Timo Kinnunen
Särkiniementie
16 A 41
70700 Kuopio
Finland
Valokuvia ottanevat nykyään kaikki joiden suussa vain voi sulaa, mikä johtuu digitaalikameroiden halpuudesta ja niiden yleisyydestä, sekä siitä, että kannettavissa puhelimissa on nykyään jo melkein vakiona jonkinlainen kamera. Aina on olemassa jotakin kuvattavaakin, kuten ylläolevassa kuvassa seistä jököttävä toteemipaalu, tai kyrpä, jollainen seisoi aina ennen köyhän kalliolla, kuten myös risti rikkaiden pihalla. Mutta kyllä kuvien ottajatkin ainakin minua naurattavat, ja heidän ei tarvitse olla noita iänikuisia japanilaisia jotka eivät osaa sanoa muuta kuin jees. Aina kun joku näistä vähimmistä kuvia napsivista veljistä saa julkaistuksi kuviaan erilaisissa valokuvajulkaisuissa, ruvetaan kuvaajaa kutsumaan taiteilijaksi, ja hän saa mahdollisesti oman ateljeen, valtion kustannuksella. Kaikkein pahimpia ovat erilaiset tekotaiteelliset, ja toisilleen alati kateelliset luontokuvaajat, ja heistä varsinkin sellaiset, jotka eivät ymmärrä kohteistaan oikeastaan juuri mitään, eivätkä näe edes vaivaa ottaakseen asioista selvää. Tärkeintä on esittää kaikki karamellisävyissä, ja päteä muutoinkin monin eri tavoin elämän uhrialttareilla. Heille vastakohtana ovat kuvaajat, jotka uhraavat vuosikausia seuratakseen jotakuta eläinlajia, tai kuvaavat vaikkapa kaupunkikuvan vähittäistä muutosta. Nämä minun esillepanemani kuvat eivät ole luontokuvia, eivätkä toisaalta kaupunkimaisemien kuvaustakaan. Ovatpahan vain hajanaisia otoksia sieltä täältä, ja näillähän on aina sellainen merkitys, että näistä näkee millaista missäkin milloinkin oli. Satojatuhansia kuvauskohteita jää kuitenkin kokonaan kuvaamatta, tai sitten kuivat jäävät piiloon suurelta yleisöltä. Niinpä kukaan ei voi edes Internetin välityksellä nähdä millaiselta näytti Mikkelissä aikanaan ollut Kahveri, tai millaista olikaan Päämajassa, tai millaiselta näyttikään rukkasmies katsottuna KTL:n akvaarion ikkunasta. Tällaisia valokuvia ei yksinkertaisesti ole olemassakaan, koska niitä ei kukaan älynnyt aikanaan ottaa. Ei silti, etteikö noista iäksi kadotetuista kuvauskohteista olisi edelleenkin olemassa kuvia jossakin pöytälaatikossa, mutta emmehän me tästä kitään oikeasti tiedä.
Suomen maaseutu on laaja, ja siellä Sonja lunta lapioi... Siellä sitä riittää kuvattavaa, vaikkei luontoa kuvaisikaan, ja vaikka jokin kirkonkylä vetelisi viimeisiään. Aina siellä on tarjolla hölmönnäköisiä ihmisiä, tekemässä milloin mitäkin. Tuolla koettaa lauma vanhoja äijiä häätää supikoiraa jonkun aitan alta, kovasti mekastaen, ja kännissä kuin apinat. Tuolla taas ne ajavat moottorikelkoillaan sutta takaa, joka on tosiasiassa joltakin irtipäässyt saksanpaimenkoira. Eiväthän nämä eläimiä tunne, ja linnutkin ne jakavat peipoihin ja metsäpeipoihin. No niin. Tuolla taas on pysäköitynä vanha traktori tienoheen, ja pian siihen kertyy joutilaita kyläläisiä horisemaan tyhjää, ja potkimaan traktorin renkaita. Autioituneissa kylissä muita ei paikalle tule, koska heitä ei enää ole. Jos joku tulisikin, olisivat tulijat melko varmasti mölisevä lauma satunnaisia matkailevia lättähattuja, jotka pahoinpitelisivät ensin huvikseen traktorimiehen, ja syttyttäisivät sitten tämän traktorin palamaan. Tuolla rannassa taas törisevät kylän kymmenet juopot, ja tuolla päristelevät nuo iänikuisen mopopojat, jotka pitäisi salvaa. Ja se ainainen konstaapelin koira koettaa löytää nalkuttaen haukkuen ystävää, ja silloin viimeistään ymmärretään, että maalla sitä vaan ollaan.
Keitele on muuan kunta keskeltä Suomea, muttei sentään Keski-Suomesta, kuten Keitele -järvi. On siinä ihmisillä pähkäilemistä, kun koettavat saada näistä tolkkua. Tietenkään tässä ei kuvata keitelettä Keiteleen virallisen dogmin mukaan, vaan otsikko on tuollainen vain siksi, että se on hauskempi juuri tuollaisena. Onpahan vain pari suttuista valokuvaa, joiden ympärille on kudottu tarina, joka on varmasti epäkaupallinen, ja joka on varmasti niin tosi kuin vain vesi olla voi. Minä en ole syntynyt Keiteleellä, mutta ei se mitään, kuten Eemeli sanoi.
Tervo on muuan pieni paikkakunta matkalla Kuopiosta vaikkapa Vesannolle, tai Keiteleelle. Siellä ei ole oikeastaan paljoakaan kuvattavaa, tai kuvaamisen arvoista, sillä monellakin tapaa nämä tällaiset kirkonkylät ja maalaiskunnat ovat toinen toistensa kopioita. Tervosta ei ole lähtenyt montaakaan kuuluisuutta maailmalle, ja Jari Tervo ei ole näille edes sukua. Tuskinpa Tervossa harrastetaan edes bodausta, tai hormoneja, joten tervolaiset maalaismiehet lienevät cliinejä, puhtaita poikia, joten puheet testosteronista lienevät vain huhupuheita.
Kaupungit ovat tiheään asuttuja paikkoja, joista monen läpi menee moottoritie. Nykyään moottoritie on eristetty kaupunkialueella erilaisin meluvallein, mutta eipä niistä ole ollut suurtakaan hyötyä, sillä meluvallien ulkopuolella (siis kaupungissa) pärisevät kesäisin aina ruohonleikkurit ja siimaleikkurit, ja yötäpäivää siellä pitävät peliään erilaiset mopot, joilla täytyy aina ajaa kaasu pohjassa. Myös autoja ajetaan täysillä. Turhaa oli siis rakentaa tuo kallis meluaita, täysin turhaa. Suljettiin jotakin ulkopuolelle, mutta samalla päästettiin piri sisään takaoven kautta. Sellaisiahan nämä kaupungit ovat.
Kuopio on keskisuurta suurempi suomalainen kaupunki, joka on kokenut vuosikymmemien kuluessa melkoisen muodonmuutoksen puutalokaupungista kivierämaaksi. Kaikki mahdolliset viheralueet on hävitetty, ja kauppaketjut ovat rakentaneet temppelinsä melkein jokaiselle vesijättömaalle. Rikkaat asuvat täällä saaristokaupungissa, ja heitä varten sinne on rakennettu pramea maantiesilta – kaupunkilaisten rahoilla tietenkin. Särkiniemessä ei asu juurikaan rikkaita, vaan enemmänkin sellaista tavallista rahvasta vaan.
Tämä on varmaankin halvin digitaalikamera, joka on koskaan ollut myynnissä. Se maksoi noin viitisenkymppiä, ja oikeastaan sillä ei tee mitään, koska siinä ei ole kunnollista näyttöä, eikä lisämuistia, ja sitä täytyy ladata epämukavasti USB -liittimen kautta.Itse asiassa en ole kuvannut sillä juurikaan enempää kuin mitä on nähtävissä tällä sivulla.