Tervon testosteronimiehet - Testosterone Men in Tervo

Tervo on vähitellen, ja hitaasti mutta varmasti kuoleva kunta. Sen nähtävyyksiä ovat mm. Tervon Mänty, taitelija Eeva Ryynäsen veistos ja Tervon kaunis, italialaisvaikutteinen tiilikirkko - sekä Kolun kanava, joka on Suomen pisin sisävesikanava. Vähemmän tunnettu nähtävyys lienee Pellen maja, jossa muuan elämäntaiteilija piti omia taidenäyttelyitään. Paljonhan siellä olikin tavaraa tarjolla, kuten Keloa sahaava masentunut enkeli, ja Pellonpientareelle äkisti lyyhistynyt niittäjä, tai sitten Remmisauna mopomiehille Räihän rannassa. Nyt näitä taidenäyttelyitä ei enää järjestetä, koska Pelle on hullujenhuoneella, ja häntä ei enää päästetä sieltä pois - mutta muisto näyttelyistä elää edelleenkin, ja tarinat kulkevat. Kunnan talous pyörinee nykyisellään etupäässä matkalijapainotteisesti. Teollisuus on kärsinyt useita takaiskuja – ja varsinainen surmanisku kunnalle oli sahan palo, joka saattoi hyvinkin olla esimerkiksi virolaisten ammattilaisten hoitelema juttu, koska ketään ei saatu kiinni. Myös paikkakunnalla riehuneet myrskyt ovat rokottaneet kunnan metsänomistajien rahapussia, kuten sekin, että kalanviljelylaitos on siirtänyt painopisteitään muualle. Kesäasukkaat muodostavat kunnan taloudelle merkittävän tuen. Nyt kun Kuopio on levittäytymässä Tervon rajanaapuriksi, saatta Tervo hyötyä siitä enemmän kuin Kuopio konsanaan, koska sillä on tarjota maalaiskunnan edut, jos se nyt niitä haluaa tarjota. Uutta, suurta sahaa ei koskaan rakennettu kuntaan uudelleen. Minulle Tervo on vain eräs paikkakunta, jonka läpi tulee ajeltua vähintäänkin kerran viikossa. Tuossa Tervo tuli, ja tuossa se meni. Kauppa, baari, pankki, ja kunnantalo. Näitähän meillä suomenmaassa riittää. Tervo ei onneksi pröystäile prameilla julkisilla rakennuksillaan; esimerkiksi kunnantalo sijaitsee entisessä kerrostalossa, ja uudempikin rakennuskanta on matalaa, ja jopa joitakin vanhoja puurakennuksiakin on edelleen pystyssä. Paljon on silti iäksi menetettykin. Täälläkään ei ole enää Postipankkia, jonka muuan tunnettu Nalle huijasi itselleen talouden uudelleenjärjestelyjen huumauksessa. Meidän suomalaisten olisi hyvä aina muistaa, että kun lama syö ja hävittää tuhansittain elinkeinoyrityksiä ja laitoksia, se samalla lihottaa ja synnyttää uusia, jotka yleensä perustuvat silkalle rahan ansaitsemisen periaatteelle. Niinpä Postipankin perillinen, Sampopankki, ei enää juurikaan hoitele köyhien ja eläkeläisten tilejä ja säästöjä, ja kuten useimmat muutkin suomalaisina pidetyt yritykset, sekin on suurelta osin ulkomaalaisomistuksessa. Suomi on myyty tällä tavoin vähitellen ulkomaalaisille. Talvisin Tervo vaikuttaa jopa autiolta, mutta kesäisin kirkonkylä täyttyy hassusti pukeutuneista kesäasukkaista, joista monet ova täältä lähtöisin. Tuossa kävelee lihava, entinen paikkakunnan mopopoika pömppämahoineen, astellen siinä, ympärilleen, veltosti ympärilleen tiiraillen, polvihousuissaan, ja pitkälippainen, musta mainoshattu hattu päässään. Hän ei sentään jäänyt tänne pankonpäällyspojaksi, kuten vaikkapa naapurin Jore. Tuossa taas vaappuu hänen lihava vaimonsa röyhelöissään, koettaen kaikin voimin vaikuttaa nimenomaan turistilta, eikä siltä entiseltä Kirkokylän Lissulta, joha hänet ennen tunnettiin. Maha pursoilee housunsaumoista, ja tissit eivät mahdu liiveihin, jotka ovat sentään sitä suurinta kokoa. Tuossapa tepsuttelee heidän laiha anorektikkotyttärensä, iänikuiset kuulokkeet korvillaan, ja mustaksi värjätty tukka pystyssä sojottaen. Eräänlainen moderni Kiljusen herrasväki siis. Eipä näy montaakaan maanviljelijää pussihousuissaan, ja Hankkijan lippis päässään. Sitä haluaisi vieläkin kuulla heidän juttujaan, jotka lausutaan aina ikäänkuin hampaattomasta suusta, ja vedätellen – tyyliin: on se voan noeta ilimoja pijelly! On siis liikkeellä lihavaa ja laihaa, mutta aina nämä kesäasukkaat erottaa vakinaisista nimenomaan pukeutumisen perusteella. Mopopoikia päristelee kylällä jonkinverran viritetyillä menopeleillään, ja näkyypä niiden selässä toisinaan vanhempiakin mummoja ja pappoja. Aina sitä toivoo, että nousisi joku kansanliike näiden synnyttämää melusaastetta vastaan, ja mopopojat saisivat ensikertaa rilluusta tavattaessa remmiä niin ettäs sen läinää muistaisivat. Melusaaste ei ole ainut haitta, sillä saastuttaahan tuollainen tavallinen mopo ilmaa yhtä paljon kuin auto. Lisähaittana on se, että juuri tällaisista hemmoista kehittyy myöhemmin noita teiden kaahareita, koska ne oppivat ajamaan täysin omin päin kylien teillä ja kirkonkylien toreilla - ilman mitään vanhempien ja kokeneempien antamaa opastusta ja valvontaa. Siellä kyläteiden kurveissa ne kaahailun asenteet sisäistetään, ja näille autokoulu muodostaa vain lyhyen väliepisodin, jonka aikana teeskennellään, ja osataan liikennemerkkejä, ja ajellaan ajotunneillakin suhteellisen hiljakseen. Jos mopopojat ja tytöt tavattaisiin vielä remmisaunan jälkeen hurjastelemasta, pojat yksinkertaisesti salvettaisiin tien päällä, auton konepellillä ja ilman puudutusta - ja samalla ne säästyisivät monelta tuskalliselta hetkeltä, ja Tervon seurakunta saisi hyviä tenoreita isompaankin tarpeeseen. Tytöistä tehtäisin nenättömiä. Vanhoja Pappatuntureita ei enää juurikaan kirkonkylällä näe, vaan enemmänkin sellaisia skootterityyppisiä ajoneuvoja. Halavatun pappojen ilosanoma ei ole tervolaisia tavoittanut. Ladoja ja muita vastaavia näkee vielä jonkin verran – mutta yleensä ne lojuvat pihoissa kaikessa rauhassa ruostumassa. Talvisin salmessa päristelevät moottorikelkat, joita joutilaat kirkonkylän pummit, ja joutilaat turistit ajelevat turhia kiekkojaan. Nämäkin saisi salvaa jo ensikertaa tavattaessa. Sitä vain ajattelee, näin kaupunkilaisena, että maalla ihmiset haluaisivat rauhaa, eivätkä hankkisi pennuilleen ehdointahdoin esimerkiksi mopoja tai moottorikelkkoja.

Kun Tervon kirkonkylään saavutaan etelästä, ylitetään leveän salmen yli kulkeva maantiesilta, ja matkaa jatketaan yleensä samantien todeten, että siinä se Tervo tuli, ja meni. Tervon kirkonkylä jakaantuu näin kahteen osaan, joita erottaa salmi, ja sen yli rakennettu silta. Niin sitä sitten vaan asutaan toist pualt jokke – täälläkin. Juuri tuossa salmessa talvirauhan rikkovat kymmenet turhaan päristelevät moottorikelkat. Jos kirkonkylässä olisi pysyvästi rauhallisempaa, olisivat nämä rantamaisemat kysyttyjä kesämökinpaikkoja, sillä saastuttavaa teollisuutta ei ole, ja ei ole tuota konkkaan mennyttä sahaakaan levitttämässä ympäristömyrkkyjään.

Menneisyys on Tervossa monella tapaa läsnä, mutta sitä ei juurikaan osata markkinoida. Esimerkkinä tämä sillankorvassa sijaitseva vanha Tervon Auto Ja Mylly -rakennus, joka jäisi muutoin satunnaiselta matkalijalta tyyten näkemättä, ellei sen vastapäätä olisi kauppaa, jonka pieneltä parkkialueelta tämä rakennus hyvin näkyy. Voisin itse kuvitella tällaiselle rakennukselle montakin erilaista käyttöä, sillä juuri näitähän etelän kaupungeissa suojellaan, ja museoidaan. Vaan eipä museoida täällä. Täällä eivät riinpiisin miehet riennä apuun, vaikka minkälainen ikimetsä tahansa pantaisiin matalaksi, tai millainen rakennus hyvänsä hävitettäisiin. Ehkäpä ne piankin purkavat tämän, ja mahdollisesti saastuneet pintamassat ajellaan pois, ja paikalle rakennetaan jotakin turhanaikaista. Niinhän näissä tapauksissa yleensä käy. Jos rakennus olisi minun omistuksessani, korjaisin minä sen sisältäpäin, mutta jättäisin julkisivun sikseen, ja perustaisin sinne soittoruokala-kapakan nimeltä Punainen mylly, jossa näyteltäisiin kuuluisaa musiikkinäytelmää Punainen mylly, ja jonka (kapakan) yhteydessä olisi halukkaille tarjolla myös ilotalo-osasto nimeltään Punainen pylly. Mutta minä nyt en olekaan tervolainen, enkä ymmärrä ainuttakaan yskää, vaikka kuinka yskittäisiin.

Ylläolevassa kuvassa näet vanhan, keltaisen puurakennuksen, jossa ainakin ennen sijaitsi Sypin pankki. Se ryöstettiin ainakin kerran, mikä oli varmaankin paikkakunnalla merkittävä tapahtuma. Riitti siinä varmaankin päivittelemistä kuukausiksi. Sen täätisen taattaa! Aina jos tällaisilla pienillä paikkakunnilla tapahtuu jotakin, saa se helposti elämää suuremmat mittasuhteet. Vinosti pankkia vastapäätä sijaitsi kauppaliike, jossa toimii nykyään jonkinalinen luomutyyppinen myymälä. Molemmat rakennukset ovat vanhoja, ja säilyneet sellaisinaan nykypäivään.

Ylläolevassa valokuvassa komeilee Tervon uudempi osuuspankki, jonka edessä seisoo (ehkä) pankinjohtajan Humwee, ja sen vieressä pankin asiakkaan punainen kauppakassi. Humweet tulivat tunnetuksi Irakin sodasta, jossa niitä posahteli ilmaan tienvarsipommien nostattelemina, ja voikin olettaa, että Humween ajaja on amerikkalaisten suuri ystävä, ja muskelivälineiden kannattaja. Asenne sopisi mainiosti kirkonkylän ainoan pankin johtajalle, mutta minulla ei ole tietoa auton omistajasta. Pelkkää hypoteesia, pelkkää hypoteesia. Pankin vieressä vasemmalla puolella sijaitsee apteekki, ja taksiasema. Pankin oikealla puolella oli ennen Postipankki, mutta nykyään siitä hoidellaan postijakelua tilauspalveluna, niinkuin termi kuuluu. Pankkienvälinen suuri taistelu on ohi – ainakin täällä.

Ylläolevassa kuvassa näet uudemman osuuspankin talvisena näkymänä. Tarjolla on pankkiautomaatti, sekä postilaatikko pankkisiirtolomakkeita varten. Talvisin tuossakin kohtaa on yleensä paljon hiljaisempaa. Jossakin vaiheessa rakennuksen päädyssä oli luomutyyppinen kauppa, mutta eihän sellainen puoti kannata jos mahdollisia ostajia ovat talvisin vain horisevat mummot ja kävelykepeillään klenkkaavat papat.

Vaan on Tervossakin jotakin, joka pysyy ja pysyy – vaikka liikkeitä tulee ja menee – nimittäin Katriina-Kesti, joka on sinnitellyt vuodesta toiseen. Ei ole tullut hampurilaisketjua, joka sen olisi syrjäyttänyt, tai kebab-baaria – mitä näitä nyt onkaan. Suurten markettien nimet ovat vaihtuneet, ja maata on myllätty, ja uuttakin rakennettu, mutta Katriina-Kesti se vaan on.

Ylläolevassa kuvassa näkyy SALE, joka on eräs Suomessa vaikuttavista kauppaketjuista. Sieltä saa sitä tavaraa, ja merkkejä, joita tuollainen kauppaketju suosii. Kirkonkylän, ja lähialueiden asukkailla ei ole juurikaan valinnanvaraa, vaan heidän on ostettava aina sitä mitä kauppa tarjoaa. Erilaiset maanlaajuiset kauppaketjut ovat muutoinkin esillä kirkonkylän kuvassa, kuten kuvassa ABC ja Fixus. Alunpitäenhän tuossa sijaitsi pelkkä huoltoasema, jossa korjattiin myös autoja. Sen kylkeen kasvoi kuitenkin, pahanlaatuisen syöpäkasvaimen lailla, kertakäyttöinen kauppaliike, ja huoltoasemasta tuli sen kylkiäinen, loinen. Elämme erilaisten kauppaketjujen aikaa, ja ne ohjaavat meidän tajunnanvirtaamme kaikkialla. Ennen tuollaisilla huoltoasemilla on aina jokin Kale tai Arska, joka osasi korjata melkein kaikki menopelit. Vaan eipä niitä enää näissä paikoissa juurikaan näe, ja nykyisiä, tietokoneohjattuja kärryjä eivät nämä menneen ajan rasvanäpit osaisi edes korjata. Tämä tällainen mainoston kirjailema keinomaailma vaikuttaa suuresti siihen, millaisena nuorempi polvi kokee oman kirkonkylänsä. He eivät ehkä koskaan tajua, mitä joku Fixus tarkoittaa, ja mitä se myy, mutta mainoskyltti siitä jää osaksi heidän hoiperrellen kehittyvää mieltään. Huoltoasema on, tietenkin, automatisoitu, ja bensaa saa enää vain luottokortilla. Rasvanäppien aikanaan hallitsemat pienet jokapaikan Essot ja Shellit hävisivät koska otettiin käyttöön uudet ympäristövaatiumukset, ja näiden Essojen ja Shellien toiminnan jatkaminen olisi edellyttänyt uusien, maanalaisten säiliöiden rakentamista, ja runsaasti muitakin investointeja. Niinpä nämä tuiki tarpeelliset ja hyödylliset jokapaikankorjaamot hävisivät. Kaupunkilaisena tämä kaikki merkitsee minulle sitä, että tankkaan aina kaupungissa, jossa saa sentään maksaa setelirahalla, ja ottaa aina tankin täyteen - ja ei tarvitse pelata automaattien kanssa. Maalla tämä automatisointovimma on mielestäni aika nurikurinen kehityssuunta, sillä nimenomaan täällä odottaisi tapaavansa yksilöllisyyttä ja hienoja nyansseja. Eivätkä nämä automaatit aina edes kelpuuta seteleitä, tai sitten ne toimivat muutoin vaan väärin, tai ei ollenkaan. Kun tervolainen lähtee kirkonkylään, hän lähtee melkein aina käymään jonkinlaisella automaatilla.