään radiohaastattelultakaan vaatia. Minulle on kerrottu, että ohjelma lähetettiin ulos melkein keskellä yötä, ja puhelinkeskuksenhoitaja Rauhan sairaalassa oli kuunnellut ohjelmaa, ja itkenytkin. Muisti minut, pellavapään, ja siitä kenties tämä äkillinen kaihomielen purskahdus öisessä sairaalan puhelinkeskuksessa. Sain myöhemmin Yleltä kohinaisen c-kasettikopion, jonka kopioin sittemmin nauhalta nauhalle, ja tein sen sittemmin monta kertaa uudelleen. Tämä tässä esiteltävä versio on ties kuinka monennes kopio kopion kopio, mutta alkuperäisnauhoituksen teki toimittaja Esa Rieskjärvi, kuten koko haastattelunkin, ja hän käytti kuvassa näkyvän kaltaista Nagra -nauhuria, joka nykyäänkin maksaa lähes maltaita. Sanottiin nauhurin olevan niin lujatekoinen, että vaikka mies olisi seisonut äänipäiden päällä ja hytkytellyt itseään, ei äänipäiden atsimuuttikulma olisi muuttunut yhtään. Mene ja tiedä! Varmaankin Yle on jo hävittänyt koko haastattelunauhan, mutta tämä otos sentään on jäänyt jäljelle. On aivan ihmeellistä, miten huonokin kopio saattaa sisältää niin paljon alkuperäisestä, ja tuosta on jo aikaa melkein kolmekymmentä vuotta. Laulu on olevinaan juuri sillä tavoin kantaaottava kuin haastattelija halusikin sen olevan, ja niihän se onkin, kun oikein odotettiin, ja ohjailtiin sopivilla suggestioilla. Sävelsin ja sanoitin useimmat laulut lennossa haastattelutapahtuman aikana, ja silti niistä tuli yllättävän hyviä, ja varmaankin samalla ehkä paljon todempia kuin ne asiat, joita niissä kuvailin. Todellisuus muuttui tarua ihmeellisemmäksi, ja laulujen kuvaamat tapahtumat elämää suuremmiksi.

A singer, players, and some instruments used:

A player: Timo Kinnunen
with my owns (someone must just put his owns)

Some equipments, system, and applications used:

HP a6210c, OpenSuSe 11.1, SB Audicy Player, and Audacity