Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A
41
70700 Kuopio
Finland
Updated on the 26th Jan in 2007
Olen laulanut tämänkin veisuni 1970-luvulla, jolloin harrastin antaumuksella lappilaisjoikamusiikkia. Silloiset taistolaiset opiskelukaverini eivät sitä ymmärtäneet ollenkaan, sillä ympäristöongelmista sun muista ei vielä tiedetty mitään, tai keskusteltu alkuperäiskansojen oikeuksista. Taistolaiset tuntuivat keskittyvän siihen, mitkä ovat niitä historian kaikkein yleisimpiä lainalaisuuksia, tai miten itse kukin voisi astua johtoon. Huomattava osa tuonaikuisista vasemmistoaktivisteista onkin tosiasiassa tänä päivänä meidän yhteiskunnassamme vankasti johtoasemassa, kuten vaikkapa Tuomioja, joka on peräti ministeri, ja Uppo-Nalle on peräti pankinjohtajana. Ilmeisestikin johtoonastumiskäsky tuli täytettyä. Mutta ei tavallisista oloista lähteneillä nuorilla miehillä mitään oikeuksia ollut, tai mahdollisuuksia tulla kuolemattomaksi. Muistan kun tein aikanaan tutkielmia Ludwig Wittgensteinin filosofiasta, ja perehdyin miehen taustatietoihinkin, mutta missään ei sanottu, että hänen isänsä oli Euroopan rikkaimpia miehiä, ja C.S. Peircen ja William Jamesin isätkään eivät olleet pelkkiä tyhjäntoimittajia. Yksikään tutkimistani filosofeista ei ollut jonkun duunari Hotakaisen poika. Suomessakin useimmat 70-luvulla elämöineistä olivat rikkaiden pentuja, ja joku niistä saattoi hyvinkin polttaa Helsingissä sotilaspassinsa, mutta muiden oli mentävä mukisematta sotaväkeen, ja vaikka mihin helvettiin tahansa mihin käskettiin, vaikkei olisi halunnutkaan. En minäkään halunnut, mutta niin se vain oli mentävä sinnekin, kuten kaikkialle muuallekin, tai olisivat hakeneet kotoa raudoissa. Vaikka olinhan minä tosin tavallaan eräänlainen kapinallinen armeijassakin. Senverran, että komppanianpäällikkö jätti minut typerän kylmästi väliin kun tervehti siviiliin lähteviä sotureita, eikä vääpelikään nostanut kättään lippaan minun kohdallani, vaan katseli viistoon ohi. Kyseinen vääpeli tosin tuomitiin oikeudessa myöhemmin, kun oli myynyt armeijan perunoita torilla omaan laskuunsa, sekä ampunut metsässä jonkun toisen metsästäjän koiran, ja ei tainnut herra yliluutnantinkaan ura edetä aivan herran itsensä toivomalla tavalla. Ehkäpä tämä johtui siitä, että miekkosen isä oli hevosmiehiä, ja miehellä oli toimistonsa päytälaatikossa tinasotilaita, ja muita leikkikaluja, tai siitä, että tämä asetteli varsin pitkään toimistokalusteitaan psykologisesti kaikkein vaikuttavimpaan asemaan, jotta alokkaissa heräisi kunnioitusta. Asiaa piti tietenkin simuloida etukäteen, ja sen kymmenet kerrat minä, ja eräs kirjuri, tulimme huoneeseen niinkuin nyt alokkaiden tuli tulla, herran istuessa tuolissaan, ja siirrättäessä taas kerran pöytäänsä uuteen asemaan. No, se nyt oli sellainen Vänrikki Nappula. Mutta takaisin alkuperäiskansojen asiaan, jossa olin tavallaan aikaani edellä, koska maailmanmusiikin genreä ei vielä ollut olemassakaan, ainakaan Suomessa, ja vaikka eiväthän nämä tuotokseni ole musiikillisesti juuri mistään kotoisin, mutta äänellään se variskin laulaa: Ja kukapa sen niin jullilleen tietää mikä on se oikea joikulaulannan tapa, ja ehkäpä nimenomaan juuri saamelaiset, nuo joikaa unisevat väkäleuat - ehkäpä he hyvinkin saavat näistä jotakin irti, sillä onhan se tavallaan lantalaisen tuore näkemys Pohjolan kansojen rikkaaseen, kahden soinnun musiikkiperinteeseen.
A player: Timo Kinnunen
with my owns
(someone must just put his owns)
800 MHz Duron, Kubuntu 5.10, SB Audicy Player, and Audacity