Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Updated on the 20th Nov in 2008
Sakilaisiksi sanottiin aikanaan Helsingin työläiskaupunginosissa asuskelleita ihmisiä – tarkoittaen näillä erityisesti heitä. jotka budjasivat Sörkassa. Aikalaiset pitivät heidän käyttäytymistään sivistymättömänä ja röyhkeänä, ja jos arvostelijat olisivat tunteneet nykyisin käytettyjä, kuvaavia termejä – olisivat he epäilemättä kutsuneet sakilaisia sovinisteiksi. Heidän lojuskeleva elämäntapansa johti monet heistä useinkin aidalla ympäröityihin rakennuksiin, joista yhden voitte nähdä ylläolevassa kuvassa: mutta sehän on Sörkan vankila! Aargh – te saitte minut! Siis siellä sitä lusittiin – ellei sakilaista sitten kiikutettu Nokalle. Olen ollut huomaavinani, että aina kun sakilaisia on esitelty, heitä pidetään ihan omana ilmiönään, jolla ei olisi minkäänlaisia kytkentöjä muuhun maailmaan. Tämähän on selvä virhe. Sakilaisetkin elivät maailmassa, jossa muotivirtaukset siirtyivät luonnikaasti maasta toiseen. Piti olla samannäköinen kuin muuallakin.
Laulussa puhutaan Pisto – nimisestä tanssista, joka lienee saanut paljon aineksia tangosta, mutta oli erittäin provosoivaa. Ylläolevassa kuvassa tanssivalla pariisilaisella miehellä on aika tavalla samankaltainen vaatetus, johon Sörkan sakilaiset ainakin pyrkivät. Tärkeää oli, että kaulassa oli ainakin punainen huivi, ja että puukko kuului varustukseen, kuten Pariisissakin. Kuvan mies on siis pariisilainen, ja englantilaisessa ja amerikkalaisessa lehdistössä heitä kutsuttiin nimellä Paris Apaches. Nämä Pariisin Apassit olivat sakilaisille oiva perikuva, sillä he olivat lähinnä väkivaltaisia rikollisia, joita pariisilaiset poliisitkin pelkäsivät. Ainakin yksi heistä teloitettiin Pariisissa kun oli hyökännyt poliisin kimppuun. Sörkan Apaasit olivat mitä ilmeisimmin Pariisin Apassien läheisiä verisukulaisia. Apasseja löytyi myös Etelä-Amerikasta, ja muualtakin. Pisto-tanssi saattaa saada selityksensä yllättäen englanninkielen sanasta piston, joka viittaa lähinnä mäntään, ja sellaistahan se sukupuolinen kanssakäyminen oikeastaan on – nopeaa männän liikettä. Mitä siis Apaasiliikkeeseen tulee, oli se varsin kansainvälistä. On erittäin oletettavaa, että Apaasiliike olisi kulkeutunut suomeen lähinnä merimiesten mukana, koska nämähän olivat nähneet satamakaupunkeja eri puolilla maailmaa. Pistossa liikuttiin kiivaalla vauhdilla lavan laidasta laitaan, ja joka tanssiaskeleella mies (tai nainen) työnsi jalkaansa provosoivasti naisen (tai miehen) jalkoväliin voimalla. Sivunmennen sanottuna - kyse oli samantapaisesta tanssista, jota veivataan vieläkin Yhdysvaltojen eteläosissa Cajun -seudulla, ja jota niinikään pidettiin aikanaan yleisesti ruokottomana.
Pariisin apasseista on tehty oikein kirjakin, ja jo kirjan kansikuvasta huomaa tutun huivin, ja lippalakin, sekä rintataskussa pullistelevan nenäliinan. Kaikki tarpeellinen rekvisiitta siis. Myös ruutukuosi tuntuu olleen suosittua niin housuissa kuin muissakin asusteissa. Varmaankin tässäkin tanssitaan pistoa, mutta leppeissä tunnelmissa, ja puukkoakaan ei näy.
Ylläolevassa kuvassa näet, kuinka Tarmokin on eksynyt tanssin pyörteisiin. Suomessa kaikki tämä liittyy tietenkin siihen, että sakilaiset halusivat joka paikassa käyttäytyä provosoivasti, ja pyrkivät sanelemaan muillekin tanssin tahdin. Tupa tyhjäksi, jumalauta! Myöhemmin Rock -musiikkiin liittyviä tansseja paheksuttiin ihan samalla tavalla, ja niitäkin voidaan pitää varsin sovinistisina, koska poikahan niissä sitä tyttöä heittelee. Sakilaislaulu ei kuitenkaan syntynyt sakilaisten omissa porukoissa, vaan sen on säveltänyt ulkomaalainen Jean Gilbert, ja laulu tunnetaan suuressa maailmassa nimellä "Püppchen, du bist mein Augenstern". Tällä kyseisellä nimellä biisiä on esitetty pitkin maailmaa, ja esitetään varmaan vieläkin – onhan se niin saksalainen, että kukaan ei voine pitää sitä ainakaan ruotsalaisena. Jos se olisi ruotsalaista alkuperää, olisi se jotakuinkin sellaista, että aluksi joukko ruotsalaisia kaitanaamoja nähtäisiin kokoontuneena pitkien pöytien ympärille, naamoillaan yrmeä, suomenruotsalainen pönäkkä perusilme. Olihan näet täydennysmies Korpelakin yrmeä. Äkkiä joku heistä alkaisi laulaa käneällä, honisevalla äänellään jotakin hopsaliallallaata, johon muut vähin erin, ja muikeasti, suomenruotsalaisittain virnuillen, ynisten yhtyisivät. Loppujen lopuksi näkisit heidät kaikki perisuomenruotsalaisina, ja tyhjäpäisen iloisina veivaamassa iänikuista rullaatirullaatiaan. Mutta tämä onkin vaan sellainen tyypillinen saksalainen slaageri, joiden pohjalle suomalainen iskelmämusiikki on paljolti rakentunut. Saksalainen verenperimä ei ole mikään sattuma, vaan johtuu siitä, että Suomessa vallitsi erääseen aikaan saksalaissuuntaus, kun mustapaidat riisuivat punapaitoja, ja kirjapainoja moukaroitiin, ja Mäntsälässä meinattiin kapinaa. Tämä suuntaus kiteytyi lopulta viime sotien aikoihin voimalliseen yhteisrynnistykseen kohti inhaa itää, ja moukaroitui osaksi suomalaista kollektiivitajuntaa ryhmä Kuhlmeyn voimallisten ja tuhoisten ilmapommitustussausten seurauksena. Mutta asiaan. Musiikki ei siis ole mikään erityisen hyvä mittari sen luoneen kansan todellisista tavoista, ja sivistyksestä. Tämän näkee esimerkisi nykyisten amerikkalaisten suorittamista voimatöissä ympäri maailmaa, ja viime sotien aikaan siinä, mitä kaikkea ekstraa sakemannit tehdä tuhersivat omien valloitussotiensa aikana ali-ihmisten parissa. Musiikki antaa paljon paremman kuvan luojistaan kun nämä konsanaan ansaitsivatkaan. Sama kansa, joista osa kuunteli hartaana Sibeliusta, ammuskeli vuosisadan alkupuolella oman maansa kansalaisia riviin tuhanten rantain partahilla, ja tuhansien soramonttujen reunoilla, ja rannattomien, hetteisten soiden liepeillä. Samoihin aikoihin siis kun Sakilaislaulu tehtiin, liittyi suurin osa niistä ihmisistä, joista laulu kertoo, punakaarteihin. Heihin liittyi myös muuan pohjantähden Reunanen, joka omien lupaustensa mukaan kajautti montun reunalla komean laulun, kun sillä oli niin sonööri ääni, ja kaikkea. Gilbertin laulun perusteella saksalaisia olisi vaikeaa kuvitella lapioimassa tuhkaa uunien arinoilta, jotta uusi satsi poltettavaa voitaisiin ajaa sisään pestyinä, parturoituna, ja kultapaikat irti kiskottuina. Ja jos kuuntelet imelänmakeaa amerikkalaista kantrijoulumusiikkia, jossa lauletaan miten se Santa milloinkin tulee, ja mistä piipusta milloinkin nokisena rymyten: on sangen työlästä nähdä tällaisten laulujen esittäjiä teloituskomppanioiden ampujina. Amerikkalaisessa musiikissa nyt hurskastellaan muutoin vain kepeästi, ja ainainen pepsodenthymy suupieliin kivettyneenä. Laulujen perusteella on sangen vaikeaa kuvitella tätä vapauden ja urhojen kansaa rääkkäämässä jotakuita sotavankia jossakin päin maailmaa, jossa kaikki amerikkalaiset ovat mahdollisimman kaukana omasta kotoaan. Olenkin yhä vakuuttuneempi siitä, että ehkä vain musiikissa esitetään inhimillisesti koskettavia sanomia, koska muusikot ovat herkkää väkeä, mutta muutoin maailma on pullollaan äkeitä kusipäitä, joiden ainoa tuntema värssy on pohjolasta isontalon renki, tai jotakin vastaavaa. Suurin osa ihmisistä on siin jonkinsortin sakilaisia, jotka osaavat sen kuusituhatta sanaa, ja siihen se sitten jääkin. Muusikoiden kautta meitä huijataan näkemään maailma parempana kuin se onkaan. Omassa esityksessäni hoilaamani laululyriikat on esitetty julkisesti sanomalehdessä jo vuonna 1917, joten lienee kulunut jo riittävän pitkä aika siitä, että ne ovat muuntuneet traditionaalisiksi sanoituksiksi. Itse kuulin laulun ensi kertaa Tauno Palon esityksenä eräässä suomalaisessa elokuvassa, ja olenkin koettanut tavoitella Tauno Palon tunnelmia omassa esityksessäni. Mitä taas tähän stadin slangiin tulee, olen rohjennut sitäkin laulaa, koska tiedän, että todellisen sakilaisen sanavarasto yltää tuskin hyvin koulutetun koiran sanastonhallinnan tasolle. Tiedän myös sen, että kaikkein yksinkertaisimmatkin heistä ovat jollain opilla slangipuheenparren oppineet, tai oppineet ylipäätään puhumaan, ja ostelemaan dongereita sun muita tarvekalujaan. Osaan minäkin toki pitää hoitoa suussani, kunhan ei vaan vaadita samanaikaisesti tanssimaan turparumbaa. Miksen siis minäkin saisi tätä laulua laulaa, vaikken ole koskaan asunutkaan Helsingissä. Minulla vain on semmoinen tarkka murrekorva, ja kielellisten vivahteiden taju.
Mutta on minulla toki muutakin suussani kuin joku saamarin hoito. Eräs heppu sattui tässä päivänä muutamana tiedustelemaan minulta Sakilaislaulun nuotteja, ja kerroin hänelle, että omassa esityksessäni taustana käyttämässäni MIDI -tiedostossa on kuvattuna biisi nuotteineen kaikkineen, ja lisäksi se, millä soittimella mikin ääni pitää soittaa, ja siinä on määritelty muitakin seikkoja. No, MIDI -tiedostoa voidaan toki kuvata lukuisilla tekstipohjaisilla konsteilla, kuten XML ja TEX – tiedostomuodossa, joita monet nuotinnosohjelmat osaavat lukea ja soittaakin, ja näyttää nuotteina. Tällaisilla ohjelmilla tiedosto voidaan tallentaa myös LY -tiedostona, josta taas voidaan saada graafinen nuottiesitys PDF ja PS -formaateissa Lilypond – nimistä ohjelmaa käyttäen. Tästä esimerkkinä allaoleva kuva, jossa on alkuosa mainitun biisin nuoteista ruutukaappauksena. Minulle tällä nuotinnosasialla ei nyt niin suurta merkitystä ole, koska en juurikaan nuoteista soittele, mutta on paljon pimputtelijoita, jotka eivät kykene soittamaan mitään ilman nuotteja. Otin selvää tästä graafisuudesta ja MIDI -tiedostojen muunnosasiasta vain siksi, että minua kiinnosti se, miten moinen temppu tehdään yksinkertaisesti, ja ennenkaikkea ilmaisia ohjelmia käyttäen. Näitähän on linuxissa tarjolla pilvin pimein, kuten jo Unto Mononen aikanaan totesi. Tärkeintä on kuitenkin tekemäni havainnon, ja tulosten käytännön seuraamukset, eli se, että jos biisistä on olemassa jokin hyvin tehty MIDI -esitys, voidaan siitä konvertoida ja tulostaa nuottiesitys. Tästä ei kuitenkaan kannata innostua liikaa, sillä suuri osa tarjolla olevista MIDI -tiedostoista on amatöörien tekemiä, ja ne eivät välttämättä vastaa alkuperäisiä nuotteja, jos joku nyt sellaisia haluaisi.
A player: Timo Kinnunen
with my owns
HP a6210.sc, Windows Vista Premium, X-Fi Xtreme Audio, CoolEdit Pro 2.0, and Goldwawe