Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Updated on the 26th April in 2016
MP3 -tiedostot on tarkoitettu nopeille, langallisille laajakaistayhteyksille, ja niille, jotka harrastavat ämppäreitä. Näitä voi soittaa nopeilla mokkulayhteyksillä. Ämppärit ovat ihan käteviä, sillä kun ne poltetaan sellaisinaan CD tai DVD -levylle datana, osaavat DVD ja BlueRay -soittimet soittaa niitä. Ne sopivat myös matkapuhelimiin ja MP3 -soittimiin. USB -muisteihin tallennettuina ne toimivat uusissa autoradioissa, ja niitä voi soittaa television sekä DVD ja BlueRay -soitinten USB -liitännän kautta. Mokkulayhteyksille nämä raskaan sarjan ämppärit saattavat olla liian kova pala, ja niiden lataus kestää ikuisuuden, mutta nämä nyt ovat parasta mikä ämppäreissä on teknisesti mahdollista. Jos halutaan jotakin vielä parempaa, pitäisi siirtyä muihin formaatteihin, joita esimerkiksi hifistit käyttävät. Hifistit – nuo kaikkein huvittavimmat kreatuurit joita maailmassa löytyy. Ajatelkaapa vain kuinka nuo lihavat, mutta äveriäät miehet lojuvat ilmeettöminä kuunteluhuoneissaan – aina vakavina ja sennäköisinä että ymmärtäisivätkin jotakin, ja ovat tarkkana kui porkkana josko jossakin risahtaisi, tai kuuluisi hellasäröä. Ne eivät käsitä, että kaikesta muusta täysin puhdas ääni on mahdottomuus, ja että yskintä ja yleisön joukosta kuuluva haistattelu ja möykkääminen ovat osa taidenautintoa. Oikea kuuntelun taito onkin poimia itselle merkitykselliset sisällöt kaiken kakofonian keskelläkin. Ja onhan aina ääniä jotka ovat vastenmielisiä, vaikka ne esitettäisiin miten hyvällä laitteistolla tahansa. Jos nyt ajatellaan minun tekemääni musaa, täytyy pitää järki kädessä tuon teknisen laadun kanssa, sillä jotkut joskus ystävinäni pitämistä henkilöistä ovat olleet avoimesti sitä mieltä, että nämä minun tulkintani eivät ole musiikkia lainkaan, vaan silkkaa paskaa – eivätkä ainakaan yllä jatsin kunniakkaille kukkuloille. Jatsimiehet, ne haisevat hunnit, tiedättehän...
Mäkin käyttäjien kannattaa asentaa systeemiinsä VLC -ohjelma, ja säätää selaimensa käyttämään sitä soitettaessa näitä tiedostoja, ja tämä mainittu ohjelma soveltuu myös windowsiin, ellei siihen ole asennettu erillistä koodekkipakkausta, joka hoitaa homman. Linuxissa GNOME -työpöytäsysteemiin kuuluva Totem riittää mainiosti, kun sitä on täydennetty laajennetuilla gstreamer -paketeilla.
Äänitin tämän biisin kahdella kasettinauhurilla, sekä neliraitaisella PORTA5 -nauhurilla, ja käytin kitaran lisäksi halpaa Casio-urkua. Sittemmin olen täydentänyt nauhotusta MAGIXMusic -ohjelmalla, mutta tehnyt se aluperäisäänitystä kunnioittaen. KAM (Kids Atrium Music) julkaisi tämän biisin eräässä kokoelmassaan, mutta en minä siitä mitään rahallisesti kostunut, vaan jouduin maksamaan 50 taalaa. Ylläolevassa kuvassa on heidän julkaisemansa CD -levyn takakansi, jonka mukaan asun ”Szukiniementiellä”, mikä ei pidä paikkaansa, ja sähköpostiosoitteenikaan ei ole enää voimassa, joten siihen on turhanaikaista yrittää lähettää mitään.
Ne lähettivät myös luettelon amerikkalaisista FM -asemista, joiden piti soittaa tällaista indie -musikkia. En kuitenkaan keksinyt keinoa varmistaa lähettivätkö asemat mitään, ja milloin ne olisivat juuri minun biisiäni soittaneet. Ja kuka tällaisia FM -asemia kuunteli? Tilanne oli lähes sama kun venäläinen toimittaja Yuri Erosow pyysi minulta levyä, jota hän olisi soittanut Venäjän FM -radiossa. Tein levyn, jonka sitten lähetin toimittajalle. Kerran sitten taas erehdyin lähettämään iMusicianin palvelimelle pari biisiäni, ja seurauksena oli se, että pian niitä oli (Googlen mukaan) tarjolla ja myytävänä joka puolella, ja ne sotkivat parasti kaiken sen, minkä olin vaivalla saanut aikaan ”taiteilijanimelläni”, eli useimpiin nimelläni tapahtuneisiin hakuihin tuli aikamoinen ryväs erilaisia musiikin nettimyyjiä, jotka operoivat ilmaiseksi, ja en voinut mitenkään enää päivittää nettiin lataamaani materiaalia, tai seurata miten ”myynti” missäkin edistyi, vai edistyikö mitenkään. Ja vaikka näistä olisi pitänyt tulla vähän rahaakin, niin senttiäkään en ole sieltä saanut. Päättelinkin, että on parempi pysytellä suosiolla ilmaisjakelulinjalla, ja päädyin YouTubeen. Musiikkiani on julkaistu eri puolilla maailmaa muuallakin, samoin perustein, joten opin varsin pian että meikäläisestä ei tule koskaan mitään staraa, ja minun levyjäni ei myydä miljoonittain pitkin maailmaa. Mitä sillä on väliä, jos musiikkiasi ladataan vaikkapa miljoona kertaa – kun et voi mitenkään jäljittää mitä todella tapahtui. Oliko joku latausautomaatti asialla, ja suurinta osaa musikkiasi ei kuunnellut kukaan. Ilmaismuusikon elämä on toisaalta lokoisaa. Television härskit toimittajat eivät änkeä väkisin sisään ovesta, ja paparazzit eivät roiku puunoksilla. Mutta ei se mitään, ei se mitään. Nykyään menestyksen eväät ovat toisenlaisia. Tarvitaan tiettyä ulkonäköä, ja habitusta, jota kaikki tarjoavat. On aina matkittava menestyneitä, eli niitä, joille kaupalliset toimijat ovat avanneet ovensa, ja luoneet väylän – ja ottavat reilut suolarahat välistä. Jos aikoo tosissaan menestyä, tarvitaan nimittäin mahtava myynti – ja mainoskoneisto, joka pehmittää ensin ihmisten päät (jotta nämä ostaisivat tietyn henkilön levyjä), ja sitten vaan hommataan kauppoihin levyjä, ja siinä se suunilleen onkin, se temppu. Yksittäisellä artistillla ei ole mahdollisuuksia sen enempää musiikkinsa mainostukseen kuin myyntiinkään, ja homma pyöriikin usein enemmän kaveripohjalla. Eivät kaverit kehtaa palauttaa heille jaettuja levyjä takaisin, mutta toisaalta eivät kuuntele niitä koskaan. Tietenkin on niin, että mikä tahansa esitys kelpaa massoille, jos sen saa ilmaiseksi, ja siitä on saanut tietää esimerkisi erilaisten SOME -ryhmien kautta, tai sopivasti versioituna YouTubessa. Ja kun annetaan latausautomaatin nykiä esitykselle riittävän isot pohjalukemat. Toisaalta nimenomaan juuri epävirallisilla markkinoilla oleva tavara on tuoretta, ja taatusti omatekoista. Tosin tässäkin on eroja, sillä jo MP3.COM -palvelimen aikaan huomasin, että varsinkin amerikkalaisten muusikoiden tekemät miksaukset ja äänitykset pyörivät tasolla, jonne en alkunkaan yltänyt. Minun äänityksissäni ei ollut muhkeita bassoja, ja täytetäistä kaikua – muista auditiivisista erikoisuuksista nyt puhumattakaan. Maailman valloittaminen kotikyökistä käsin on tavattoman vaikeaa, kun käytössä on karvahattutason ohjelmia ja tietokoneita, ja kympin äänikortteja. Hyvät tietokoneohjelmat auttavat, sillä niillä saa musiikin kuulostamaan samalta miltä se kuulostaa menestyneen kaupallisen artistin esittämänä.
Lieneekö silkkaa kohteliaisuutta, mutta lähettivät ne luettelon mielestään minulle soveliaisista amerikkalaisista levyfirmoista, jotka olisivat tehneet kunnon äänitykset ja miksaukset. Kuitenkaan minulla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia matkustaa rapakon taa asiaa hoitamaan. KAM ei ollut suinkaan ainut taho joka otti minuun yhteyttä musiikkini tiimoilta. Muuan kanadalainen elokuvantekijä halusi liittää musiikkiani teoksiinsa, ja annoin sille luvan – vaikka en tiedä missä ja milloin hän tämän ideansa toteutti. Jonkinlaisista tila-taide -eoksista linee ollut kyse. Epämieluisiakin yhteydenottoja oli ilmassa. Minuun otettiin toistuvasti yhteyttä, jossa ideana oli se, että minä olisin kuunnellut yhteydenottajien musiikkiesityksiä, ja he taas puolestaan minun esityksiäni, ja että minun hypoteettiset kaverinikin olisivat tehneet niin. Näin olisi laatu aikaan runsas määrä musiikinlatauksia. En tiedä moniko onnistui tältä pohjalta lähteneessä maailmanvalloituksessaan. Tämän minun Kuljin vain -biisini ei avannut minulle ovia taivaisiin, mutta jos toden sanon, niin en minä niin kovin asian suhteen ponnistellutkaan. Nuo prosessit ovat kuluttavia, ja vääristävät minäkuvaa, ja tältä osin julkisuus ei minua kiinnosta – eikä minkäänlainen minän ryöstökalastus.
A player: Timo Kinnunen
with my owns
(someone must just put his owns)
Windows 10, MAGIXMusic, CoolEdit Pro 2.0, and Audacity