Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
On the 13th February in 2018
No, koska kaikki nyt on niinkuin se on, ja asiat tapahtuvat juuri niinkuin ne todella tapahtuvat (kuten Pentti Saarikoski aikanaan kirjoitti: Mitä tapahtuu todella?), olen laatinut täysin tähän asiaan liittymättömän esinahkapuheen, johon voinette tutustua klikkaamalla tästä. Se oli tosin jo syntyessään vanhentunut, mutta mitäpä siitä. On oikeastaan parempi kun se ei anna mitään uutta informaatiota, sillä vanhassa vara parempi. On siis täysin selvää, ettei se selvennä, eikä täsmennä mitään, eikä ole minkään asian puukehyksenä, eli puitteina, niin onpahan vaan tämäkin esipuheasia nytten pois päiväjärjestyksestä, minkä näin sanon alleviivaavasti. Ja jolle asia ole tullut vielä selväksi, täytyy se uıäduıɹnu ääʇuääʞ .
Perl Audio Conveter -ohjelma toimii linuxissa, ja oikeastaan se on perl -kieleen perustuva käyttöliittymä, jolla voi ajaa tiettyjä komentokehotteessa toimivia ohjelmia. Se on niitä harvoja ilmaisohjelmia, jotka vielä kykenevät tuottamaan RA -tiedostoja, eli Real Audion äänitiedostoja. PACPL -ohjelmaan on hankalaa saada GUI -liittymää, ja nekin vaihtoehdot, joita on tarjolla, eivät tee sitä minkä lupaavat. Tietenkin PACPL -ohjelman osaohjelmia voidaan ajaa haluttaessa komentoriviltä myös erillisinä (esimerkisi Macissa ja Windowsissa), kuten FAAC -konvertteria. Ylläolevassa kuvassa on itse valmistamani ikoni, jota voi käyttää esimerkiksi PACPL -ohjelman käynnistimen kuvakkeena GNOME -työpöydässä, koska sitä ei ole siinä muutoin saatavissa. Säätää vain kuvakekoon sopivaksi. Netissä kerrotaan, että ohjelman pitäisi toimia windowsissakin - ainakin uusimmassa Cygwin -ohjelmassa, joka on windowsin sisällä toimiva linux. Helpointa PACPL -ohjelman linux-asennus on, jos käytössä on deb -asennustiedosto (Ubuntussa ja Debianissa), tai jos käytössä on KDE -työpöytä, tai sen tiettyjä osia, tai vanhemmalle KDE3 -työpöydälle asennettu tuki.
Ylläolevassa kuvassa näet osan KDE4 -työpöydästä, jonne olen ympännyt PACPL -ohjelman Kommander -käynnistimen. Näinkin kykenee luomaan kymmenittäin erilaisia audiotiedostoja, kuten mm. APE ja FLAC, joista ette ole ehkä koskaan kuulleetkaan, mutta jotka tarkoittavat parempaa äänentoistoa, josta ominaisuudesta on tosiasiallista vasta sitten kun on varaa hankkia kalliit äänentoistolaitteet. Valitettavasti tosi hyvät ämyrit kykenee hankkimaan vasta sitten, kun on jo menettänyt suuren osan korkeiimpien äänten kuulokyvystä, ja kun on saanut kasvatetuksi kunnon päärynävartalon, ja on tullut hyvinvoivaksi keski-ikäiseksi, ja kalju on kivunnut pitkälti korvien taa – ja sitten voikin vaikka nukahtaa muskeliautonsa rattiin, ja ajaa jonkun viattoman tielläkulkijan yli, kun täytyy huudattaa autossakin niitä stereoita. Tavalliselle tanelille on tietenkin täysin samantekevää esimerkiksi sekin, miten hyvältä APE tai FLAC kuulostaa muutaman tonnin musiikkilaitteistolla toistettuna, koska hänellä ei sellaisia ole, kun käytössä on kenties vain halpa MP3 -soitin ja nappikuulokkeet. Tokihan tiedän eron äänelaadussa, koska minulla on ollut jossakin vaiheessa käytössäni todella laadukkaat hi-fi -laittteet, jotka olivat senhetkistä huippua, ja merkitsisivät vieläkin monille tavoittamattomia taivaita, ja taivasten taivaita. Kai ne jonkun nurkasta voisivat löytyä vieläkin. Sanoisin että jos aikoisi jo nuorena saada ympärilleen laatua, olisi pitänyt jo ajoissa alkaa pykäämään eristettyä kuunteluhuonetta, ja hankkia kunnon touveja ja räätälöityjä liittimiä - silloin kun kuulo vielä pelaa - ja tinnitus ei ole vielä iskenyt. Nuorukaisenhan se kuunnella kuuluu – kun hällä vielä kutreissaan nuorteat kukkaset on! Minun mielestäni musiikkia voi hyvinkin kuunnella huonompilaatuisenakin, sillä ainahan sitä voi kuvitella loput – kuten teknisesti täydellisen konserttitaltioinnin lisäefektit, kuten pieraisut ja rykimiset, ja huokailut, ja erilaisten lyhytkoulutuksen läpikäyneiden rakennuspiirtäjien riemunulvahdukset, kun artisti kipuaa flyygelin kannen alle, ja paukuttaa kieliä sieltä käsin. Lisä-äänet ovat oleellisen tärkeitä, sillä tarkoittahan hi-fi täydellistä ja mahdollisimman luonnollista äänentoistoa. Kympin nappikuulokkeilla nämä puhuttelevat lisä-äänet jäävät taatusti kuulematta.
Nytten on kuitenkin niin, että pacpl 4.05 lienee viimeisin jakeluversio jossa on mukana pacpl-gui.kmdr, joka jopa toimii kun sen poimii puretusta kansiosta (extra), ja määrittää käynnistyväksi ohjelmaksi, eli ajettavaksi sovellukseksi. Ohjelman käynnistää kommander -ohjelmalla, eli elossa ollaan, vaikka ei ollakaan enää yleisessä jaossa. Parasta lienee unohtaa tämä ohjelma gui-liittymästä ajettuna, vaan on tyydyttävä ajamaan sitä komentokehoitteesta.
Ennenvanhaan, siis sen hyvän kde3 -aikaan, meneteltiin hieman toisin. Ubuntuun asennettiin KDE3 -tuki, ja sitten systeemiin asennettiin kommander-kde -ohjelma, joka oli saatavissa pakettivarastojen kautta. Asennuksen mukana asentui käynnistyskuvakkeessa tarvittava kmdr-executor -ohjelma. Tätä tarvitaan jotta PACPL -ohjelma voitaisiin käynnistää GNOME -systeemissä käynnistyskuvakkeella. KDE3 on jo vanha, joten on keksittävä muita kujeita, kuten sellaisia joita esittelin edellä.
Ylläolevassa kuvassa näet PACPL -käyttöliittymän, joka näyttää samanlaiselta niin KDE kuin GNOME -työpöydissäkin. Kuvan esittämässä tapauksessa olen konvertoimassa Anssi Kelan biisiä Rock-unelma MP3 -formaatista aac -formaattiin, joka on just passeli vanhemmassa nokialaisessa älypuhelimessa soitettavaksi. Anssi Kela ei ole lopultakaan kovinkaan omaperäinen muusikko, mutta yritystä miehellä piisaa. Ja se on hyvä asia se. Itse asiassa se on pääasia, sillä varsinkin nykyään artistien suosio määriytyy pitkälti ulkomusiikillisin perustein.
Konstit ovat siis monet. Ylläolevassa kuvassa on tilanne, jossa käytössä on KDE 3 -työpöytä, ja jossa halutaan asentaa käynnistin PACPL -paketille. Tässä muutan pacpl-gui.kmdr -ohjelman ajettavaan muotoon avaamalla mainitun tiedoston Konqueror -ohjelmalla, ja kruksaamalla sen ohjelmana ajettavaksi. Käyttäjä on tässä tapauksessa root, mutta käyttäjä timo saa myös luvan käyttää ohjelmaa. Ja miksei saisi, sillä olenhan ihan itse tietokoneeni hankkinut, ja asentanut siihen linuxin. Muistaakseni olen joutunut käyttämään tätä konstia vain kerran.
Jos vain mielenkiitoa riittää, voi Kommander -ohjelmaa käyttää myös muiden ohjelmia käyttöliittymän muokkaamiseen, ja säätää niiden ulkonäköä. Kuvassa esimerkkitapauksena on PACPL -ohjelma, jota olen rustannut toimintakuntoon. Tämä saattaa olla oiva keino perehtyä ohjelmoinnin saloihin.
pacpl-gui-kmdr -ohjelman käynnistävänä komponenttina voi siis käyttää Kommander -ohjelmaa, joka on saatavissa ainakin Linux-Mint -järjestelmään. Pacpl-gui-kmdr -ohjelma täytyy merkitä käynnistyväksi ohjelmaksi, ja se kopioidaan manuaalisesti /etc/pacpl/modules -kansioon, ja jollei tällaista ”modules” -kansiota ole olemassa, sellainen luodaan, ja sitten kopsataan sinne mainittu ohjelma. Olisi hyvä luoda tarvittava linkki ohjelmakansioon, ja sitten käynnistä sovellus. Huomaa, että tässä ei edellytetä koko KDE -työpöydän asentamista, vaan ainoastaan sen tiettyjen komponettien läsnäoloa. Ei ole siis tarpeen asentaa Konqueror -selainta.
Ylläolevassa kuvassa Ubuntuu asennetaan Kommander -ohjelmaa, ja näemme, että asennusohjelma hakee ohjelman tueksi kahdeksan lisätiedostoa, jotka takaavat ohjelman käynnistymisen ja toiminnan. Vaikka PACPL -ohjelma asentuisikin suoraan deb -tiedostosta, ei sen avulla asennu graafista GNOME -systeemin KDE -pohjaista ohjelman käyttöliittymää (pacpl-gui.kmdr), jonka voi hankkia purkamalla pacpl-4.05.tar.bz2 -paketin kotihakemistoon, ja merkkaamalla edellämainitun ohjelman ajokelpoiseksi. Joissakin linux-distroissa koko PACPL -ohjelma täytyy aina asentaa manuaalisesti, koska repoista ei löydy valmiita binaareja ja skriptejä, tai ne löytyvät eri repoista, joista osa ei ole oletuksena käytettävissä. Sanoisin, että jos näin sattuisi käymään, kannattaa koko projektista luopua samantien.
Fedora on linuxperheen ongelmalapsi, ja PACPL -ohjelman asentaminen siihen on erinomaisen hankalaa, mutta ei mahdotonta. Siihen on saatavissa audio-convert-mod -ohjelma, joka osaa kääntää äänitiedostoja tasan niin moneen muotoon kun järjestelmässä on asennettuja koodekkeja. Tämän ohjelman haittapuolena on se, että esimerkiksi MP3 -tiedostoista konversio ei kenties onnistu täysin virheettömästi, mutta WAV -tiedoston kohdalla ei ole mitään ongelmia. Tämä ohjelma saattaa olla ihan käyttökelpoinen niitä varten joille PACPL -ohjelman asentaminen ei onnistu, ja systeemissä on kuitenkin koko joukko ajettavia ohjelmia.
Kun Fedoraan asennetaan PACPL -ohjelmaa, täytyy se valitettavasti kääntää lähdekoodista, ja käänöksen epäonnistuessa jokainen perl -palikka täytyy asentaa erikseen. Kun tämä esityö on tehty, voi ohjelman asentaa systeemiin SU -käyttäjänä normaalin tapaan kääntämällä. Palikoiden keräämiseen kuluu tosiaan aikaa, ja usein ainakin audio-FLAC-header täytyy erikseen kääntää lähdetiedostosta, ja muita taas pitää hakea netistä mod-install.sh -kääntöohjelmalla. Luopukaa siis ihmeessä jo tässä vaiheessa, ettei tule itku, tai pieru eli paska, niinkuin isä sanoi Simpauttajassa pojalleen pellolla.
Tagitietojen asettaminen esimerkiksi AAC -tiedostoihin on hankalaa, sillä siihen tarvitaan erillistä Kid3 -ohjelmaa. Rytmilaatikko -ohjelma on myös kätevä tapaa hoitaa tämä tagihomma, kuten ylläolevasta kuvastakin näkyy. Jollakin tavalla tämä tagienkirjoitusasia täytyy kuitenkin hoitaa, koska ilman sitä tiedostojen käyttö puhelimissa on hankalaa, koska puhelimet käyttävät tagitietoja järjestelleessään tiedostoja.
Jotta PACPL -ohjelmaan saisi luotua käynnistyskuvakkeen Fedorassa, täytyy systeemiä täydentää kdewebdev -ohjelmalla, josta saa käyttöönsä kmdr-executor -käskyn. Fedora 14:ssa asennus hoituu helposti antamalla komentoikkunassa kmdr-executor -komento, jolloin systeemi ehdottaa kdewebdev 3.5.10 -paketin asennusta, kuten näette ylläolevasta kuvasta. Asennuksen päätyttyä onkin helppo luoda tarvittava käynnistyskuvake vaikka työpöydälle tai valikkoon. On erittäin harmillista, että tämä mainio Perl-ohjelma ei toimi Fedorassa suoraan KDE4 -työpöydän kautta. Uudessa OpenSusessa komentoriviltä tapahtuva asennus pysähtyy ogg- palikan asennusvirheeseen, ja sitä on mahdotonta korjata erikseen manuaalisesti, ja tämä taas merkitsee sitä, että tulevaisuudessa ohjelman kääntö lähdekoodista ei lopulta onnistu missään distrossa. No, onneksi on saatavana aina windows -versio, joka toimii Winessä. Tosin SELinux esittää omia huomautuksiaan ohjelmasta (ja siinä saattaa tosiaan olla omat vikansa), mutta eihän tätä ohjelmaa tarvitse käyttää koko ajan, ja koneen voi aina käynnistää uudelleen kun on tehnyt suuremman parttian konversioita.
Cinnamon -jakeluversioon on sisällytetty PACPL -konvertointimahdollisuus, joka tulee käyttöön kun klikataan hiiren oikeanpuoleisella painikkeella konvertoitavaksi aiottua tiedostoa, kuten näet ylläolevasta kuvasta. Tarjolla on suorastaa valtava määrä koodekkeja. Tällaisen konvertointimahdollisuuden tarjoaa siis Cinnamon, mutta en ole tavannut sitä muissa työpöytäversioissa.
Eräs käyttökelpoinen vaihtoehto tuottaa aac/mp4 -tiedostoja on käyttää Gnormalize -ohjelmaa. Tässä käytetty enkooderi on myös FAAC, ja tulostettavat Mp4 -audiotiedostot ovat Nokialaisessa aivan yhtä käyttökelpoisia. Mainitussa Gnormalize -ohjelmassa voidaan asettaa myös tagitiedot, ja ne täytyykin asettaa, jos aikoo käyttää tiedostoja puhelimessa. Joissakin muissa distroissa, kuten Mandrivassa, on erittäin vaikeaa luoda toimivaa PACPL -ohjelmaa, koska tarvittavia komponentteja joutuu tosiaan metsästämään pitkin nettiä. Jonkinverran osviittaa saa kun tutkii install-kubuntu.sh -tiedostoa, eli sitä, mitä Perl -elementtejä tarvitaan, ja kokeillessa PACPL -ohjelman asennusta lähdekoodista selviää vähitellen mitkä headerit täytyy asentaa. Vaikeaahan tämä on, kun ei ole insinööri, joka tietää kaiken. Ovat vielä paskiaiset ylimielisiä! No niin. Ainakin Audio-FLAC-Header ja Ogg-Vorbis-Header täytyy hankkia lähdemuodossa, ja kääntää sitten järjestelmään Perl -ohjelmalla. Näyttäisi siltä että vain OpenSuSe ja Debian -pohjaiset distrot tarjoavat nykyisellään ohjelmasta binaariversiot, mutta nekään eivät välttämättä sisällä kaikkea tarvittavaa, ja asennusta pitää täydentää asentamalla paketti lähdemuodossa. Joka tapauksessa, aikanaan esimerkiksi Mandriva One 2009 -systeemi kykeni kääntämään audiotiedostoja melkein viiteenkymmeneen eri formaattiin, ja dekoodaamaan seitsemänkymmentä eri formaattia, kuten voitte nähdä allaolevasta luettelosta. Luettelo sinällään on varsin opettavainen, sillä siitä voi nähdä miten PAPCL -ohjelmaa voisi kehittää paremmaksi – esimerkiksi saada se lukemaan ja kirjoittamaan äänitiedostojen tagitietoja. Se, ettei ohjelma osaa kaikkia tiedostoja enkoodata, johtuu siitä, että ne ovat videotiedostoja, kuten flv, asf, m4v ja avi.
Perl Audio Converter - 4.0.3 |
EXT E D ENCODER DECODER TAG-READ TAG-WRITE |
---------------------------------------------------------------------- |
aac Y Y faac faad N N |
ac3 Y Y ffmpeg mplayer N N |
aif Y Y sox sox N N |
aiff Y Y sox sox N N |
ape Y Y mac mac N N |
asf N Y mplayer N N |
au Y Y sox sox N N |
avi N Y mplayer N N |
avr Y Y sox sox N N |
bonk Y Y bonk bonk N N |
caf Y Y sndfile-convert sndfile-convert N N |
cdr Y Y sox sox N N |
divx N Y mplayer N N |
fap Y Y sndfile-convert sndfile-convert N N |
fla Y Y flac flac Y Y |
flac Y Y flac flac Y Y |
flv N Y mplayer N N |
ircam Y Y sndfile-convert sndfile-convert N N |
la Y Y la la N N |
lpac Y Y lpac lpac N N |
m4a Y Y faac faad Y Y |
m4b Y Y faac faad N Y |
m4v N Y mplayer N N |
mat Y Y sndfile-convert sndfile-convert N N |
mat4 Y Y sndfile-convert sndfile-convert N N |
mat5 Y Y sndfile-convert sndfile-convert N N |
mkv N Y mplayer N N |
mmf Y Y ffmpeg ffmpeg N N |
mov N Y mplayer N N |
mp2 Y Y ffmpeg ffmpeg N N |
mp3 Y Y lame lame Y Y |
mp4 Y Y faac faad Y Y |
mpc Y Y mppenc mppdec Y Y |
mpeg N Y mplayer N N |
mpg N Y mplayer N N |
mpp Y Y mppenc mppdec Y Y |
nist Y Y sndfile-convert sndfile-convert N N |
nsv N Y mplayer N N |
nuv N Y mplayer N N |
ofr Y Y ofr ofr N N |
ofs Y Y ofs ofs N N |
ogg Y Y oggenc oggdec Y Y |
ogm N Y mplayer N N |
pac Y Y lpac lpac N N |
paf Y Y sndfile-convert sndfile-convert N N |
psp N Y mplayer N N |
pvf Y Y sndfile-convert sndfile-convert N N |
qt N Y mplayer N N |
ra Y Y ffmpeg ffmpeg N N |
ram N Y ffmpeg N N |
raw Y Y sox sox N N |
rm Y Y ffmpeg mplayer N N |
rv N Y mplayer N N |
sd2 Y Y sndfile-convert sndfile-convert N N |
sf Y Y sndfile-convert sndfile-convert N N |
shn Y Y shorten shorten N N |
smk N Y mplayer N N |
smp Y Y sox sox N N |
snd Y Y sox sox N N |
spx Y Y speexenc speexdec Y Y |
svcd N Y mplayer N N |
tta Y Y ttaenc ttaenc N N |
vcd N Y mplayer N N |
vob N Y mplayer N N |
voc Y Y sox sox N N |
w64 Y Y sndfile-convert sndfile-convert N N |
wav Y Y mv cp N N |
wma Y Y ffmpeg ffmpeg Y N |
wmv N Y mplayer N N |
wv Y Y wavpack wvunpack Y Y |
encode formats: 49 --- decode formats: 70 |
Olen kopsannut ylläolevan taulukon sisällön metodilla pacpl -f >file, mutta valitettavasti sitä ei voi esittää HTML -muodossa käyttämällä <pre> -tagia tekstin esittämiseksi sellaisenaan, koska rivit eivät ole alkuunkaan suorassa. Niinpä olenkin päätynyt taulukkomuotoiseen esitykseen. Kokeilujeni mukaan tämä taulukko näkyy oikein ainakin Firefox -selaimessa. On mahdotonta tehdä sellaista HTML -muotoista tiedostoa, joka näkyisi halutulla tavalla kaikissa mahdollisissa selaimissa. Jos ylläoleva taulukko ei asetu oikein omassa selaimessasi, sitä pahempi tosiasioille. Ylläolevasta luettelosta paljastuu vielä sekin mielenkiintoinen seikka, että soitto-ohjelmina käytetään hyvinkin monenlaisia ohjelmia, ja tästä syystä, jos joku niistä on mainitu luettelossa, ei sitä ole syytä poistaa systeemistä. Esimerkiksi aika monet ohjelmat riippuvat vaikkapa Mplayer -ohjelmasta, kuten Mencoder, ja sen poistaminen saattaa merkitä myös siitä riippuvaisten ohjelmien poistoa. Siksi näiden ohjelmien asentamista tulisi harkita linuxissa huolella, jos vain mahdollista. Muistettakoon, että varsinaiset koodekit, kuten vaikkapa Flac, FFmpeg ja Sox, ovat itsenäisiä ohjelmia, ja toimivat komentoriviltä.
XRECORDER on Windows on ongelma, ja varsin kätevä – varsinkin jos aikoo luoda ilmaiseksi aac -tiedostoja. Nykyäänhän tämä mainittu ohjelma on Sharewarea, mutta kyllä siitä pitäisi olla vieläkin tarjolla ilmaisversioita. Etsivä löytää! Mainittu ohjelma toimii yksinkertaisimmillaan kuten ylläolevassa kuvassa näkyy: vasemmanpuoleisesta ikkunasta vedetään muunnettavan tiedoston kuvake oikeanpuoleiseen ikkunaan, jossa on valittuna formaatti, ja josta käynnistetään konversio. XRECODER -ohjelman sisältämä FAAC -konvertteri on jo hieman vanha, mutta tekee aivan kelvollisen muunnoksen, joka kelpaa ainakin nokialaispuhelimille. XRECODER -ohjelmalla voi luoda myös ”pakkaamattomia” tiedostoformaatteja, kuten APE ja FLAC, ja WavPack, joita voi käyttää kun halutaan hi-fi -tasoisia tallenteita. Näitä ei voi kuitenkaan käyttää puhelimissa, joissa vaatimuksena on mahdollisimman tiivis pakkaus. Suosittelen tämän ohjelman ilmaisversiota lämpimästi.
Kid3 on ohjelma, jolla voi lisätä tagitietoja aac -tiedostoihin, ja myös muihin formaatteihin. Itse asiassa se on ainut minun tuntemani sovellus, jota voi tähän tarkoitukseen käyttää, ja se toimii windowsissa, Maceissa, sekä linuxeissa. Bluetooth on taas laiteominaisuus, joka mahdollistaa tiedonsiirron mm. erilaisten tietokoneiden välillä, ja laitteiden sekä tietokoneiden välillä. Tyypillinen esimerkki voisi olla Bluetooth -hiiri, tai näppäimistö, jollaisia Maceissa runsaimmin käytetään. Samalla tekniikalla voidaan siirtää tiedostoja kännyköistä tietokoneelle, ja takaisin
Vaikka aac -tiedosto on kooltaan pieni, ei se sovi ihan sellaisenaan esimerkiksi nokialaisiin, koska siitä puuttuvat tagitiedot. Multimediapuhelimet näet järjestelevät äänitiedostoja nimenomaan tagitietojen perusteella, ja ilman tätä tietoa tiedostot ovat vain sitä mitä niiden tiedostonimi osoittaa. Jos musiikkitiedoston nimenä on vaikkapa perse, niin ilman täydentäviä tagitietoja se myös jää perseeksi. Kaikki tarjolla olevat tagieditorit eivät kuitenkaan aac -tiedostojen muokkaukseen käy. Esimerkiksi linuxissa yleisesti käytetty EasyTag ei osaa tagitietoja aac -tiedostoihin laittaa, mutta Kid3 -ohjelma osaa tämän(kin) tempun tehdä. Ylläolevassa kuvassa näet Kid3 -ohjelman tarjoaman valikon, jossa käsiteltävänä on Juhani Leskisen kirjoittama ja laulama kappale Eilen hän kertoi, joka on hauska kuvaus aikamme tyhjäpäisestä ihmisestä, jolla ei lopultakaan ole mitään sanottavaa. Huomaa, että ylläolevassa kuvassa kaikki vasemmanpuoleisessa luettelossa esiintyvät Juicen kappaleet ovat humoristisia, erityisesti Valssaaja konepajalla. Muista biiseistä taas Anssi Kelan teos Suuria kuvioita on ainoastaan tahattomasti humoristinen, ainakin nähtynä näin hieman varttuneemman herrasmiehen näkökulmasta. Minä en kiihtyisi raivoisaan yhdyntään liettualaisessa motellissa pelkästään nähdessäni vanhan palojäljen tytön käsivarressa, ja jos tämä tapahtuisi jossakin keskellä ei-mitään, käsittäisin oitis, että tässähän se sitten kaikki olikin, ja lähtisin siitä hiljalleen lepsuttelemaan kohti kotia, jos sellainen olisi olemassa. Jättäisin nuoren naikkosen tatuointeineen motelliin, josta tämä nousisi varmaankin seuraavan rekan kyytiin, ja rekka ajaisi jollekin seisakkeelle, jossa palojälki innoittaisi rekkamiehen akrobatiaan lemmen salaisilla poluilla, jos millä.
On suorastaan harmittava takaisku, että vaikka kuinka liittäisit puhelimen USB -kaapelilla tietokoneeseen, ja yrittäisit kopioida aac -tiedoston oikeaan musiikkikansioon, ei homma välttämättä pelaa. Tämä johtuu siitä, että normaalisti tietokone ei näe puhelimen omaa muistia, vaan ainoastaan siihen liitetyn ylimääräisen massamuistin. Jos käytössä on linux, se näkee tosin ongelmitta esimerkiksi Nokia n9 -kännykän sisuskaluihin, koska siinä ei ole lainkaan ulkoista muistikorttia, ja koska se nyt vaan on mahdollista tässä tapauksessa, kuten aina hyvä ratkaisu on Kaleva-puku. Musiikkitiedostoja voi siis kopsata tietokoneelta muistikortille tiettyyn kansioon asettamalla muistikortin adapteriin, ja tämän tietokoneen lukulaitteeseen, ja etsimällä kansion, joka on tarkoitettu audiotiedostoille. Kun kortin sitten laittaa takaisin puheimeen, osaa puhelin itse hakea musiikkitiedostot kansiosta, ja indeksoida ne. Musiikin siirron puhelimeen voi tehdä myös BlueTooth -liittymän kautta. Ylläolevassa kuvassa onkin meneillään linuxissa käsittelemämme tiedoston Bluetooth -siirto. Kun puhelin on vastaanottanut tiedoston, täytyy se ensin avata, ja sitten tallentaa (esimerkiksi massamuistiin), jotta se näkyisi galleriassa. BlueTooth -viestin, eli siirretyn aac -tiedoston voi tämän jälkeen tuhota.
Videoiden luominen itse vaatii nykyaikaista digitaalikameraa, tai oikeata digitaalista videokameraa, tai web-kameraa, joilla voidaan esimerkiksi samankaikaisesti tallentaa omaa musiikkia. Nettiin (YouTube, MySpace, jne.) soveltuvat parhaiten sellaiset videot, joissa ei näy juuri muuta kuin naama, ja vähän huitovia käsiä. Puhelimien pienillä näyttöruuduilla tämän huomaa selvästi, ja siihen kaikkein paras 3gp -video on sellainen, jossa on näkyvissä jonkun pallinaama. Puhelimissa on vaikeaa esittää mahtavia joukkokohtauksia, joissa tuhatpäinen ratsujen ja sotilaiden joukko hyökkää päin vastustajaa. Tuntuu siltä, että katselisi muurahaisten elämää isolla muurahaiskeolla. Toimivimpia 3gp -formaattiin konvertoituja videoita ovat esimerkiksi Pulttibois -ohjelman mannevitsit, ja Jopet-kerhon esitykset, joissa henkilöiden koko on optimaalinen Myös Kivikasvot -showt ovat puhelimessa mukavaa katseltavaa. Ne saavat ikäänkuin uuden elämän tässä uudessa mediassa. Uudempiin multimediapuhelimiin voidaan ladata parempilaatuisia videoklippejä, ja sopivin formaatti lienee mp4. Niissä näyttö on suurempi, joten 3gp -tiedostojen heikko resoluutio voi alkaa häiritä.
WinFF on oiva ohjelma muuntaa videotiedostoja DivX AVI -muotoon, jota esimerkiksi DVD -soittimet ymmärtävät. Se käyttää konversiossa omassa kansiossaan sijaitsevaa, komentorivipohjaista, ja ilmaista FFmpeg -ohjelmaa. Erityisen kätevä se on, jos haluaa muuntaaa YouTuben flv -videoita DivX avi -tiedostoiksi tallennettavaksi ja esitettäväksi DVD:llä. Jostakin syystä 3gp -videotiedostojen konvertointi ei tällä ohjelmalla enää nykyään tahdo onnistua, mutta tietenkin voi yrittää kääntää FFMpeg -ohjelman lähdekoodista, ja lisätä siihen 3gp -videoiden tallennusominaisuus-option. Tietenkin ohjelmaa voi ajaa myös Winessä, jos siihen on pakottavaa tarvetta. Windowsissa tätä ohjelmaa voi käyttää esimerkiksi niin, että Creative Live!Cam IM Pro -kameralla kuvattu avi -videoleike muunnetaan flv -muotoon, koska se muutoin näkyy AviDemux -ohjelmassa väärän värisenä. WinFF korjaa värivirheen.
Aivan oma lukunsa on RealMedia -videotiedostojen kääntäminen flv -tiedostoksi linuxissa. Yleisesti ottaen voi sanoa, ettei se kannata, koska muunnoksissa laatu heikkenee oleellisesti, mutta jos halutaan tällaisia muunnoksia, niin siihen tarvitaan Mencoder -ohjelmaa, jolla annettu tietyntyyppinen komento konversoi rm -tiedoston ensiksi avi -tiedostomuotoon, josta se on helppo kääntää muihin videotiedostomuotoihin:
mencoder -ovc lavc lähdetiedosto.rm -oac mp3lame -o kohdetiedosto.avi
64-bittisessä OpenSuSe 11.0 -linuxissa ongelmia tuotti kuitenkin se, että RealPlayer oli 32-bittinen, vaikka 64-bittinen RealPlayer oli aiemmin saatavissa. Nyt sitä ei enää tarjottu rpm -tai bin -paketteina, joka olisi taannut oikean järjestelmäasennuksen. Kyseessä lienee jonkinsortin erimielisyys lisenssiasioissa lisenssihaltijoiden kanssa, ja Real pelattiin näin pois kuvioista. Jos haluat kuitenkin 64-bittiset koodekit, ja ohjelman, poista ensin tuo 32-bittinen versio, ja asenna tilalle uudempi nightly build -versio (RealPlayer 11), josta koneelle ladataan .tar.bz2 -paketti, joka puretaan, ja RealPlayer 11 -kansio kopioidaan vaikkapa /opt/real -kansioon, joka täytyy sinne luoda. Käännöksessä käyttämämme Mencoder olettaa koodekkien sijaitsevan kansiossa /usr/lib64/RealPlayer10/codecs, jota kansiota ei ole edes olemassakaan ainakaan jos systeemin mukana tullut RealPlayer on poistettu. Helpoin tapa toimia on luoda tuo puuttuva /usr/lib64/RealPlayer10/codecs -kansio, ja kopioida /opt/real/RealPlayer10/codecs -kansion sisältämät koodekit sinne.Tästä 64-bittisten koodekkien kopioinnista ei ole mitään haittaa, koska ei ole enää olemassa RealPlayer 10 -ohjelmaa, joka lukisi sieltä koodekkeja. 32-bittisessä linuxissa tätä vastaavaa ongelmaa ei ole, koska siinä ei käytetä 64-bittisiä ohjelmamuunnoksia. Kuten tiedämme, windowsin puolella RealMedia -tiedostojen kääntäminen muihin tiedostomuotoihin on paljon vaikeampaa, ja käännösohjelmat maksavat tavallisesti kosolti rahaa. Voi tosin olla, että vanhemmat RealMedia -tiedostot eivät käänny oikein, eli käännettyjen tiedostojen lopusta saattaa puuttua ääni, tai jotakin vastaavaa, tai värit ovat pielessä.
Mobile Media Converter (MMC) on hyvä ohjelma, joka toimii Macissa, windowsissa ja linuxissa. Mountain Lionissa se muuttuu jotenkin kielipuoleksi, ja alkaa yläpalkissa tarjota kreikankieltä, mikä muotoilee ainakin meikäläisen huulet pyöreäksi, todella pyöreäksi. On tainnut jäädä kehittäjiltä viimeistely suorittamatta! Olen käyttänyt tätä ohjelmaa menestyksellä monissa ei linux -distroissa ja eri windows -versioissa. Parhaiten toimiva versio lienee 1.6.1, koska seuraavissa versioissa ohjelman ominaisuuksia on karsittu, ja oletetaan, että järjestelmässä on asennettuna tiettyjä ohjelmia. Windowsissa kaikki ohjelmat tarvitsemat koodekit sisältyvät sen omaan kansiorakenteeseen. Linuxia varten on saatavissa debian -tiedosto (.deb), jolla ohjelma on helppo asentaa, mutta muissa linux-versioissa asennus täytyy tehdä purkamalla mmc-lin.tar.gz -arkisto kotihakemistoon, ja kopioida se sitten /opt -hakemistoon. Valitettavasti Ubuntun kehittäjät ryssivät hyvän GNOME -systeemin tarjoamalla vaihtoehdoksi UNITY -systeemiä, jolloin esimerkiksi mainio Alacarte -ohjelma jää uupumaan. Onneksi on vieläkin mahdollista palata vanhaan GNOME -systeemiin vaihtamalla käyttöliittymä GNOME CLASSIC -tyyppiseksi, joka mahdollistaa Alacarten ajamisen, eli sen avulla voidaan luoda /opt -hakemistossa olevalle Mobile Media Converter -ohjelmalle käynnistyslinkki vaikka seuraavasti:
/opt/MIKSOFT/MobileMediaConverter/lib/mmc
Tämä komentirivi on välttämätön, jos järjestelmänä on esimerkiksi 64-bittinen Linux Mint 11, tai vastaava, koska ohjelma käyttää omia koodekkejaan, ja /opt -kansiota käytettäessä koodekkien täytyy siojaita ohjelman kanssa samassa kansiossait. Joissakin tapauksissa (kuten uudessa Ubuntussa) ainut mahdollisuus on asentaa ohjelma on purkaa mm-lin.tar.gz -tiedosto kotihakemistoon, ja kopsata /opt .hakemistoon, tai kotihakemistoon, ja ajaa sieltä. Linux-distrot eroavat toisistaan siinä mitä menetelmää voidaan käyttää, mutta periaatteessa Mobile Media Converter -ohjelma voidaan asentaa kaikkiin järjetelmiin, vaikka siitä on saatavilla vain 32-bittinen versio (jonka voi asentaa sellaisenaan 64-bittiseen windowsiin). Jollei systeemiin ole asennettu 32-bittisiä tukitiedostoja, asentakaa ia32-libs -paketti (jonka mukana asentuu riippuvuuksista johtuen kaikki muu tarvittava), ja asennetaan vielä ihan varmuuden vuoksi vaikkapa Skype, joka sekin on 32-bittinen, ja vaatii erilaisia 32-bittisiä tukitiedoistoja äänelle ja kuvalle. Kun 64-bittisessä Ubuntussa yrittää asentaa Mobile Media Converter -ohjelmaa .deb -tiedostosta, ilmenee näet outo yhteensopivuusongelma, jossa jokin asennettava ohjelmakomponentti rikkoo järjestelmän, ja siitä seuraa että ”asennettu” ohjelma täytyy poistaa. Asentaminen onnistuu kuitekin, jos se tehdään tavallaan valvovan systeemin ohi, eli vaikkapa /opt -kansioon, jota systeemin päivitykset ja sisäiset riippumattomuusatarkistukset eivät koske. Tämä pätee ainakin siihen asti kunnes .deb -asennuksen bugi saadaan jossakin vaiheessa korjatuksi niin, että normaalisti 64-bittiseen Ubuntuun 32-bittistä ohjelmaa asennettaessa voidaan käyttää .deb -tiedostoa, joka asennetaan komentoikkunassa käyttäen komentoriviä:
sudo dpkg --force-architecture -i mmc_1.6.1_i386.deb
Huomaa, että me emme asenna kaikkein uusinta tarjolla olevaa ohjelmaversiota, vaan sitä jossa on mukana kaikki tarvittava. Uudempi versio on nimittäin karsittu, koska se toimii yhdessä Mencoder -ohjelman kanssa, jota taas ei aina kannata edes asentaa (tai jota ei kannata asentaa ellei se ole välttämätöntä joidenkin linux -riippuvuuksien vuoksi). Mobile Media Converter -ohjelma on kätevin tapa luoda ilmaiseksi 3gp -videotiedostoja – varsinkin kun niiden luominen WinFF -ohjelmalla on tehty nykyään mahdottomaksi. Mutta kuten sanottu, työpöytänä tulee olla GNOME CLASSIC, joka saadaan antamalla komentoikkunassa seuraava komento (ja käynnistämälläsen jälkeen systeemi uudelleen, ja valitsemalla GNOME CLASSIC -työpöydän):
sudo apt-get install
gnome-session-fallback
AviDemux -ohjelmaa saa Maccin, windowsiin ja linuxiin. Jos tarvitset nimenomaan ohjelmaa, jolla videoita voi kääntää formaatista toiseen, tai jos videon äänenvoimakkus on liian alhainen, tai liian suuri, on tässä on luotettava työkalu näiden pulmien ratkaisemiseen. Tällä ohjelmalla voit myös säätää videota, kuten sen tummutta ja värejä. Varsinaista videoiden muokkausta tällä ohjelmalla ei voi tehdä, ja on varsin yleistä, että tällaisista ominaisuuksista saa maksaa. Macissa kaikki vähääkään merkittävämmät videonkäsittelyohjelmat ovat maksullisia.
Leonard Cohenin jokainen konsertti muistuttaa jotakin harrasta, uskonnollista toimitusta, jossa esittäjät ovat koko ajan eräänlaisessa transsissa, ja sellaista näkee aika harvoin. Mies on muutoinkin sangen hauska työistuvine pukuineen, ja hyvine käytöksineen, ja ainaisine kiittelemisineen ja kumartelemisineen. Oikea herrasmies! Minusta on erittäin hupaisaa että voin halutessani laittaa vanhoja leikkeitä VHS -kaseteilta omaan puhelimeeni, ja katsella niitä sillointällöin minatyyrikoossa. Madridissa pidetystä konsertista tehdyssä tallenteessa on aivan omanlaisensa suomennos, jossa kääntäjä yrittää olla vitsikäs, mutta metsään menee, metsään menee. En lakkaa koskaan ihmettelemästä ihmislajin teknistä osaamista, ja sitä, kuinka tiedemiehet tuottavat meille jatkuvasti lisää leikkikaluja, kuten 3g -puhelimia. Muistan kuinka suomensin aikanaan MIT -instituutin tutkimuksia, joissa esiteltiin vielä piirustuspöydällä olevia ideoita liikenteessä tulevaisuudessa käytettävistä orientoitumiskartoista, ja kuinka ihmiset ihmettelivät tuolloin, että mitenkä kukaan nyt sellaisia voisi missään tarvita? Nyt meillä on Tom-Tomit, ja muut. Jutussa puhuttiin 50-megabitin olohuoneesta, ja siitä, että videoista luodaan kodeissa omia versioitaan. Nykyään tämä bittimäärä ei riittäisi tosin alkua pidemmälle, mutta noihin aikoihin kotitietokoneissa ei ollut resursseja noinkaan paljoa, mutta nykyään sekä keskusmuistia – että suoritinta mitataan gigabiteissä, ja muistia teratavuissa. Tällaisia ihmelaitteita ei siis osattu kaivata, mutta kaupparatsut panevat ihmiset tarvitsemaan kaikenlaista, ja nyt meillä on tarjolla kännyköitä, jotka seuraavat käyttäjänsä tekemisiä, ja ehdottelevat hänelle kaupunkireissulla sopivia myymälöitä, johin piipahtaa sisään. On kaikkeatarjoavia, seinänkokoisia televisioita, vaikka pelkkä telkkari olisi meille riittänyt. Sanoisin, että kyllä nämäkin MIT -instituutissa kehitellyt ideat vaikuttivat paljon paremmilta kun ne vielä olivat suunnitteluasteella, sillä silloim niitä suunniteltiin laajemmalla pohjalla. Mutta sopii silti kysyä kuka nyt tosissaan tarvitsee navigaattoria jokaisella huussireissullaan, tai ajellessaan teitä jotka muutoinkin muistan ulkoa – joissa tapauksissa navigaatoreita kai enimmäkseen kai käytetään. Eipä silti: on minullakin puhelin, joka näyttää tarvittaessa missä ollaan, ja onko pankki kulman takana, ja mistä löytyy lähin huoltsikka – eli on siitä hyötyäkin, jos ollaan ihan oudossa taajamassa, mutta erämaissa ja tutuissa paikoissa liikuttaessa ominaisuudesta ei ole hyötyä. Mutta tästä huolimatta: on aina yhtä hupaisaa kun voi katsella itse tallentamaansa videota puhelimessa, ja muistella sitä miten aikanaan katseli esitystä televisiosta -aikana jolloin ei ollut varsinaisesti vielä tarjolla musiikin taivaskanavia. Onhan siinä se keräämisestä aiheutuva vaivansa, ja puuhastelunsa, mutta on sitä iloakin. Milloin tahansa voi katsoa Palmu-elokuvasta sen pätkän, jossa pimu sanoo: inspehtoori, inspehtoori! Tai sen, miten Bill Clinton vakuutelee, ettei ole koskaan ollut sukupuolisissa kanssakäymisissä sen Slavinskyn neitokaisen kanssa.
Ylläolevassa kuvassa olen kopsaamassa Rauli Badding Somerjoen esitystä Sulamit, jossa Rauli laulaa, lievästi sanottuna, rankasti pieleen, mutta todellisella antaumuksella, kuten aina. Tässä artistissa Suomella oli käytössään kultakimpale, mutta se muuttui taitamattomissa käsissä kasaksi kuonaa. Huomaa kuvasta myös PaljasPerseKansio -niminen kansio, jossa on kokoelma perseitä, tiätty.
Ylläolevassa videossa laulaa Leonard Cohen Madridissa, ja tytöt hytkyvät vieressä ikäänkuin transsissa. Windowsissa on tarjolla VirtualDub -niminen ohjelma, joilla voi käsitellä .VOB -tiedostoja, joita DVD -levyiltä löytyy, ja muuntaa niitä avi -tiedostoksi. Onhan näitä myös linuxissa, mutta windowsissa tämä VirtualDub on yksi parhaista, ja sen käyttöliittymän näet ylläolevassa kuvassa. Muista systeemiin mahdollisesti asennettavista resursseista mainittakoon FFdshow, joka sisältää paljon koodekkeja, joista on suurta hyötyä myös VirtualDub -ohjelmalle – jotta tämä osaisi näyttää avi -tiedostoja. Ohjelma muistuttaa tavattomasti linuxissa toimivaa Avidemux -ohjelmaa, mutta erona on esimerkiksi se, että VirtualDubilla luodut avi -tiedostot kelpaavat Windows Movie Makerille – kun taas AviDemuxin tekemät avi -tuotokset eivät sille kelpaa. Windows Movie Maker on taas erittäin käyttökelpoinen, koska sillä tuotetut videot kelpaavat kaikkialle, ja kun halutaan luoda mahdollisimman pieniä WMV -tiedostoja; ohjelmalla voidaan helposti muuntaa 80 megatavun avi -tiedosto 6 megatavun kokoiseksi WMV -tiedostoksi, joka taas soveltuu mainiosti esimerkiksi sähköpostien liitteeksi.
Audiotiedostot sisältävät pelkästään äänellistä materiaalia, ja yleensä tiedostoissa on varattuna tietty, pieni alue niin sanotuille tagitiedoille, joissa kuvataan esimerkiksi sitä, mihin musiikin genreen tiedostoon tallennettu esitys kuuluu, ja kuka – tai ketkä ovat musiikin esittäjiä. Nämä tiedot ovat tärkeitä esimerkiksi silloin kun äänitiedostoja halutaan lajitella ja järjestellä niissä mitä moninaisissa laitteissa, joissa niitä esitetään. Joissakin netissä tarjolla olevissa äänitiedostoissa saattaa olla valtava valikoima tagimääritteitä, joita ei kuitenkaan kaikkia tavita tiedostojen järjestelyssä. Tärkeitä ovat tietenkin säveltäjä ja esittäjä, ja se, millä LP-levyllä tai CD-levyllä biisi on julkaistu, ja kenties voidaan nimetä musiikin kustantaja ja julkaisija, tai mahdollinen esityspaikka. Jos tagitiedot on tehty johdonmukaisesti, voi älypuhelin lajitella musiikkitiedostot esimerkiksi tekijän mukaan, tai huomioida sen, mihin tyylisuuntaan biisi kuuluu. Tiedoston nimi voi olla melkeinpä millainen tahansa – kunhan vaan sen tagitiedot ovat oikeita, ja keskenään sopusoinnussa. Puutteistaan huolimatta tämä luokittelutapa on aina parempi kuin esimerkisi levylle tai nauhalle tallennettu esitys, koska niihin ei sisälly paikkatietoja tai muita kuvauksia. Vaikka meillä olisi jokin vanha C-kasetti täynnä hyvää musiikkia, täytyy biisit hakea siitä kelaamalla kohtaan, jossa biisi voidaan tunnistaa kuuntelemalla. Tietokoneessa tiedostoille voidaan antaa mikä tahansa nimi, ja se voi olla joku käyttämämme tunnistuskoodi, tai tiedoiston sisältämän musiikkiesityksen nimi. Me ihmiset ajattelemme, että tiedostonimen pitää olla jollakin tavalla järkevä, mutta itse asiassa on täysin samantekevää, millaisia merkkejä käytetään, tai onko nimi pelkkää siansaksaa. Tiedostotunnisteen (3 merkkiä pitkä) pitää tietenkin olla oikea, ja määrämuotoinen (esimerkiksi .MP3), mutta monetkaan käyttöjärjestelmät eivät tunnista äänitiedostoa pelkästään sen perusteella, vaan käyttävät identifioinnissa muitakin tiedostossa tarjolla olevia tietoja. Silloin kun itse vasta aloittelin tietokoneiden kanssa silloisen työni puolesta, oltiin paljon lähempänä konekieltä ja erilaisia tulkkeja (kuten BASIC -tulkki), ja konekielihän on se kieli, jota tietokoneet tosiasiassa käyttävät, ja jota kukaan ihminen ei voi ymmärtää. Erilaiset ohjelmatulkit eivät ole konekieltä, koska niiden sanoissa ja lauseissa on tavoiteltu inhimillisiä tunnettavuuksia, ja sanat muistuttavat erilaisia komentosanoja, joita ihmiset käyttävät, ja käytössä on tietty toimintalogiikka. Mutta kone sinällään vain laskee, ja laskee, ja sille tiedostot ovat vain joko nollaa tai ykköstä. Mikään tietokone ei siis ole inhimillinen, eikä tarvitse ainakaan tiedostonimissä mitään meikäläistä tunnistettavuutta. Riittää, että tiedostojen nimet ovat keskenään erilaisia. Nykyiset nuoret tietokoneenkäyttäjät ovat tekemisissä pitkälle kehittyneiden käyttöliittymien kanssa, ja tällä tasolla on jo helppo kuvitella, että koneet olisivat jotensakin samankaltaisia ihmisten kanssa; ymmärtävähän ne puhuttua puhetta, ja osaavat muuttaa puheen kirjoitukseksi, ja analysoida puheesta erilaisia merkityksiä. Mitä muuta tämä tällainen voisi olla kuin inhimillisyyttä, ajattelemme? Tosiasiassa ihmistä on tässä rankasti huijattu, sillä ohjelmien kanssa hän on edelleenkin tekemisissä, eikä inhimillisen, empaattisen älyn, joka haluaa inhimillisiä kontakteja. Mutta asiaan. Käytetty systeemi asettaa tietenkin rajat sille kuinka pitkiä tiedostonimiä voidaan käyttää, ja myös sille, mitkä merkit eivät ole toivottavia, ja jotkut systeemit voivat huomioida jopa kirjainkoon, ja siten muissa suhteissa samannimiset tiedostot eivät voi vahingossa kopioitua toistensa päälle. Aikanaan, DOS -käyttöjärjestelmän kulta-aikana kopiointikomento tarkoitti käytännössä vanhoijen tiedostojen korvaamista, ja oli olemassa tiettyjä merkkejä, joita ei saanut tiedostonimissä käyttää, koska ne olivat järjestelmän itsensä käyttöönsä varaamia merkkejä. Nykyisissä järjestelmissä tiedostonimissä käytetyt merkit voi valita vapaasti. DOS -järjestelmä rajotti tiedostonimen merkkien määrän viiteen, ja varasi tarkennetta varten kolme merkkiä. Ei siis ole mikään ihme, että erityisesti windowsin piirissä pyrittiin mahdollisimman nopeasti laajennettuun tiedostojärjestelmään, koska ihmiset halusivat antaa tiedostoille järkeviä nimiä, jotka liittyisivät heidän kokemaansa ja hahmottamaansa maailmaan luontevasti. Nykyisin useimpien käyttöjärjestelmien hallitsemissa tiedostonimissä voi olla esimerkiksi useampia pisteitä, ja muutoinkin niissä voidaan käyttää melkein kaikkia merkkejä joita järjestelmä tarjoaa. Tietenkin on fiksua antaa musiikkitiedostoille jokin järkevä nimi niin, että jo siitäkin näkee tekijän ja biisin nimen, kuten vaikkapa seuraavasti: Pekka Mankkonen – Punavyon seuraajat.mp3 (eli Pekka Mänkkösen laulu Punavyön seuraajat). Tokihan tiedämme kaikki, että Riku Kumpulainen ja Pekka Mänkkönen olivat amerikansiirtolaisia, jotka tapaisivat Punavyön, ja ryhtyivät Punavyön miehiksi. Pahinta oli, että Pekka Mänkkönen ei osannut lainkaan käyttäytyä. Ja sitten myöhemmin Punavyö löysi säkin lavitsan alta (kirjan luvussa Säkki lavitsan alla), ja sai näin haltuunsa kapteenin perinnön. No niin no. Pitkiä tiedostonimiä käyttäen tiedostoista näkee oleellisimman informaation myös niissä laitteissa, joissa tagimerkinnät eivät toimi. Tällaisia voisivat olla monet DVD -ja BlueRay -toistolaitteet, jotka eivät osaa näyttää tagitietoja, vaan pelkästään tiedostonimet, ja niistäkin vain katkaistut versiot. On tietenkin olemassa sellaisiakin soittimia, jotka hallitsevat tagimerkintöjä, ja osaavat niitä näyttää, eli ne osaavat näyttää tietoja kappalten sisällöstä. Erilaisia tapoja enkoodata audiotiedostoja on tuhansia, mutta oleellisinta niissä on se, että tiedostojen kokoa pienennetään poistamalla niistä runsaasti vähemmän merkitsevää informaatiota. Tämä on paljon hankalampi asia käsittää kuin miltä se tuntuu. Ihminen näet kuulee melkein kaiken mitä hänen ympärillään tapahtuu, eli aistii kaiken mihin värkeissä on varaa. Hän aistii jopa yli – ja aliääniä, joiden varsinaiseen kuulemalla havaitsemiseen hänen aistinelimensä eivät oikeastaan riitä. Ihmiskorva on kuitenkin tietyille taajuuksille muita herkempi, ja muodostaa kuulemastaan merkityksiä vain kapeaa aistimusdataa käyttäen, ja musiikkilaitteiden ja sisältöjen tuottajat tietävät tämän. Ihminen kokee nasaalin ja ohuen äänen epämiellyttävänä, ja siksi esimerkiksi subbarit tekevät kauppansa, tai siksi tiettyjä levyjä ja elokuvia ostetaan muita enemmän. Joissakin tilanteissa kovat äänet ovat suositumpia kuin heikot, ja vaikka ihmiset tietävät kovien äänten aiheuttavan kuulovaurioita, he menevät rock-konserteissa eturiviin, jossa sitten kuuroutuvat, mutta kun ne bassot ja jumputus ovat niin mahtavia, ja menevät selkäytimeen saakka. Muusikot kärsivät yleensä vanhempana tinnituksesta – mikä on ihan hyvä ja hauska asia. Kun sitä piti huudattaa niitä laitteita! Eivät välttyneet Jumalan kostolta! Tiedetään että äänitysvelhot korostavat musiikissa tiettyjä, kriittisiä taajuuksia, joiden tietävät vaikuttavan kuulijoihin, ja tahdistavan aivoaaltoja. Kuuleminen ei ole mikään yhden suhde yhteen -asia, sillä ihmiset tarvitsevat kaikesta aistimastaan mökellyksestä vain pienen osan tyydyttävän taidenautinnon saavuttamiseen, tai poimiakseen puheesta merkityksiä. Matalat taajuudet ovat ihan mukavia, mutteivät välttämättömiä. Hyvin miksattu musiikki kuulostaa ihan hyvältä matkaradiostakin, sillä ihmisellä on kyky adaptoitua tiettyyn esitystapaan, ja tehdä siitä suhteutusjärjestelmänsä tilapäinen perusta. Kun ABBAN muusikot äänittivät musiikkiaan ja miksasivat sitä, ne äänittivät tuloksen kasetille ja kuuntelivat sitä sitten autossa. Jos se kuulosti edelleen hyvältä niin se hyväksyttiin levylle. On suorastaan mahdotonta tehdä hyvä miksaus pelkästään kuutelemalla tulosta kuulokkeilla, tai pelkästään kaiuttimien kautta. Myös matkaradio on sisällytettävä edelleen laitevalikoimaan. Olisi hyvä jos musiiikki kuulostaisi hyvältä myös monona. Kaikkea tällaista! Ihminen jopa itse aktiivisesti suodattaa normaalissakin havaitsemistapahtumassa pois turhaa kohinaa, ja kaikkea millä ei ole merkitystä, ja näin kaikki ostetut musiikkilaitteet kuulostavat hyviltä niin kauan kun niitä yksinomaan kuunnellaan. Tietokoneella tapahtuvassa audiotiedostojen kompressoinnissa edetään matemaattisesti, joskin tavoitellen ihmisen tapaa karsia aistidataa. Alikaistakoodauksessa äänisignaali jaetaan jollakin periaatteella alitaajuuskaistoiksi, ja jokaiselle niistä lasketaan peittokäyrä (masking curve), eli kynnys, jota vaimeammat äänet häipyvät korvan kuulumattomiin. Käyrä lasketaan enkooderiin sisäänrakennettujen psykoakustisten parametrien avulla, ja se riippuu paitsi jostakusta kaistasta itsestään, myös muista samanaikaisista kaistoista ja näitä seuraavista kaistoista. Kaistat koodataan uudelleen sellaisella resoluutiolla, että kvantisointivirhe pysyy peittokäyrän alapuolella. Tästä seuraa se, että tietty kaista voidaan enkoodata pienemmällä bittimäärällä, ja tästä johtuvasta lisääntyneestä häiriöstä (pienempi signaali-häiriö -suhde) ei ole haittaa, koska sitä ei kuitenkaan kuulla. Jotkut vaimeat alikanavat voidaan jopa tiputtaa kokonaan pois. Alikaistakoodauksessa tapahtuu siis tarkoituksellista hävikkiä, mutta käytännössä normaalikuulija ei havaitse eroa alkuperäiseen, jos koodauksen käytetty psykoakustinen malli on oikein viritetty. Mukana on myös muita tekijöitä, kuten se, että kuunneltaessa musiikkia esimerkiksi joltakin karvahattutason laitteelta, hyväksymme psykologisesti esityksen parhaana mahdollisena, koska vain harvoin voidaan tehdä mitään vertailuja muihin laitteisiin. Esimerkiksi MP3 -tiedostojen mahdollinen kehno laatu ei paljastu kehnoimmillakaan nappikuulokelaitteilla, mutta jos käytetään samanaikaisesti niiden rinnalla huipputason toistolaitteita, tavallinen ihminenkin voi havaita eron, ja todeta kehnosti enkoodatuissa MP3 -tiedostoissa niiden toistossa kuuluvan, metallisen sävyn. Todelliset hifimiehet ja naiset käyttävät mielellään mahdollisimman vähän pakattuja tiedostoja, joissa on mahdollisimmaan suuri otostaajuus. Voi kuitenkin sanoa, että tietokoneissa äänimateriaali on aina kvantisoitu, eli kyseessä on periaatteessa aina epäjatkuva esitys. Koska ääntä esitetään tietokoneissa aina joissakin ääniformaateissa, tarvitaan erilaisia konversio-ohjelmia, joilla niitä muunnetaan toisiin formaatteihin (jos sellaisia tarvitaan), joista erään ovat muita yleisempiä, ja siten monikäyttöisempiä. Joissakin tapauksissa aac (Advanced Audio Coding) on parempi vaihtoehto kuin MP3, koska edellisten vaatima levytila on huomattavasti pienempi, ja ne latautuvat netissä paljon nopeammin, vaikka näidenkin laatueroa on vaikeaa kuulla normaalilaitteilla. Äänitiedostojen käyttötapa, ja laitteiden sanelemat ehdot määrittävät sen, mikä formaatti on kulloinkin paras. Yleisesti voi sanoa, että vaikka äänitiedostot olisikin tarkoitettu multimediapuhelimiin, kannatta ne enkoodata niihinkin mielellään stereona, ja keskilaatuisina, koska silloin ne voidaan ajaa ulkoisten vahvistinlaitteiden läpi, ja niiden laatu välttää varmasti normaali-ihmisille.