Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A
41
70700 Kuopio
Finland
Updated on the 28th Feb in 2008
Kuvassa poseeraava The Hollies niminen yhtye oli aikanaan varsin suosittu, muttei ollut kuitenkaan oma, henkilökohtainen suosikkini. Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut mitään suosikkia tai idoleita (paitsi ehkä Johnny Cash ja KraftWerk, ja niistäkin voin olla täysin toista mieltä toisinaan), ja se johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen kulkenut aina omia polkujani, ja syrjässä riemuista muiden. Muistan kuinka eräs sukulaispoikani aikanaan kävi kiivasta kirjeenvaihtoa sukulaistyttönsä kanssa, ja jokaisessa niistä kysyi tältä, mikä oli tänään hänen suosikkinsa. Pois kaikki tällainen minusta! Onhan minulla toki syitäkin sille, ettei suosikkilistoja ole päässyt muodostumaan. Aikanaan olin mukana muutaman kerran jatkoilla, jonne lappeelainen Moving Birds -nimisen rautalankayhtyeen kitaristi ja rumpali vääntyivät tyttöystävineen erääseen pihamökkiin – ja humalassa tietenkin kuin apinat. Ei heissä minusta mitään suurta ollut – he olivat ihan tavallisia, öriseviä juoppoja. En kuullut minkäänlaisia keskusteluja yhtyeen linjasta, tai sen tulevaisuudesta – kunhan soittelivat Karhunlinnassa mitä soittelivat. Yhtyeen soolokitaristilla ei ollut juurikaan nuottikorvaa, ja siksi hän olikin opetellut ulkoa biisit – ja käyhän se tietenkin niinkin. Itse asiassa kuka tahansa voi oppia soittamaan tällä tavoin jotakin instrumenttia, mutta että joku vielä soitosta jotakin maksaisikin – siihen tarvitaan jo paljon piimää ja ruisleipää. Tästä syystä tälle lappeelaisyhtyeelle tulikin ongelmia kun piti keksiä jotakin uutta, ja improvisoida, ja siihenhän se useimmilla bändeillä se ura sitten jääkin. Niinkuin Freukkaritkin sanovat eräässä biisissään: On levymme hyvin tuotettu – ei niis oo ideaa. Ne alkaa melkein haukottaa kun kuuluu side aa. Mutta mitä Moving Birdseihin tulee, emmaa oi emmaa, sää puujalkaa tammaa -soi hyvin. 60-luvusta ei jäänyt minulle paljoa muuta mieleen kuin omakohtaiset nuoren Wertherin kärsimykset, ja muistan kuinka aina joku toinen otti Riisenini. Jajatelkaa nyt: nuoria tyttöjä joka paikassa, ja ihan pilvin pimein - ihan nussittavaksi asti - mutta kun sitä piti pohtia syitä sun seurauksia. Siis tällaista 60-luvun paskaa se elämä oli, ja se oli myös kuluneita teryleenihousuja ja Brylkreemiä, joka tyyli kuului olevan tyttöjen mieleen. Eipäs vaan ollutkaan – sillä vaikka minä kuinka lankkasin sillä tukkaani, tytöt pysyttelivät visusti loitolla, ja eivät tulleet kerallani kutsuvaan pensaikkoon. Näin siis mainosmaailman valheellisuus paljastui minullekin - kuten windowskin aina lopulta paljastaa kasvonsa, kaikessa raadollisuudessaan. The Hollies -yhtyeen monipolvisesta tuotannostaan jäi mieleeni Stop Stop Stop -niminen biisi, ja siinä käytetty hauska ja taitava kitarointi. En ymmärtänyt laulun sanoja, tai sitä, miksi laulu ylipäätään oli tehty. Siihen aikaan sanoille ei pantu niin paljon painoa, koska vain aniharvat osasivat todellakin esimerkiksi englantia niin hyvin, että ymmärsivät mitä lauluissa sanottiin. Joku saattoi sanoa, että englanninkieliset sanat olivat hävyttömiä, mutta mitäpä siihenkään muuta kuin myöntelemään, sillä mistäpä sitä silloiset metsäsuomalaiset olisivat oppineet katujen slangia. Todellista kielitaitoa oli siis vain aniharvoilla, ja minulla tuskin nimeksikään. Muistan kuinka Rauhan maatilalla muuan Taipalsaarelta kotoisin ollut maatalousharjoittelija Mike jollotteli The Beatles -yhtyeen All My Loving – biisiä omalla lehmävainaan nuotillaan: Oolmäi lävsjöö, äivill sönttö juu, ja menihän se tietenkin jotenkuten niinkin. Kukaan ei korjannut esimerkiksi Miken ääntämystä, tai huomauttanut väärästä aksentista. Ilmeisesti, jos olen oikein käsittänyt, Stop Stop Stop -laulussa kerrotaan miehestä, joka tulee joka viikko tanssipaikalle, ja sinne tulee myös naikkonen, joka intoutuu tansimaan niin ettei miestä pitele lopulta mikään, ja tämä käy suoraan käsiksi naiseen. Tämä voi olla hyvinkin tosipohjainen kertomus. Tietääkseni sattui kerran syrjäisessä Rautavaaran kunnassa, että sikäläiseen ravintolaan saapui oikea strip-tease -tanssija, jota paikkakunnan kalvaat ja hielle ynnä pihkalle haisevat, matalaotsaiset uroot saapuivat joukolla katsomaan, ja läähätämään lavan reunalle. Tyttö tanssi niin kiihottavasti, että muuan liikaa innostunut paikallinen metsäläinen kävi tyttöön oikein käsiksi, ja koetti minkä taisi yhtyä hänen kanssaan, ja tämän seuraamuksena mies jouduttiin poistamaan ravitsemustiloista – että kyllä tällä laululla on ihan oikea tosipohja – kaikesta huolimatta. Laulussahan mies innostuu niin erään tytön tanssista, että joutuu lopulta heitetyksi ulos, kun käy tyttöön käsiksi innoissaan ja hökötyksissään. Voi olla, että tämä minun esitykseni muistuttaa etäisesti The Hollies -yhtyeen tekelettä, mutta suhde on vain viitteellinen, ja enhän minä heidän leipäänsä ole viemässä, vaikka yhtyeestä onkin kuulemma olemassa tuore versio, jossa tietenkin miehitys on vaihtunut. Eihän kulahtaneita ukkoja kukaan viitsisi katsella. Melodiahan ei voi olla juurikaan tämän yksinkertaisempi, sillä yksinkertaiset miehet tekevät yksinkertaista musiikkia. Niin yksinkertaista se on.
A player: Timo Kinnunen
with my owns
(someone just puts his owns)
800 MHz Duron, HP a6210.sc, Kubuntu 6.10, X-Fi Xtreme Audio, SB Audicy Player, TiMidity++, CoolEdit Pro 2.0, and Audacity