Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland

Klikkaa tästä palataksesi takaisin Timon Serverimaailma kotisivun etusivulle - Click here to return back to the main menu of Timos' Serverimaailma homepage

Timon Google Street View retket

Ylläolevassa kuvassa näet Kullervon kiroavan, ja miksei tämä kiroaisi – kun joku on juuri varastanut hänen housunsa, ja kaikki näkyy, sekä se, että on sitä tullut otettua aurinkoa aina housut jalassa, ja että vain yläkroppa on ruskettunut. Muuten sitä sitten ollaan kuin kalkkilaivan kapteeni. Mutta ei kallenkullilan paimenenkaan parane olla ihan alasti, sillä silloin ei voi illalla riisuuntua Rauhassa, ja panna levolle Tiurussa! No, löpinät sikseen. Olen käyttänyt näissä jutuissani paljon Google Street View -kuvausauton ottamia kuvia. Ne antavat osviittaa siitä tulevaisuudesta, jollainen meitä odottaa. Kaikkea valvotaan ja seurataan. Kaikki paljastuvissa oleva paljastuu lopulta, ja jatkuvan ihmisten liikkeen seuranta on lopulta jokaisen ulottuvilla. Kuka tanasa voi tehdä huonoja tarinoitaan, jotka alittavat jopa television tarjamat sarjat ja dokumentit. Ennenvanhaan kukaan ei kyennyt ottamaan vastaavaa määrää valokuvia – saatikka sitten käsittelemään niitä niin, että niille rakentuva tarina syntyy. Google Street View onnistui tässä, mutta sen keräämät kuvat on ikävällä tavalla vesileimailtu, ja leimojen poistamisessa kuluu aikaa, ja kaikki eivät sitä osaa tehdä, koska kuvia täytyy suurentaa moninkertaisesti. Tietokoneelta vaaditaan tehoa jotta kuvankäsittely sujuisi säällisessä ajassa, ja uudempien Google Street -kuvien editoinnissa vaaditaan jo taitoakin, koska ne ovat laittaneet esimerkiksi kadunnimet ikävällä tavalla katujen pintoihin. Kaikesta tällaisesta salakuvauksellisesta kehityksestä seuraa lopulta se, että ihmisillä ei ole enää yksityisyyttä. Meistä jokainen voidaan yllättää onanoimasta omalla takapihallaan kauko-ohjattavilla helikoptereilla, tai tavata kuvausauton tallentamana kusella huoltoaseman liiterin nurkalla. Parasta googlekuvien kohdalla lienee se, että aina kun joku tekee kuvien perusteella jutun, muut voivat tsekata käytetyt kuvat ja kuvakulmat yksinkertaisesti seuraamalla samoja reittejä, ja voivat kukin tahollaan keksiä uusia tarinoita. Näin syntyy tragediaa ja näin syntyy (niin haluttaessa) komediaa. Tällaisten kuvakertomusten laatiminen ja toteuttaminen on kuitenkin vaikeaa, sillä ei ole olleenkaan helppoa tutkia maisemia, jotka ovat muuttuneet huomattavasti siitä mitä ne olivat sinä ajankohtana, josta ollaan jotakin muistelemassa. Paikat näyttävät erilaiselta, ja siksi vaaditaan avaruudellis-ajallista lahjakkuutta, jota ei kaikilla ole. Maailma on toki muuttunut muutoinkin. Kaikki (paitsi minä ja muutamat muut) kuuluvat nykyään naamakirjaan, eli FaceBookiin. Olin minäkin jonkun aikaa siinäkin mukana, mutta kun huomasin, että se rakentui liikaa minä tykkään tai minä en tykkää -linjalle, ja alkoi näyttää itsensä vanhan kehnon keksimälle verkostoitumiselle. Niinpä luovuin aika pian leikistä. Enhän minä nyt tosissani tykkää teistä kenestäkään, ja en jaksa päivitellä kaikenmaailman plogeja. Että mitä minulle nyt tänään kuuluu, ja mitä ostin kaupasta tänään. Tännän ostetaan Halvan maukasta lakritsaa! Pierettikö vai oliko ihan kuralla. Mutta kun nyt olemme näin paljastetut perin juurin, olemme lähes housuttomia kaikki, vaikka Rauha onkin jo myyty, ja esimerkiksi Korvenkyläkin on nykyään Lappeenrannan laitimmaisin takataajama. Tosin tämäkin asia on hieman monimutkaisempi kuin miltä se näyttää, sillä riittävän kaukaa katseltuna meillä kaikilla on jo syntymässä saadut nahkahousut, eli Wir haben nur Lederhose. Vaikka olemmekin kaikki samanlaisia uunoja, niin tulkintamme todeksi uskomistamme ilmiöistä vaihtelee jo luonnostaankin. Se merkitsee sitä, että joku näkee suoria ja kätkettyjä merkityksiä siinä missä joku toinen ei niitä näe. Vanha kunnon Ludwig Wittgenstein on sanonut, että meille näytetään kaikki, ja että kaikki on selvästi nähtävissä. Se tarkoittaa sitä, että totuus (olipa se sitten mitä tahansa) on aina silmiemme edessä. Ja kaikki minkä teemme, tallentuu aina jollekin tallentimelle. Valvontanauhat pyörivät jatkuvasti, ja tauotta. Tällä tavalla me ymmärrämme, ja ymmärrämme ymmärrettävää siksi että olemme tavallaan kiinteä osa ymmärtämistä, ja emme voi ymmärtää mitään tämän koneiston ulkopuolelta käsin. Olemme itse ymmärrys. Tästä seuraa, että kenties milloinkaan ei voida kehittää analyyttistä katuvalokuvausohjelmaa, joka kykenisi huomioimaan kaikki näkökulmat, ja kuvien tulkinnat, ja luomaan jänniä tarinoita. Tekoälyyn perustuva kuvien tulkinta ja piilotettu huumori jäänee haaveeksi, koska tekoälyn mieleen ei voi edes juolahtaa kokemusta omasta olemassaolosta, josta kaikki riippuu, ja nauraa sitten kaiken päälle. Ilman tällaista itsereflektiota on täysin mahdotonta antaa merkityksiä sille, mitä johonkin kuvastoon ei sisälly, tai jota ei ole saatu mukaan, mutta joka silti vaikuttaa taustalla. Toisaalta älyttömän tapaa tulkita ja valita kuvia ei voida koskaan ennakoida! Kun katselette ja huomioitte minun tekemäni kuvavalintoja ja kuvausreittejä, ymmärrätte kyllä mitä tarkoitan. Ne ovat osa jotakin juonellista kertomusta, ja niissä ei ole yhtä ja ainutta totuutta, tai jokainen tarinani komponentti onkin osa toisia, selittäviä konteksteja, joissa merkityset ja tarkoitukset ovat täysin erilaisia kuin ne, joita itse olen preferoinut. Eivät ne tyypit Google Street View -kuvausautossa oikeasti tienneet, mikä minkäkin kuvatun kohteen merkitys kullekin katsojalle on, mutta he tietenkin voivat todeta, että tulipahan taas tallennettua jotakin, jolle joku toinen keksi tuon tai tämän merkityksen. Ainut minkä he osaavat on se, että he lisäävät kuviin jälkikäteen vesileimansa, ja suttaavat autojen rekisterikilpiä, tai häivyttävät ihmisten kasvonpiirteitä. Tällainen massakuvaus antaa toisaalta mahdollisuuden itsekullekin valita entistä paremmin sen, minkä itse nimenomaan tahtoo esittää omassa kollaasissaan, ja minkä jättää kokonaan pois. Eihän siitä voi jäädä edes kiinni! Tavallaan kaikki auton ottamat kuvat ovat äärimmäisen tosia, mutta niihin on miljoonia erilaisia näkökulmia, ja siten myös trinjoonia merkityksiä. Kuvia katseltaessa muodostuu tuhansittain erilaisia kertomuksia ja korostuksia, ja itsekukin voi näitä analysoidessaan käyttää nimenomaan omaa ymmärrystään, ja täydentää Googlen kuvausauton sokeaa kertomusta lähes kaikesta. Aina kertoessamme valitsemiimme kuviin perustuvia kertomuksia nostamme asioita olemassaoloon, ja näiden kautta asioille syntyy olemassaolollinen status. Ja emme ole puhuneet vielä sanaakaan tarinoiden mielekkyydestä, tai edes niiden tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta – mikä taas on kokonaan oma juttunsa.

Unterniskanjoki Imatralla

HTML -formaatti

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Unterniskanjoki Imatralla - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Unterniskanjoki Imatralla

PDF formaatti

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Unterniskanjoki Imatralla PDF - formaatissa - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Unterniskanjoki Imatralla in PDF format

Unterniskanjoki on muuan ihmisen kaivama tilapäiseksi tarkoitettu vesiuoma, jota myöten vettä juosuttamalla saatiin Imatralla sijaitsevan Immalanjärven pintaa laskettua muutamalla metrillä. Operaation jälkeen uoma hupeni vaivaiseksi ojaksi. Nimensä tuo mainittu uoma sai (kenties) jonkun vuoksenniskalaisen Unter -nimisen hemmon mukaan, mutta saattaa olla niinkin, että tässä tapaamme taas sitä maamittausporukan omituista huumoria. Miksi nimessä on saksankielinen sana yhdistyneenä suomenkieliseen sanaan? Tuli mieleeni heti sakemannien laulu Deutschland, Deutschland, Unter Alles, mutta ei kai se nyt sentään se voinut olla kyseessä. Netistäkään tällaisesta ”joesta” ei paljoa tietoa herunut, ja henkilökohtaisesti minulla ei liity jokeen minkäänlaisia siteitä, tai kokemuksia - niin sanoakseni – ja sanonkin. On totta, että kävin oppikoulua tuon joen välittömässä tuntumassa, mutta en kuullut kenenkään koskaan puhuvan mainitusta joesta. Sitä ei yksinkertaisesti ollut minulle (tai niille muille) olemassakaan. Kaikenlaisesta Imatran todellisesta lähihistoriasta vaiettiin visusti. Ei puhuttu edes kapinasta, pula-ajasta, tai yleislakosta! Ei puhuttu niin mistään! Myöhemmin minulle selvisi, että Vuoksenniskalla olevalle halkotarhalle on haudattu ammuttuja punikkeja, jotka sitten myöhemmin siirrettiin Tainionkosken hautausmaalle. Unterniskanjoki alkoi askarruttaa minua, ja tällöin aloin nähdä sen osana sitä pitkää prosessia, jossa Vuoksen kulkusuuntaa ja virtaamia on yritetty hallita ja muuttaa, ja raknentaa lopulta varsinainen iso voimalaitos Imatran keskustan tuntumaan. Luonto itse oli näyttänyt mallia vedenpinnan säätelystä, sillä Saimaan vedenpinnassa on esiintynyt historian aikana suuria vaihteluja – aina Baltian jääjärven ajoista lähtien, ja vain Luoja tietää, millaisia järviä ja jokia täällä on ollut muinaisina aikoina. Kaikkihan me tiedämme, että Suomi on täynnä järviä joiden pintaa ihmiset ovat laskeneet lisämaata saadakseen. On siinä riittänyt jopa aihetta loputtomiin käräjiin, kun on vesijättömaan omistuksista tapeltu! Mutta itse aiheeseen liittyen, voidaan sanoa että Unterniskanjoki kaivettiin jotta olisi saatu rakennettua rautatie kuivalle maalle, ja maanahneille jyväjusseille lisää viljelysmaata - ja ennenkaikkea homma tehtiin siksi että olisi kyetty rakentamaan Imatran voimalaitos laskemalla Vuoksen vedenpintaa. Sanottakoon joesta vielä senverran, että nykykunnossaan Unterniskanjoki ei ole oikeastaan joki, vaan jonkinsortin valtaoja. Jos jollakulla siihen liittyisi lämpimänkosteita ja kiihkeitä muistoja, niin sille nyt ei voi mitään itse isä jumalakaan. Ylläolevassa pikkukuvassa näkyy Immalanjärvi, josta Unterniskanjoki saa alkunsa. Tämä mainittu järvi taas olisi kokonaan oman juttunsa aihe, sillä sijaitsihan siellä sota-aikana sotilaslentokenttä, josta hävittäjät ja pommittajat ojustivat aikanaan esimerkiksi kohti Tali-Ihantalan rintamaa, jossa ratkaistiin Suomen kohtalo. Saksalaiset lentäjät pelastivat Suomen ihan sodan viime hetkillä, ja pian tämän jälkeen koko Aatun luoma valtakunta romahti kuten peltihousut pakkasella, tai kuten se television hupiohjelman nainen, joka tapasi sanoa: ”Mie romahan!”

Portsilta ja Port-joki

Imatran ja entisen Joutsenon (nkyinsin Lappeenrannan) rajalla sijaitsee Portsilta -niminen paikka, jossa myös virtaa puronpahanen, joka saa alkunsa Salpausselän tihkuma-alueelta, jossa pohjavettä uhkuu pintaan lähteiksi. Saattaa olla, että aiemmin Mellonkylän kautta Joutsenoon ja Lappeenrantaan kulkenut tie kulki tätä kautta, ja että siinä olisi ollut jonkinlainen portti. Saareksiinmäelle tie ei vielä tässä vaiheessa kulkenut, sillä olisihan se ollut hevosille liian kova homma kiskoa kuormaa noin pitkää ylämäkeä. Tämä on myös kertomus kuvitteellisesta Port-joesta, ja siitä kuinka tämä mahtava kymi lopulta yhtyy mahtavaan Vuokseen. Port-joki ohittaa Portsillan, jossa ei ole koskaan sijainnut Portsillan kartanoa, kuten Hilja Valtonen väittää teoksessaan Kilroy sen teki. Portsillassa oli vain joukko enemmän tai vähemmän kallellaan olevia talorötisköjä, ja siellä asuskelee varmaan vieläkin lähinnä moraalin laitamailla eläviä ihmisiä. Tämän jutun tekeminen oli erinomaisen hankalaa, koska dataa piti hankkia monenlaisin konstein, koska eiväthän köyhät kotitalojaan tai toisiaan liiemmälti valokuvanneet. Mutta siunattu Internet auttoi taas kerran, ja nytkin taas totuus on kadotettu jo alkumetreillä, ja löydetty hyvä tarina. Portsillassa joskus asuneet saattavat ärähtää, mutta ei se mitään kuten jo Eemeli aikanaan sanoi elokuvassa Ei se mitään, sanoi Eemeli. Ärisköön kaikessa Rauhassa, sillä eihän se köyhän örinä ole koskaan kauan kuulunut. Kaikki kuuluisuudet ovat osanneet kiertää paikan kaukaa, eikä yksikään nero ole sinne kuunaan eksynyt.

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Portsilta ja Port-joki - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Portsilta ja Port-joki

Kaikessa rauhassa Rauhassa

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Kaikessa Rauhassa - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Kaikessa Rauhassa

Synnyin itse Rauhan sairaalan synnytysosastolla, joka perustettiin heti sotien jälkeen Rantala -nimiseen sairaalarakennukseen. On suuri kunnia syntyä hullujenhuoneella, ja sellaista onnea ei ole suotukaan kaikille! Tämä on kertomus Rauhan sairaalasta sellaisena kun se ennenvanhaan oli, ja oli silloin kun Google Street View -auto kierteli sen nurkkia. Sairaalan keskeisimmälle alueelle kuvausauto ei päässyt. Nyt tiedetään, että sinne on rakennettu kylpylä, jossa lähinnä rikkaat viettävät vapaa-aikaansa, ja eipä kuvausauto ole sinnekään päässyt. Ylläolevassa pikkukuvassa olevaa rakennusta kuvausauto ei olisi voinut kuvatakaan, koska se oli jo purettu. Kyseessä on ylätalo, jossa tapahtui Rauhan sairaalan aikana paljon asioita. Siinä asuskeli suuri joukko hoitajattaria pienissä asuntoluukuissaan, ja siellä oli sairaalan juhlasali, ja sen alauolella voimistelusali. Sairaalan autoilla oli siellä tallipaikkansa, ja pytinki oli yhdistetty Hallintolaan. Noissa maisemissa vietin lapsuuteni ja nuoruteni – nuo kaikki hukkaanheitetyt, turhat vuoteni! Kuvassa näkyvät suuret sivuikkunat kuuluivat juhlasaliin, jossa vietettiin joulujuhlia ja jossa näytettiin elokuvia. Sellaisia kuten Opettajatar seikkailee, Kuherrusmatka kuudelle, Oho, sanoi Eemeli, Kaks tavallista Lahtista, ja niin edelleen ja edelleen. Sökö-sökö-söö! Joskus esitettiin myös japanilaisia elokuvia, joissa oli yhdyntäkohtauksia, kuten Kagi-outo ahdistus, ja jotka olivat siksi kiellettyjä. Oli täysin turhaa yrittää päästä sisään näitä katsomaan, sillä keskuksenhoitaja, joka myi lippuja, tunsi kaikki lapset, ja tiesi varmasti heidän ikänsä. Ylätalon alakerrasta lähti maanalainen tunneli muihin rakennuksiin. Jostakin syystä alueen nykyiset haltijat päättivät purkaa nimenomaan tämän rakennuksen kaikkein ensimmäisenä. Eräänä syynä lienee ollut se, että siihen oli rakennettu etupäässä käytäväasuntoja, joiden asukailla oli yhteiset keittiö- ja kylpytilat käytävien päässä. Asuntojen muuttaminen normaaleiksi yksiöiksi ja kaksioiksi olisi tullut todella kalliiksi. Toisaalta rakennustyön jälki ei ollut ihan siitä parhaasta päästä, joten kyllä tämä pytkiki veteli jo viimeisiään.

Korvenkylässä

HTML -formaatti

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Korvenkylässä - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Korvenkylässä

PDF formaatti

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Korvenkylässä PDF - formaatissa - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Korvenkylässä in PDF format

Korvenkylä sijaitsee hetki Rauhan vieressä, ja aiemmin se kuului Joutsenoon, mutta nyttemmin Lappeenrantaan. Kävin kansakoulua Korvenkylässä. Eipä siitä sen enempää, sillä koulumuistot eivät ole mieluisia! Olivat senvarran kipeitä, etten mennyt aikanaan luokkakokouksiinkaan. Ylläolevassa kuvassa on Korvenkylän merkittävin rakennus, eli Parkkarin baari, joka syystä tai toisesta on saanut kunnian säilyä nykypäiviin saakka, vaikka muutoin kylässä melkein kaikki vanha on purettu, ja tuttuja maamerkkejä on sieltä enää turhaa hakea. Minun nuoruudessani Parkkarin baarissa oli töissä ihan oikea pimu, joka istui lättähattuheilansa polvella, ja veti niin sanotusti röökiä (ihan niinkuin elokuvissa). Lättähatulla oli moottoripyörä, ja sillä se rillasi sussunsa kanssa pitkin Korvenkylän raittia – kovan pärinän saattamana. Jos tuo vielä eläisi, toivoisi vain että hänen vanhuudenasuntonsa ympärillä pörräisi yötä päivää mopopoikia ilman äänenvaimentimia. Nykyinen Korvenkylä on rakennettu täyteen pieniä omakotitaloja, ja siellä on marketteja sun muita. Kyseessä on nykyisin, tavallaan, kaupunkimainen lappeenrantalainen nukkumalähiö, jossa asuu runsaasti myös entisiä rauhalaisia, jotka ovat rakentaneet kylän alueelle omakotitalojaan. Ennenvanhaan se oli puhdaspiirteinen maalaiskylä, ja sellaisena minä sen pääsin aikanaan kokemaan. Korvenkylän toinen päänähtävyys on ehdottomasti Lakankylä, josta täytyy tsekata ehdottomasti Lakan kalteva talo, jos nyt joku sielläpäin sattuisi käymään, ja sieltä löytyvät myös muut nähtävyydet, kuten entinen Jääsken osuuskauppa, Mannerin vesitehdas, sekä Emolan talon rauniot. Korvenkyläläinenhän on typillisesti sellainen matalaotsainen, vanttera Korven veikko, joka asuu Lakankylän liepeillä, ja käyttäytyy uhkaavasti. Kerro lakankyläläiselle aamutuimaan joku hölmö vitsi, niin se nauraa hörnöttelee sille iltaan asti, ja vasta sitten älyää, ettei se vitsi ollutkaan, vaan häätöilmoitus, ja menee suutuspäissään hakkaamaan vuokraisännän ovea. Huomionarvoinen paikka on myös Sannin mökki, joka sijaitsee Rauhan ja Korvenkylän rajalla heti rautatien vieressä. Voidaan selittää, että tämä kyseinen Sanni on jo kuollut, ja että levätköön rauhassa, mutta eipä se nyt mitään. Hänet tunnettiin aikanaan korvenkyläläisenä kylähulluna, joka lopulta päätyi Rauhan sairaalan potilaaksi. Mökissä asunut Sanni uhkasi salvaa kaikki asemantietä kulkeneet koullaiset ja potilaiden ulkoiluretkellä hän uhkasi niinikään salvaa kaikki kiinni saamansa pikkupojat. Kuvitelkaa sellainen eteenpäinvaluva potilaslössi, jota hoitajat paimentavat, ja tien varrella virnuilevat pikkupojat, ja siinä noita-akkaa muistuttava Sanni. Näin voimme syventää kuvan raunion merkitysrakennetta, mutta pelkän kuvan perusteella tämä ei onnistu, sillä sen takana ei ole mitään fyysistä, selittävää kontekstia.

Nuoruuteni Imatra ja Tainionkoski

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Nuoruuteni Imatra ja Tainionkoski - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Nuoruuteni Imatra ja Tainionkoski

Imatra on kauppapaikka joka perustettiin sodan jälkeen kun Neuvostoliitto oli ottanut itselleen koko Jääsken talousalueen. Uuteen kauppakeskukseen otettiin mukaan osia mm. Ruokolahdesta. Imatra ei voi siis ylpeillä historiallaan, ja siksi siellä ei oikeastaan ole mitään nähtävääkään. Ylläolevassa pikkukuvassa näkyy Napinkulma, joka ennenmuinoin oli tunnettu laajalti ympäröivällä maaseudulla. Siinä toimi jonkin aikaa myös Imatran yhteislukio. Nykyiset imatralaiset eivät välttämättä tiedä mistä puhutaan kun puhutaan Napin kulmasta, mutta Kulmille menemisen ymmärtävät kaikki. Niin sanottu Kusirinki kulki Napinkulman kautta, ja kulman notkahtaneella rautakaiteella istuskelivat imatralaiset juopot. Tainionkoski ja Imatra muodostivat karut puitteet omalle oppikoulunkäynnilleni, ja vaikka noissa ajoissa ei olekaan mitään erityistä muistelemista, niin tietyissä, maantieteellisissä paikoissa toki on aineksia muistelmantyngällekin. Puitteet ja kontekstit ovat kaikille samanikäisille yhteisiä. Kusirinki talvipakkasella, ja viisastelu Poteron kahvilassa ranskalaisten perunoiden kera olivay osa imatralaista kulttuurielämää. Minun käymissäni kouluissa oppilaina oli vain taviksia, joista kenestäkään ei tullut kuuluisaa, ja tapaamatta jäivät siis yhteiskunnan tulevat napamiehet. Yhden Rauhan pojan tiedän menneen naimisiin ihan oikean missin kanssa, ja itse olen tavannut Miss Puumalan Joutsenon opistossa. Mutta ei tässä mitään uutta ole, sillä monestakaan, erilaisissa töissä tapaamistani ihmisistä, ei ole myöhemmin kuulunut mitään, tai heistä ei (heidän oman lähipiirinsä lisäksi) tiedä edelleenkään kukaan yhtään mitään mainittavaa. No niin. Olen ollut havaitsevinani, että varsinkin imatralaisten perinnetietämys on netissä erittäin ohutta, ja toivoisin, että tämä juttu auttaa ainakin alustavassa menneisyyden hahmottamisessa. Ei ymmärretä sitä, että nettiä selailevat, Imatrasta kiinnostuneet, haluaisivat nähdä esimerkiksi vanhoja valokuvia, tai uudempiakin, eivätkä välttämättä imatralaisia nykylättänaamoja tai kuvia Koskenpartaasta. Täytyy tosin huomioida se, että on kulunut vuosikymmieniä siitä kun itse vaikutin Imatran alueella kiusattuna koulupoikana, sillä olen elänyt valtaosan elämästäni muualla, joten minun näkökulmani on se, minkä Google Street View -kuvausauto mahdollistaa. Olen myös unohtanut paljon asioita, ja siten ne muutamat, hatarat muistikuvat, jotka vielä olen voinut palauttaa mieleeni, muodostavat erittäin harsoisen teräksen, jonka ympärille olen sitten koettanut kutoa jonkinlaista tarinantynkää. Tarina on aina tärkein, ja totuus tulee vasta sen jälkeen. En ole sinällään kovinkaan kiinnostunut tapaamaan imatralaisia, sillä olisihan se varsin vaivaantunutta yskähtelyä, ja kiusaantunutta tuhahtelua ja ähkimistä. Vähän niinkuin väkisin järjestetyssä luokkakokouksessa.

Mikkelin maili I

Mikkeli on muuan kaupunki Etelä-Savossa, ja olen asunut siellä kolmeen eri otteeseen, ja ajanut sen ohi autolla pohjoisesta tultaessa. Minulla ei ole sukua sielläpäin. Olen kuitenkin asunut Mikkelissä kolmeen eri otteeseen, ja nainut siellä kerran kirkollisesti, mutta siitä – ja muista naimisista en kerro tässä jutussa sen yksityiskohtaisemmin. On siis turha odottaa mitään tilitystä omasta elämästä, sillä sitä ei tule. Ei näet ole mitään tilitettävää, tai mitään erityistä kerrottavaa. Minun Google-muistelmani eroavat useimmista muista muistelmista monin eri tavoin. Minä koetan luoda eräänlaisen, jäsennellyn muistikuvan, jota yritän elävöittää kuvilla, joita en ole itse ottanut. Miten olisi voinutkaa, sillä hankin järjestelmäkameran vasta viimeisimmän asumisjakson aikana. Huomionarvoista Mikkelin kohdalla on se, että useimpia niistä paikoista tai laitoksista, joissa minulla oli kunnia vaikuttaa, ei enää ole olemassa, tai niillä on kykyään eri käyttötarkoitus. Ei ole enää Osuusteurastamo Karjaporttia, tai Moision mielisairaalaa. Mikkelin kaupungin sosiaalitoimisto on muuttanut keskemmälle kaupunkia siitä missä se ennen oli – energia tai sähkölaitoksen talosta – en muista tarkemmin kumpi oli kyseessä. Ei ole enää Peitsarin entistä pappilaa, jossa juopot saivat majapaikan. Baareista ei enää ole olemassa juuri ainuttakaan, sillä Mikonbaari Mikonkadun kulmauksessa on mennyttä, kuten myös torin laidassa sijainnut Jäätelöbaari, ja Puiston laidassa sijainnut Puistobaari, jossa kävin juomassa iltakaakaoni. Päämaja pubia ei enää ole, eikä Stopparia tai Kahveria. Jo sinä aikana jona sain vaikuttaa Mikkelissä, kaupunki muuttui todella rajulla kädellä, mutta muutosta ei vain kovin helpolla huomannut. Jos nyt joku hullu olisi aikeissa tehdä meikäläisen elämästä elokuvaa (mikä naurettava vitsi), ei olisi enää tarvittavia puitteita ja kulisseja. Kun minä saavuin Mikkeliin ensimmäistä kertaa, oli se idyllinen puutalokaupunki, mutta lähtiessäni sieltä niiden tilalla oli rumia kivitaloja. Massiiviset liikennejärjestelyt ovat nekin tuhonneet useimmat tutuista maamerkeistä. Tällä kaikella on ainakin se merkitys, että nykyiset nuoret sukupolvet eivät enää voi helposti paikallistaa mistä he tulivat, tai mihinkä ovat menossa. Heidän aktiviteeteistaan ei jää jäljelle oikeastaan mitään, sillä he eivät ole enää mitään. Kun kukaan ei maksa enää ylläpitomaksua musiikki – ja elokuvapalvelimille, ne yksinkertaisesti haihtuvat elektroniseen taivaaseen. Ei jää jäljelle vanhoja levyjä tai elokuvakasetteja. Ei niin mitään. Vain joukko hölmöjä naamankuvia jonnekin netin nurkkaukseen, jotta tulevatkin nettisukupolvet saavat nauraa. Reaalimaailmassa vain vieno pierun satunnainen tuoksahdus kertoo, että joku niistä kulki ohitse juuri nyt, ja siinä kaikki.

Mikkelin maili I

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Mikkelin maili I - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Mikkelin maili I

Mikkelissä viettämäni aika jakaantuu kolmeen jaksoon, joista ensimmäisen aikana saavun kaupunkiin heti koulun loppumisen jälkeen. Nuorena ja tyhmänä, mutta kovin itsetietoisena, kumminkin. Tämän ajanjakson aika asuin pääasiassa erilaisissa alivuokralaisasunnoissa, eli koko ajan toisten nurkissa, ja koko omaisuuteni kulki kepeästi paikasta toiseen pyöräntarakalla. Muutto toiseen asuntoon tarkoitti sitä, että tungin vaatteeni laukkuun, ja pistin sinne myös herätyskelloni. Vielä viimeinen silmäys vanhaan, tunkkaiseen asuntoon, ja sitten matkaan. Minulle vain kerrottiin, että tuttu opiskelijapoika tulisi pian minun tilalleni, tai että tytär saapuisi Sveitsistä kotiin. Että olisi aika minun jo korjata luuni, ja häipyä heidän onnensa tieltä. Seurustelin näihin aikoihin, mutta ei siinäkään mitään erityistä muisteltavaa ole. Sensijaan muistissani on selkeänä se, että halusin omalta elämältä enemmän kuin mitä vanhempieni ahdistava yhdessäolo oli. Minun omissa tulevaisuudenhaaveissani oli hyvä ja rikas suhde täydellisen tyttöystävän kanssa, ja rehellisyys sekä aitous kaikessa. Kaikkea tällaista kaunista! Mutta eihän se nyt käynyt niin. Toisaalta on ollut virkistävää havaita että ihmiset ovat kaikkialla aika samanlaisia, ja tuntuu siltä, että aika ja paikka vain vaihtuvat, mutta tietyt naamatyypit pysyvät samana. Missään tapauksessa en katso löytäneeni näiden vuosien aika elämäni rakkautta, tai edes tarkoitusta elämälleni. Toisaalta kuka olisi tässä ihan oikeasti onnistunutkaan, vaikka voihan sitä aina puhua puhumisen päälle.

Armeija Mikkeli-Lahti II

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Armeija Mikkeli-Lahti II - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Armeija Mikkeli-Lahti II

Ensimmäinen jakso Mikkelissä päättyi asepalvelukseen Savon prikaatissa, joka on nykyään lakkautettu. En minä olisi armeijaan halunnut, sillä olihan lukenut Erkki Tuomiojan Tahdittoman rauhanmarssin, ja kuvittelin, että kaikki voisivat valita elämässään samoin. Mutta minä olinkin köyhä, ja siksi minun täytyi kulkea joukon mukana mustaan armeijan nieluun, ja koettaa selvitä siellä mahdollisimman vähin vaurioin. Se oli suoraan sanottuna vittumaista aikaa, ja täysin turhaa. Mutta minä en voinut kieltäytyä kunniasta, ja polttaa passiani, niinkuin Tuomioja ja muutamat muut kultapossukerholaiset saattoivat tehdä. Elettiin Yrjö Keinosen valtakautta, jolloin lomillakin saattoi kuikuilla siviilivaatteissa. Keinonen sai sitten pressalta potkut kun käytti varusmiestyövoimaa omiin, henkilöäkohtaisiin tarpeisiinsa. Saattoi olla, että vanhat kenraalit, jotka oli syrjäytetty johtajakoirakentsuvalinnassa, kostivat tällä tavoin. Ensin sitä mentiin kärkijoukkona Syvärille (ja tapatettiin kiehiä), sitten taistellen takaisin (edelleen tapattaen miehiä), ja lopulta hemmo pääsi kenraaliksi. Tämä juttu ei kerro kuitenkaan Keinosesta, mutta hänet on mainittava siksi, että armeijan luonne muuttui voimakkaasti juuri sinä aikana, jolloin suoritin oman osuuteni jalosta asevelvollisuudesta. Näihin aikoihin ajoittuu myös Tsekkoslovakian kriisi jolloin neuvostopanssarit ajoivat Prahan kaduilla, ja jouduin lajittelemaan ja luokittelemaan kasarmirakennuksen kellarissa uusia, tehtaan pakkauksessa olevia aseita, koska edessä näytti olevan pahimmillaan jopa liikekannallepano meillä kotosuomessa. Onneksi tältä kuitenkin vältyttiin, mutta suomalaisille kommareille tämä merkitsi itsetutkiskelun aikaa.

Mikkelin maili II

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Mikkelin maili II - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Mikkelin maili II

Kolmas jakso Mikkelissä koostuu ajasta yliopisto-opintojeni jälkeen, jolloin tulin valituksi pavitarkkaajaksi Mikkelin kaupungin sosiaalivirastoon. Olin tänä aikana avioitunut, mutta onneksi sain viettää Mikkelissä eräänlaista poikamieselämää, ja käydä vapaasti pubissa. Se on tosin sanottava, että olisi siinä joku toinen alkoholisoitua, ja sekaantua kaikenlaisiin aineisiin, mutta minä olenkin ollut aina hidasliikkeinen, ja jäänyt näiden tällaisten junien kyydistä jo asemalaiturilla. En minä tavannut nytkään kuuluisuuksia tai sellaisiksi tulleita, vaan ihan tavallisia, syntymäahneita mikkeliläisiä. Tämän päivän Mikkeli eroaa kuin yö ja päivä siitä Mikkelistä, jossa elin, mutta elin kuitenkin, ihan kuin kiusallani.

Lauritsalan iltalukiossa

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Lauritsalan iltalukiossa - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Lauritsalan iltalukiossa

Lauritsala oli ennen Lappeenrannan vieressä sijainnut kauppala tai kaupunki, joka liitettiin lopulta osaksi Lappeenrantaa. Siellä sijaitsivat haisevat Kaukaan tehtaat, ja sieltä mon hankkikin elantonsa. Sinällään Lauritsala ei ollut tavanomaista suomalaista kauppalaa kummempi paikka. Ylläolevassa pikkukuvassa minä näyn pikkukundina Lappeenrannassa, joka on henkinen kotikaupunkini. Muistan kun jäntinsepolla Joutsenon Rauhassa oli aikanaan (ensimmäisten joukossa, tietenkin) kaitafilmikamera, jolla se kuvaili kaikenlaista hölmöä, ja pyysi kerran Rauhassa jotakin Kössiä kuvaamaan itseäänkin, ja huuteli: näynkö minä siinä, näynkö minä siinä! Tarkotti tällä tietenkin kameran etsintä. No niin. Lappeenranta ja Lauritsala olivat mukana omissa kuvioissani alusta alkaen. Suosittelen iltalukiota kaikille niille joilla on hankalaa olla normaalissa koulussa, sillä on aina parempi opiskella aikuisessa porukassa kun kinastella kypsymättömien pentujen kanssa koulun pihalla, ja leikkiä siellä niiden kanssa jyskäpäätä, ja läjää, ja muita lapsuuden riemullisia leikkejä. Iltalukio on kokonaan oma maailmansa, jonka olemassaolosta vain harva tietää. Kaikki tapahtuu siellä illalla, kun muilla ihmisillä on omat iltamenonsa. Useimmilla oppilaista on jonkinsortin päivätyö, joten todellista vapaa-aikaa ei ollut oikeastaan olemassa. Vaatimustaso on silti sama kuin päiväkoulussa, ja iltalukiolaiset suorittavat täsmälleen saman ylioppilastutkinnon kuin muutkin. Minun aikanani yleistaso oli magnan kieppeillä, ja tällöin se on suhteutettu koko maan tilanteeseen. Jo pelkkä todistusten keskiarvo oli omalla luokallani reippaasti päälle kahdeksan, ja minulla likipitäen yhdeksän. Olen nähnyt netissä arvioita, joissa Lauritsalan iltalukio olisi keikkunut ihan häntäpäässä, mutta katsoisin kuitenkin, että ylioppilaskirjoituksethan ovat tapahtuma, johon osallistuvat kaikki suomalaiset koulut, ja tässä skabassa menestyminen lienee kuitenkin jotakin muuta kuin saada hyviä numeroita tutuilta opettajilta. Nythän tämä maineikas iltalukio on jo lakautettu, kuten koko muukin lukio lauritsalassa, jota ei enää itsenäisenä kauppalana ole olemassakaan. Myöhemmin sijoituin Jyväskylän yliopiston pääsykokeissa lähelle kärkipäätä, ja myöhemmät opintoni sujuivat ihan kivasti, ja minusta tuli yhteiskuntatieteiden lisensiaatti, ja melkein tohtori. Tiedän että pärjäsin aika kivasti, ja tiedän senkin, että mikäli olisin saanut aikanaan tukea, ja mikäli minulla olisi ollut virikkeellisempi oppimisympäristö, olisin päässyt paljon pidemmällekin. Oli ihan sillä hilkulla ettei minusta olisi tullut amerikkalaista tutkijaa Harvardin yliopistoon, sillä kaikki oli valmiiksi petattu, ja olin käynyt läpi amerikkalaisten kuulustelut poliittisesta taustastani. En kuitenkaan mennyt, ja eihän sillä nyt ole lopultakaan mitään merkitystä, sillä tärkeintä on se, että on hauskaa, ja että saa tehdä sitä mitä haluaa – ainakin jonkin aikaa.

Lappeenrannan linkkariasemat In Memoriam

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Lappeenrannan linkkariasemat In Memoriam - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Lappeenrannan linkkariasemat In Memoriam

Ylläolevassa pikkukuvassa Lappeenrannan muinainen, Rietin kuopassa sijainnut linja-autoasema, mutta se on jo historiaa. Kaikki vanha rakennuskanta katoaa vähitellen ympäriltämme, ja me menetämme sielunmaisemamme, vaikka emme käsitäkään, että sitä tapahtuu juuri nyt, ja se on meneillään joka paikassa. Meistä tulee tavallaan historiaa vailla olevia, vähä-älyisiä otuksia, jotka auliisti kuulemme kaiken liian kovaa, ja nielemme tahdottomina sen kaiken tajuntamoskan, jota tulvii telkkarista, jossa kaikki ovat samanlaisia missä päin tahansa maailmaa olivatkin. Suloinen valhe on sitä kaikkein petollisinta lajia. Jotkut uskovat että olisi olemassa salattujen elämien maailma, ja ne kaikki sen näennäissukulaiset olisivat todellisia. Mitä sitten jos katerpillari lanaa linkkiaseman tai naapuritalon, koska eihän se vielä meille tule. Me olemme sillä tavoin visuaalisia olentoja, että näemme mielellämme tiettyjä puitteita ympäristössämme, mutta kommunikoimme ja ymmärrämme kaiken ymmärrettävän verbaalisen kielemme välityksellä, ja siksi emme ymmärrä visuaalisen ympäristömme muutoksen merkitystä.

Rasalan trasselimiehet

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Rasalan trasselimiehet - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Rasalan trasselimiehet

Rasala on nykyään pieni kylä Lappeenrannassa, mutta aiemmin se oli osa Lappeen seutukuntaa. Kuvassa kuvassa näkyvä pytinki on Karhusjärven entinen seurojentalo, Karhulinna, jota ei enää ole olemassakaan, vaikka rakennus saattaa vielä löytyäkin. Seurojentalovaiheessa siellä järjestettiin tansseja, ja rautalanka-ajan koittaessa näillekin perukoille, siellä sai soittaa rasalalalainen, naapurikylän nuorten miesten Moving Birds -yhtye. Bändi ei kuitenkaan koskaan yltänyt maineen kukkuloille, tai liikkunut eli muuttanut mihinkään. Google ei löydä bändistä mitään lisätietoja. Yhtyeen nimi olisi voinut hyvinkin olla Staying Birds, joka olisi kuvannut yhtyeen kohtaloa hieman paremmin, vaikkei olekaan ihan korrektia englantia. Tämä juttu kuvaa lapsuudessani vanhempieni kanssa tekemääni retkeä mummolaan. Autoa meillä ei vielä ollut, vaikka se tulikin meidänkin pihamme autotalliin Rauhan sairaalassa sitten myöhemmin, mutta sitä ennen meille tuli kuitenkin MZ -moottoripyörä. Saattoi meillä olla joku Jawakin.

Timon duunipaikkoja Jyväskylässä

HTML -formaatti

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Timon duunipaikkoja Jyväskylässä - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Timon duunipaikkoja Jyväskylässä

PDF formaatti

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Timon duunipaikkoja Jyväskylässä PDF - formaatissa - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Timon duunipaikkoja Jyväskylässä in PDF format

Jyväskylä on keskisuuri suomalainen kaupunki, jonka ympärille perustettiin aikanaan Keski-Suomen lääni, joka sittemmin lakkautettiin. Kuuluisaksi kaupungin teki opettajaseminaari, jonka ypärille rakennettiin myöhemmin Jyväskylän yliopisto, jota minulla oli kunnia käydä juntuta jokunen vuosi. Jyväskylää sellaisena, mitä se oli silloin kun saavuin sinne ensi kertaa, ei enää ole olemassa. Turha siis hakea täältäkään aitoja puitteita mahdollista elämänkertaelokuvaa varten. Tapasin siellä joitakuita nimekkäitä filosofeja, ja menestyneitä professoreja, sun muita, mutta en minä ollut niiden oikea kaveri. Vaikka kuinka häntä naurettiin ja parleerattiin, en käynyt koskaan niillä yökylässä, eivätkä ne minua koskaan mihinkään velirotaryihin tai velileijoniin kutsuneet, enkä saanut osallistua velivapaamuurareiden naurettaviin vihkimysmenoihin. Yleensäkin jyväskyläläiset ihmiset vain näyttelivät kaveria, koska se oli 70-luvun trendi, eli olla hyvää pataa myös suoristustason porukan kanssa. KTL:ssä olin tuntevinani leegion tuttavia, mutta kaikki nekin ovat hävinneet kuin pieru Saharaan. Ei niiltä saanut koskaan kirjeitä tai kortteja, ja niinpä heidän luomasa keinotekoinen yhteisö sortuikin pian kuin korttitalo. Yliopistolla tapaamani ihmiset katosivat hekin omille teilleen melkein samanaikaisesti kun lähdin sieltä viimeinkin maailmalle. Olenkin ollut huomaavinani (näin jälkikäteen), että tunsin Jyväskylässä vain muualta sinne tulleita henkilöitä, joista useimmat ovat (minun laillani) muuttaneet kotoaan pois, tai tulleet opiskelemaan. Aitoja, rasvanahkaisia jyväskyläläisiä, en juurikaan tuntenut, paitsi erään, naapurissa asuneen, entisen Aren hitsarin, ja hänen hauskan vaimonsa, jotka molemmat ova jo aikapäiviä sitten kuolleet. Muistan kuinka kävelin jo talosta muutettuani, ja täysin satunnaisesti, entisen kotitaloni ohi, ja hitsarin eukko huusi minulle nimeäni ikkunasta, ja pyysi sisälle. Menin oitis kylään, ja kahvilla eukko kertoi miehensä jo kuolleen, ja elelevänsä yksikseen. Lapsetkin kävivät kuulemma vain harvoin, ja ajan kuluessa aina vaan harvemmin. Kertoi toivoneensa, että entinen eukkoni olisi käynyt edes kerran kylässä, muttei sitä ollut siellä kuulemma näkynyt. Kun se oli sentään aikaaan seinänaapurissa asuessa käynyt kylässä harva se päivä. En raaskinut kertoa, ettei se välittänyt vanhoista eukoista, tai vanhoista naapureistaan muutoinkaan, kun kuului sukuun, joka ratkaisi hankalat ja kiusalliset ihmissuhdekysymyksensä aktiivisella unohtamisella. Kaikki entiset ystävät muuttuivat tuossa suvussa pikavauhtia epähenkilöiksi jos tuli vähääkään säröä henkilösuhteisiin, tai avioero. Vähän ajan päästä naapurin hupaisa mummo sitten kuolikin. Vanhan, yksinäisen ihmisen osana on unohdus. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen siihen, että lähdin pois Jyväskylästä, sillä kaikki ne työpaikat, joissa minulla oli kunnia vetelehtiä, olivat eräänlaisia suojatyöpaikkoja, ja kyllä se yliopistokin kuului niihin – hyvin pitkälti. Uusia ihmissuhteita ilmaantui tilalle. Ei parempia tai huonompia, mutta yhtä yhdentekeviä kaikki tyynni.

Kauppakadun Appro

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Kauppakadun Appro - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Kauppakadun Appro

Kaupakadun Appro oli vielä 1970-luvulla pelkkä vitsi, ja ei lainkaan samanlainen, läpikaupallinen tapahtuma, jollaiseksi se on nykyisin paisunut. Nykyään ne kertovat Somessa toisilleen kuinka heitä jännittää tuleva kapakkakierros, ja mitä kaikkea sen kuluessa voi tapahtua! Hui kauhistus! Melkein jokaisessa opiskelukaupungissa on jotakin vastaavaa tarjolla. Kyse on ihan avoimesti siitä, että opiskelijakaupungin ravintolat tavallaan mainostavat tapahtuman kautta itseään, ja toivovat saavansa opiskelijoista asiakkaitaan. Tutkielman värkkäämisen asiasta tekee ongelmalliseksi se, että Jyväskylässä monia entisaikojen kapakkoja ei enää ole, ja luetteloa pitäisi päivittää melkein joka vuosi. Kapakkakierroksesta ei tästä syystä voi tulla jotakin, jonka useat opiskelijasukupolvet voisivat jakaa keskenään – ja lopultahan kyseessä on pelkkä kaupparatsujen idea.

Nykäsen Matin satunnaisena naapurina

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Nykäsen Matin satunnaisena naapurina - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Nykäsen Matin satunnaisena naapurina

Matti Nykänen asui osan elämäänsä Jyväskylän kaupungissa, jossa hänelle hankittiin totti ja talo -urheolusaavutusten perusteella. Nykänen oli syntyisin Jyväskylästä, ja harjoitteli mäkihyppyä Laajavuoren mäessä kelissä kuin kelissä. Lueskelin kerran huvittuneena, kun muuan hemmo kertoi netissä asuneensa sen ja sen kuuluisuuden naapurina, ja eräs toinen taas kertoi kaverinsa tyttöystävän asuneen kuuluisan henkilön alapuolella kerrostalossa. Kun itse en nyt liiemmin julkimoita tunne, täytyy oikein pinnistellä josko näiden kanssa olisi tullut oltua edes jonkinlaisissa tekemisissä. Ja löytyihän sellainen lopulta, Nykäsen Matti, vaikkakaan en ole miestä koskaan tavannut tai tuntenut henkilökohtaisesti, sillä elimme niin erilaista elämää. Minä en urheillut ja Matti taas ei ollut lukumiehiä. Ylläolevassa pikkukuvassa näkyy lasikaappi jossa on urheilumuseossa näytteillä olevia Nykäsen hyppyvarusteita, ja monoja. Kaikkea tällaista ulkoista krääsää. Kun sitten tulivat meikäläisenkin saataville näissä jutuissa käyttmäni Google Street View -kuvat, tarjoutui oitis mahdollisuus saada kuvallista materiaalia minkä tahansa tarinan tueksi, ja saatoin virtuaalisesti tutkia, kuinka paljon on jäljellä niitä konteksteja, joissa tuli elettyä silloin, kun ajauduin satunnaiseen naapuruussuhteeseen Nykäsen Matin kanssa. Nykyisellään en juurikaan seuraa urheilutapahtumia, mutta mäkihyppyä tulee vieläkin seurattua, sillä se ei taatusti perustu trikkikuvaukseen – hidastuksia kenties lukuunottamatta.

Stadin hanuja ja maisemia

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Stadin hanuja ja maisemia - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Stadin hanuja ja maisemia

Helsinki on Suomen pääkaupunki. Tämä on pieni kertomus Helsingistä. En ole asunut siellä koskaan vakituisesti, mutta ei se mitään, ei se mitään. Kukaan ei voi olla täydellinen, niinkuin Tony Curtiskaan ei ollut, koska oli mies, vaikka olisi pitänyt olla nainen. Helsinkiläisen dilemma on aina ollut, ollako vaiko eikö olla, sillä jos rupee oikein oleen, niin ainahan se on sitä pahempi tosiasioille, vai mitä? Ettei vaan menisi kiville koko homma! Tosiasia on, että useimmat vähääkään merkittävämmät tiedemiehet tai taitelijat ovat kotoisin Helsingistä, tai ovat ainakin asuneet siellä, ja kaupunki on sitten säteillyt vaikutustaan muualle Suomeen. Voi sanoa, että ilman helsinkiläisiä suomenruotsalaisia nuoria meillä ei olisi kenties vieläkään nuorisomusiikkia, vaan sen tilalla kokonaan muualta kopioitu, ango-amerikkalainen tajuntamössö. Monikansallisuus on ollut meille suoranainen voimavara, kuten Kirka ja Marion ovat osoittaneet. Tämä saattaa ärsyttää erityisesti persuja, joiden mielestä ruotsinkieliset pitäisi karkottaa Pohjanlahden taa, ja kaikki ulkomaalaistaustaiset lähettää kotiinsa. Voihan tässä kaikessa vaikuttaa samanlainen mekanismi mikä Yhdysvalloissa on vaikuttanut tajuntateollisuuden syntyyn, eli esimerkiksi elokuva-alalla kehitystä veivät eteenpäin juutalaiset ja iltalialaistaustaiset, jotka tekivät sitä mihin kunnialliset WASP -amerikkalaiset eivät halunneet sotkea käsiään – operoida likaisessa viihdeteollisuudessa. Meilläkin musiikin alalle ajautui runsaasti väkeä, joille viihde merkitsi ainoa tietä ylöspäin. Vanhojen aatelissukujen jäsenet, ja rikkaat ovat aina loistaneet poissaolollaan (tai olihan se Carola jotakin hienompaa sukua, ja Englannissa taas Marianne Faithfull).

Jännää Jänhiälässä

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Jännää Jänhiälässä - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Jännää Jänhiälässä

Jänhiälä on muuan kylä, joka kuului ennen Joutsenoon. Joutsenon kunta on tosin nykyisin lakkautettu, ja on osa Lappeenrantaa. Asuin Jänhiälässä muutaman kuukauden ajan, ja kävin työttömyystöissä Korvakylän pelloilla, ja pääsin vippariksi Rauhaan. Sain paranneltua oppikoulutodistustani senverran että pääsin pyrkimään Laurisalan iltalukioon. Jänhiälässä voi edelleenkin paikantaa taloja ja paikkoja sellaisina kuin ne aikanaan olivat. Kylässä ei ole mitään nähtävää - ehkä ylläolevassa kuvassa näkyvää maitokoppia lukuunottamatta. Kuuntelin tässä äskettäin myös Iskelmä-Prinssin – nimeä käyttävän artistin örinäbiisin, jonka nimi oli Ilta Jänhiälässä. Laulu ei naurata kuin kerran, jos nytten sitten sitäkään. Nykyihmisten on vain niin vaikeaa käsittää tanssilavojen merkitystä, sillä ennevanhaan huvittelumahdollisuudet olivat varsin rajatut. Kouluissa oli tyhmiä konsuja, ja muutoin olivat tarjolla nämä lähellä sijaitsevat, pääasiassa urheiluseurojen ja kyläyhdistysten ylläpitämät tanssilavat ja huvikeskukset, jotka siis olivat lähes ainoita mahdollisuuksia huvittua. Homma toimi niissä siten, että pusikoissa piileskelivät ne, jotka olivat ottamassa vauhtia rohkaisuryyppyjen muodossa, ja lavan ulkopuolella muutoin vain ujot, ja lavan sisäpuolella seisoivat tyttöjen edessä muurina ne, jotka olivat jo kylliksi rohkaistuneet. Ravintolaan meikäläisen ikä ei vielä tahtonut riittää, ja niissä kaikissa ei ollut tarjolla musiikkia. Johonkin Lauritsalassa sijaitsevaan Roopen krouviin saattoi päästä sisään, mutta siellä sai juotavakseen kenties vain yhden oluen. Tanssilavoilla tämä pyhä alkoholikysymys oli ratkaisu niin, että asianharrastajat kätkivät pullonsa läheisiin pusikoihin, jossa kävivät ajoittain ottamassa kopsut. Useimmilla tanssilavoilla kävi myös nuorison silloisia suosikkeja esiintymässä, ja myös Danny-Show aloitteli niillä ensitanssiaskeleitaan. Varsinaisista rock-festivaaleista ei vielä ollut tietoakaan, vaikka yksittäisiä tapauksia olikin - ja tanssilavoilla saattoi nähdä myös ulkomaisia artisteja soittamassa. Jänhiälän tansslava oli tosin sangen pieni, ja siellä ei ollut tilaa kunnon orkesterille – olipahan vain pieni loukko, jossa nämä saivat soittaa, joten koreografiasta ja tanssityttöjen esiintymisistä ei voinut juuri puhua. Tanssilava oli suunniteltu nimenomaan pientä yhtyettä varten, eli se oli optimoitu ja sovitettu nimenomaan tangomusiiikkia varten. Tosin siellä kävi kerran esimerkiksi Pertti Metsärinteen orkesteri, joka ei juurikaan mahtunut liikehtimään esiintymistilassa. Monet siellä käyneistä ihmisistä olivat tuttuja rippikoululeiriltä, tai kouluista, ja sikäli tanssit muodostivat sosiaalisen tapahtuman, ja tietyssä mielessä esiintyjillä ei niin väliä ollutkaan – kunhan vain näki tuttuja.

Unelmieni Unarissa

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Unelmieni Unarissa - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Unelmieni Unarissa

Harrastin aikanaan vaelluksia Lapissa, ja erään retken päätteeksi sain kunnian käydä Unarissa, joka taas sijaitsee keskellä ei-mitään. Näin siellä vilauksena auton ikkunasta eräässä pihassa seisovan starikan, joka tuijotti takaisin vetisin, ilmeettömin silmin, sillä parkkitauti ei tule ihan yksin. Ylläolevassa pikkukuvassa näkyy unarilaista, harvansorttista metsää, joka saattaa, puiden mataluudesta ja ohuudesta huolimatta, olla huomattavan vanhaa. Kenties yli satavuotiasta. Moreenimaassa on tällä ilmastokorkeudella senverran vähän ravinteita, että puut kasvavat luonnostaankin kaukana toisistaan, ja kituen. Unari oli sikäli mielenkiintoinen paikka, että siellä näkyi useita maatiloja ja peltoja, eikä laikaan poroja, tai niille tarkoitettuja aitauksia. Käsityksiä Lapista täytyi rukata uuteen uskoon. Mutta silti - älä ota tätä juttua siis millä tavoin vakavasti, vaan lue sitä kieli poskella, niinkuin kolisit jo. Unari oli pelkkä päähänpisto, ja sinne ajautuminen pelkkää sattumaa.

Savitaipale ja Suomenniemi In Memoriam

Savitaipale In Memoriam

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Savitaipale In Memoriam - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Savitaipale In Memoriam

Savitaipaleen kuna sijaitsi suunillen Lappeenrannan ja Mikkelin välimaastossa, vaikka olikin lähempänä edellämainittua. Savitaipale ei ole siinä mielessä aito kunta, että siellä harrastettasiiin omaleimaista kansankultturia, koska kunta on koostettu aikanaan muista kunnista erotetuista osista. Eräänlainen pelukoppa siis, ja täysin verrattavissa esimerkiksi Imatraan. Lappeenranta lienee vaikuttanut Savitaipaleeseen lasi-terästeknologian ihanuutta ylistävällä asenteellaan, ja siten edesauttanut esimerkiksi pilvenpiirtäjähankkeiden syntyä alkuaan puhtaassa maaseutukirkonkylässä. Ei sinne kuitenkaan pilvenpiirtäjää koskaan rakennettu, ja Savitaipaleen porttikin jäi pelkäksi kuriositeetiksi. Savitaipale näyttää joutuneen viime vaiheissaan kaikenmaailman taivaanrannanmaalareiden uhriksi, ja sortuneen lopulta opportunismiin..

Suomenniemi In Memoriam

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Suomenniemi In Memoriam - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Suomenniemi In Memoriam

Suomenniemi sijaitsee suunillen Ristiinan ja Savitaipaleen välissä. Aiemmin se oli erittäin vahvasti matkailija – ja kesäasukaspainotteinen kunta, ja siksi se on pyrkinyt pitämään nurkkansa siistinä, ja tyylikkäinä. Kylätoiminta on siellä ollut erityisen vilkasta, ja kaikenlainen perinteen keruu – mikä on estänyt erilaisten pilvenpiirtäjähankkeiden esiintymistä, jotka olivat naapurikunta Savitaipaleen riesana. Vaan kyllähän tämä Suomenniemikin lakkautettiin lopulta.

Ristiinan risteilyni In Memoriam

Klikkaa tästä tutstuaksesi Google Street View -tutkielmaani Ristiinan risteilyni In Memoriam - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Ristiinan risteilyni In Memoriam

Ristiina sijaitsee Mikkelin eteläpuolella, ja se kuuluu nykyään Mikkeliin. Itsenäisenä kuntana sitä ei siis enää ole. Se kuitenkin sijoittui nuorena miehenä linja-auton matkareitin varteen, joten muutama sana ja kuva siitä lienee paikallaan. Ylläolevassa pikkukuvassa komeilee Ristiinan kirkko, josta puuttuu kuitenkin lastaan taluttava nainen. Ehkäpä joku teistä selvittää tämänkin mysteerin. En ole koskaan asunut itse siellä, tai edes viettänyt siellä vapaa-aikaani.

Joutsenon opistossa

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Joutsenon opistossa - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Joutsenon opistossa

Joutsenon kunta ja kaupunki ovat jo lakanneet olemasta, mutta ei se mitään. Ennemmin tai myöhemmin mittari tulee täyteen muiltakin. Tuonnäköiseltä näytti tuon kadonneen kunnan vaakuna, jossa kuvattu joutsen. Tämä lienee ollut jonkinlainen haavekuva, koska joutsen tapettiin melkein sukupuuttoon, ja kaikkein ensimmäiseksi juuri rintamailta. Nyttemmin lintu lienee levinnyt takaisin meneteyille mailleen. Vaakunalinnuksi olisi paljon paremmin sopinut kuhankeittäjä tai kangasvuokko, mutta eivät nämä vaakunantekijät sellaisten asioiden päälle mitään ymmärrä. Joutsenon opisto perustettiin kai vuonna 1950 Joutsenoon sellaisessa muodossa jossa itse opin sen tuntemaan, ja sellaisenaan sitäkään ei enää ole olemassa. Kävin sitä kuitenkin vuoden ajan, ja sikäli tuolla ajalla oli merkitystä, että ymmärsin minulla olevan edellytyksiä vaativampiinkin opintoihin. Muistan kuitenkin se, kuinka opettajat evästivät oppilaita siitä, etteivät puhuisi maailmalta opiskelevansa korkeakoulussa, koska kansankorkeakoulu ei ollut oikea korkeakoulu, ja ihmiset vain nauraisivat. Tästä alentuvasta suhtautumisesta kimpaantuneena ajattelin, että jos vain olisi mitenkään mahdollista, niin minäkin pyrkisin myöhemmin oikeaan korkeakouluun, ja niihän sitten tapahtuikin. Ja täytyy sanoa, että ei se oikea korkeakoulu nyt niin ihmeellinen lopulta ollutkaan...

Kuvitelmieni Konnunsuo

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Kuvitelmieni Konnunsuo - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Kuvitelmieni Konnunsuo

Keiteleen kyykkäpojat - The Kyykkäboys from Keitele

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Keiteleen kyykkapojat - Click this link to read at my Finnish Google Street View study The Kyykkaboys from Keitele

Keiteleen kunta sijaitsee Pohjois-Savon luoteiskulmassa, ja se on pärjännyt ihan kohtalaisesti olemassaolontaistelussaan. Olen viettänyt siellä paljonkin aikaani, ja se vaan olla möllöttelee ja sinnittelee siinä missä muut kaatuvat, ja lakkaavat olemasta. Osa nousukaudella perustetuista firmoista on vielä pystyssä, ja olisi kai saman jos kunta nimettäisiin Keitele Forestiksi. Keiteleellä harrastettu kyykkäpeli viittaa karjalaisperäisiin siirtolaisiin, joita paikkakunnalla on senverran runsaasti että siellä on oma ortodoksinen kirkkorakennus. Tässä jutussa peliä pyritään tarkastelemaan humoristisessa valossa, eikä jutulla pyritä halventamaan ketään. Tämä nyt on vain yksi näkökulma Keiteleeseen, ja sillä siisti. Kuvassa on rakenteilla uusi kauppaliike tarkalleen samaan paikan jossa karjalaissiirtolaisten kyykkäpelikenttä sijaitsi. Jos nuo olisivat malttaneet säilyttää kentän alkuperäisessä tarkoituksessaan, niin kukapa tietäsi etteikö siellä oltais voitu järjestää kyykkäpelin maailmanmestaruuskisoja, sillä ovathan ne järjestäneet niitä eukonkantokisojaankin...

Tervon testosteronimiehet - The Testostrerone men of Tervo

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Tervon testosteronimiehet - Click this link to read at my Finnish Google Street View study The Testostrerone men of Tervo

Tervo sijaitsee Pohjois-Savon luoteiskulmassa. Tervo ja Karttula olivat ennen veljeksiä, mutta nyttemmin Karttulaa ei enää ole, vaan se on Kuopion kaupunginosa. Tervo on säilynyt ainakin toistaiseksi itsenäisenä kuntana. Minun mielestäni Tervoa kuvaa erinomaisesti Katriina-Kesti -ravintola, joka on säilynyt läpi vuosikymmenten aina nykypäivään. Kauppaketjut ja liikkeet ovat vaihtuneet, mutta tämä mainittu rantola sen kun vaan sinnittelee. Saa nyt sitten nähdä mitä sille tapahtuu. Kauppaketjun toimeenpanema Katriina-Kesti -mainoskyltin kaataminen on erittäin huono enne, kuten myös kirkonkylällä pärinällään muita terrorisoivat mopopojat, ja talvisin moottorikelkkojaan huudattavat joutomiehet. Vaikka kuinka sanottaisiin, että tämä kaikki merkitsee elämää, niin on totta, ettei se ainakaan sitä osoita – vai onko elämää se, että kaikenmaailman jälkeenjääneet älykääpiöt mellastavat ja möykkäävät vapaasti kylillä, ja muut ihmiset piileskelevät koloissaan, ja jopa pelkäävät. Pitäisi jo ajoissa ottaa oppia Karttulasta, jonka keskusta hiljalleen hiipuu, ja jonne tulvii kaikenmaailman puliveivareita, ja jossa esimerkiksi entisen kunnantalon tienoo on täynnä jos jonkilaista kapakkaa, ja kirpputoria. Vain entinen Karttulan kunnan vaakuna ja kello ovat toistaiseksi saaneet jäädä, mutta pian kai nekin joku korjaa pois, ja jäljelle jää vain hiljalleen rapistuva Kuopion lähiö. Kesäisin sitten tulevat ne kirjavapaitaiset ja pömmämahaiset kesäasukashunnit, joita hönelöt maalaissukulaiset syöttävät ja juottavat, ja korjaavat sitten niiden loman päätyttyä viikkotolkulla näiden jälkeensäjättämiä viinapulloja ja oluttölkkejä pihoiltaan. Talvisin Tervo on (sekin) lähinnä kuollut – vain vanhuksia ja muita jälkijättöisiä hiiviskelee haamuina kujilla ja toreilla potkukelkkoineen ja nyssäköineen. Ei siis ole helppoa kellään – ei edes Tervon testosteronimiehillä.

Ah, niin kaihottu Karttula - How we long for Karttula

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Ah, niin kaihottu Karttula - Click this link to read at my Finnish Google Street View study How we long for Karttula

Karttula on Kuopion uusi lähiö, ja se on vähitellen menettämässä aiemmat ominaispiirteensä. Eipä aikaakaan kun se on kaavoitettu uudelleen, ja sen parhaat rantapaikat on ohjattu kuopiolaisille raharikkaille. Karttulaisten on vain otettava kaikki nöyrästi vastaan, sillä hehän ovat halunneet liittyä Kuopioon, jossa taas päätetään kaikki. Minulle Karttula on vain ohikulkupaikka, mutta on ikävää havaita, että asujaimisto on muuttumassa lähinnä pikkurikolliseksi, ja osittain Karttula on saamassa piirteitä, joita tavataan slummeissa. Mutta onhan siellä vieläkin jäljellä jotakin viehättävää, mutta idylliä ei enää ole, ja viimeisetkin idyllinroippeet ovat pikavauhtia häviämässä. Kaihotaan siis ihan kaikessa rauhassa, ja nostalgoidaan ihan viimeisen päälle – ei se enää mitään auta.

Vesanto Wankkurin vanavedessä - Where we can see Uesanto, we see Wankkuri, too

Klikkaa tästä tutustuaksesi Google Street View -tutkielmaani Vesanto Wankkurin vanavedessa - Click this link to read at my Finnish Google Street View study Where we can see Uesanto, we see Wankkuri, too

Vesanto sijaitsee sekin Pohjois-Savon kaakkoiskulmalla, mutta ansaitsee toki oman sivunsa, ja on yksi niistä monista kirkonkylistä, joissa olen ainakin käynyt elämäni aikana yhden tai useamman kerran. Periaatteessa Vesanto voisi kuulua Keski-Suomeen, ja kuuluukin murteellisesti sinne. Tosin Vesannolla kuulee toisinaan myös leveää savonmurretta, mutta se saattaa johtua siitä, että Vesannolle on muuttanut asukkaita savolaisseuduilta, ja sitä on sitten sattunut paikalle samaan aikaan niiden kanssa, ja sitä sitten kuvittelee, että nytpä sitä ollaan Savossa. Heleijaa! No, kiusaa se on pienikin pieru vihamiehen häissä.