Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland

Klikkaa tästä palataksesi takaisin Serverimaailma kotisivun etusivulle - Click here to return back to the front page Serverimaailma homepage

Timon audioita ja videoita muualla maailmassa

Seuraavassa joukko linkkejä joillekin netissä oleville musiikki – ja videosivuilleni. Eniten musiikkia ja videoita lienee kotisivullani timokinnnen.net. Luettelossa on myös pseudonimi Juaso Tempakka, jonka olen luonut mikseri.net -palvelimelle. Hän on kuitenkin jäänyt suosiossa paljon jälkeen Timo Kinnunen -nimisestä musiikintekijästä, mitä latauksiin tulee - vaikka kyseessä on yksi ja sama henkilö – mikä täten tässä nytten juhlallisesti paljastetaan. Näin huomattavasti vaivaa MySpace -sivuni suhteen, ja haalin sinne jossakin vaiheessa yli 3500 ”ystävää”. Jokainen käsittää, etten tosiasiassa tunne heistä kuin vain muutaman, mutta homman juju onkin siinä, että menestystä mitataan latausten määrissä. Jotkut käyttävät ohjelma-automaatteja jotka klikkaavat sivuja, ja kartuttavat näin latauten määrää, tai sitten kilautetaan kaverille joka klikkailee sivuja pari kertaa päivässä. Varmin tie menestykseen on se, että esitykset liikkuvat navan alapuolella, ja että käytetään voimasanoja. Minulla oli aikanaan tuttuja muusikoita MP3.COM -ajoilta, sekä Independent Artist Company -ajoiltani, jolloin pidin yllä soittolistoja, eli eräänlaisia nettiradioita. Etsiessäni tässä päivänä muutamana soittolistoillani olleita bändejä ja muusikoita minun oli pakko todeta, että aika monet olivat luopuneet musiikin tekemisestä. Kaltaisteni riippumattomien muusikkojen on erittäin vaikeaa kilpailla kaupallisilla palvelimilla jaettavan tunnetumman musiikin kanssa, koska ihmiset eivät eksy yksittäisille sivustoille, eivätkä hae enää uusia suuntauksia. Perus ränttätättä riittää. Ilmaisuus ei sekään ole enää tae suosiosta, ja kaupallisuus tae musiikin laadusta. Kaikki on jätetty kuuntelijoiden arvioitavaksi. IAC -palvelimen muututtua maksulliseksi minun oli pakko jättäytyä kyydistä, ja nythän se on jo lakkautettukin.

Joitakin omia nettimusiikkisivuni

Timo Kinnunen One Man Band - OurStage.com
Timo Kinnunen One Man Band - SoundClick
Timon Dual ISDN RealMedia (RM) muinaista pianomusiikkia
Timo Kinnunen - Angelfire
Timo Kinnunen - Tripod
Timo Kinnusen Serverimaailma kotisivu
Juaso Tempakan kujeet - Mikseri.net

Seuraa ylestä hulinaa

Ylläolevassa kuvassa soitan Rautavaaran Metsäkartanolla vanhaa urkuharmoonia (jota sikäläiset kutsuivat rälläkäksi). Metsäkartano taas on olemassa siksi, että valtiolla on hallussaan muutamia leirikeskuksia, jotka on naamioitu sellaisiksi, mutta tarkoitettu mahdollisesti sodan varalle majoitustiloiksi, mutta väliaikoina sinne voidaan majoittaa myös koululaismölliköitä. Paljoahan ne eivät voi siellä tehdä pahaa, sillä ympäristö on pääasiassa hakkuuaukeaa, ja on tavallaan jo valmiiksi pilattu – ja joka paikkaan on pitkä matka. Paikan taloudellinen kannattavuus on varsin kyseenalainen, mutta se saa suhteellisen runsaasti erilaisia avustuksia. Koska Rautavaaran metsät on suurelta osin hakattu, siellä ei ole paljoakaan nähtävää, mutta ainahan sitä voi kuvitella olevansa erämaassa, vaikkei olisikaan. Jos erämaa on sitä, ettei missään ole mitään, tai että tuuli ulisee kannokoissa. Ja mikä olisikaan sen autiompi kuin juuri vastahakattu hakkuaukio? Joka tapauksessa Metsäkartano on ehkä kaikkein toimivin rautavaaralaisista niin sanotuista yrityksistä. Vuosien kuluessa Rautavaaralla on harrastettu mitä kummallisimpia projekteja, joista kaikkein huvittavin oli Vapaa-ajan kunta -idea. Sen kunniaksi Kiparin rinteessä paloivat valot talvisin yötä päivää, koska se näytti niin hienolta katsottuna kirkonkylään vievältä tieltä – vaikka mäessä ei tapahtunut yhtään mitään. Valojen poltto maksoi satatuhatta silloista mummonmarkkaa. Jossakin vaiheessa paikkakunnalle puuhattiin jopa 1500 asiakkaan hotellia, ja osin kallioon louhittua satumaata - vaikka asukkaita kunnassa oli tuolloin vain parisen tuhatta, ja niistä ei olisi ollut ainakaan nissepojiksi. Rahaa paloi kun piti järjestää maailmanluokan kisoja, jonne tuli kilpailemaan etupäässä mainittuja itäblokin kansalaisia. Kunnan piti ihan pakosti maksaa perskelkkailijoiden asumiset ja matkakulut, sekä muut juoksevat menot. Jossakin vaiheessa piti myös itsekin ryypätä, ja sen homman kunnan johtomiehet osasivat ihan ilman ohjausta ja kurssituksia. Mikko Perkoila on tehnyt aiheesta mainion laulun, joka voisi aivan hyvin kuvata rautavaaralaisia pyrintöjä, mutta on saanut nimekseen Kajaanista pohjoiseen. Tämä kielii vain siitä, että hölmöily ja kohellus on varsin yleistä koko suomenmaassa. Rakennettiinhan Rautavaarallekin toki joitakin aaltopeltihalleja, joissa monet yrittäjät kävivät vain käymäseltään, koska sillä tavoin saattoi kiertää veroja, ja saada tuloja tekemättömästä työstä. Kiusaahan se on se pienempikin kiusa, ja jos mitä joku saa valtiolta narrattua, tulee siitä hyvä mieli pitkäksi aikaa. Niin että oli se vaan yksi isä jumalan persereikä lajissaan, se Rautavaara! Muistan kun aikanaan hain sieltä kansalaisopiston rehtorin virkaa, ja tulinkin valituksi melkein ainoana hakijana. Olisi pitänyt heti epäillä heti pahinta, mutta kun sitä on kollo niin sitten sitä on. Kuvittelin näet että Rautavaaran tapaiset paikat olisivat alkukantaista lumoa säteileviä paikkoja, joissa alkuperäinen elämänmuoto olisi vielä elävää, ja ihmisten suhde luontoon vielä ehyt. Suuri olikin pettymykseni kun kunta osoittautui taantumukselliseksi suvaitsemattomuuden linnakkeeksi, ja jos persut nyt ovat jostakin kotoisin, niin juuri tällaisista paikoista. Rehtoreita oli vaihtunut kunnassa melkein harva se vuosi, ja uskoakseni jokaisella heistä oli hyvät syyt lähteä muualle, jossa tosissaan haluttiin harrastaa kansansivistystä, ja kohentaa oman kunnan tavallisten asukkaiden elinmahdollisuuksia, eikä tuhlata rahoja esimerkiksi perskelkan valmistuskurssiin, jota ei edes pidetty, mutta rahat holahtivat silti sujuvasti jonnekin koiran haukunnan ulottumattomiin. Muistan kun kerran kuntaan tuli jostakin suurempi summa rahaa, ja ehdotin eräälle kunnan virkamiehelle, että nythän sitä voisi maksaa hieman velkoja, johon tämä tokaisi: Ne rahat on jo syöty! Kunnan velka kuntalaista kohti oli nimittäin aivan hirveä, ja velkojen takuiksi riitti että lainojenottaja oli kunta – eli julkinen yhteisö. Mutta minä molopää kun kuvittelin, että Rautavaara olisi jonkinlainen Impivaara! Totuus hyökyi silmille hyvin pian Rautavaaralle muuttoni jälkeen, ja tarinat pankonpäällyspojista ja pahnanpohjimmaisista alkoivat tuntua hyytävän tosilta. Se, että minulla nyt oli tuollainen viimeisten erämaiden harha johtui siitä, että työskentelin ennen muuttoani yliopistolla, jossa tapasi fiksuja ihmisiä, ja heidän kanssaan saattoi jopa keskustella. Toisaalta sielläkin harrastettiin etupäässä jaarittelua ja läyryämistä. Yliopisto oli eräänlainen suljettu, oma maailmansa, ja loppui tasan kampuksen reunaan. Minulla oli tosiaan se käsitys maailmasta, että syrjäseuduilla oltiin jotenkin lähempänä olevaista, ja totuutta sekä aitoutta. Kuvittelin, että sivilisaatiomme saisi maaseudulta jatkuvasti uutta kasvuvoimaa, ja että kaupungit olivat etääntyneet luonnosta, ja niiden ihmiset vieraantuneet oikeanlaisesta elämästä. Tosiasiassahan nimenomaan juuri kaupungeissa asuvat ihmiset ovat huolestuneita luonnon tilasta, ja kantavat huolta villielämistä. Esimerkiksi koijärveläiset eivät perustaneet Koijärvi-liikettä, vaan kaupunkien pullasuttu-vihreät, ja niin sanottu työväenliike sai alkunsa oppineista ja valveutuneista porvareista, ja lukeneiston parista. Rasvanahkaiset duunarit eivät tee vallankumouksia! Maalla sensijaan metästysseurojen puheenjohtajat järjestävät omatekoisia susijahteja, ja tuntemattomiksi jäävät miesjoukot toimivat etelän ravintoloiden riistanhankkijoina. Nimenomaan kaupungeissa ihmisillä on mahdollisuus toteuttaa omia yksilöllisiä projektejaan, kun taas maaseudun elämä on monin tavoin rajoittavaa – varsinkin jähmettyneillä rintamailla, jossa ollaan meiltä eikä meidän krannista. Kun nyt puhutaan metsäläisyydestä ja Rautavaarasta, johtuu se siellä siitä, että kaikki vähääkään järkevämmät ja luovemmat ihmiset ovat lähteneet sieltä muualle, ja jäljelle ovat jääneet pahnueiden heikoimmat yksilöt. Juuri sellainen oli tämä Rautavaara! Moraalista tai etiikasta ei siellä oltu kuultukaan, ja yleisenä kantana väärinkäytöksiin oli se, että saa tehdä ihan kaikkea - kunhan ei käryä. Ja niinhän ne tekivätkin – kunnanjohtaja etunenässä - ja pienemmät nilkit perässä. Yhteinen raha koettiin vahvasti omaksi, ja kaikkea kupattiin – jopa valtiotakin, jos vain tilaisuus tarjoutui. Paikkakunnalla vaikutti muuan kappalainen, joka esitti innolla vasemmistolaisia näkemyksiään, ja oli niin taistolaista että huimasi. Muistan kuinka tämä vaatimalla vaati minua tilaamaan vanhainkodeissa sun muissa näytettäväksi videota Mies ja hänen omatuntonsa. Kun tämä mainittu kappalainen sitten pääsi kirkkoherraksi toiseen kuntaan, oli hänellä siellä ehdottomana vaatimuksena uima-allas ja sauna. Sittemmin tämä miekkonen pyrki samaisessa kunnassa valtuustoon kepun listoilla, mikä hämmästytti minua suuresti – ja vielä suuremmaksi kävi ihmetykseni, kun hän kävi valtakunnallisella tasolla vaalikamppailuun persujen listoilla, mutta nyt jo vajoneena takaisin kappalaiseksi, koska menetti virkansa kuntainliitoksessa. Nyt persupuolueessa todisteltiin innolla kuinka miekkonen olikin ollut nuorena mukana äsämpeen nuoristotoiminnassa, ja luopunut välillä politiikasta (sinä aikana kenties, jolloin oli ollut kepulina). Nyt eräs tunnettu rautavaaralainen persu olikin äkkiä kappalaisen vanha ystävä, vaikka en tiedä hänen seurustelleen tämän kanssa, ja nyt persujen tukeva johtaja oli hänkin vanha ystävä jo nuoristotoiminnan ajoilta. Historiaa voidaan siis kirjoittaa uudelleen, ja unohtaa oikea menneisyys, jos se ei satu sopimaan uusiin kuvioihin ja kujeisiin. Rautavaaralla ei voinut luottaa kehenkään, ja sen sisäsiittoiseen maailmaan oli tavattoman työlästä edes yrittää integroitua. Näistä tällaisista paikoista on tehty joitakin hyviä näytelmiä, joita kaupunkilaiset pitävät komedioina, vaikka ne ovat tottakin todempia. Itse ainakin häpeäisin vahvasti, jos olisin kotoisin Rautavaaralta. Vuosikymmenten kuluessa sekä valtio -että metsäyhtiöt olivat kaataneet aarnimetsät kunnan alueelta, ja koko nopeasti rappeutuva tienoo oli muuttumassa villiksi lännneksi, josta esimerkkinä olkoon se, kuinka riistarosvot tappoivat kostoksi jostakin kunnan ainoan nuoren konstaapelin koiran tämän omaan tarhaan. Jos siellä olisi itselle sattunut jotakin ikävää, ja hengelle käypää, eivät poliisit muutoinkaan olisi ehtineet paikalle ihmettelemään kuin useiden tuntien kuluttua, jos silloinkaan. Tämä on hyvä muistaa kun joku ministeri väittää, että kaikkien kansalaisten turvallisuus taataan milloin missäkin uudistuksessa, vaikka kaikki havainnot viittaavat siihen, että poliisiasemia katoaa kaikkialla jonnekin, jossa ei koira perään hauku. Kerran kun Rautavaaran hotelliin tuli esiintymään strippari, kiihtyi muuan katsojista niin, että kävi käsiksi tanssijaan, ja koetti raiskata tämän esiintymislavalle. Villiä oli siis meno, ja kunnassa elettiin kuin viimeistä päivää. Jos mies oli naimisissa, ei se ollut este tavoitella muita, ja yhtyä heidän kanssaan. Ei siis ihme, että joku hakkarainen repi toista naiskansanedustajaa tukasta, tai yritti pussata väkisin jotakuta toista. Sellaisia ne nyt sitten vaan ovat. Hädin tuskin lukutaitoisia, ja sivistys liimattu päälle kuin löysä kangasäkki. Tällä sivulla oleva kuva harmoonista muistuttaa kuitenkin mieleeni opiskeluajat Jyväskylän yliopistossa, jossa soittelin päärakennuksen sivusiiven kellarissa pianolla sitä sun tätä. Siinä heti entisen kirjaston vieressä. Pianot oli tarkoitettu opettajiksi opiskelevien käyttöön, mutta eivät ne aina siellä pimputelleet. Rautavaaralla oloni aikana ei vielä ollut tietoakaan nettiyhteyksistä, ja vasta Kuopioon muutettuani sain hankituksi ensimmäisen aidon pentiumini, jonka tehot alkoivat riittää ämppäreiden tuottamiseen, mutta niiden lataaminen MP3.COM -tapaisille palvelimille kesti silti lähes ikuisuuden, ja maksoi myös rahaa. Tosin Image World ei minulta rahaa perinyt, sillä koetin tuottaa heille oppaita, vaikka työ oli sikäli turhaa, että kehitys kehittyi erittäin nopeasti, ja oppaat vanhenivat käsiin. Kokeilin myös linuxia, mutta koska en ymmärtänyt sen käyttämisestä mitään, oli siitä pakko luopua. Sain minä toki luotua sillä puhelinmodeemin kautta nettiin yhteyden, mutta koska en ymmärtänyt systeemin toimintaperiaatetta, ei hommasta mitään tullut. Tuolloin ei vielä ollut kysymys – ja vastauspalstoja, joista olisi saanut opastusta. Sitten tuli Kuopioonkin saataville kaapelilaajakaista, jonka käyttäjäksi ilmoittauduin ensimmäisten joukossa. Nyt alkoivat tiedostot kulkea, vaikka alkuaikojen laajakaistayhteydet nyt olivat mitä olivat. Nopeudet olivat paikallisella tasolla ihan hyviä, mutta ulkomailla oli tosi hidasta. Nykyään ei ole juurikaan valittamista vauhdin suhteen, mutta ilmaiset palvelimet, jotka ottivat ennen vastaan musiikkia, ovat vähitellen hävinneet kuvioista, tai muuttuneet kaupallisiksi. Onhan niitä toki vielä joitakin jäljellä, mutta paljon enemmän iloa on hyvälaatuisesta, maksullisesta palvelimesta, ja omasta kotisivusta siellä, vaikka se nyt maksaakin halvan tietokonekortin verran rahaa. Se ei ole kuitenkaan mielestäni paljon. Vielä kuluu aikaa ennekuin kaavitaan levytilan puolesta tynnörinpohjia, ja niinpä olenkin voinut asettaa tarjolle myös lyhyitä videoita. Olen myös siirtynyt käyttämään etupäässä linuxia, joka on vaatinut huomattavassa määrin perehtymistä, mutta netissä sen etuna on ennenkaikkea se, ettei systeemiin pesiydy kaikenmaailman tuholaisia. Windows-asennusten tehollinen käyttöaika on lyhentymistään lyhentynyt, ja eipä kulu aikaakaan kun systeemi on taas nurin. Linuxilla maailmalla sijaitsevat palvelimet on helppo päivittää, ja homma on kutakuinkin turvallista. Toivon teidän viihtyvän musiikkini ja videoideni parissa.