Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Rauhan sairaalaa ei ole enää olemassa – se on lakkautettu ja myyty kiinteistökeinottelijoille. Pian koko Suomi on myyty jollekin, joka ei ole syntynyt Suomessa, joka pian myy ostamansa jollekin kolmannelle. Se, mitä Suomen entiset viholliset idässä eivät saaneet sotimalla, he saavat nyt riihikuivalla rahalla. Pian kai Saimaa rantoineen kaikkinensa on myyty heille, ja he nostattavat huviloitaan joka niemeen, notkohon, saarelmaan. Ja jos nyt oikein positiivisesti ajattelee, niin olihan Rauha aikanaan venäläisen ylimystön suosima terveyskylpylä, joten voisihan se muuttua jälleen sellaiseksi – ellei Saimaa olisi niin saastunut, ja sen lähiympäristö muutoinkin pilattu. Viemäriputkistokin pitäisi kuulemma uusia melkein kokonaisuudessaan. Ymmärrätte varmaankin miksen enää ole halukas edes vierailemaan noilla seuduilla. Ylläolevasta yleiskuvasta mainittakoon tässä pari mielenkiintoista yksityiskohtaa. Järvi on osa Saimaata, joka on pinta-alaltaan Suomen suurin vesistöalue. Varsinainen Suur-Saimaan alue on suuren, Ruokolahden kuntaan kuuluvan Mietinsaaren takana, jonka Kolmiköytisenvuorelta on löydetty mm. kalliomaalauksia.
Myös muita kivikautisia jäänteitä on sieltä löydetty - kuten esimerkiksi Lylyiltä, ja Masteensaaresta. Suuren Mietinsaaren takana sijaitsee Suur-Saimaan laaja alue, josta löytyvät mm. nuo tälle alueelle kuuluvat erikoisuudet - saimaannorpat. Mainituilla saarilla on asuttu jo kivikauden aikana, kuten myös Petro Pesosen laatimasta raportista käy ilmi. Nitä varten, jotka eivät koko raportista olisi kiinnostuneita, lainaan siitä tätä asiaa koskevan osan.
Vesistöhistorialla on omat vaikutuksensa myös kivikautisen asutuksen historiaan. Joutsenosta ei tunneta lainkaan esikeraamisia (7500-4200 eKr.) tai vanhemman varhaiskampakeramiikan (4200-3500 eKr.) aikaisia asuinpaikkoja. Syynä on mitä ilmeisimmin näiden jääminen nousevan veden pinnan alle, ei niinkään asumattomuus. Kunnasta löydetyt kivikautiset irtolöydöt sen sijaan saattavat olla jo esikeraamiselta ajalta - nämä kaikki ovat joka tapauksessa Saimaan piirin ulkopuolella. Vanhin tunnettu asuinpaikka on nuoremman varhaiskampakeramiikan ajalta (3500-3300 eKr.), samaan aikaan kuuluu myös ns. varhainen asbestikeramiikka. Näitä tyyppejä on kohteilta (01-0001) Mietinsaari ja (01-0018) Nievare. Vuoksen puhkeamisen aikaista tyypillistä kampakeramiikkaa (n.3300-2800 eKr.) tunnetaan usealta asuinpaikalta: (01-0001) Mietinsaari, (01-0002) Onnenmaa, (01-0003) Urkonsaari, (01-0018) Nievare, (01-0019) Huusniemi 1 ja (01-0022) Hiekkasaari. Tyypillistä kampakeramiikkaa seuraa Joutsenon alueella useita eri myöhäiskivikautisia keramiikkatyyppejä: myöhäiskampakeramiikka, Kierikin tyypin asbestikeramiikka ja Pöljän tyypin asbestikeramiikka. Näitä on löydetty seuraavilta kohteilta: (01-0001) Mietinsaari, (01-0012) Suur-Suomensalo 2, (01-0019) Huusniemi 1, (01-0023) Liudunlahti ja (01-0024) Tervastenranta. Varhaismetallikautista (n. 1500 eKr.-300 jKr.) asbestikeramiikkaa tunnetaan vain yhdeltä kohteelta: (01-0015) Kohosaari. Keramiikan puuttuessa suuri osa asuinpaikoista jää ajoittamatta. Näiltä asuinpaikoilta on vain kvartsi- tai pii-iskoksia sekä joissakin tapauksissa palanutta luuta. Tällaisia, karkeasti kivi- tai varhaismetallikauteen ajoitettavia kohteita ovat (01-0011) Suur-Suomensalo 1, (01-0013) Ala-Lyly, (01-0014) Keski-Lyly, (01-0016) Sammalisenlahti, (01-0017) Temoniemi, (01-0020) Huusniemi 2, (01-0025) Veranhiekka ja (01-0026) Siikasaari. Varhaisen metallikauden jälkeen Joutsenossa seuraa pitkä löydötön kausi. Uusi löytökausi alkaa kuitenkin taas rautakauden lopulta, jolta ajalta on kaksi irtolöytöä (hevosenkenkäsolki ja suksi) sekä Karsturannan kuppikivi (01-0010). Muut Joutsenon muinaisjäännökset on luettava historialliseen aikaan, mm. Saimaasta löydetty ahkion emäpuu sekä kunnan lukuisat kiviröykkiöt.
Kuvassa näkyvä osa Saimaata onkin siis eräänlainen museo - sekin, ja samalla se on vain eräänlainen sisäjärvi, mutta tästä huolimatta useinkin arvaamaton, ja vaarallinenkin. Rauhan sairaalan kuvassa näkyvä vana on nimeltään virta, joka on Vuoksen aiheuttama, kymmenien kilometrien mittainen imuvana. Se on pettänyt monta veneellä liikunutta, kokenuttakin kalastajaa ristiaalokkonsa takia, ja hukuttanut kymmenittäin reippaita potilasuimareita. Sairaalan rakennukset sijaitsevat suurimmaksi osaksi Saimaata reunustavan laakean harjun rinteellä, jonka laki jatkuu tässä kohdassa tasaisena parisen kilometriä etelään, ja laskeutuu sitten Korvenkylän laajoille peltoaukeille. Korvenkylässä vaikutti oikeistolaishenkinen urheiluseura Korven Honka, josta saat lisätietoja allaolevan linkin kautta:
Klikkaa tästä tutustuaksesi nykyiseen Korven Honkaan
Mutta kylässä vaikutti myös työväenhenkinen urheiluseura Korvenkylän Korven-Veikot, ja sen keskuspaikkana oli työväentalo keskellä Korvenkylää. Joutsenon kirkonkylässä vaikuttivat puolestaan mm. Joutsenon Kataja ja Joutsenon Kulervo, ja nämä kaikki ovat työväenseuroja. Muistan kuinka kansakoulussa käytiin tiettyä, leikillistäkin vääntöä Korven Honkaan, ja Korven-Veikkoihin kuuluneiden kesken, ja honkalaiset väittivät veikkoja kylmän rauhallisesti viina-veikoiksi, ja veikot taas honkalaisia hongankolistajiksi. Lienevät viitanneet tässä karjalan mäntyyn, johon on useammankin kerran päitä lyöty. No niin. Asiaan taas. Ja nimenomaan Rauhan asioihin. Monet voisivat kysyä mitä juuri sinun rauhaasi kuuluu, ja voin vastata että Rauhaan kuuluivat muinoin ennen ennenmuuta lotjat, eli hinattavat proomut. Allaolevassa kuvassa näet yhden harvoista jäljelläolevista lotjista, joka sekin oli kuvanottohetkellä huonossa kunnossa. Lotjan pesäosassa näkyvä koppi on melkoisen kookas, ja se vastaa hyvinkin reilunkokoista työmaaparakkia. Näitä lotjia käytettiin myös paljon Saimaan kanavaliikenteessä. Merkillistä näiden lotjien kohdalla on se, ettei niitä ole älytty juurikaan valokuvata, vaikka niitä oli ennen niinkin runsaasti kaikkialla. Lotjat hävisivät Rauhan laiturin tienoiltakin lopulta kun sairaalassa otettiin käyttöön öljylämmitys. Kahdessa tällaisessa lotjassa potilaat vietiin eräänä sadeyönä juuri ennen sotaa Moision sairaaalaan Mikkeliin, kun Rauhasta tuli sotasairaala, ja tällaisilla siis tuotiin Rauhaan sen tarvitsemat polttopuut. Lotjissa ei ollut omaa moottoria vaan niitä vedellään edestakaisin hinaajilla.
Valtapuulajina kylää kohti laskeutuvalla harjutasanteella oli mänty, mutta muutakin puustoa toki oli - ja minun lapsuudessani siellä asuskeli mm. liito-oravia, ainakin Saarnion haassa - joiden läsnäolo ei kuitenkaan aikanaan estänyt harjutasanteen täyteenrakentamista. Sairaala oli pitkälti omavaraistalouteen perustuva instituutio: sillä oli mm. oma, lakisääteinen maatila, jolla esimerkiksi vuonna 1950 oli viljeltyä peltoa 80 hehtaaria. Metsää sairaalan omistamalla kuntainliitolla oli enimmin sairaalan 280 hehtaarin pääalueella, ja lisäksi useilla saarilla, kuten Mastinsaarella (Oik. Masteen saari) 81 hehtaaria, ja Mietinsaaressa 46 hehtaaria, ja Lammassaaressa 23 hehtaaria. Osa näistä metsistä kaadetuista puista sahattiin sairaalan omalla sahalla, jonka tienoilla oli myös laituri lotjia varten, joilla sairaalan tarvitsemat polttopuut yleensä tuotiin laiturin viereen pinottaviksi. Maatilan miehet hakkasivat mysö tukkeja, jotka sitten sahattiin sairaalan rannassa. Työt tehtiin hevospelillä, ja maatilalla olikin useita hevosia – ennen traktoreiden tuloa. Allaolevassa kuvassa näet hieman epäselvän kuvan maatilan työmiehistä tukkikuorman kanssa. Huomaa erityisesti vallitseva karvahattu – ja lentäjänhattulinja, koska talvet olivat vielä tuolloin ankaria. Vaikka tunnenkin itse useimmat kuvan miehistä, en heitä tässä teille sen kummemmin esittele, sillä se tieto ei olisi relevanttia itse aiheeseen nähden, ja useimmille lukijoista samantekevää. Ne taas, jotka nämä miehet tuntevat, tuntevat heidät muutoinkin, ja juuri heillähän on näistä hemmoista jotakin muistettavaakin. Teillä, satunnaisilla lukijoilla, ei tätä tietoa kuitenkaan ole.
Maailma ympärillä oli siis niin suuri, että vietin käytännössä surimman osan lapsuuteni vapaa-aikaa sairaalan omalla alueella. Ylläolevassa yleiskuvassa voimme siis nähdä vain osan Rauhan sairaalan alueesta, koska suurimmillaan laitoksen omistaman maa-ala oli 694.7 ha, ja vielä vuoden 1975 lopussa se oli 560,7 ha, joten teknisesti olisi aika hankalaakin näyttää kaikki, mitä sairaalaan kuului. Allaolevassa kuvassa näet hiljattain ilmasta näpätyn kuvan rauhan alueen metsistä mantereen puolella, ja vaikka et olisikaan varsinainen metsäalan asiantuntija, voit havaita, että kaikki vähänkään hakkuukelpoiset metsäalat on pantu matalaksi. Kuvassa, sen oikeassa laidassa, näet pellon, jonka vasenta reunaa kulkevaa tietä pääsee Tiuruun, joka taas sijaitsee kuvan oikeassa laidassa. Tuon pellon oikeassa laidassa sijaitsevat nykyiset maatilan rakennukset. Huomaa myös pellon laidassa viistoon oikeaan kulkeva asemantie, jonka reunassa sijaitsi ennen Saarnion haka, jossa asuskeli mm. liito-oravia. Eipä asustele enää, sillä sangen harvaksi ovat hakanneet senkin puuston. Senverran tuore hakkuu on kyseessä, että kyseinen haka näyttää selvästi muuta maastoa ruskeammalta sävyltään. Lienee selvää, ettei tuosta metsästä voisi enää saada ainuttakaan kunniakirjaa, joita isäni sai sentään useita. Ilmeisestikin alueen nykysuunnittelijoiden päämääränä on myydä alueelta mahdollisimman paljon tontteja niin sanottuun vapaa-ajan käyttöön, ja tehdä samalla paikasta jonkinlainen monitoimikeskus, jossa olisi kylpylät ja kaikki. Toivelistallani onkin se, että joku öljynkuljetusalus haaksirikkoutuisi lähistöllä, ja että siitä purkautuva öljy leviäisi näillekin rannoille. Tämä karkottaisi kaikki suunnittelijat, ja vapaa-ajan asujat, ja kenites, kenties luontokin toipuisi vähitelle – ellei nyt muutamassa kymmenessä vuodessa, niin ainakin viimeistään tuhannen vuoden päästä alue olisi jo suhteellisen puhdas, ja sitä voitaisiin nimittää todelliseksi Rauhan maaksi, kuten muuan runoilija kuvasi paikkaa silloin kun se vielä oli kylpylä.
Pikkupoikana siitä tunsi nämäkin metsät, ainakin muutaman kilometrin säteellä, ja tietenkin sairaalan jännittävät rakennuksen niitä yhdistävine, maanalaisine tunneleineen, ja muine yksityiskohtineen. Yleiskuvassa onkin kuvattuna se alue,joka tekee siitä sairaalan, mutta myös kartanon. Tietenkin, lähempää tarkastellen, takennusten ikkunoiden ristikot, ja vahvennukset, sekä järeät verkkoparvekkeet kertoivat aikanaan, kukin omalla kielellään, että tässä ei ollut kyseessä mikään sanatorio, tai vapaaehtoiseen osanottoon perustuva kylpylä. Suosittelisinkin, että alueelle perustettaisiin mitä pikimmin maksullinen hullujenhuone, jossa rikkaat, ja kaiken nähneet asiakkaat voisivat kokeilla erilaisia, eri aikoina annettuja hoitoja, kuten lobotomiaa ja insuliinihoitoja. Osa näistä maksavista potilaista olisi työterapiassa, jota varten maatila pitäisi perustaa uudelleen, jotta olisi tuota työtä – eikun terapiaa. Kaikkein kilteimmät potilaista saisivat ahkeruusrahaa, eli muutaman kympin kuukaudessa, jonka voisivat tuhlata sairaalan kanttiinissa saatuaa vapaakävelyoikeuden. Kaikki työhön osallistuvat saisivat, tietenkin, muonatupakat, eli vähintään topan Jymyä kerran viikossa, tai vaihtoehtoisesti kaksi laatikkoa Fenniaa. Kanttiinissa myytäisiin Olly-Boy -limsaa, ihan niinkuin ennenvanhaan. Rakennuksissa olisi, tietenkin, myös ihan oikea suljettu osasto, jonka tapahtumia voisi katsella maksusta yhteen suuntaan läpinäkyvän seinän kautta. Voisi nähdä kuinka hoitajat raahaavat potilaita eristykseen, ja kuulla livenä, kuinka nämä rääkyvät siellä kohtaloaan. Myös pakkosyötöt olisivat elämys, sekä erilaiset pakkolääkinnät. Kukaan, joka edes kerrankin olisi käynyt katselemassa suljetun osaaston tapahtumia, ei voisi jäädä pois potilaiden massakylvetyksistä, tai aamuherätyksistä. Varmaankin paljon mielenkiintoisempaa kuin konsanaan television tosisarja BB.
Tuossa ylläolevassa, Pikeltä saamassani valokuvassa, äärimmäisenä vasemmalla, näkyy osa sekajunaksi kutsutusta rakennusryhmästä, joka koostui lähinnä pienistä puuhökkeleistä, ja jonka paikalle rakennettiin myöhemmin sairaalarakennus. Muistan vielä kun savolaisentimo kertoi tohkeissaan kuinka heidän pihassaan oli hullujussi. Ajattelin mielessäni kuinka se jussi siellä melskasi, eikä tullut ihan heti työkoneen tapaistakaan mieleeni. Ajattelin, että joku potilas se siellä... Kun sitten paljon myöhemmin kävin Jyväskylän yliopiston päärakenuksen juhlasalissa kuuntelemassa muun muassa Hullujussi -yhtyettä, tuntui homma oitis sangen kotoisalta, koska olihan hullujussi ollut jo sekajunan pihassakin riehumassa. Tässä päivänä muutamana (nyt jo muutama vuosi sitten) ryhdyin etsimään netistä tietoja syntymä -ja kasvupaikastani - Rauhasta - mutta huomasinkin sen oudon seikan, ettei kaipaamiani tietoja ollutkaan netistä saatavilla. Tiesin, että sairaala oli lakkautettu, kuten niin moni muukin sairaala armaassa Suomenmaassa. Mutta että mitään ei jäänyt jäljelle, vaikka kokonainen miljöö oli tyhjennetty, ja se oli ollut siellä vuosikymmenten ajan. Joutsenon kunnan kotisivullakin se mainittiin nähtävyytenä, mutta esityksen tueksi ei mukana ollut yhtään kuvaa, tai tarkempaa selostusta siitä, mikä siellä oli sitä nähtävyyteen viittaavaa – muutoin kuin ehkä kylpylän puitteissa. Tiedän, että kylpylävaiheeseen liittyvää jäämistöä alueella oli minun aikanani varsin vähän - jos ollenkaan - mistä myöhemmin tarkemmin. Nythän asia alkaa olla toisin, ja on ilmaantunut ihmisiä, jotka haluavat tallentaa Rauhan historiaa. Itse en aio tuottaa tässä mitään Rauhan virallista historiikkia, koska sellaisia on tehty jo aiemmin useitakin - kuten omalta osaltaan todistavat esimerkiksi Einari - ja Urpo Niemistön kirjoitttamat Rauhan sairaalan historiat, ja Vahvaselän toimittama suppeampi historiakatsaus sairaalan viimeistä, suurta juhlaa varten, jossa ihmisille jaettiin kunniamerkkejä pitkästä palvelusta. Tätä ennen Rauhan maatila oli ajettu käytännössä alas, ja sen lehmät sun muut viety korkealaitaisissa kauas pois, lehmien taivaaseen ahtaasta portista. Kirjallista tietoa perinteisessä muodossa hospitaalista saanee ainakin Mikkelin Maakunta-arkistosta, kuten myös useiden paikallislehtien omista arkistoista, joista pitäisi löytyä asiaa valaisevaa lähdemateriaalia.
Etelä-Saimaasta löysin vain yhden kirjoituksen, jossa valitellaan sairaalan lakkauttamista nimenomaan potilaiden kannalta, nimittäin Jorma Hernesmaan 13.5.2000 kirjoittaman Hyvinvoinnin nurja puoli -jutussa, josta lainaan seuraavassa osan:
Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin ratkaisua Rauhan sairaalan alasajosta päättäjät ovat kiittäneet niin taloudellisesti kuin hoidollisestikin järkeväksi. Taloudelliset kriteerit täyttyvät ilman muuta, vaikka komea sairaala kököttääkin tyhjän panttina. Ratkaisu on ollut niin ihmeen hyvä, että harva on viitsinyt pohtia, mitä haittoja siitä on seurannut ja mitä muuta potilaat ovat menettäneet kuin Rauhan upean luonnon. Sairaalapaikkojen vähetessä, kaikki eivät voi saada sairaalahoitoa, vaikka olisivat kuinka sen tarpeessa. Avohoidossa potilaan sopeutuminen ympäristöön voi olla äärimmäisen vaikeaa tässä ennakkoluulojen yhteiskunnassa, jossa ihmiset kilvan torjuvat kaikkea outoa ja itselleen vierasta.
Muuten minun netissä suorittamani haku tuotti vain muutamia artikkeleja, joista eräs koski Rauhan sairaalan hautausmaan toiminnan päättämistä, ja sitten löytyi kuvallinen juttu, jossa erilaisia rakennustarvikkeita oli pinottuna Etelä-Saimaan keskussairaalan edustalle, ja niiden sanottiin olevan siinä siksi, että niistä sorvattaisiin sinne jotakin mielenterveyteen liittyvää viritelmää, ja sitten oli juttu siitä, miten tytyväisiä jotkut kuntien henkilöt olivat siitä, kun sairaaloiden lakkauttamisessa säästettiin niin ja niin monta miljoonaa, ja että mikään ei tuosta kärsisi! Eivätkä eritoten potilaat, ja heidän hoitonsa. Niinpä niin.
Helsingin Sanomissa 27.9.1999 kerrottiin alueen tulevasta käytöstä seuraavasti:
JOUTSENO-Rauhan ja Tiurun sairaala-alueesta Joutsenossa kaavaillaan monipuolista osaamiskeskittymää, joka olisi samalla vetovoimainen asuin- ja virkistysalue. Käytöstä poistuvien sairaaloiden uudelleenkäyttöön ei ole keksitty yksittäistä vahvaa toimintaideaa, mutta rakennukset pyritään pitämään käytössä heti sairaalatoiminnan loputtua vuoden vaihteessa. Tiurun sairaalassa pakolaiskeskus jatkaa vuokralaisena. Alkuvaiheessa Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiri on valmis vuokraamaan tiloja esimerkiksi viestintäteknologian pienyrityksille ja taide- ja käsityöalan yrittäjille. Rauhan sairaalan asuntoja sairaanhoitopiiri on jo vuokrannut ja myynyt. Alueelle on kaavoitettu pientalotontteja. Maa ja Vesi Oy:n laatimassa uudelleenkäyttösuunnitelmassa 355 hehtaarin mantere-alueelle esitetään toimintoja, jotka ajallisesti on jaettu kahteen ryhmään. Ensivaiheen markkinointi pyritään aloittamaan niin, että tiloja voidaan luovuttaa käyttöön parin vuoden kuluessa. Kysymykseen tulisivat viestintä ja suunnittelu, pienimuotoinen matkailu sekä humanitaariset toiminnot. Toisessa vaiheessa kehitetään erityisesti korkeaa teknologiaa ja viestintää sekä vapaaehtoista kansalaistoimintaa. Yksittäisistä hankkeista allergia- ja ympäristökoulutus on jo käynnistymässä. On myös heitetty idea sairaalasta tuberkuloosista kärsiville venäläislapsille, johon Tiuru entisenä tuberkuloosiparantolana soveltuisi hyvin. Koulutustiloina Rauha sopisi yrityksille. Uudenlaista koulutusta antavan kansalaisyliopiston perustamista on myös mietitty. Maankäytön osalta suunnitelmassa esitetään, että Tiuru ja Rauha kasvavat Saimaan rantoja pitkin nauhamaiseksi taajamaksi. Rannat varattaisiin virkistyskäyttöön.
Niinpä niin - taas kerran! Ja tällä tavoin possu siis pantiin lihoiksi! Itse asiassa tämä ei ole paljoakaan kummenpaa kuin Senaattikiinteistön tapa hoitaa sille siunaantunutta omaisuutta, kuten vaikkapa vanhoja juna-asemia, ja muuta vastaavaa. Minä kirjoitan tässä tästä asiasta siksi, että olen syntynyt ja asunut tuolla paikalla lapsuudessani ja nuoruudessani, ja koska minulle se oli aikanaan koti. Koen, että meidän linnat myytiin pois. Olikin sitten pieni järkytys havaita myöhemmin, miten kaiken annettiin kaikessa rauhassa rappeutua, ja rämetttyä - eli koko homma ryssittiin oikein kunnolla. No - olihan Rauha tosin aikanaan mm. venäläisten ruhtinaidenkin suosima kylpylä, toki. Muistan sen, kuinka meillä kotoakin oli sitä kuvaava vihkonen, jossa paikkaa mainostettiin esimerkiksi seuraaavasti:
Uudet, hienot automobiilit kuljettavat teidät Rauhan asemalta sanatorioon,
ja olihan siinä muuan venäläinen runoilija, tai kaunosieluisuuteen taipuvainen ihminen, joka kaihoten puhui paikasta rauhan maana ... mikä se ilmeisesti hänelle olikin. Alla kuva tästä mainitusta kirjasesta.
Tuohon kylpyläaikaan liittyi minun aikaisessani Rauhassa oikeastaan vain vanha Seurala niminen rakennus, jossa minullakin oli kunnia asua muutamia viikkoja kun kotitaloani maatilalla saneerattiin. Samantapaisia puurakennuksia löytyi aikanaan esimerkiksi Lapeenrannan lähiympäristöstä, muta tuskinpa niitä on enää sielläkään liiaksi asti. Seuralan alakerrassa sijaitisi sairaalan vanha juhlasali, jossa Toverikerhon puitteissa vietettiin monia juhlia, mutta sitten toveruus päättyi yhtä äkisti kun se sodan tultua oli virinnytkin ihmisten välille, ja lintukoto hajosi. Yleislakko sotki ihmisten välit pitkäksi aikaa. Juhlasalissa oli myös vanha piano, jota opettelin tilapäisen asumisemme aikana soittamaan, ja siellä pidettiin myöhemmin myös seurakunnan poikakerhoa, joka tarkoitti käytännössä lätkäpelien pelaamista. Nyt tuokin rakennus on hävitetty, ja varsin kuvaavaa on se, että sen paikalle rakennettiin tuo tavanomainen, modernia rakennustyyliä edustava matalahko betoniluomus, jonka kautta sairaala siirtyi avohuollon linjalle, ja sitten myöhemmin itsekin hostorian hämäriin tuon avohuollon petollisen, hyllyvän tien kautta. Mutta tuo vanha puurakennus lienee ollut viimeinen osa vanhaa kylpylää, ja puurakennus niveltyi suoraan tulipalolta säilyneeseen kivijalkaan, jonka päälle rakennettiin sairaalan alkuvaiheessa 2-3 kerroksinen päärakennus, ja sen oikeanpuolenen osa, joka oli säästynyt palolta, kunnostettiin mainituksi Seuralaksi. Kylpylä paloi vuonna 1923, ja sen omistajat möivät sen sitten suhteellisen halvalla mielisairaalaa halajaville kunnille.
Ylläolevassa valokuvassa komeilee sanatorio muinaisessa loistossaan. Huomaa hienot istutukset, sekä hiekkakäytävät, joita myöten asiakkaan sattoivat samoilla. Jos Rauhaa nyt esitellään kylpylänä, pitäisi uudemmat rakennukset kai purkaa, ja palauttaa ne asuun, jossa sen kuvassa näet. Minun lapsuudessani tuollaisia rakennuksia ei tosin enää ollut. Poikkeuksena ehkä Kopharjun tienoilla ollut kaksikerroksinen rakennus, jossa oli jotakin kuvan rakennusten tyylistä. Kopharjulle tehtiin aina talvisin hyppyri, josta itse laskin muistaakseni kerran.
Kylpylästä on alueella tänä päivänä jäljellä oikeastaan vain ylläolevassa kuvassa näkyvän, palaneen rakennuksen perusrunko. Raunioiden edessä, rannan puolella, näkyy oikea suihkukaivokin, ja lienee se siellä vieläkin. Siinä ei tosin minun lapsuudessani virrannut enää vettä. Silti esimerkiksi Museoviraston lehtitiedotteen (12.4.2000) mukaan Rauhan sairaalamuseo sai 12000 markkaa museokalusteiden hankintaan, ja tästä oli uutinen myös Etelä- Saimaassa seuraavana päivänä (13.4.2000). Lienevätkö löytäneet jotakin palosta säästyneitä kalusteita, vai mistä lie kyse? Muistan, kuinka suihkukaivon tienoilla pidettiin minun lapsuudessani - ja myöhemminkin - juhannusjuhlia, ja hieman rannempana poltettiin suuri yhteiskokkokin, ja siellä potilaat kävivät köydenvetokilpailun. Näissä tilaisuuksissa olivat niin potilaat kuin henkilökuntakin yhdessä läsnä. Myöhemmin, kun sairaalassa aletin näyttää elokuvia, olivat henkilökuntaan kuuluvat uuden juhlasalin parvella, ja potilaat taas varsinaisessa juhlasalissa. Kaikki muut sairaala-alueen rakennukset oli tehty nimenomaisesti piirimielisairaalaa varten, ja sellaisina niitä pitäisi esitelläkin - eli kertoa jo Joutsenon kunnan esitteissä paikasta, jossa sijaitsee kuntien päättäjien hylkäämä mielisairaala, jonka lähistöllä sijaitsee kooltaan melkein tätä vastaava Tiurun hylätty tuberkuloosisairaala, joka myöhemmin oli pitkään yleissairaalana. Vaatiikin melkoista akrobatiaa selittää sitä, miksei paikalla enää ole lääkäreitä, hoitajia, tai potilaita, ja selittää mihin he ovat menneet - ja miksi? Se, että rakennuksia on käytetty viime vuosina pakolaiskeskuksina, ei kerro mitään niiden todellisesta historiasta - tai kerro siitä, että ne ovat osa koko Suomessa meneillään ollutta, kuntainliittojen läpiajamaa sairaaloiden lakkauttamisaaltoa. Minulle Rauhan sairaala ei kuitenkaan henkilökohtaisella tasolla merkitse henkistä haaksirikkoa, ja toiveiden murtumista, koska olen viettänyt suurimman osan myöhempää elämääni muualla jonkinlaisena toisen polven pakolaisena, mutta alueen miljöön tunteeton ja häikäilemätön hävittäminen, ja hylkääminen merkitsevät käytännössä sitä, ettei minulla ole aitoa kotiseutua ihmisineen, jonne palata. Ja miksi palaisinkaan, koska aikanaan tuntemani ihmisetkin ovat sieltä jo aikapäiviä sitten muuttaneet hekin muualle, ja voisimme kai kaikki sanoa erään vanhan intiaanipäällikön sanoin:
Nyt suuri liitto heikentynyt on, ja kovasti onnettomat oomma
Mutta miten suuri sairaala tässä olikaan kyseessä? Vuosien 1956-1968 välillä sairaansijojen määrä oli 814, ja sisäänotettuja potilaita oli vuonna 1974 kaikkiaan 2874 kpl. Vuosien 1956-1968 välillä henkilökuntaa oli 188 henkeä. Kun tähän lasketaan sitten mukaan kaikki nekin, joiden työ ei aivan suoranaisesti liity potilaiden hoitoon, on henkilökunnan määrä paljon suurempi, ja kun vielä huomioi sen, että minun lapsuuteni aikana seutua kansoittivat suuret ikäluokat, olikin lasten paljous enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Kun tuota sairaalan ylesikuvaa katselee, näytää kaikki siinä erinomaisen siistiltä, ja tienoo erityisen kauniilta. Lähempää tarkastellen rappion merkit sitten näkyvätkin selvästi, mikä johtuu ties mistä noiden paikallisten isokenkäisten herrojen metkuista. Mutta maiseman topografiaan ne eivät kuitenkaan ole kyenneet vaikuttamaan, vaikka pystyivät instituution tuhoamaankin. Nuo tuhannet, hienosyiset sosiaaliset verkostot on tuhottu iäksi, mutta harju Saimaan rannalla on täsmälleen samassa kohtaa kun se on ollut tuhansia vuosia, ja saaretkin lienevät yhä paikoillaan - että kyllä sen niistäkin vielä voisi lapsuutensa maisemaksi tunnistaa. Jos paikan nykyiset asukkaat ovatkin enimmältään pakolaisia, niin sellaisia olivat alunperin kaikki sairaalaan tulleet potilaat ja henkilökuntakin, ja pakolaisina he sitten joutuivat lähtemäänkin kun peli vihellettiin poikki. Ja kun sitten nämä yhtenlajiset pakolaiset lähtivät, tulivat toisenlaiset heidän tilalleen - siinä se on koko tarina lyhykäisyydessään - joskin se erotus näiden välillä on, että me olimme Suomalaisia, ja täällä syntyneitä. Minun lapsuudessani kaikki koulut olivat täynnä samanikäisiä, ja joka paikkaan piti erikseen pyrkiä - kuten vaikkapa oppikouluun, ja silti en kokenut tilanneta ahdistavana; se nyt vain oli sellaista. Itse synnyin aivan oikeasti yleiskuvassa nimetyssä Rantala -nimisessä rakenuksessa, joka oli syntymäni aikaan tässä jalossa tehtävässä. Nykyisin se on toiminut viimeksi ainakin Kosovon pakolaisten asuttamana rakennuksena, ja sellaisena se lienee tullut suurellekin yleisölle tunnetuksi.
Helsingin Sanomissa oli 24.4.1999 seuraavankaltainen juttu, joka kertoo tästä nimenomaisesta käytöstä:
JOUTSENO-Kosovon pakolaiset pääsevät
Joutsenon vastaanottokeskuksessa lepäämään
valmiiksi pedattuihin sänkyihin. "Normaalisti sänkyjä
ei pedata, mutta nyt se tuntui oikealta", sanoo johtaja Maiju
Kouki. Joutsenossa asuu nyt turvapaikanhakijoina
nelisenkymmentä albaania. "He ovat olleet enemmän kuin
tyytyväisiä päästessään
vastaanottotilojen kunnostustalkoisiin. He ovat kantaneet sänkyjä
ja laittaneet verhoja." Paikkakuntalaiset pelastuspalvelun
vapaaehtoiset ovat myös valmistelleet vastaanottokeskuksen
henkilökunnan kanssa yli 250 kosovolaisen sijoittamista kahteen
rakennukseen. Maanantaina saapuvista 164 henkilöstä
suunnilleen puolet sijoitetaan kahdeksankerroksisen päärakennukseen
ja toinen puoli saa asunnoksi juuri kunnostetun Rantalan talon
Saimaan rannalla. Rantala kuuluu Rauhan mielisairaalan alueen
rakennuksiin ja se on toiminut myös Suomen sotasiirtolaisten
sairaalana. Rantalan tiloihin voidaan sijoittaa esimerkiksi kahdeksan
hengen perhe tai kahdeksan yksinäistä pakolaista.
Tulijoiden henkilöllisyydestä tai fyysisestä kunnosta
ei ole tietoa, mutta vastaanottokeskuksessa varaudutaan siihen, että
he ovat henkisesti poikki.
Tulijat saavat ensi viikolla valmiin
ruuan Rauhan sairaalan keittiöstä, koska he eivät ehkä
pysty vielä itse tekemään ruokaa. Tavallisesti
turvapaikanhakija saa tullessaan eväskassin ja sen jälkeen
hän huolehtii itse ruuastaan toimeentulotuen turvin. Sunnuntaina
vastaanottokeskukseen voi tuoda tulijoiden tarvitsemia tavaroita.
Varsinkin taloustavaroita toivotaan.
Eivät tienneet, että Rauha oli viime sotiemme ajan sotasairaalana, ja että potilaat vietiin eräässä vaiheessa kahdella lotjalla evakkon eräänä sateisena yönä, ja toisessa tapauksessa junalla, ja että tuossa nimenomaisessa Rantalassa oli tuo synnytysosasto. Eivät sitätkään tienneet, että jo sodan aikana sairaala-alueen nurmikot olivat kasvimaina, ja että eräs venäläinen pommituslentue purki pommilastinsa Saimaaseen sairaalan edustalle, ja siellä ne pommit lienevät vieläkin. Koneet tulittivat myös sodan aikana pesulaa, jonka katolle oli maalattu suuri punainen risti. Eivät ilmeisestikään älynneet, että paikka oli sotilassairaala. Eivät tienneet, että minäkin työskentelin siinä sijaishoitajana joitakin viikkoja, ja että siellä asui mm. Pultsi. Tai että Kopharjussa oli hyppyri. Rantalan takana sijaitsi ns. miljoonasauna, jossa sairaalan herrat ja narrit kävivät kylvyssä. Moniinkin paikallisiin paikannimiin liittyi tuo termi miljoona, kuten miljoonakellariin, ja ne tarkoittivat sitä, että näiden rakentamiseen oli tärvääntynyt kosolti rahaa, ja vedettu surutta omiin taskuihin. Se on sellaista kun käytetään yhteistä rahaa, ja kukaan ei oikeastaan kontrolloi touhua. Tuolloin - kuten nytkin - kaikki piti saada mielummin ilmaiseksi. Ja eihän ole lainkaan sanottu, etteikö rakennusprojekteissa olisi ollut jotakin hämärääkin, mutta en tunne tarkemmin tätä asiaa.
Tässä on pitävä todiste siitä, että olen voinut pukea valkoisen takin päälleni ainakin kerran, ja ainakin kulisseissa. Kuvassa viljelemäni termi vippari viittaa vaatimattomaan rooliini sairaalan hierarkiassa, ja tarkoittaa henkilöä, jolla ei ole mielisairaanhoitajan koulutusta, mutta joka tekee näiden tehtäviä, koska päteviä ei ole ollut saatavissa tiettynä hetkenä. Nuo työt olivat esimerkiksi potilassänkyjen sijausta, ruoan jakelua, ja sen sellaista. Olihan siellä jonkilainen vipparin valakin (joka vastaa tuota lapiomiehen valaa), jossa temppuna oli kieputtaa osaston ulko-oven avainmurikkaa sormen ympäri. Kuvan muut henkilöt olivat muistaakseni tuollaiselta rauhallisemmalta naisosastolta, jolta sitten siirryin huomattavasti railakkaamalle naisten levottomalle osastolle, jossa minua ennen oli ollut vain yksi mieshenkilö. Näette varmaankin kaikki tuon kädessäni olevan piipun, ja sen, että olin jo sen hyväksynnän kautta tavallaan yksi heistä. Muistuupa mieleenui tapaus jossa muuan koukkunenäinen vanhus halusi laulaa minulle laulun kirjavasta linnusta, ja lauloikin. Olen tehnyt näin jälkikäteen äänityksen tuosta esityksestä, ja voit kuunnella sen klikkaamalla tästä . Muistuukin tässä mieleeni toinen tapaus, jolloin olin aluksi joitakin viikkoja sairaalan rakennustyömaalla rakennusapumiehenä, ja pääsin sitten kesäksi vippariksi sairaalan puolelle. Rakennustyömaalta tuntemani putkimiehet näkivät sitten minut kävelemässä alueella, ja sanoivat leppoisasti:
Sinä päätit sitten lähteä välillä huilaamaan?
johon vastasin avaamalla päällystakkini, ja näyttämällä sen alla olevan valkoisen takin, ja sanomalla:
No, oikeastaan minä olen kyllä henkilökuntaa!
Johon putkimiehet vastasivat vetämällä naamansa nopeasti jonkinlaisille peruslukemille.
Ja tämä kuva taas todistaa ainakin sen, että minut on päästetty myös potilaiden kanssa samaan kuvaan - josko tämäkin sitten lienee silkkaa lavastusta? Todennäköisesti suurin osa kuvan henkilöistä on jo kuollut, ja useimpien omaiset eivät juuri tungeksineet heitä katsomassa; elämänsä rakentui näin sairaalan turvallisten rutiinien varaan.
Kuvassa näkyvä valkoinen tiilitalo oli nimeltään Kovisto, ja se oli kotitaloni vastapäätä sijaitseva naapuritalo, jonka vessat sijaisivat talon kellarissa, kuten myös sauna, jossa kaikki maatilan asukkaat kävivät yhdessä miesten ja naisten vuoroillaan. Se olikin jonkinlainen yleinen sauna, ja olihan siellä tuota vuorovaikutustakin. Jokaisella perheellä oli sen pukuhuoneessa oma paikkansa naulakossa, ja saunominen oli arvokas, juhlava tapahtuma, jota ei sopinut kenenkään pilaavan esimerkiksi hauskoilla tarinoilla. Tuo talo sijaitsee muutaman sadan metrin päässä yleiskuvassa näkyvästä sairaalan alueesta. Koivistossa majaili kuvan ottamisen aikaan mahdollisesti pakolaisia, joiden uhkaavalta alkaneen liikehtimisen vuoksi alueelta oli poistuttava. Kuvassa näkyvässä kalustoliiterissä säilytettiin ennen hevosten kärryjä, rekiä, ja valjaita, sekä maatilan traktoreita varusteineen. Talli-sikala-navettarakennus sijaitisi sitä vastapäätä, ja naveltalta jaettiin ihmisille maitoa hinkkeihin, ja se merkittiin kunkin omaan maitotiliin. Tuo jo purettu tiilinen navetta- ja tallirakennus oli vuorostaan rakennettu Naatuksen navetan päälle. Kalustoliiterin takana sijaitsevassa, kuvassa näkymättömiin jäävässä asuintalossa, kulmalassa, majaili kuvan ottohetkellä pakolaisia, tai heitä vastaavia tummakulmaisia isoja miehiä. Puutarhaan kasvihuoneen ikkunoita oli kivitelty hajalle, ja kalustoliiteri veteli viimeisiään - sekin. Ne, jotka olivat päättäneet sairaalan lakkauttamisesta, olivat oikein kunnolla ryssineet koko touhun, sillä samanlaista asumiskultturia näin viimeksi Venäjän matkallani Sortavalaan.
Kuvassa on entinen kotitaloni, joka kuvanottohetkellä oli nuorisopoliklinikkana, mutta koska siellä oli meneillään jonkinlainen remontti, sitä pääsi katsomaan lähempääkin. Rakennuksessa on hirsikehikko, ja siinä on myös kellari, ja perustus on betonia. Se näyttää tässä luvassa pienemmältä kuin se todellisuudessa on. Nuoruudessani taloa saneerattiin, ja siihen tehtiin kuisti, sekä sisävessa. Eihän tuo talo nyt mikään palatsi ollut, mutta tilaa oli suorastaan ruhtinaallisesti naapuritaloon Koivistoon verrattuna, jossa asui sentään peräti kolme perhettä alakerrassa, ja jokaisessa oli myös lapsia, ja yläkerrassa lisäksi vielä sikalanhoitaja, sekä karjatalosharjoittelijoita. Mutta sodan jälkeen erityisesti vähäkin tila riitti, ja sairaalan puolella niillä oli vieläkin vähemmän asuintilaa, ja kasvimaata ei ollenkaan. Sairaalan puolella työskentelevillä tilaa oli paljon vähemmän. Yleistä oli se, että käytössä oli vain yksi huone. Kuistin vasemmalla puolen oli isänhuone, ja hänen työpöytänsä. Sen takana oli makuuhuone, ja kuistin oikealla puolen oli keittiö, ja sen takana sitten sali. Vaikka: eihän se nyt mikään oikea sali ollut – sitä vain sanottii saliksi. Peltikattoa ei talossa minun lapsuudessani ollut, vaan silloin siinä oli tiilikatto, ja rakennuksen ja tien välissä kasvoi tiheä ja korkea syreeniaita, joka oli nyt poissa. Heti aidan takana oli osa kasvimaata, ja marjapensaita, jotka nekin olivat kaikki kadonneet. Varmaankin ne oli jyrätty pois, jotta entinen naapurin poika olisi päässyt autoillaan ja muilla koneillaan pihassa oikein kunnolla kieputtelemaan ja kurvailemaan. Ryssitty oli siis oma, entinen kotitalonikin.
Kuvan rakennuksessa oli minun lapsuudessani halkoliiteri, puusee, sekä kanala. Halot liiteriin tuotiin sairaalan puolesta vanteiden sitomina nippuina, sillä maatilan taloissa oli kaikissa puulämmitys, ja aivan alkuun asuintaloonkin tuli pelkästään kylmä vesi. Puuseessa käynti oli, varsinkin pimeinä talvi-iltoina, mielenkiintoinen ja jännittävä kokemus, sillä eihän sitä tiennyt, milloin se kylmä käsi hamuaisi kannikoita sieltä huussinreiästä. Aina sillointällöin karkaili potilaitakin, ja liikkeellä oli jos minkälaisia kulkumiehiä. Entisaikaan valoja ei ollut muualla kuin sairaalassa, ja nekään eivät näkyneet maatilalle saakka.
Kuvan alueella oli lapsuudessani hyvin hoidettu ja kitketty pelto, jossa kasvoi perunaa, juureksia, ja omenapuita. Nyt sekin oli ryssitty oikein kunnolla ryssimällä aina ryssiin saakka, ja entinen, hoidettu peltomme kasvoi vahvaa vesakkoa, koivuja, ja muita metsän virkeitä kasveja. Muistan kuinka huolella ihmiset lapsuudessani pieniä kasvimaitaan hoitelivat, ja useimmilla oli myös kotieläimiä, kuten lampaita ja kanoja. Elämä muistutti tältä osin tavallista maalaiselämää, ja maatila olikin sairaalan alueella aivan oma yhteisönsä - aina urheiluseuraa myöten, jonka nimi oli kuvaavasti Matinpellon pyllistys. Kuvassa olen merkinnyt myös kiven, jolla oli lapsuudessani erityismerkitys; istuskelin sillä naapurin tytön kanssa, ja suunnittelimme siellä keinoja säästää rahaa tiiliin tulevaa kotitaloa varten. Tästä on olemassa oikein valokuvakin, ja kuinka suurelta kivi tuossa näyttääkään.
Kiveä eivät sentään olleet jaksaneet siirtää minnekään, vaikka olivat tuon kasvimaan ryssineetkin oikein Urjalan kautta, ja kenties myös Huittisten. Kasvimailla oli suuri merkitys ihmisille aikana, jolloin kaupasta ei saanut kaikkea. Jos kaikki ruokatarvikkeet olisi ostettu kaupasta, eivät ihmisten rahat olisi riittäneet mihinkään. Palkat eivät olleet kovinkaan suuria. Autoja ei ollut, mutta moottoripyöriä sitäkin enemmän. Meilläkin oli ainakin pari Jawaa. Kasvimaidenpidossa oli kyse eräänlaisesta luontaistaloudesta, jolla kompensoitiin huonoa palkkaa - ja kaikki näissä pienissä kasvimaanplänteissä kasvatettu oli takuuvarmasti luomua. Sairaalan puolella asuvilla ihmisillä ei ollut sodan jälkeen omaa kasvimaata, vaikka he olivatkin saaneet sota-aikana viljellä perunoitaan ja porkanoitaan sairaalan mailla. Heidän kasvimaansa oli muutettu takaisin nurmikoksi. Vaatteitakaan ei juurikaan ostettu kaupasta, vaan ne teki naapurin täti, kuten minulle kuvassa näkyvät golfhousut, jotka olivat tuolloin muotia. Tyttöjen hameet olivat lyhyitä ette niihin olisi menyt paljoa kangasta. Tämänkin voitte todeta ylläolevasta kuvasta.
Kuvassa näet kotoliiterini kanalan puolelta kuvattuna. Lapsuudesani ja nuoruudessani paikalla ei kasvanut tuollaista vitelikköä, ja ryssitty oli siis tämäkin. Äkkiseltään rakennus saattaa vaikuttaa jopa idylliseltä, mutta on se päästetty pahasti rapistumaan. Liekö tuota enää edes olemassakaan? Ajatelkaa tuohon eteen ahkerasti maata kuopivia leghorneja, ja kitkettyä porkkanamaata. Vaan eipä noista lie ollut kitkijöiksi - ainakaan noista nuorisopoliklinikan ihmisistä, ja asiakkaista.
Mutta millaista elämä tuolla lapsuuteni maatilalla sitten oli? Ihmisiä, ja varsinkin toisia lapsia oli melkein joka nurkassa pyörimässä, ja kaikki olivat kotonaan. Joskus järjestettiin jopa juhliakin, kuten tässä kuvassa, jossa Sarkki soitti harmonikkaansa. Noihin aikoihin ihmisiä oli juhlissa paikalla yleensä aina senverran runsaasti, että kuvia varten piti oikein asettautua, jos halusi kaikki yhteen ja samaan kuvaan. Tämä kuva on otettu Koiviston yläkerrassa, ja kuvan oikeassa laidassa on noita karjatalousharjoittelijoita, ja muuten sitten tuota maatilan väkeä, ja minä olen tuo pellavapää tuossa kuvan alalaidassa.