Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A
41
70700 Kuopio
Finland
Updated on the 9th Dec in 2006
Vaikka oliot olisivatkin, sivunmennen sanottuna, täysin värittömiä, niin entä sitten? Ja jospa, sivunmennen sanottuna, näkisit yllä erään C.S. Peircen kirjoittamista ja lähettämistä kirjeistä, niin sekin voisi olla väritön. Nykyisellään kirje lienee väriltään vahvasti kellertävä, mutta uutena se on saattanut näyttää juuri tällaiselta, eli juuri ennen kun Peirce on vienyt sen postiin. Huomaa, että hän ei ole käyttänyt lainkaan vasemmanpuoleista marginaalia, vaan sitävastoin hän on keskittänyt tekstin modernisti. Käsiala on sotkuista, mutta mielenkiintoista. En tee siitä tässä kuitenkaan grafologista analyysia, koska hän on käyttänyt vanhanaikaista mustekynää ja mustepulloa, ja niillä kirjoittaminen erosi oleellisesti kuulakärkikynällä töhertämisestä. Hän kykeni tiettävästi kirjoittamaan molemmilla käsillään, ja vieläpä yhtäaikaa – esimerkiksi esittämään kysymyksen vasemmalla kädellään kirjoittaen, ja vastaamaan siihen simultaanisti oikealla kädellään vastausta kirjoittaen. Eriskummallinen vekkuli siis tämä Peirce. Asiasta toiseen: oletteko koskaan todellakin ajatelleet mitä tapahtuu todella (kuten totesi jo nyttemmin edesmennyt Pentti Saarikoski)? Miten monet meistä kuvittelevat asioiden menevän niin ja niin, ja todellisuudessa asiat menevätkin aivan toisin. Eräässä romaanissa esitettiin tulevaisuudenvisio, jossa ihmiset elivät lääkkeillä huumattuina, ja kuvittelivat asuvansa loisteliaasti, ja syövänsä hienoja ruokia. Todellisuudessa he nukkuivat yönsä koirankopin kokoisissa luukuissa, ja söivät harmaata mössöä liukuhihnalta, ja heidän koko ajan ympäriltään kuulemansa vamea läähätys johtui siitä että he kiipelivät köysiä pitkin koirankoppeihinsa nukkumaan, vaikka kuvittelivatkin lentävänsä sinne antipainovoimakentässä. Tällaistahan tämä on. Ajatellaanpa vaikkapa tukevaa, itäbaltin oloista naisihmistä, joka mölöttää kaupan jonossa puhelimeensa kovalla äänellään, ja kotona paasaa siitä, kuinka yhmisellä ei ole minkäänlaista yksityisyyttä, ja kuinka kaikkea urkitaan jokaisessa kyselyssä ja kaavakkeessa. Kuvitellaanpa myös sitä miten älyttömiltä ihan tavalliset lauseet -että sanat näyttävät ja kuulostavat kun niitä toistetaan kymmeniä kertoja hengästymättä peräkkäin, kuten näen nyt tässä punaisen läiskän, kuten Lare Mehtonen ollessaan filosofisen innoituksen vallassa. Hokekaapa sitten kokeeksi jotakin yksittäistä sanaa, jolla on olevinaan jokin merkitys, niin lopulta, riittävän pitkään sitä hoettuanne, sillä ei enää tunnukaan olevan edes siteeksi mitään merkitystä (kuten vaikkapa sana Näträmälä, joka on kenties jokin paikannimi tässä maailmanavaruudessa, tai tiuhtain, jota tarvitaan kudottaessa kangasta). Käytämämme sanat eivät ole muuta kuin eräänlaisia ölähdyksiä, joiden ölähdyksellinen puoli alkaa korostua toistossa – eli alamme nähdä jotakin siitä, mitä tapahtuu todella, ja että me emme ole hienoine merkityksinemme kovinkaan kummoisia otuksia. Voi myös aivan hyvin olettaa että nykyään niin yleinen tapa toistaa asioita, joiden jotkut toivovan totetuvan, aiheuttaakin lopulta sen, että asiat todella totetutuvatkin tarkoitetulla tavalla, ja ihmiset tavallaan keksivät keksineensä koko jutun, ja löytäneensä säännön. Kun toistetaan sellaisia asioita kuten ydinvoima, turvallisuus, työlllisyys, ja vaikkapa hyvinvointi aina yhdessä, ne alkavat elääkin jonkinlaista yhteiselämää meidän kanssamme, ja tuntua jopa järkeviltä. Tällaista sanotaan tosin hienosti indoktrinoinniksi. Eli: summa jakojäännösrum, kaikki palaa sittenkin aina, ja ikuisesti, takaisin sulaan mielettömyteen, ja sulautuu suureen satunnaisuuden mustaan aukkoon, koska nythän on niin, ja sitä rataaa molla, vaikka ihan kuutamolla - aina pienimpään jaoittuvuuteensa saakka, eli ad infinitum. Ja uskokaa tai älkää: tämä kaikki siitäkin huolimatta että oliot ovat värittömiä, kuten ne omassa olemassaolossaan, ja meistä riippumatta ovat. Ehkäpä tekin huomaatte lopulta kaikkien lauseitteini olevan mielettömiä, ja että tikapuut on viety jonnekin, jota paikkaa kukaan ei tiedä, vaikka tikkaat olisi pitänyt heittää pois tarpeettomina. Ja lopulta tulee paikalle maaninen, keski-ikäinen filosofi, joka kuitenkin läikyttää kahvia pöydälle ja kaivelee paperilappusia paltoonsa taskuista, sillä niin on aina ollut, ja on aina oleva, kuten Mika Waltari niin osuvasti Sinuhessaan moneen kertaan toteaa. Ajattelen siis, jos kykenen, ja juuri siksi olen hät'hätää olemassa, mutta sitäkin kenties vain ajoittain. Sanojen ja lauseiden tosin merkitys on siis juoni juttu, ja sitä ei joku näivä akateeminen guru edes tajuakaan, vaikka kuinka murtaisi taivaankupuaan - puhumattakaan joistakin jälkijättöisistä oppipojistaan, jotka omiemn sanojensa mukaan järkyttyivät steinerilaisuudesta, vaikka olivat patakommunisteja. Suuruudenhulluuden voima on mahtava ja itsepetoksen valta rikkumaton. Mutta sovitaan kuitenkin: ei mitään nimiä, läpälässynlässynlää, koska nimettömillä ei sellaisia voi ollakaan, ja kysymys todellisuuden perimmäisestä luonteesta ja olemassaolosta on jo muutoinkin kimurantti. Jotakin osoittaa jo sekin, että Tsurusesta tuli Japaniin oikein hallitusherra, vaikka siitä toisesta ei tullut yhtään mitään. Turhaan siis järkyttyi. No niin, mutta asiaan siis, ja siksi näet nimittäin, ja siksi siis, jos mitenkään. Tämän laulun olen purkittanut 20.4.2001, ja lyhyydestään huolimatta se on aivan tarpeeksi pitkä jopa nykyajan lyhytjännitteisille ihmisille, joille jokainen päivä on korkeintaan se uusin eilinen. Lauluni kertoo amerikkalaisesta filosofista Charles Sanders Peircestä, joka keksi mm. totuustaulukot, mutta ei löytänyt kuitenkaan totuutta. Kyseessä on ehdottomasti oma suosikkifilosofini, jolle minulla on riittänyt ymmärtämystä jo vuosien ajan, vaikka sitä on muilta puuttunut sitäkin enemmän. Nyttemmin olen kuitenkin ilokseni saanut havaita että Suomessakin on lisääntyvää mielenkiintoa tätä suurta Amerikan poikaa kohtaan. On tavallaan kohtalon ivaa, että tarkimmista tarkimpina pidetyt työkalut, kuten logiikka ja päättely yleensäkin eivät sinällään voi koskaan tuottaa sisältöjään, vaikka vivatkin sitä monin tavoin jäsennellä. Peircen ajattelijankohtalon jakoi myöhemmin itävaltalainen Ludwig Wittgenstein, joka tehtyään Tractatus Logico-Philosphicus vihkosen totesi sen siunatuksi lopuksi, että työ oli tavallaan jopa turha, ja kyse olikin vain tarpeettomiksi käyvistä tikapuista. En aio kuitenkaan antautua laulun tiimoilta minkäänlaiseen filosofiseen keskusteluun kenenkään kanssa, koska siihen ei ole mitään pakkoa, ja toisaalta minun ei tarvitse osoittaa kenellekään yhtään mitään. Laulu riittäköön, ja allaolevat karkeat lyriikat.
Charles Sanders Peirce
hän se
vasta keksi,
Totuustaulukot hän keksi.
Näet Charles
Sanders Peirce
ne keksi,
mutta hän ei löytänyt
totuutta.
Totuutta hän ei löytänyt,
ei,
ei
löytänyt totuutta
ollenkaan.
Joo,
totuutta hän
ei löytänyt
ollenkaan.
I made this English song on the 19th April in 2001, and it is a story of a famous, and great American philosopher, Charles Sanders Peirce, who invented The Truth Tables, but he didn't find truth itself, or at least tried to tell us that it is not easy to find truths, and that most ot truths are just approximations, and interpretations. If one just keep his sceptical attitude as a maxim, he just cannot find any rock bottom of life, or a basis of science. Perhaps you know that Austrian Ludwig Wittgenstein wrote Tractatus Logico-Philosophicus booklet, and he came to the very same conclusion - He considered the whole study ladders which were unnecessary when you had just got an idea of the contents of text itself. The text like Tractatus is only a kind of aid when starting comprehend something real. In many ways hish thought were quite similar as we can meet in Peirce's philosophy, but this is another story, however. I am not willing to participate any kind of philosophical discussion on this, or another topic. Hence, keep you own thoughts if you want to maintain them, or adapt some new ones - but do not tell me about that - it is just your business. What comes to English lyrics of my song, you can see them just below:
Charles Sanders Peirce
he
invented,
The Truth Tables he invented.
Charles Sanders
Peirce
he invented,
but truth he didn' find find,
Truth he
didn' find,
he didn't,
find the truth at all, at all,
truth
he didn find
at all...
A composer, and player: Timo Kinnunen
with
concert guitar
A cheap stereo headphone microphone set, 166 MHz Pentium, Windows NT, SB PCI 128, and CoolEdit 2000