Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A
41
70700 Kuopio
Finland
Updated on the 28th Jan in 2008
Ylläolevassa kuvassa näet vanhan, puurakenteisen Tainionkosken yhteiskoulun, jota minullakin on ollut kyseenalainen kunnia käydä juntuta joitakin vuosia. Tainionkosken yhteiskouluhan perustettiin lähinnä siksi, että suuret ikäluokat vaativat lisää koulutusresursseja, ja koulusta tulikin eräänlainen keräilyerien loppusijoitusvarasto, jonne pyrkivät ne, jotka eivät muualle päässeet. Niin minäkin, muiden mukana, mutta aivan vihonviimeinen persereikä tuo opinahjo oli – ainakin minun henkilökohtaisesta näkövinkkelistäni katsoen. Oikea, ja se kaikkein arvostetuin koulu olisi ollut, tietenkin, Imatran lyseo, koska sinnehän ne menivät, jotka ehkä vieläkin kuvittelevat olevansa muita parempia ihmisiä. Sinne ne menivät minun sisarenikin, mutta eihän niistä siellä mitään erikoista tullut – pelkkiä suutareita ja räätäleitä, kuten Anssi Kela asiaa niin osuvasti kuvaa. Jostakuista olisi voinut tulla vääpelikin, jos olisi ollut sattumoisin mies, tai sellainen kaksineuvoinen olento. Ne eivät pärjänneet akateemisessa kilpajuoksussa koska niiltä puuttui luonnetta, jota tarvitaan, jos aikoo ylemmän yhteiskunnan pyramidirakenteessa – ja luonnetta niiltä puuttuu vieläkin. Vastenmielisiä ja naurettavia hyypiöitä koko joukko. No, asiaan. Tainionkoski, jossa koulu sijaitsi, oli täynnä vanhaa työläisasutusta; siellähän vaikutti mm. Tainionkosken Tähti – niminen urheiluseura, ja sieltä löytyy Ritikanranta, jossa työläiset asuivat. Luin kerran jostakin, että on tehty marssi Punakaartin lähtö Tainionkoskelta, ja jostakin syystä marssin nimi huvitti minua, kuten vaikkapa sanat Porneo, ja Hepoasteet. Ajattelin, että olisi kenties hyvä, jos olisi olemassa marssi punakaartin tulosta Tainionkoskelle, ja koska sellaista marssia ei ollut, piti minun ryhtyä itse toimeen. Todellisuudessa taistelut Imatran ympäristössä vuosina 1917-1918 olivat erittäin katkeria, ja aika moni uupuikin esimerkiksi Korvenkylän laajoille peltoaukeille, ja koska juurin tuossa kylässä perheet olivat jakautuneet kahtia, vei traumasta toipuminen vuosikymmeniä. Koko tämä niin sanottu vapaussotahan oli, lopultakin, suuri, kansallinen tragedia, ja se johtui pitkälti systemaattisesta tilanteen väärinymmärtämisestä. Esimerkiksi venäläisten joukkojen määrä Suomessa ei ollut lopultakaan kovinkaan suuri, ja vieraiden joukkojen suurella määrällähän sotaa kuitenkin perusteltiin valkoisten puolella. Sodan lopputulemana olivat katkerat kostoteloitukset, ja lähes vähä-älyiset pikaoikeudet, jossa jopa satunnaiset ohikulkijat joutuivat talojen seinustoille teloitettavien joukkoon. Noihin aikoihin otettujen valokuvien teksteissä puhutaan usein taistelussa kaatuneista punaisista, ja kuitenkin jokainen voi nähdä, että siinähän ne pötköttävät jonkun aitan seinustalla, kengät riisuttuina jaloista, ja ilman takkia, tai lakkia, tai sitten ne makaavat rivissä jonkun rakennuksen pihalla. Joissakin kuvissa taas kuvataan naissotilaita rivissä, jossa jokaisella on omanlaisena vaatteet päällä, ja huomionarvoista on se, ettei heidän kivääreissään ole lukkoja. Huomattakoon vielä sekin, että teloittajina toimivat usein melkeinpä alaikäiset, kiertelevät iskujoukot, joille ei ole mitenkään ehtinyt juurtua minkäänlaista moraalia. Noihin aikoihin laadituissa kuvateoksissa ylistetään lapsisotilaiden käyttöä – ja se nyt vasta onkin varsin vastenmielistä. Mutta miksi nämä kiertelevät kuolemanpataljoonat? No, paikalliset eivät näet aina olleet halukkaita ampumaan naapureitaan, tai muuten tuntemiaan ihmisiä. Kuulin vastikään tutkimuksesta, jonka mukaan teloittajia olisi ollut valkoisten puolella yli 8000 kappaletta, ja että suurin osa näistä olisi ollut ihan tavallisia miehiä. Sellaisia meikämanneja, samanlaisia, jotka Täällä pohjan tähden alla -teoksessa sanoivat kavereilleen Feldmanin pellolla, että lähdetään näyttämään sakemannille kuinka miestä ammutaan! Mainittu tutkija oli saanut selville noin tuhatkunta varmaa tappajan nimeä – mikä on ihmeellistä siksi, että nämä kaikki armahdettiin sodan loputtua, eli heitä ei asetettu minkäänlaiseen syytteeseen. Jonkunhan on täytynyt tietää ihan tarkalleen keitä nämä miekkoset olivat? Useille heistä on luettu hautajaisissa hyvä luvut, ja heitä on pidetty hyvinä perheenisinä ja kansalaisina. Mutta tiedossa heidän nimensä ovat olleet - eihän sitä nyt voi ihan summamutikassa armahtaa – jollei tiedä, ketä armahtaa. Tai jos näin voi tehdä, niin minä armahdan kaikki jotka vain voi armahtaa. Vaikka: eihän sillä nyt ole mitään merkitystä. Ehkäpä heille on vain sanottu, että menkää kotiinne, Mäntsälän miehet – ja sillä selvä. No niin. Loput, varsin tarpeettomat uhrit kertyivätkin sitten vankileireille nääntyneistä, ja asian täydensikin sitten sopivaaan saumaan sattunut espanjantauti, ja nälkiintyminen. Suomella ei ole todellakaan minkäänlaista ylpeilyn aihetta tätä historian jaksoa koskien, ja tältä osin esimerkiksi Mannerheimin asema Suomen suurmiehenä on varsin kyseenalainen. Toisin toimien Suomi voisi olla tänä päivänä paljon parempi maa asua – ilman raskaita menneisyyden painolasteja. Mutta asiaan - vihdoinkin. Marssisävellys on erittäin vaikeaa, sillä marssissa ei saa olla mitään ylimääräistä, ja sen on oltava mielellään tarttuva, ja mukaansatempaava. Tuli siinä sitten mieleeni Sousan säveltämä maanmainio Salvation Army, jonka tämä sävelsi mainitulle järjestölle näiden pyynnöstä. Tämä erittäin vetävä marssi tarjosi hyvän pohjan jatkotyöskentelylle, sillä eihän se haittaa jos marssin konteksti vaihtuu, koska vain sillä tavoin marssi voi tavallaan levitä uusille alueille, ja säilyä paremmin hengissä evoluution puristuksessa. Mainittakoon tässä vielä sekin, että olen suuri kuviomarssin ystävä, ja katson kaikki haminantattoot sun muut, jos vain mahdollista, sekä aina englannin kuningattarelle järjestettävän marssinäytöksen – vaikka en sinällään marssimisesta pidäkään. Minähän sain armeijassakin marssimurtuman, joka invalidisoi minut kuukausiksi. No niin, tältä pohjalta ajattelin luoda biisin Punikkien tulo Tainionkoskelle, joka siis kuvastaa tilannetta ennekuin punikkien piti lähteä Tainionkoskelta – ties mihin. Nythän me jo tiedämme paremmin – varmaan kuolemaan. Varmaankin punikkien tulo oli iloinen ja innostava tapahtuma, ja siitä on vielä pitkä matka lähtöön, johon aina sisältyy se mahdollisuus, ette koskaan palaa takaisin,
A player: Timo Kinnunen
with my owns
800 MHz Duron, HP a6210.sc, Fedora Core 6.0, Windows Vista Premium, X-fi Xtreme Audio, CoolEdit Pro 2.0, SB Audicy Player, and Audacity