Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Aikanaan paljonkin käytetty mikrokasettinauhuri oli pieni, ja lähinnä toimistosaneluun suunniteltu laite, jota ei pitäisi käyttää ainakaan musiikin nauhoittamiseen, koska äänenlaatu on siihen nimenomaiseen tarkoitukseen sangen kehno. Nykyisin myydään enimmäkseen flash – muistilla varustettuja sanelulaitteita, joiden äänenlaatu on jo paljon parempi, mutta koska sijoittamalla hieman lisää rahaa saa hankituksi ihan oikean, flash -muistilla varustetun nauhurin, jossa on kunnon mikrofonit, ja paljon muitakin ominaisuuksia. Minulle nämä kaikki tämäntapaiset laitteet ovat aivan liian kallita, koska olen erittäin köyhä, ja olen siitä ylpeä. Tietetenkin näitä alkuaikojenkin laitteita voi musiikin tekemiseen käyttää, sillä varsinkin äänilevyteollisuuden alkuaikojen savikiekkotuotteiden uudelleenversiointeihin ne sopivat mainiosti. Muistan kun aikanaan yritin myydä silloin modernia sanelukonetta Leningradissa Nevski Prospektilla venäläisille alan jobbareille, ja nämä tiedustelivat heti, voiko laitteella soittaa musiikkia. No, voihan sillä, sanoin niille, mutta sanoin myös, ettei oikeastaan voikaan - ja niin meni taas hyvä kauppa sivu suun. Olisi kerrankin voinut kusettaa alan ammattilaisia. Nehän antoivat maksuksi tavaroista rahaa, joka oli jo vanhentunutta, ja epäkäypää valuuttaa, ja venäläiset kutsuivatkin sitä pumakaksi. Nykyvenäläiset äkkirikkaat voivat jo ostaa mitä tahansa, ja käteistä heillä on enemmän kuin konsanaan perussuomalaisilla, joten voi sanoa, että anorakki – ja farkkukauppa suomalaisten kanssa on heidän osaltaan föörbii förever. No niin, taas lipesin itse aiheesta, mikä se nyt sitten taas olikaan. Eräässä mielessä tässä tarjoamani äänitteet ovat moniäänityksiä, eli ensin olen tallentanut sanelukoneella jonkun esityksen, ja sitten laittanut nauhurin toistamaan äänitettä, ja äänittänyt toisella nauhurilla sitä, sekä uutta lauluosuutta livenä päälle. Ne on tallennettu kahdella otolla suoraan purkkiin. Toinen nauhurista oli AIWA TP-MI05, ja toinen taas Sanyo TRC-500M. Olen enkoodannut kaikki tällä sivulla ladattavissa olevat audioleikkeet 48 kbps MP3 -formaattiin linuxissa.
Monumentti on P. Mustapään, eli Martti Haavion riimittelemä runo, joka kertoo niistä unohdetuista, joista jää vain vähäinen kumpu hautuumaiden takanurkkaan, vaikka he ovatkin niitä todellisiä väkeviä miehiä, ja toimeliaita naisia, jotka pitävät todellisuudessa kaikkia yhteiskuntia pystyssä. Mikään nykyaikainen yhteiskunta ei säilyisi pitkään jollei olisi rekkamiehiä ja voimaloiden lämmittäjiä, sun muita, jotka pyörittävät niitä koneistoja, joiden ansiosta kraanasta tulee raikasta vettä, ja joiden ansiosta voimme ajella päällystettyjä maanteitä, tai lentää ulkomaille, tai syödä ravintoloissa. Nörtit nääntyisvät ilman heitä pian nälkään. En minä heitä tässä mitenkään ylistä, sillä he ovat raakoja ja sivistymättömiä miehiä ja naisia, jotka näyttävät vaikka nimismiehille persettään - mutta totean vain sen, että ilman heitä mikään ei toimisi, ja kaikki jäisi järjestymättä.
Tämä otos on syntynyt sillä tavoin lennossa, että tässä pari kesää sitten televisiosta tuli uusintana Ugrilampaat -niminen sarja, tai ainakin osia siitä. Kun ne esittivät viimeistä osaa mainitusta sarjasta, olin minä, tietenkin, valmiina kytiksessä sanelukoneineni vanhan putkitelevision vieressä, ja nauhoitin tunnusbiisiä ja lauloin samalla omaa ”ääntäni” esitykseen mukaan. Ja tässä on sitten tulos. Vassakuu niin man mahdottomasti, vaikka mitä siitä ihmisetkin sanoisivat – saati sitten Ugrilampaiden mainiot esittäjät.
Download and listen to my 48 kbps MP3 file
Tämä biisi perustuu kansansävelmään, ja sen esitti aikoinaan Finntrio – niminen folkkiyhtye, mutta silloin sen nimenä oli Tatuoitu nainen, kuten asiaan kuuluu. Minäkin ajattelin laittaa korteni kekoon, koska kyseessä on Trad. Kansansävelmä, ja runoilin version, joka muistuttaa onomatopoieettisesti (onomatopoiesis) esikuvaansa, jonka rustaili taattuun tapaaansa Pertsa Reponen, mutta jossa silti kerrotaan ihan eri asioista. Omin käsin tekemäni lauluversio on tarjolla myös hieman paremmalla tallennusreloluutiolla tallennettuna MP3 -muodossa, esimerkiksi Image World -palvelimella, jonne pääset kätevimmin klikkaamalla tästä. No niin, näinkin voi nimittäin tehdä, jos niin haluaa. Kun näitä kuuntelee, kannattaa pitää aina mielessä, että on aina olemassa myös se pöytänsä takana istuva, arka konttoristi, joka ei koskaan oikein osannut käyttää sanelulaitteitaan hyväkseen esimerkiksi musiikillisesti (tai muutoinkaan), vaan tyytyyi pelkkään sanellun toistoon ja Metropolitaniin. Ainoaksi arkipäivää ryydittäväksi musiikiksi jäi vain pomon nariseva ukonääni, ja emotionaalisesta puolesta jäi vastaamaan hytkyminen tämän kanssa tuolloin tällöin takahuoneen vaatekomeron takana olevalla futonipatjalla. Kun sihteerikkö sitten lihoi, suomalaisten naisten tapaan, ja ei enää mahtunut edes vaatekoeron taa, ja haisi vahvasti hieltä ja moskovanöiltä, sekä virtsalta, menetti pomo seksuaalisen mielenkiintonsa, ja siirsi naikkosen takavarastoon, ja palkkasi uuden, verevämmän tilalle.
Download and listen to my 48 kbps MP3 file
Kerran tässä yhtenä kesänä muutamana lueskelin Kanteletarta, ja hokasin sieltä mielestäni mainion runon, jossa ylistettiin moniavioisuuden auvoa. Siis täällä kotosuomessa. Tässä tarjoan erästä nauhoittamaani versiota, jossa olen käyttänyt kahta sanelukonetta (AIWA ja Sanyo), ja tuloksena oli ihana, purkkimainen saundi, mutta jossa ainakin sanat erottuvat selvästi – toivoakseni ainakin. Eräs MP3 -versio laulusta on tarjolla esimerkiksi SoundLift -palvelimella, jonne pääset kätevimmin klikkaamalla tästä. Onnea vain matkaan, vaikka kysessä siis onkin hieman erilainen sovitus.
Download and listen to my 48 kbps MP3 file
Muistan vielä kuuskytkuus, kun kuulin ensimmäistä kertaa laulun Tuutilan Tommi (Tom Dooley), jonka sanoista en ymmärtänyt yhtään mitään. Varmaankin siinä kerrottiin jostakin murhamiehestä (ei nyt Murha-Matista suorastaan), joka katseli kun hirttopuuta pystytettiin vankilan pihalle, mutta kesti vielä useita vuosia, kun näin ensimmäisen vangin ilmielävänä - tosin en sitä tiennyt – siis että kyseessä oli vanki. Sittemmin jotkut ovat laulun suomentaneetkin, mutta mitään lisäselvyyttä murhamysteeriin ne eivät ole tuoneet. Olen minä toki nähnyt murhamiehiä koko elämäni ajan, mutta monet heistä eivät olleet vielä ehtineet murhata ketään, kun heihin tutustuin, ja paljon on niitäkin, jotka vain silkkaa hyvää onneaan ovat välttyneet murhatöiltä. Eräskin, joka kalautti isänsä kuoliaaksi, oli nuorempana sellainen nössö, ettei siitä olisi uskonut minkäänlaisten voimatöiden tekijäksi, vaikka ei silti, tappoihan eräs imatralainen opettajapariskunnan poika nuoren tytön, kun satoi ja vitutti. Sekin saa varmasti vankilaan joulupaketin, ja vankilan pukki hymistelee sille, kuinka kilttiä sitä on taas oltu tänäkin vuonna.
Download and listen to my 48 kbps MP3 file
Aikanaan vanhaksipiiaksi joutuminen oli naiselle kova kohtalo, ja jollei nainen ollut perinyt kotoaan kohtalaista omaisuutta, hän oli käytännöllisesti puilla paljailla, ja hänelle ilkuttiin yleisesti. Ennenvanhaan omaisuutta ei jaettu tasan lasten kesken, vaan yleensä vanhin poika sai kaiken, ja muut korkeintaan jonkun särkyneen posliinimukin, tai koinsyömän ryijyn. Tytöillä ei ollut juuri muuta konstia kun hankkia rikas sulhanen, ja vain siten hän saattoi säilyttää elintasonsa, ellei sitten jäänyt ruokapalkalla työskenteleväksi tädiksi veljensä taloon. Ehkäpä juuri tästä syystä kaikki ihailivat vereviä naisenpullukoita, jotka lykkäsivät lapsen toisensa perään, jotta talo saisi runsaasti halpaa ja raakaa työvoimaa. Vanhatpiiat ansaitsevat kuitenkin laulunsa, ja tässä se sitten on.
Download and listen to my 48 kbps MP3 file
Kalottikupolit ovat olleet vuosikymmenien ajan omilla sotapoluillaan, ja siksi onkin tarpeellista muistuttaa heille leiriajoista, jotka he näyttävät unohtaneen. Siis nämä muurin edessä nyökkijät, ja mahdollisesti myös ikkunoista kurkistelijat, jotka ovat jääneet pimentoon. Ja vaikka näin sanonkin, niin minusta palestiinat saisivat painua judejen kanssa niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, sillä eivät hekään sen jalompia ole olleet näin moraalisessa ja yleisessä katsannossa. Israel on varmastikin tänä päivänä kaikkein rasistisin maa lähellä meitä, ja eräänä merkkinä siitä ovat teräsbetoniset suoja-aidat, joilla he eristävät itsensä muusta maailmasta. Kaikkein pahinta on se, että johtava sotilasmahti USA antaa heidän huseerata miten tahtovat. Milloin he pommittavat yhdessä USA:n kanssa jotakuta ydinlaitosta Syyriassa, tai Iranissa, ja milloin tekevät kostoiskunsa näennäisesti yksin - miten nyt kulloinkin sattuu, ja onhan Israelilla myös ydinase – joskin tulee hakematta mieleen se, että jos he räjäyttäisivät useiden megatonnien ydinlatauksen rajojensa välittömässä läheisyydessä, he häviäisivät ainakin sen sodan itsekin, koska kotimaassa ei voisi enää asua, ja nyökytellä muurien liepeillä, ja kaikki pyhät paikat olisivat käyttökieltoon asetettuja. Ydinase lienee tarkoitettu kaukaisempia kohteita varten, ja ne ovat osa USA:n globalisaatiota, niin sanoakseni.
Download and listen to my 48 kbps MP3 file
Koska vaihdoin palveluntarjoajaa, menetin samalla kotisivuni, jossa oli paljon mukavaa materiaalia. Olenkin siirtänyt 48 kbps MP3 -tiedostot tälle sivulle, joskin se oli varsin mittava manööveri. Olen oppinut vuosien varrella sen, ettei mikään ole ikuista, mutta hyvällä onnella voi saada aikaan jotakin, joka kestää ainakin senverran, että joku ehtii saada siitä kimmokkeen edetä vieläkin pidemmälle. Seuraavat biisit eivät ole mitenkään erikoisia, mutta edustavat hyvin sitä mihin omillatekemillä voidaan yltää. Voitte olla niistä mitä mieltä tahansa, ja niihän teidän kuuluukin olla. Sallin teidän olevan kaltaisianne, omapäisiä jukopäitä, jotka sortuvat lopulta omaan näppäryyteensä, koska siten Siperia opettaa, ja vain siten tullaan sallivammaksi.
Mamman lellipoika on Alfred Tannerin sanoittama laulu – sävellyksen tekijä lienee tuo tunnettu herra Trad. Muistan kun lueskelin koulupoikana mainitun herran tuotantoa koskevaa teosta Kuolemattomat kupletit, ja kuinka hieman kaappijuoppo naapurin setä väheksyi kuplettilaulajia maatilan yhteissaunassa. Ei niihin kuulemma kiinnitetty sen suurempaa huomiota, jos nyt sattuivatkin esiintymään jossakin. Voihan se olla niinkin. Tuosta yhteissaunasta tulee muuten mieleeni Juha Vainion laulu Yleisessä saunassa, jossa tämä kertoo kuulleensa kaiken mahdollisen mm. naisia koskevan asiatiedon juuri siellä. Ehkä se johtui siitä, että yleiseen saunaan saattoi tulla kuka tahansa ja mistä tahansa. Maatilan yhteissaunaan ei voinut tulla muita kuin maatilan omaa väkeä. Ehkäpä juuri tästä johtuen minä en Vainion kuvaamia naistarinoita kuullut koskaan omassa yhteissaunassani, koska kaikki ne, jotka siellä kävivät, kävivät pelkästään saunassa pesulla ja löylyssä, eikä mitään sen kummempaa. En oppinut siis siellä mitään merkittävää. Tosin kävin kerran myöhemmin, murrosikäisenä, tihrustelemassa saunan ikkunasta naisten vuorolla sisään, mutta en nähnyt juuri mitään kun ikkunat olivat niin huurussa. Jäin siis vaille tätäkin saunan sivistävää vaikutusta, vaikka onhan noita tullut nähtyä myöhemmin liikaakin, noita alastomia naisia nimittäin.
Pierulan Armas on ihan todellinen, historiallinen henkilö Lappeenrannan lähellä sijaitsevasta kylästä. Tutustuin häneen aikanaan sululaisuussuhteen kautta, ja kuuntelin hänen kertomustaan ylioppilasjuhlissani silloisen asuntomme keittiössä. Mies kertoi minulle nähneensä uhvon Karhusjärven päällä. Ajatteli kai, että minulle asian voisi kertoa, koska minustakin tulisi lähivuosina oppinut mies, eikä samanlainen möllisköntti, joita hän tunsi omassa kotikylässään. Ehkäpä hän tahtoi tällä tavoin nimensä säilyvän jälkipolvillekin, ja säilyyhän se – tavallaan – näiden juttujen kautta. En osaa sanoa, näkikö hän todella ulkoavaruudesta tulleen aluksen, vai oliko kyseessä kenties kuu, mutta eihän sillä nyt ole mitään väliä, sillä itse tarina on hyvä, ja sen kruunaa tuo karjalanmurteeseen kuuluva tapa ääntää ”d” -kirjaimet ”t” -kirjaimina. Siinähän se vitsi juuri piileekin. Huumori toimii vähän samaan tapaan kuin kuopiolaissyntyisen Juha Grannin toimittamassa ja juontamassa kansainvälisessä ohjelmassa ufoista, joka sujui varsin mallikkaasti aina siihen saakka kunnes käsiteltiin suomalaisen vanhapiikapariskunnan ufokokemusta, jossa nämä kertoivat kotosaunan taa laskeutuneesta ufosta, ja kuinka tämä siellä kimalteli ja pörähteli eräänä talvi-iltana, ja kuinka heitä pelotti niin man perkeleesti.
Tämä laulu liittyy kiinteästi 70-lukuun, niinkuin sen itse koin. Televisiosta tulvi väärällään nuoria, vihaisia näyttelijöitä, jotka lauloivat jalat tanassa taistelulauluja, ja saivat mukaansa myös niitä, jotka ennen olisivat eläneet elämäänsä rauhaisesti, monen tuhannen kultaisen auringon kiertoessa, mutta jotka nyt tulivat yllyteyiksi mukaan valtaamaan milloin sitä milloin tätä. Mikään ei kuitenkaan oleellisesti muuttunut, ja rikkaat säilyttivät asemansa, ja jopa vahvistivat niitä. Kehittyi kokonaan uudenlainen omistava luokka, joka operoi tänä päivänä kansainvälisesti, ja muistuttaa suuresti mafiosojen veljeskuntia. Enää ei tarvita vallankumouksia, koska kaikki näyttäisi pyörivän muutoinkin jotenkuten, ja sehän meille riittääkin.
Tämä laulu sijoittuu 1900-luvun alkupuolelle, ja sitä on hoilannut esimerkiksi Tauno Palo eräässä elokuvassaan. Sakilaislaulussa puhutaan pisto -nimisestä tanssista, joka lienee ollut varsin seksististä, ja provosoivaa, ja jota on harrastettu erityisesi Sörnäisissä, eli Sörkassa. Sakilaisiksi kutsuttiin myös punikkeja, ja tällöin haluttiin halventaa heitä lähinnä haisevina työläisinä, jotka mökeltävät humalassa kaikkialla. Tietenkin on totta, että jos sivistyneistö ja sakilaiset pannaan samalle lähtöviivalle juottamalla kummallekin paljon viinaa, mökeltävät kaikki samalla tavalla, ja esimerkiksi miehet ovat hamuamassa häpeilemättä naisia, ja vonkaamassa heiltä tuffua, ja naiset taas munaavat itsensä mölyämällä ja kikattamalla äänekkäästi, ja kaikki hoilaavat yhdessä, että ilo ilman viinaa on teeskentelyä. Tässä nimenomaisessa mielessä olemme kaikki sakilaisia, niikuin kuuluukin olla.
Jambalaya on voimakkaasti maustettu ruokalaji Yhdysvaltain eteläosasta, jossa asujaimisto on varsin kirjavaa – on näet neekereitä ja meksikaaneja, sekä ranskalaistaustaisia rämeillä asuskelevia ihmisä, sekä, tietenkin, rämeintiaaneja. Ei voida unohtaa teksasilaisia punaniskoja, joiden parissa kehitty omanlaisensa humppamusiikki, ja lierikkopäiset lehmipojat ajelivat rikkaiden karjalaumoja paikasta toiseen, eli laitumilta teurastamoihin. Näissä olosuhteissa kehittyi sangen monenlaisia musiikillisia suuntautumia, kuten jazz ja blues, ja esimerkiksi zydego sekä americano. Merkillepantavaa näissä on se, että alunperin ne olivat kaikki köyhien ihmisten tapoja ilmaista itseään musiikillisesti, ja siksi ne ovat rakenteeltaan sangen yksinkertaisia, ja tavallaan helppoja oppia ja omaksua. Vaikka jazz kuulostaakin monimutkaiselta, on se tavallaan yden, yksinkertaisen teeman muuntelua ja koristelua. Jambalaya ei ole sataman tanssiva nainen, vaan ruoka, mitä ei voi liian usein tähdentää ja täsmentää, ja alleviivata. Uskokaa nyt vaan suosiolla.