Timo Kinnunen
Särkiniementie
16 A 41
70700 Kuopio
Finland
Entisessä Neuvostoliitossa oli sovhooseja ja kolhooseja, joissa mentiin aina yksi askel taaksepäin, ja kaksi askelta eteenpäin, mutta kuitenkin koko ajan vankasti takaperin. Kummallista kenties, mutta sehän on vain puhdasta neuvostomatematiikkaa. Kun otettiin paljon ulkomaanvelkaa, kuviteltiin päästävän Amerikan ohi – elleivät pankkiirit sitten sattuisi karhuamaan saataviaan, jolloin koko Neuvostoliitto hajoaisi, ja politrukit eivät pääsisi enää edes trukinkuljettajiksi. Mutta se oli tuolloin vielä pahaa unta, ja vasta edessäpäin. Suomessa takavuosina runsaasti näytetyissä neuvostoliittolaisissa elokuvissa näki aina iloisia, käsiään huiskuttavia neuvostoihmisiä, vilkuttamassa milloin millekin neuvostoilmiölle, ja hurraamassa vaikka sille, että lehmät olivat lypsäneet pari litraa enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Aina niissä oli myös joku Juri -niminen sankari, joka matkusti junalla Bakuun rrräjäyttelemään vvvuorria, kuten miehen käyttämä hupaisa sanonta eräässä neuvostoelokuvassa kuului, ja samalla joku toinen neuvostoliittolainen lauloi kimakalla äänellään: Oi Baaakuu, oii Baakuu!. Ei syytelty laulajaa sentään homoksi, vaikka lauloikin kuin nainen, sillä Neuvostoliitossa ei yksinkertaisesti ollut homoja, ja siellä ei tunnettu tällaista(kaan) ongelmaa. Olivat ne aikoja ne! Varmaankin neuvostoliittolaisia junia saattelivat kuvassa seisoskelevat tukevat, hyvinsyöneet miekkoset, monin iloisin huiskutuksin hyvää matkaa toivottaen. Huomaa piirroksen kahvitahra, joka on sentään aivan aito. Pauligin kahvia, näet. Mutta toisaalta – ennekuin nauratte: neuvostonykyisyys on paljon kamalampaa kuin neuvostomenneisyys, sillä maasta tuli hetkessä ahneiden kulakkien maa, jossa veljelle ei jätetty juuri mitään, ja toverit jäivät vallan ilman. Kukaan ei enää huiskuta junille, eikä hurraa kolhoosin saavuttamille työn voitoille, joista palkintona oli punainen paita.
Oletteko koskaan oikein miettineet, mikä se on se normaalise helsinkiläisen herran syvin olemus? Kenties ette, mutta nehän ovat niitä paviaaneja, joilla on se menoliikenne, ja paluuliikenne, ja iänikuiset puistokonsertit. Kuvassa näette yhden niistä, ja sen rintaan on tatuoitu sana äiti, kuten kuuluukin. Asiaan kuuluu vielä käreä juoponääni, sillä eihän normaali-ihminen piirrätä nahkaansa kuvia täyteen. Kuvassa näet myös välttämättömän ruskean likatäplän, mistä lie sekin peräisin. Varmaankin kyse on samasta kun Saarikoski saapui Heinäveden luostariin, ja majoitui siellä äärimmäiseen keljaan tuiki välttämättömine viinipulloineen. No niin, joka tapauksessa helsinkiläinen on varsin vastenmielinen ja irvokas ilmestys. Voin hyvinkin kuvitella tällaisten hienhajuisten apinoiden jouluisin ja pääsiäisin ynnä juhannuksin sullovan itsensä autoon haisevine perheineen, ja ajelevan menoliikenteen humussa maalle, ja passauttavan siellä itseään nöyrillä maalaissukulaisillaan. Nämähän voisivat seuraavalla kerralla sanoa, että sitten herrasväki voisikin suunnistaa vaikkapa hotelliin, ja temppuilisi vastaisuudessa siellä. Henkilökunnallehan maksetaan siitä, että sietävät asiakkaiden solvauksia. Helsinkiläissyöpäläisten tulva pitäisi pysäyttää jo Mäntsälässä, ja käännyttää ne sieltä kylmästi takaisin, ja kehottaa niitä menemään vaikkapa Brysseliin, tai ylipäätään paikkoihin, jotka ovat lähellä niitä kuuluisia ytimiä, joihin kaikkiin Suomenkin tulisi kuulua.
Olipa kerran eräs Elmeri, jota oli yritetty korvata ties kenellä, ja millä tavalla tahansa, mutta turhaan. Tiedettiin, että eräs herra Gugan oli onnistunut korvaamaan melkein kaikki, jotka saapuivat hänen korvaamoonsa. Niinpä Elmerikin lähetettiin miekkosen pakeille, mutta kuinkas kävikään: korvaamatta Elmeri kuitenkin jäi, vaikka sanotaankin, ettei kukaan ole korvaamaton jos vain Gugan on paikalla. Paikkakunnalla sattui vierailemaan noihin aikoihin nuori laulaja Georg Malmsten, joka näki tapauksen tuoreeltaan. Hän seurasi tapausten kulkua merimiespuvussaan, ja veteli hermostuneena kättään lippaan, ja hymyili samalla kuten kipparijuustomainoksen poika. Myöhemmin hän tekaisi erään laulunkin, jossa on säe, joka kuuloostaa omituisen tutulta: Oli Elmeri miehistä parhain, häntä kukaan ei korvata voi. Tietenkin tässä säkeessä on muunneltu totuutta, sillä kysessähän oli Gugan, eikä kukaan muu, ja korvaamaton Elmeri.
Aikamme suosikkiharrastuksia on pyhiinvaellus, ja jos sattuu asumaan Pyhissä, voi harrastaa joka päivä pyhiinvaellusta esimerkiksi työmatkojen sivutuotteena, kuten kuvassa riemukkaasti marssivat Näättämänahon veljekset. Toisaalta: jos sattuu asumaan mainitussa paikassa, voi sattua sekaannuksiakin, jos puhutaan pyhistä, tai pyhyyteen liittyvistä asioista. Tai jos sanotaan: pyyhi jalkasi tai pyyhi perseesi, sillä nopeasti lausuttuna pyhiläiset kuvittelevat nuokin ilmaisut kuullessaan ihmisten puhuvan halventavasti heidän kotikylästään, jolla voi vaikka pyyhkiä persettään.