Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland

Klikkaa tästä palataksesi Timon Serverimaailma kotisivun etusivulle - Click this link to return back to the main page of Timos' Serverimaailma homepage

Klikkaa tästä siirtyäksesi Timon muiden projektien sivulle (Serverimaailma palvelimella) - Click this link to jump to the page of Timos' other projects (Serverimaailma sever)

Tarmo-poika pelon kourissa - Tarmo and The Fear

Tein tämän piirroksen aikana, jolloin harrastin kaikenlaista piirrustelua väriliitujen kanssa. Näitä väriliituja ei saa enää kaupasta, eikä minulla one enää alkuperäistä piirrostakaan missään, sillä elämä on ne vienyt – tai terävänenäinen mies, kuten Aino Kassisen jutuissa. Sattumoisin hankin noihin aikoihin videokameran, ja kuvailin sillä tekemiäni piiroksia, ja sieltähän se löytyi tämä Tarmonkin kuva. Tietenkiin – jos sitä olisi asuskellut koko elämänsä samassa taajamassa, ja käytössä olisi ollut runsaasti ullakkotilaa, olisivat kaikki roinatkin voineet säästyä paremmin, ja ullakot olisivat voineet kaikessa rauhassa täyttyä kaikenlaisesta sälästä (ynnä hirttäytyneistä), mutta minullapa ei ole koskaan ollut ullakkoa, tai kellaria, ja niinpä suurin osa tavaroistani on karissut matkan varrelle. Eipä ole vanhoja valokuvia, tai paksuja albumeita, joiden sisältöä voisi pakkosyöttää vieraille, koska terävänenäinen mies on nekin kaikki vienyt. Toisaalta minun ei kannata kiikuttaa perimiäni kamoja Antiikkia-Antiikkia -ohjelmaan, koska minulla ei ole mitään sillä tavoin arvokasta. Siis - niin tai näin - täten sanoakseni. Tässä piirroksessaolen kuvannut erästä Rauhan potilasta, jonka etunimi oli Tarmo, ja joka oli niitä varhaisia B-rapun poikien edeltäjiä – mahdollisesti transsu. Kun Rauhan sairaala lakkautettiin, Tarmo teki pian itsemurhan, koska oli viettänyt melkein koko elämänsä suljetun laitoksen turvissa, eikä kestänyt avohoidon todellisuutta. Kukapa olisikaan kestänyt, sanoisin, ja sanonkin. Tavallaan lakkautuspäätöksen tehneet poliitikot ovat kaikki murhamiehiä, ja ne eivät eroa mitenkään vankiloihin suljetuista varsinaisista murhamiehistä, mutta eivät ne mitään tunnontuskia tekemistään päätöksistä tunne, vaan kokevat toimineensa järkevästi ja oikein. Heitä palkitaan vuosittain yhä uusin prenikoin, ja röyhkeimmät heistä alkavat lopulta muistuttaa joulukuusta. Kun he lopulta kuolevat, he eivät näe kiirastulessa elettyä elämäänsä, ja ymmärrä viimein kaikkia pahoja tekojaan, ja kukaan ei heitä vaadi niistä tilille. Tarmokaan ei saa oikeutta. He pääsevät kuin koira veräjästä. Tietääkseni kukaan ei ole kuitenkaan ihan tarkkaan tutkinut sitä, miten laitostuneen ihmisen käy, kun turvallista laitosympäristöä ei enää ole, kun tämä on elänyt sellaisessa vuosikymmenien ajan. Kuvassa Tarmo kokee pelkoa, mikä on ehkä hyvinkin samanlaista kuin mitä hän koki avohoidon ihanuudessa. Hänhän olisi hyvinkin voinut olla meidän aikamme marsilainen, tai joku noista kadunkulmien iänikuisista saarnamiehistä? Kuvan syntyhetkellä Rauhan sairaalaa, ja sen tulevaisuutta, ei vielä näyttänyt uhkaavan mikään, ja se oli vakaa kuin Suomen rautatielaitos. Sairaala lepäsi kuin teräkseen valettuna Saimaan rannalla, ja kukaan ei olisi vielä uskonut, että venäläiset sun muut koijanterit vielä ostaisivat sen pilkkahintaan.

Eläessään Tarmokin teki kaikenlaista, kuten tanssi Helsingissä pistoa, josta ylläoleva kuvakin kertoo. Aika poika tämä meidän Tarmo! Mutta hänelläkään ei olisi nykysuomessa minkäänlaista tulevaisuutta muutoikaan – vaikka mielisairaala ei oltaisikaan lakkautettu. Suomea ollaan pikavauhtia ulkoistamassa, ja myymässä, ja aiempien suurmiesten keräämät kruununjalokivet ovat muuttumassa rihkamaksi Kuka tietää, kuka olisi kulloinkin ollut hallinnoimassa mielisairaaloita. Kenties ne olisi muutettu elämyskeskuksiksi, jossa ihmiset olisivat maksaneet tullakseen puetuisi pakkopaitaan. Meillä ei ole kohta enää juuri muuta kuin näitä pelokkaita Tarmoja, piileksimässä milloin missäkin pensaikossa, sillä he tietävät kuoleman tulleen lähelle, ja että suomalaiset tanssivat juuri nyt heimotanssiaan omassa Wounded Kneessään, ja pian tulee ratsuväki, ja me olemme historiaa. Miksei Tarmokin siis pelkäisi?