Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
On the 29th March in 2024
Palataanpas takaisin Image World -projektiin, eli kadonneiden sivujen ja kuvien problematiikkaan. Sivun koodauksessa oli virheitä jotka olen tässä korjannut. Tuskinpa allaolevassa kuvassa pällistelevä Ruutana Nyhtänköljä olisi kelvannut lapsuuden sankariksi, koska koko sodanjälkeinen Suomi oli sellaisia suorastaan pullollaan: ankara aika oli vaatinut ankaran veronsa, ja toisaalta: hulluja ei ole koskaan tarvinnut kyntää tai kylvää. Ja koska, sivunmennen sanottuna: oliot ovat värittömiä, niin siksi allaolevassa, itse piirtämässäni kuvassa, on malliksi yksi noista kaikkein tyyypillisimmistä lapsuuden lukemattomista Ruutana Nyhtänköljä - hahmoista, jotka ikimuistoisella tavalla tuovat taas lasareetin kadotetut tunnelmat niin elävinä mieleeni ... ja vaikka ette sitä uskokaan, niin ainakin yksi professoritasoinen mies on saanut korkeaa palkkaa siitä, että on sanonut tuon oliot ovat värittömiä -fraasinsa, sekä ihmetellyt palkkansa edestä onko ollenkaan olemassa. Tai että näkeekö tässä nyt punaisen läikän, vaiko ei. Mutta sekin on taas kokonaan toinen juttu, kuten Matti Viirrevuo sanoisi, ja sitten kaikki hukkuisi saksofonin hornamaiseen nauruun, tupakkien kiiluessa pimeässä kuin Hauta-Heikin mummon silmät.
Vieläkin vanhempaa kuin ennenvanhaan nulikat lukivat ahkerasti Viidakkoa, Tex Willeriä, ja muita samankaltaisia sarjakuvalehtia - Pecos Billiä suinkaan unohtamatta, ja hänen hevostaan Myrskytuulta, ja YIPPEEE-OOH -huutoaan, ja viuhuvaa lassoaan. Lisätietoa kaverista saat mm. allaolevasta linkistä:
Pecos Bill - Sarjakuvan italo-western
Nämä olivat etupäässä italialaista alkuperää, ja tavallaan myöhempien italowesternien edeltäjiä sarjakuvamaailmassa. Viidakko - lehdessä esiintynyt Akim oli puolestaan italialainen vastine Tarzanille, joka myös tuli mukaan sarjakuvamaailmaan omana itsenään. Nämä sarjakuvat eivät siis olleet amerikkalaista alkuperää, ja siksi hahmot ovat siellä käytännöllisesti katsottuna tuntemattomia, ja siksi jenkit tuskin tajuavatkaan lauluni Alla Tarzans and Akims -komiikkaa. Nykyäänkin monet näistä sarjakuvien sankarihamoista voi löytää netistä.
Klikkaa hiirellä allaolevia kuvia siirtyäksesi alasivulle, ja asettamalla hiiren kohdistimen kuvan päälle voit nähdä ko. -sivun URL -osoitteen - Click an image just below with your mouse to get more info, and with mouseover you can see the URL address of that page:
Tex Willer ja Akim näyttäisivät olevan sankareita joilla on monia eri nimiä eri maissa, vaikka kyse on tavallaan yhdestä ja samasta hepusta koko ajan – Akimin kohdalla kyse on brittiläisen konsulin pojasta, joka on tavallaan eksynyt viidakkoon, ja elää siellä Tarzanin tapaan gorillakaverinsa kanssa (Tarzanillehan apinakaverit olivat suurpiirteisesti vain isoja apinoita, mikä saattaa johtua Burroughsin oopiumihumalasta, ja sen aiheuttamasta muistinmenetyksestä: apina kuin apina, vaikka sitten isokin).
Kapteeni Miki oli orpopoika, joka liittyi rangerseihin varsin nuorena, eli ollessaan vasta noin kuudentoista. Teit' isäin astumaa, näet. Taustalla on selvästi havaittavissa idea siitä, että sitä on mentävä jo nuorena kuolemaan joukkosi eessä. Muun iisain ooli sootamies - tyyliin. Mikin puolijulkisen salarakkauden kohde oli everstin tytär Susy, ja ainakin italialaisen sarjakuvaversion mukaan kihlapariskunnan ensikohtaaminen oli varsin tulinen - oikein Mamma Mia -tyyliin. Toisaalta: eihän Miki ollut siihen mennessä juurikaan naisia nähnyt, joten tavaran ei tarvinnutkaan olla niin kuranttia. Lehtorin luiseva Sallykin olisi kelvannut, ja kanasta lähtien kaikki kaksijalkaiset. Parin suhde oli ambivalenttinen, koska kotona Susy tahtoi höykyttää Mikiä, ja toisaalta kun jokin seikkailu oli meneillään, oli Susy se, joka heikkona pelastettavana itkeskeli kohtaloaan, ja odotteli sankariaan saapuvaksi.
Windy ja Salasso naureskelivat Mikin innokkaille lemmentouhuille. Kerrankin kun tilanne äityi liiankin äiteläksi, Windy sanoi Salassolle: ...Tule, mennään pois itkemään, Salasso!. Windy ja Salasso olivat Kapteeni Mikin apureita, vaikka juuri Windy oli kouluttanut Mikin mm. käyttämään aseita, ja opettanut tälle monia erätaitojakin. Kapteeni Mikistä keskustellaan netissä paljonkin, ja erityisen vilkasta tämä on Itä-Euroopan puolella, jossa hänet tunnetaan nimellä Kapetana Mikija, ja esimerkiksi Salasso nimellä Dr. Salasa. Ruotsissa hänen nimensä on Kaptein Miki , mutta hänet tunnetaan myös nimellä Captain Miki. Vasta aivan viime vuosina Suomessakin on alettu ymmärtää näiden sarjakuvahahmojen olevan osa länsimaista identiteettiä, ja länsimaista tajuntaa, jotka mielen elementteinä ovat aivan yhtä tosia kuin kivet ja kannot. Sarjakuvissa on selitetty kansankielellä erilaisia roolimalleja, ja annetaan käyttäymismalleja eri tilanteisiin, joita sitten noudatetaankin. Kun seuraavan kerran poltatte päreenne mopolijalle, joka vinguttaa mopoaan täysillä, koettakaa ajatella, että Kapteeni Miki, tai jokin muu sankari se siinä mennä päristelee. Simpanssilaumassakin omaa asemaa koetetaan kohentaa mekastamalla, ja katkomalla oksia, ja pelottelemalla muita. Jos saadaan naaraat ja poikaset kipuamaan puihin turvaan, ollaan tyytyväisiä. Me ihmiset emme ole yhtään sen kummempia kuin isot ihmisapinat. Voisi sanoa, että koiratkin ovat meitä paljon fiksumpia, mutta se kai johtuu siitä, etteivät ne voi valehdella. Jos ne pelkäävät, on niissä pelon haju, ja jos ne ovat itsevarmoja, testosteroni haisee niistä pitkien matkojen päähän. Ihmisellä on senverran heikommat aistit, että toisten hämääminen onnistuu helpommin, ja siksi me olemmekin vain pullistelevia ja valehtelevia apinoita, emme sen kummempia. Mutta asiaan. Mainitun Susyn näet allaolevassa kuvassa - juuri tuollainen lettipäinen ja kipakka, pisamanenäinen lännen ikoni.
Juuri nämä kaikki Akimit sun muut Tex Willerit olivat noita lapsuuteni sankareita - eikä sellaiseksi kelvannut suinkaan joku kahden ilmeen Gagarin, ihmettelemässä lähiavaruudessa Suomen lanteiden keinuntaa, ja kuuntelemassa kovin korvin aina vaan kovenevaa, ja yltyvää maailman lasten nälkähuutoa alhaalta maasta. Ei nähnyt siellä kuulemma Jumalaa. Vaikka Suomi on juuri käynyt ankaran sodan Neuvostiliiton kanssa, eivät sieltä hengissä selvinneet oikein kelvanneet sankareiksi, vaikka juuri he sellaisia olivatkin. Tuntui siltä, että käyty sota haluttiin mitä pikimmin lakaista maton alle, niin sanoakseni - ja sanonkin. Amerikkalaisista ei tiedetty juuri muuta kuin nuo lännen legendat, jossa joku ratsaasti pitkin preeriaa huutaen yippee-ooh, ja tätä taustaa vasten joku juoksuhaudassa kuraisena makaava suomalainen nuorimies tuntui lähinnä perin onnettomalta tapaukselta. Jos tämä vielä menetti hermonsa, ja pakeni rintamalta silmät suitsinrenkaina, menetti hän täysin kaiken sankaruutensa, sillä kuollahan hänen olisi kuulunut, ja naisista tulla kauniita. Mutta kerrottakoon tässä loppukevennykseksi pieni anekdootti eräästä ujosta miehestä, joka kerran ilmaantui istumaan Kortepohjan kerhohuoneen seinustalla sijaitsevalle rahille, kuuntelemaan sisäpiiriläisten harrastelijamuusikoiden soitantaa - osallistumatta siihen kuitenkaan itse ahdistukseltaan. Ujo mies antoi kuitenkin yhdelle muusikoista runonsa, ja se julkaistiinkin paikallisessa opiskelijalehdessä, jota muusikko toimitti muiden kiireidensä ohella. Myöhemmin tuo lehdessä julkaistu runo tuli muidenkin tuntemaksi lauluna Lapsuuden sankarille.
Timo Kinnunen
with his electric guitar, and
computer programs
Mac-mini, GARAGEBAND, Amadeus Pro, and Audacity