Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland

Klikkaa tästä siirtyäksesi Timon Serverimaailma kotisivun etusivulle - Click this link to jump to the main page of Timos' Serverimaailma homepage

Klikkaa tästä siirtyäksesi Timon kirjoittamat suomen- ja englanninkieliset filosofiset tarinat ja tutkielmat -sivulle - Click this link to jump to the page of Timo's Finnish, and English philosophical researches and stories

Uskonnot - kvasi-empiria - Hakemisto

Eräitä uskonnollisia liikkeitä ja termejä lyhyin luonnehdinnoin aakkosellisessa järjestyksessä. Päähakusana on englanninkielinen, kuten myös siihen liittyvät määritteet, joiden tarkoituksena oli alunperin toimia hypertekstilinkkeinä, mutta luovuin kuitenkin idean totetutuksesta ajan puutteen vuoksi. Niin teen nytkin.

1. ABBEY

Term in Christianity, DESCRIBE; Catholicism, CHRISTIANITY; BUDDHISM; HINDUISM; ISLAM,

Roomalaiskatolisen Kirkon piirissä luostari (Abbey) on apotin tai abbedissan johtama yhteisö. Termi viittaa myös rakennuksiin, joissa Munkit ja Nunnat asuvat, ja joita Apotti tai Abbedissa johtaa. Luostarilaitos on tyypillinen myös Ortodoksisen Kirkon piirissä. Luostarilaitos (Monastery) liittyy tyypillisesti Kristinuskon lisäksi myös Buddhismiin, Hinduismiin, Islamiin ja Juutalaisuuteen. Munkit (Monks) ja Nunnat (Nuns) ovat Kristinuskon piirissä uskonnollisen, suljetun yhteisön jäseniä, jotka elävät erillään muusta maailmasta, ja seuraavat askeettisia sääntöjä. Seuraavassa käsitellään tarkemmin Kristinuskon piirissä vaikuttanutta luostarilaitosta.

Ensimmäisen järjestyneen luostarin perusti Egyptiin Tabennisiin Theban pohjoispuolelle Pakomios Suuri (286-343 jKr.); hän kokosi hajallaan olevien erakkomajojen asukkaita ja yhdisti heidät veljestöksi, sekä laati heille säännöt. Länsimaissa ensimmäiset luostarit perustettiin 300-luvun puolivälissä Italiassa ja Galliassa, joista ne levisivät edelleen Espanjaan, Englantiin, Irlantiin ja Skotlantiin. Yhtenäistävästi niiden monenkirjavaan käytäntöön vaikutti Monte Cassinon luostarin perustajan Benedictus Nursialaisen 500-luvulla kehittämä luostarisääntö, josta tuli muille ohjeellinen sen saatua paavi Gregorius Suuren vahvistuksen.

Ankaruudestaan huolimatta sääntö loi pohjaa luostareissa tapahtuvalle tieteelliselle toiminnalle ja luostarikouluille. Aikaa myöten luostarit loitontuivat alkuperäisestä ankaruudestaan, josta syystä 1000-luvun lopulla syntyi reformihaarautumia, kuten Sistersiläiset, sekä erakkomaista elämää korostavat Kartusiaanit ja pappisveljistä koostuvat Premonstratenssit.

Uutta vaihetta länsimaiden luostarilaitoksen kehityksessä edustivat 1200-luvulla syntyneet kerjäläisjärjestöt, kuten:

1.1.1. Fransiskaanit
1.1.2. Dominikaanit
1.1.3. Augustinolaiset
1.1.4. Karmeliitat

Ortodoksisen Kirkon piirissä luostarilaitoksen kehittäjänä oli Basileios Suuri (330-379 jKr.) laatiessaan oman kotimaakuntansa Kappadokian luostarien munkeille luostarielämän säännöt, joita alettiin pian noudattaa muuallakin itäisen kirkon piirissä. Basileios Suuren sääntöihin sisältyivät myös munkkielämän teologiset perusteet. Nykyiset Ortodoksisen Kirkon luostarien säännöt perustuvat Konstantinopolin Studionin luostarin johtajan Theodoros Studiteksen (759-826 jKr.) kirjoittamiin sääntöihin, jotka olivat mallina perustettaessa luostareita Balkanille ja Venäjälle, jossa luostarit saivatkin vankan jalansijan. Luostarielämälle kehittyi kolme muotoa:

1.2.1. Koinobioottinen, eli yhteiselämään perustuva muoto
1.2.2. Idiorytminen, eli ankarampaa kilvoitusta vaativa skiitta
1.2.3. Varsinainen erakkolaisuus

Reflektiivisen meditaation lisäksi luostareissa harjoitetaan myös kontemplaatiota (Contemplation) ja rukousta (Prayer).

2. ADVENTISTS

Sect in Christianity, DESCRIBE; U.S.A., NEW CHRISTIAN GROUPS; APOKALYPSIS,

Liikkeen perustaja ja sen muotojen luoja William Miller (1782-1849) uskoi "nykyisen maailman lopun" olevan odotettavissa ja uuden maailmanjärjestyksen alkavan jo vuonna 1843, mutta joutui muuttamaan ajankohtaa myöhemmäksi ennustuksen jäätyä toteutumatta. Nykyiset Adventistit koostuvat joukosta uskonnollisia liikeitä, joiden käsitykset ovat yhteneväiset mm. koskien tuhatvuotisen valtakunnan todellisuutta ja siihen liittyen Kristuksen toista tulemista. Nykyiset Seitsemännen Päivän Adventistit (Seventh-Day Adventists) eivät aseta uudelle maailmajärjestykselle ja Kristuksen toiselle tulemiselle kiinteää alkamispäivämäärää. Tapahtuma merkitsee heille Kristuksen 1000 vuotta kestävän hallintokauden alkamista maan päällä ja he kutsuvat sitä Toiseksi Adventiksi ja he odottavat sen tapahtuvan piakkoin.

Mutta tämän ensyklopediatulkinnan vaihtoehtona on esitetty myös, että tällä 1000 vuotta kestävällä jaksolla Paholainen viettää yksinäisyydessä maapallolla ilman yhtäkään ihmistä. Kristus hallitsee omiensa (pelastettujen ihmisten) kanssa taivaassa tuhannen vuoden ajan. Kyseisen kauden alussa ylösnousseille ja Kristuksen tullessa elossa oleville autuaille ja pyhille annetaan tuomiovalta eli Jumala antaa pelastutetuille oikeuden osallistua tuomitsemaan niitä ihmisiä, joiden osana toinen ylösnousemus, samoin kuin Saatanaa ja hänen enkeleittensä. Lopullinen hallinta luovutetaan Jumalan kansalle sitten, kun maa on luotu uudesti.

(Ks. adventtipastori Olavi Rouheen teos " Ilmestyskirja - Kaikkien aikojen suurin draama ". - Ks. myös Ellen G. White: " Suuri Taistelu " (lyhennetty painos) sivulla 414.

He (adventistit) pitävät Sapattinaan lauantaita.

3. AHIMSA

View in Jainism, DESCRIBE; Term, HINDUISM; JAINISM; CIVIL SISOBEDIENCE,

Ahimsa on eräs Jainalaisen Hinduismin periaate, jonka mukaan mitään ei tule vahingoittaa tai tappaa; että väkivallasta tulee aina pidättäytyä. Äärimmäisessä muodossaan tämä merkitsee sitä, ettei edes pieneliöitä tule tappaa, ja jopa juomavesi on suodatettava harsokankaan läpi ennen juomista. Sovellettuna tämä periaate tulee esiin esimerkiksi Mathama Gandhin tapaan väkivallattomassa siviilivastarinnassa pidättäytymällä vastaamasta väkivaltaan väkivallalla; M. Gandhi sovelsi periaatetta Intian itsenäistyessä Englannin siirtomaahallinnosta yhtyneenä "Civil Disobedience" periaatteeseen, jonka amerikkalainen David Thoreau oli kehittänyt aiemmin.

4. AKU AKU

PACIFIC OCEAN RELIGION, DESCRIBE; Easter Island, Central American, MAYA; AZTEC; INCA; TOLTECS,

Kulttuuri, joka tuotti Aku-Aku patsaat niveltyy ehkä vanhimpaan ja samalla arkeologisestikin kiintoisimpaan sivilisaatioon Keski-Amerikassa joka syntyi ensimmäisillä vuosisadoilla eKr., ja kesti 15 vuosisadan puolivälin tienoille jKr. Pääsiäsisaaret (Easter Islands), jossa patsaat sijaitsevat löysi hollantilainen amiraali Jacob Roggeveen pääsisäispäivänä vuonna 1722 jKr. Tällöin saarella asui joukko primitiivisiä ihmisiä, jotka jakaantuivat kahteen toisistaan erotettavissa olevaan fyysiseen tyyppiin.

Lähellä rantaa oli rivi suuria kivipatsaita seremoniaaliselle korokkeelle sijoitettuina; ne olivat valmistaneet n. 1680 jKr. saarelle tulleet toisen kulttuurivaiheen ihmiset, joita olivat edeltäneet jo ennen ajanlaskun alkua saarelle muuttaneet siirtolaiset, jotka olivat käteviä kivenkäsittelijöitä. Uudet siirtolaiset tuhosivat näiden valmistamat kivipatsaat ja valmistivat Aku-Akut, joiden tarkoitus ei ole selvinnyt. Ne valmistanut kulttuuri hävisi saaren luonnon häikäilemättömän tuhoamisen ja sotien seuraamuksena.

5. ANGLICIAN CHURCH

The Reformation, DESCRIBE; England, CATHOLICISM; SYCHRETIC; REFORMED CHURCHES,

Anglikaaninen usko onEnglannin- ja siihen kuuluvien sisarkirkkojen (mm. Anglican Church of Canada) valtionuskonto; sen muotojen perustaja on Thomas Cranmer (1489-1556 jKr.) Historiallisesti Kirkko syntyi Kuningas Henrik VIII:n ajauduttua välirikkoon Roomalaiskatolisen Kirkon kanssa vuonna 1532-1534. Anglikanismi oli kompromissi katolismin ja protestantismin äärimmäisten muotojen välillä, joiden tendenssejä on teoksessa The Book of Common Prayer, jolle anglikaanisen kirkon liturgiat perustuvat. Teoksessa kuvataan anglikaanisen kirkon yleiset institutionaaliset puitteet ja liturgioiden muodot. Vuonna 1571 julkistetut The Thirty-Nine Articles kuvaavat myös suoritetun kirkollisen reformaation luonnetta, mutta niillä on nykyään pelkästään historiallista arvoa, vaikka niiden hallintaa edellytetäänkin kirkon palvelukseen koulutettavilta virkamiehiltä. Vuoteen 1829 jKr. asti oli myös voimassa vuonna 1673 jKr. annettu katolisuudenvastainen laki Test Act, jonka mukaan jokaisen virkamiehen oli kolmen kuukauden kuluttua virkaanastumisestaan allekirjoitettava julistus, jossa hän kielsi uskovansa Transsubstantiaatio-oppiin (Transsubstantion), sekä pidättäytyvänsä rukoilemasta pyhimyksiä ja käyvänsä ehtoollisella vain Anglikaanisessa Kirkossa.

Englannin valtionkirkko on siten historiallisilta juuriltaan poliittisista valtapyrkimyksistä versonnutta reformismia aikana, jolloin Katolinen Kirkko ja hallitsijat kävivät keskinäistä taistelua vallasta, ja protestanttiset liikkeet (Reformed Churches) vaikuttivat Euroopassa. Englannin eri maakunnissa (Counties) oli tuolloin vallitsevana joko katolinen tai protestanttinen suuntaus, ja siten komporomissi on ymmärrettävä myös niiden separatioitumispyrkimysten estäjänä. Englannin valtionkirkko on hahmotettavissa kolmeen pääluokkaan:

5.1. Anglo-Catholicism

5.2. High School

Painottaa niistä kirkon auktoriteettia koskien institutionaalisia puitteita ja suoritettavia pyhiä menoja ja niiden muotoja.

5.3. Low Church

On edelliselle vastakkainen, koska sen mukaan jumaluus ei välttämättä ilmene sakramenteissa, rituaaleissa ja seremonioissa, joten institutionaaliset puitteet eivät voi olla keskeisiä.

6. ANTHROPOMORFISM

View in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY; PHILOSOPHY,

Antropomorfismi tarkoittaa näkemystä, joka korostaa ihmistä ja ihmismuotoisuutta, tai sitä, että ihminen on jumaluuden henkilöitymä. Näkemys viittaa siten kaikkeuden ja siinä vaikuttavien tekijöiden käsittämistä ihmisen ja hänen elämystensä kaltaiseksi. Antropomorfismi kuuluu yleispiirteenä moniin alkukantaisiin uskontoihin. Antropomorfisia näkemyksiä tavataan kristinuskossa esimerkiksi Kolmiyhteisyyden (Trinity) tulkinnoissa ja filosofioissa, joissa todellisuus tai ihmisen Maailma käsitetään perspektiivisesti ihmisestä ja hänen ominaisuuksistaan selittyväksi.

7. ANTHROPOSOPHY

SYNCHRETIC VIEW, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY; GNOSTISM; THEOSOPHY; MYSTICISM; SPIRITUALISTIC; SYNCHRETIC; PHILOSOPHY,

Antroposofia (Anthroposophy) on itävaltalaisen Rudolf Steinerin kehittelemä synkretistisen hengentieteen haara, joka irtautui teosofiasta (Theosophy) 1913 jKr. Antroposofia on saanut vaikutteita Gnostilaisuudesta, Teosofiasta, Mystiikasta ja intialaisesta mietiskelystä, ja on yleisluonteeltaan vahvasti Materialisimin vastainen. Opin mukaan ihmisellä on mahdollisuus saavuttaa yliaistillista tietoa kunhan tätä erityistä kykyä mietiskelyllä harjoitetaan ja vahvistetaan. Minän kehitys tapahtuu jälleensyntymisen kautta. Monia Antroposofian oivalluksia on sovellettu kulttuurin eri alueille, kuten taiteeseen (eurytmia) ja kasvatukseen (Steiner-koulut).

8. APOKALYPSIS

View in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY; PHILOSOPHY,

Apokalyptiikka (Kreikk. Apocalypsis; paljastaminen, ilmestys) tarkoittaa sekä eri uskonnoissa esiintyvää pyrkimystä paljastaa lopunajan tapahtumia, että myös salaperäisiin kuviin verhoutunutta uskonnollista kirjallisuutta, joissa nämä tapahtumat ilmaistaan. Yleisesti tunnetuin apokalyptinen kirjoitus Uudessa Testamentissa on Johanneksen Ilmestys. Apokalyptiikkaa on kaikissa uskonnoissa, joissa uskotaan lopunajan tuomioon, esimerkiksi Parsilaisuudessa ja Islamissa, sekä erityisesti Juutalaisuudessa ja Kristinuskossa. Apokalyptisen ajattelun mukaan nykyistä aikaa hallitsevat pahat henget, mutta pian tulee Jumalan hallitsema uusi aika, jota edeltävät monet ihmisiä ja koko luomakuntaa koettelevat onnettomuudet.

8.1. Makkabialaisliikkeen aika

Vanhin merkittävä Juutalainen Apokalypsi on Danielin kirja, joka on syntynyt Makkabilaisen (Ks. Makkabian Books) liikkeen aikoihin n. 164 eKr.

8.2. Apokalyptiikan kukoistusaika

Vuodesta 164 eKr vuoden 100 tienoille jKr. sijoittuu Juutalaisen Apokalyptiikan varsinainen kukoistusaika, jonka synnytti Israelia koskeneet uskonvainot ja erityisesti Syyrian kuninkaan Anthiokos IV Epifaneen suorittama Jerusalemin temppelin häpäisy. Kristillisen alkuseurakunnan profeetat ennustivat Kristuksen takaisintuloa ja siihen liittyvää ylösnousemusta ja viimeistä tuomiota. Pian mielenkiinto kohdistui Kristuksen toista tulemista (Paruusiaa) edeltäviin tapahtumiin.

8.3. Apokalyptiikan kolmas vaihe

Kolmannessa vaiheessa pyrittiin selvittämään koko tapausten kulku nykyhetkestä loppuun. Viimeksimainitunlaisia ovat Uudessa Testamentissa esitetty Synoptinen Apokalypsi (Mark. 13.) ja Johanneksen Ilmestys. Tärkeä on myös Hermaan Paimen Apokalypsi. Kristillisen Apokalyptiikan keskeisiä kysymyksiä on Antikristuksen esiintyminen, johon liittyvät muut Paruusian enteet.

9. ARIANISM

View in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY,

Aleksandran Arius (250-335 jKr.) ja hänen seuraajansa kielsivät sen, että Jumalan Poika, tai Logos (sana) olisivat todella jumalaisia, substantiaalisia ja ikuisia Isän lailla; Isä loi ne arianistien mukaan. Näkemys kiistettiin Nissan (Nicaea) konsiilissa vuonna 325 jKr., mutta sen aiheuttama keskustelu vaikutti kirkkokuntaa hajoittavasti vielä vuosikausien ajan konsiilin jälkeen.

10. ARMENIAN ORTHODOX CHURCH

The Orthodox Church, DESCRIBE; Armenia; The Great Chism, CATHOLICISM; ORTHODOX CHURCH,

Armenian Ortodoksinen Kirkko (The Armenian Orthodox Church) käyttää liturgioissaan klassista armeniankieltä, mutta kirkon jäsenet puhuvat turkkia, arabiaa, ja lisääntyvässä määrin myös englantia. Armenian ortodoksisella kirkolla on kiinteät siteet Pohjois-Amerikkaan. Huomattava osa Armenian kristityistä kuuluu Roomalaiskatolisen Kirkon alaisuuteen (Armenian Catholicics). Ortodoksiseen Kirkkoon kuuluu Armenian Kirkko, jonka uskonto on monofysiittinen (Monophysite). Armenian kirkoilla on ollut voimakas rooli poliittisissa ja separatistisissa pyrinnöissä, kuten myös kansallisen identiteetin säilyttämisessä, millä on nykyisin oma osuutensa luotaessa itsenäistä Armeniaa Neuvostoliiton hajottua. Armenian Ortodoksisen Kirkon piispanistuin on Etchmiadzin entisessä Neuvosto-Armeniassa; sillä on patriarkaatit myös Konstantinopolissa ja Jerusalemissa. Ortodoksisella kirkolla on kiinteät siteet Pohjois-Amerikkaan.

11. ASSUMPTION

View in Christianity, DESCRIBE; Term, CATHOLICISM; ROMAN CATHOLIC CHURCH,

Assumption (The Assumption; reception into Heaven in bodily form of the Virgin Mary) on Roomalaiskatolisen Kirkon dogmi, jonka mukaan siunattu Neitsyt Maria olisi otettu taivaaseen sieluineen ja ruumiineen hänen kuoltuaan. Tämä dogmi kiistettiin vuonna 1950 jKr.

12. AUGUSTINUS

Fathers of the Church, DESCRIBE; Numidia, CHRISTIANITY; PHILOSOPHY,

Augustinus Aurelius (354-430 jKr.) on länsimaisen Kirkon suurin opettaja vanhalla ajalla. Hän syntyi Tasgatessa Numidiassa pakanallisen virkamiehen Patriciuksen ja kristityn Monican poikana. Saatuaan perusteellisen koulutuksen Karthagossa hän toimi retoriikan opettajana ensin kotiseudullaan ja sitten Roomassa, josta hänet vuonna 384 jKr. kutsuttiin Milanoon. Siellä piispa Ambrosiuksen persoona ja Uusplatonismin (Neoplatonism) värittämä kristillisyys valtasivat hänet, ja hän luopui aiemmin omaksumastaan Manikealaisuudesta (Manichaeism). Augustinus vihittiin Hippossa 391 papiksi ja 395 piispaksi. Hän kuoli vandaalien piirittäessä Hippoa.

Augustinuksen lisäksi 200-luvulla eKr. syntynyt Uusplatonismi (Neoplatonism), vaikutti myös Dionysos Areopagitaan, ja heidän kauttaan se muokkasi keskiajan filosofiaa ja mystiikkaa. Augustinuksen tiedonlähteenä oli merkittävässä määrin myös kristillinen perimätieto. Augustinus tutustui (henkilökohtaisesti?) myös Paavaliin (Paul, Saul), jonka seurauksena hän luopui valinnanvapauden korostuksestaan ja piti ihmiskuntaa kadotettujen joukkona (massa perditionis), joista osan Jumala tuomitsee ennalta kadotetuiksi (Predestination). Armo tulee Kristukselta, joka on ennaltamääräytymisen esikuva.

Myöhemmin Tuomas Akvinolainen (Thomas Aquinas) loi kirkon opeista yhtenäisen oppijärjestelmän erityisesti Augustinuksen oppien pohjalta ja arabien kautta kokonaan tunnetuksi tulleen Aristoteleen filosofiaa hyväkseen käyttäen.

Vain osa Augustinuksen teoksista on säilynyt, mm. Confessiones. teoksista teologisesti merkittävimmät ovat De civitate Dei, sekä De Trinitate. Viimeksimainittu käsittelee Kolmiyhteisyyttä (Trinity). Augustinuksen ajattelu vaikutti keskiajan valtiolliseen ajatteluun korostaessaan Kirkon olevan auktoriteettien yläpuolella. Myöhemmin Augustinuksen ajattelu vaikutti erityisesti uskonpuhdistaja Martti Lutherin ajatteluun, kuten muihinkin reformisteihin (Reformistic). Myös Jansenismi tukeutui Augustinukseen.

13. AZTEC

CENTRAL AMERICAN CULTURE, DESCRIBE; Central American, MAYA; INCA; TOLTECS,

Azteekit (Aztec), jotka käyttivät itsestään nimitystä mexikat, saapuivat pohjoisesta Meksikonlaaksoon 1100-luvulla, ja asetuttuaan Texoxojärjen saarille he perustivat Tenochtitlanin kaupunkivaltion; se pystyi yhdistämään Meksikonlaakson kaupunkivaltiot ensin kielellisesti, ja Montezuma I:n aikana 1400-luvulla valtiollisesti. Valtakunta heikentyi sisällissotien seurauksena, jollaisena sen löysivät espanjalaiset konquistadoorit vuonna 1511. Azteekkikulttuurin kukoistuskausi ajoittuu 12 vuosisadalta AD espanjalaisten konquistadoorien hyökkäykseen.

Azteekkien koulut olivat pappien johtama Calmecac, ja sotilaiden johtama Telpochcalli. Azteekkien heimoyhteiskunta jakaantui klaaneihin, Calpulleihin, joita klaanin päällikkö ja perheiden päämiehistä koostuva neuvosto johtivat. Valtakunnan loppuaikoina harjoitettu valloituspolitiikka aiheuttivat kuninkaan (Thatoan) ja hänen virkamiestensä vallan kasvun sekä sotilaiden merkityksen lisääntymisen. Varsinaista perinnöllistä aatelia ei heidän keskuuteensa ehtinyt syntyä. Azteekkien elämää määräsi uskonto ja heillä oli paljon jumalia. Uskonnon vaikutus näkyy erityisesti Azteekkien arkkitehtuurissa ja taiteessa. Ylin Jumala oli auringonjumala Huitzilopochtli. Jumalat olivat luoneet maailman ja auringon, joka tarvitsi uhreja liikkuakseen taivaalla. Azteekit pitivät velvollisuutenaan hankkia ihmisuhreja, tavallisesti sotavankeja, joilta papit avasivat rinnan.

Azteekit uskoivat kuolemattomuuteen, mutteivät perustaneet uskoaan moraalisiin seikkoihin, vaan voimiin jotka herättävät ihmiset kuolleista samaan tapaan kuin ne saavat auringon joka päivä nousemaan. Azteekkien elämänkatsomus oli vahvasti Fatalistinen. Tarkka ajanlasku perustui kahteen järjestelmään:

13.1. Ennustusvuosi

Ennustusvuosi käsitti 260 päivää, jotka jakautuivat 13 päivän jaksoihin. Ennustusvuosi oli tarkoitettu erilaisten ennustusten tekemiseen.

13.2. Aurinkovuosi

Aurinkovuosi taas jaettiin 365 päivään, ja se 18 kuukauteen. Lisäksi tuli viisi 'pahaa päivää'. Joka 52 vuosi oli pyhä, solaarinen vuosi, jolloin temppelit kunnostettiin.

Fatalistinen elämänasenne sekä tartuntataudit koituivat Azteekkivaltakunnan tuhoksi espanjalaisen Hernan Cortesin valloittaessa vuosina 1519-1521 jKr. sen 600-700 miehen, muutaman pikkutykin ja hevosen voimalla Montezuma II:n hallituskaudella. Cortes käytti hyväkseen Azteekkien uskoa kohtaloon ja kiihotti taitavasti alistettuja kansoja ja kaupunkeja Azteekkeja vastaan. Tenochtitlanin espanjalaiset valloittivat verisen piirityksen jälkeen ja he tuhosivat nopeasti Azteekkien korkean kulttuurin. Valtakunnan paikalle perustettiin kastilian kruunun alainen Uusi-Espanja.

14. BAHA'I

NEAR EAST RELIGION, DESCRIBE; Persia, SYNCHRETIC RELIGION; EVOLUTIONARY; PROPHETIERS,

Baha'i on suhteellisen uusi 1800-luvun puolivälissä Persiassa luotu evolutionaarinen uskonnollinen järjestelmä, jonka perustajana oli profeetta, joka kutsui itseään nimellä Portti (The Bab; Gate). Hän kertoi Jumalan paljastaneen hänelle salaisuuksiaan. Sen mukaan uskonnot liittyvät evoluutiokehitykseen, jonka seuraamuksena ne yhdistyvät lopulta yksinkertaisten totuuksien liittäminä. Babin seuraaja oli nimeltään Baha'u'llah, joka myös kertoi vastaanottaneensa Jumalalta samansisältöisen paljastusjulistuksen, ja alkoi opettaa seuraajiaan sen mukaisella tavalla. Baha'i levisi myöhemmin myös länsimaihin useiden muiden eksoottisten itämaisten uskontojen tapaan.

Baha'in evolutionaarisen uskonnon perusajatuksena on se, että kaikki uskonnot ja uskonnolliset liikkeet perustuvat yhteen, yksinkertaiseen totuuteen, ja kukin uskonnoista saa voimansa ajallaan, ja limittyvät siten evoluutiokehitykseen. Silti jumalallisen ilmoituksen voima, tai Jumalan aktuaalinen vaikutus ei koskaan vähene, ja kehitys johtaa lopulta koko maailman ykseytymiseen; jäljelle jää yksi kieli, yksi maailma, jossa on vain yksi rahajärjestelmä.

15. BAPTISM

Rite in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY,

Kaste (Baptism) on kristillinen Riitti (Rite), Sakramentti (Sachrament) tai seremonia, jossa vallitsevina tapoina ovat veden tai öljyn valuttaminen päähän tai henkilön upottaminen kokonaan veden alle, ja joka annetaan lapsille tai aikuisille; tällä tavoin hänet liitetään kirkon jäsenyyteen. Varhaiskristillisessä Kirkossa kastaminen oli useimmiten kai näkyvällä tavalla yksinkertainen symbolinen Riitti (Rite), jossa asetettiin kädet kastettavan päälle, tai valutettiin samanaikaisesti öljyä, joka tapahtumana ilmaisi Pyhän Hengen läsnäolon.

Ensimmäisten Apostolien vihkimyksessä lähestystehtäväänsä, sekä Jeesuksen saamassa kasteessa seremoniaan liittyi kiinteästi Pyhä Kolmiyhteys (Trinity). Kun Johannes kastoi Jeesuksen (Matt. 3: 16.-17.; Mark. 1: 9.-11.) läsnä olivat Pyhä Henki ja Isä, joka tunnusti Poikansa. Alkukristityt harrastivat kastamista valuttamalla öljyä kastettavan päähän, jonka he katsoivat kuvaavan Pyhän Hengen laskeutumista taivaasta helluntaipäivänä (Whitsun) (Apost. 2: 1.-5.). Kastaminen tapahtui varhaiskristittyjen keskuudessa myös Jeesuksen Kristuksen nimeen, mikä tarkoittaa sitä, että ihmiset saivat tietää Jeesuksen olevan Herran (The Lord Jesus) ja kuulivat Ilosanoman (Gospel) ja vastaanottivat sentähden Kasteen. Kasteessa heidän päälleen laskeutui joskus silminnähtävälläkin tavalla Pyhä Henki (The Holy Spirit) ja he täyttyivät sillä ja saivat profetoimisen, kielilläpuhumisen sekä parantamisen lahjoja.

Myöhemmissä kirkolliskokouksissa Jumala tulkittiin Kolmiyhteiseksi (Trinity) ja niissä säädettiin ja määrättiin, että kastamisen on tapahduttava Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

16. BAPTISTS

The Reformation, DESCRIBE; Bresbyterian, PROTESTANTISM; ANABAPTISM; CALVINISM,

Baptistiliikkeen alkuna voidaan pitää John Smythin pakoa Amsterdamiin vuonna 1606 jKr. Hän liittyi myöhemmin tosin Mennoniitteihin, mutta pieni seurakunta jäi itsenäiseksi ja palasi Englantiin. Joukon johtaja T. Helwys, joka oli Arminiaami, opetti pelastuksen universaalisuutta ja Tahdonvapautta (Non-Determinism; Free Will), jonka vuoksi hänen kannattajiaan kutsuttiin Yleisbaptisteiksi. Näiden rinnalle muodostui Lontoossa Baptistien ryhmä, joka omaksui Kalvinistien opin Armonvalinnasta (pre-determination), heitä alettiin kutsua Partikulaaribaptisteiksi. 1600-luvun kuuluisia Baptisteja olivat John Bunyan ja John Milton. Noin vuosisadan laskukauden jälkeen liike voimistui kyvykkäiden johtajien ansiosta, joita olivat mm. Wesley ja Protestanttisen pakanalähetyksen uranuurtaja W. Carey. Myöhempiä englantilaisia Baptismin suuria nimiä olivat C.H. Spurgeon ja Lloyd George.

Yhdysvalloissa ensimmäinen Baptistiseurakunta perustettiin vuonna 1639 jKr., ja se on siellä nykyään suurin protestanttinen kirkkokunta. Mustista suunilleen puolet kuuluu Baptisteihin ja liikkeen viime vuosien suuri hahmo on ollut Billy Graham.

Alunperin tämä protestanttisen yhteisön ryhmittymä tunnettiin myös nimellä Anabaptistit (The Anabaptists); "ne, jotka kastavat uudelleen". Siten Baptistit eivät pitäneet lapsille annettua kastetta vaikuttavana vaan katsoivat, että Kaste (Baptism) voidaan antaa vain uskoville ja se olisi suoritettava veteen upottamalla. Historiallisesti Baptistinen Kirkko juontuu Bresbyteerisestä Kirkosta, joka taas juontuu Kalvinistisesta Reformoidusta Kirkosta.

17. BIBLE

Holy Book in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY; THE HOLY BIBLE; JUDAISM,

Raamattu (Kreikk. Grammata; kirjoitukset) on kristinuskon pyhien kirjojen kokoelma, joka jakautuu kahteen osaan, Vanhaan- ja Uuteen Testamenttiin. Sana Raamattu on tullut suomenkieleen itäisten kristikuntien välityksellä.

Jamnian rabbiinikokouksessa 90 jKr. juutalaisten pyhien kirjojen määräksi vahvistettiin 24. Niiden kokoelma jakautuu kolmeen osaan:

7.1. Laki:

17.1.1. Viisi Mooseksen kirjaa

17.2. Profeetat:

17.2.1. Joosua
17.2.2. Tuomarien kirja
17.2.3. Samuelin ja Kuningasten kirjat
17.2.4. Jesaja
17.2.5. Jeremia
17.2.6. Hesekiel
17.2.7. Kahdentoista profeetan kirjat

17.3. Kirjoitukset:

17.3.1. Psalmit
17.3.2. Sananlaskut
17.3.3. Korkea veisu
17.3.4. Valitusvirret
17.3.5. Saarnaaja
17.3.6. Aikakirjat
17.3.7. Jobin
17.3.8. Ruutin
17.3.9. Esterin
17.3.10. Esra-Nehemian
17.3.11. Danielin kirjat.

Tämä kokoelma vastaa Reformististen Kirkkojen (Reformistic Churches) Vanhaa Testamenttia. Katolinen kirkkokunta käyttää Septuagintaa, jonka Jamnian kokouksen 90 jKr. kelpuuttamattomia kirjoituksia pidetään Apogryfisina Kirjoituksina liitettyinä Reformistien raamattuihin.

18. BRONZE AGE

AGES, DESCRIBE; Term, STONE AGE; IRON AGE,

Neoliittista aikaa seurannut aika, jonka kuluessa ihmiset oppivat työkaluja ja varusteitaan pronssista, joka oli tinan ja kuparin sekoitus; se on varhaisin käytetty metallisekoitus pronssin valmistamisessa. Nykyisissä pronsseissa esiintyy seosmetallien mukaan alumiinipronsseja, piipronsseja, berylliumpronsseja, fosforipronsseja sekä Corson-pronsseja. Muinaisten egyptiläisten käyttämä pronssi sisälsi 80-85 prosenttia kuparia ja 15-20 prosenttia tinaa.

Pronssikauden pituus ja ajankohta vaihtelee seuduittain. Ensimmäiset pronssiesineet esiintyvät Niilinseuduilla neljä vuosituhatta eKr., mutta varsinaisen pronssikauden katsotaan tällä alueella olleen n. 2500-1500 eKr. Aigealaisen kulttuurin alueella pronssikausi vallitsi jo kolmannella vuosituhannella eKr. Pohjois-Euroopassa pronssikauden voidaan katsoa alkaneen n. 1500 eKr.

Pronsseja käytettiin varsinaisen pronssikauden jälkeenkin, ja käytetään yhä. Keskiajalla kirkonkellot valettiin pronssista. Valupronsseja, joihin tinan ohella on sekoitettu sinkkiä käytetään nykyään laakereissa, liukujohteissa sekä pumpun ja venttiilin osissa, hammaspyörissä jne. Piipronsseja käytetään sen hyvän hitsattavuuden vuoksi monissa laitteissa. Berylliumpronsseja käytetään kovuutensa ja kulutuskestävyytensä laakereissa ja venttiileissä, sekä kipinöimättömyytensä vuoksi räjähdysaineteollisuuden työkaluihin. Alumiinipronsseja voidaan verrata kulumiskestävyytensä puolesta jopa teräksiin. Fosforipronssit kestävät konstantaanin lailla korroosiota, joskin jälkimmäisen sähkönjohtavuusominaisuudet äärimmäisissä olosuhteissa ovat paremmat. Pronssit ovat siten olennaisesti mukana modernissa teknologiassa.

19. BUDDHISM

ASIAN RELIGION, DESCRIBE; India, HINDU; NON-VEDANTA; DHARMAPADA,

Buddhismi on intialainen koulukunta, joka ei hyväksy Veda-kirjoitusten arvovaltaa. Buddhismi on metodinen, praktinen ja nonspekulatiivinen. Uskonnon perustaja oli Siddatha (Siddhartha) (560-483 eKr.), tunnettu myös nimellä Sankhyamuni (sanskritinkielinen ilmaus: Sankya-oppinut klaani, Buddha-klaani), kuten myös nimellä Gautama tai Buddha (Hän joka on valaistu).

29-vuotiaaksi Siddhartha eli suojattua elämää. Jouduttuaan todellisuuden kanssa kasvotusten hän yritti ratkaista kriisiään Yogalla ja itsekidutuksella. 36-vuotiaana hän lopulta saavutti valaistumisen pyhän Boddhi-puun alla (Valaistumisen puu), ja tavoitti Nirvanan. Aina kuolemaansa saakka hän opetti, ja voitti puolelleen useimmat vastustajansa (Arahats,- Sangha,- Ananda -koulukunnat).

Siddhartan mukaan on olemassa neljä peruustotuutta:

19.1. Kärsimys

19.2. Kärsimyksen syy

19.3. Kärsimyksestä vapautuminen

19.4. Jalo kahdeksanaskelinen polku:
19.4.1. Oikea näkemys
19.4.2. Oikea ratkaisu
19.4.3. Oikea puhe
19.4.4. Oikea toiminta
19.4.5. Oikea elämäntapa
19.4.6. Oikea pyrkimys
19.4.7. Oikea mielenlaatu
19.4.8. Oikea ilo.

Doktriini (Dharma) nojaa maailmalle anteeksiantavaan pessimismiin:

" I go the Buddha for refuge; I go the Dharma for refuge; I go the Sangha for refuge ".

Buddha, Dharma ja Sangha ovat kolme jalokiveä, joista:

19.5.1. Buddha liittyy itsensä kieltävään valaistumiseen

19.5.2. Dharma lakiin, velvollisuuteen, ja uskonnon doktriineihin

19.5.3. Sangha munkkijärjestykseen ja elämään, jollaiseen vain miehet voivat osallistua; tappaminen, valehteleminen, varastaminen ja seksuaalinen kanssakäyminen ovat heiltä kiellettyjä, kuten myös huumeet, ylenmääräinen ruoka, tanssi, musiikki, teatteri ja henkilökohtaisen mieltymysten kohteet.

Buddhismi on jakautunut koulukuntiin:

19.6. Hinayana

(Lesser Vechile) Ceylon, Burma, Thaimaa, Cambdoza, Laos

Hinayana on täydellisen pessimistinen ja tietoinen inhimillisestä kärsimyksestä; tässä suhteessa se on lähellä klassista Buddhismia. Mahayanan mukaan ihmisen on etsittävä omaa pelastumistaan, eikä kiinnitettävä huomiota muihin. Absoluutti on ei-persoonallinen ja sanoilla kuvaamattomana se vaikuttaa siten, että valaistunutkin voi sen toisinaan löytää, ja toisinaan kadottaa.

19.7. Mahayana

(Greater Vechile) Kiina, Tiibet, Korea, Japani

Mahayana on optimistinen ja painottaa, että on tarpeen pelastaa myös muita. Buddha on jumalallinen pelastaja, ja siksi persoonallinen pelastuminen on mahdollinen ja altruistinen moraali pätevä ja tehokas rukous tavoittaa kohteensa. Mahayana sallii myös muita jumaluuksia ja ei-jumalaisia boddhisattvoja.

Buddhismin suhde Intian koulukuntiin on seuraavanlainen:

19.8. Vedojen arvovallan hyväksyvät ortodoksit (uskovat)

19.8.1. Riippumattomaan ajatteluun perustavat

19.8.1.1. Nyaya
19.8.1.2. Vaisesika
19.8.1.3. Sankhya
19.8.1.4. Yoga

19.8.2. Suoraan Vedoihin perustuvat

19.8.2.1. Aktiivinen elämä (Mimamsa)
19.8.2.2. Kontemplatiivinen elämä (Vedanta)

19.9. Eivät hyväksy Vedojen arvovaltaa, heterodoksit

19.9.1. Materialistit (Carvaka)

19.9.2. Spiritualistit:

19.9.2.1. Buddhalaisuus
19.9.2.2. Jainalaisuus

Kiinassa Buddhismiin on vaikuttanut voimakkaasti Taolaisuus, ja siellä siitä on olemassa useita lahkoja. Yhden niistä mukaan maata (Pure Land of Bliss) hallitsee Amitabha Buddha, taivaan armollinen isä, joka aina tahtoo ihmisten uskoa ja palvontaa. Hänen rinnallaan on jumalatarneitsyt Kwanyin, joka tahtoo vieläkin enemmän palvontaa. Tiibetissä Buddhismi oli pitkään munkkinen johtama Theokratia, jonka päänä oli Dalai Lama. Japanissa Buddhismi tuli tunnetuksi Zen-filosofian kautta, joka on eräs meditaation muoto. Zenin piirissä uskotaan, että valaistuminen tulee yhtäkkiä, ilman erityisiä intellektuaalisia ponnisteluja. Ihmisen on vain käsitettävä se spirituaalinen todellisuus jossa hän elää. Keinoina itseharjoitukseen on mm. Ju-Jitsu. Zen vaikutti Japanin sotilaiden käyttämän Bushidon kehittymiseen.

20. CALVINISTIC CHURCH

The Reformation, DESCRIBE; Reformed Churches, CHRISTIANITY; PREDESTINATION,

Kalvinistikirkon perustaja on ranskalainen reformisti Jean Calvin (1509-1564). Kalvinismi opettaa, että Raamatun kirjoitukset ovat selkeä, annettu ohje uskolle ja sen muodolle. Perusajatuksena on, että ihminen on korruptoitunut syntiinlankeemuksen seurauksena, ja vain uskon kautta voi ylittää sen vaikutuksen. Luterilaisuudesta Kalvinismin erottaa se, että Kalvinismi painottaa Jumalan ehdotonta ylivaltaa ja kontrollia Predestinaatio-opin muodossa (Predestination), ja että ihmisen vapaa tahto on siinä mielessä kuvitelma. Ihminen ei myöskään voi saavuttaa kerran syntiinlankeemuksesa menettämäänsä loistoa ja kunniaa. Edelleen Kalvinismi opettaa, että Raamatun kirjoitukset voivat paljastaa ihmiselle ehdottoman totuudellisuutensa vain Pyhän Hengen vaikuttaessa samanaikaisesti (The Internal Wittness of the Holy Spirit). Vaikka Sakramentit ovatkin tärkeitä keinoja, niin itsessään ne eivät sisällä Pyhää Henkeä.

Kalvinistien Reformoidusta kirkosta (Calvinist Reformed Church) juontui Bresbyteerinen kirkko (Bresbyterian Church), josta taas juontui Baptistinen kirkko (Baptist Church). Calvinin opin ovat hyväksyneet useimmat ei-lutherilaiset (Non-Lutherans) uskonsuunnatkin.

21. CATHOLICISM

View in Christianity, DESCRIBE; The Great Chisma, EASTERN AND WESTERN CHURCHES, SEPTUAGINTA,

Kirjaimellisesti Katolismi (Catholicism) merkitsee koko Kirkon uskoa ja käytäntöä; ilmaus Catholic Church esiintyy ensimmäisen kerran 110 jKr. pyhän Antiokian Ignatiuksen (St. Ignatius of Antioch) kirjoittamassa kirjeessä. Myöhemmin se ilmaisi Roomalaiskatoliseen Kirkkoon liittyen Skismaattisuuden ja vääräoppisuuden vastakohtaa. Varhaiskirkossa oli ueita peräkkäisiä Skismoja, jotka lopulta johtivat Läntisen ja Itäisen Kirkon muodostumiseen ja Suureen Skismaan (The Great Chisma) vuonna 1054 jKr., jolloin Kreikkalaiskatolinen Kirkko alkoi kehittyä erillisenä omaan suuntaansa; sitä luonnehtii jumalanpalveluselämän vaaliminen seremoniaalisine, muuttumattomine menoineen, ja jolloin Roomalaiskatolinen Kirkko muodostui valtatekijäksi lännessä.

21.1. Kreikkalaiskatolinen Kirkkokunta

Kreikkalaiskatolisessa Kirkossa (Orthodox Church) yksityisten uskovien katsotaan saavan hengellisen ravintonsa liturgioiden kautta, ja uskovaisten yhteisön kiinteyden avulla yhteyden Pyhiin ja Jumalaan. Kristuksen inkarnaatiossa jumalainen Logos omaksuu ihmisyyden ja siitä alkaa Kosmoksen metamorfoosi, jossa jumalallistuminen (Theosis) tapahtuu. Konstantinopolin Ortodoksisesta Kirkosta juontuivat Venäjän, Kreikan, Syyrian ja Armenian Kirkot, kuten myös Koptilainen Kirkko Egyptissä ja Etiopiassa.

21.2. Roomalaiskatolinen Kirkkokunta

Roomalaiskatolista Kirkkoa (Roman Catholic Church) on luonnehdittu Yhdeksi, Pyhäksi, Katoliseksi ja Apostoliseksi, joka on kanonisesti ja organisatorisesti yhteneväinen kokonaisuus, jolla on juurensa vaihtelevissa kansallisissa traditioissa. Roomalaiskatolisen Kirkon muodostumisessa maailman suurimmaksi uskonnoksi auttoi sen tehokas organisaatio ja jesuiittaveljeskunta erityisesti siirtomaissa, sekä toisaalta sen hyvä muovautumiskyky erilaisten olojen alkuperäisuskomuksiin ja niiden muovaaminen kokonaisuuteen soveltuviksi auttoivat tässä.

21.3. Katolisen Kirkon historia

Varhaisemmat vuosisadat olivat voimakkaan muutoksen aikaa (Formative period), jolloin apostoliset kirjoitukset kanonisoitiin peräkkäisissä konsiileissa Uudeksi Testamentiksi (General Councils of Nicaea, 325 jKr.; Constantinople, 381 jKr.; Ephesus, 431 jKr.; Chalcedon, 451 jKr.), joissa käytettiin kreikkalaisten filosofien ideoita ja terminologiaa, ja formaalit uskon ja uskonelämän määritykset suoritettiin niin ikään. Tässä kohden emme kuitenkaan käy historian eri vaiheita läpi yksityiskohtaisesti, koska asiaa on selvitelty muualla tässä "tietokannassa".

21.4. Reformististen Kirkkojen muodostuminen

1500-luvun alussa Roomalaiskatolisesta Kirkosta erosivat Reformistiset (The Reformation) Kirkot:

21.4.1. Martin Luther (1483-1546)

Evankelis-Luterilaiset Kirkot (Evangelian-Lutheran Churches)

21.4.2. Jean Calvin (1509-1564)

Bresbyteerikirkot (Bresbyterian)

21.4.2.1. John Smith

(1600-luku) Baptistikirkot (Baptist Church)

Jean Calvinin (1509-1564) opetuksista ja Bresbyteerikirkoista juontuivat Englannin ja Yhdysvaltain Baptistikirkot (Baptist Church)

21.4.3. Thomas Cranmer (1489-1556)

Anglikaanikirkot (Angligan Churches)

Näistä juontuivat John Wesleyn (1703-1791) perustamat Metodistikirkot (Methodistic Church) ja George Foxin Kveekarikirkko (Quakers). Cranmerin kautta juontui myös William Boothin perustama Pelasturarmeija (Salvation Army) (1878).

22. CHRISTADELPHIANS

New Christian Groups, DESCRIBE; North-American, CHRISTIANITY; APOSTOLIC,

Kristuksen Veljeskunnan keskeisiä uskonkappaleita on Messiaan konkreettinen paluu. J. Thomas perusti Kristuksen Veljeskunnan (Christadelphians) Brooklynissa 1833 jKr. Veljeskunta pyrkii noudattamaan apostolisia tapoja ja apostolista uskoa; he uskovat, että Raamattu on sanatarkka totuus, ja siksi Jeesus tulee eräänä päivänä ottaen haltuunsa kuningas Daavidin valtaistuimen halliten hajautettuja Israelin heimoja, joihin myös uskovat tulevat kuulumaan. Ne, jotka ovat kirotut, kuolevat tällöin Toisen Kuoleman. Ensimmäinen Kuolema, jossa jo kuolleet silloin ovat, on eräänlainen tiedostamattomuuden tila. Ihmisen ylösnousemus on sellainen, että Ensimmäisen Kuoleman tilaan joutuneet nousevat konkreettisesti ylös haudoistaan fyysisessä ruumiissaan tuomitaviksi.

23. CHRISTIAN SCIENCE CHURCH

New Christian Groups, DESCRIBE; U.S.A., CHRISTIANITY; SPIRITUAL; SCIENCE,

Mary Baker (1821-1910) perusti Christian Science -liikkeen koettuaan spirituaalisen parantumisen 1866. Hänen pääteostaan Science and Health with key to Scriptures (1875) käytetään Raamatun ohella kaikissa kirkon palvelumenoissa, ja Kristilliset Skientistit opiskelevat sitä päivittäin. Vuonna 1879 Mrs. Eddy perusti Church of Christ, Scientist -kirkon Bostoniin, Massachusettssiin. Nykyään sillä on yli maailman ulottuva, tuhansien kirkkojen verkosto, joista Brittein saarilla yli 300. Liike pitää Jeesus Kristusta auktoriteettinaan, ja painottaa spirituaalista parantamista. Perusteesi on, että ihminen ja universumi ovat spirituaalisia. Kristilliset skientistit uskovat, että materiaalinen ja kuolevainen ihminen on altis sairaudelle ja synnille; kehon tila ilmaisee sen, millainen ajattelu siinä vallitsee. Pelko, tietämättömyys Jumalasta, synti ja regeneraatio voidaan voittaa seuraamalla Raamattua ja sen opetusta, että ihminen on Jumalan kuva.

24. CHRISTIANITY

NEAR EAST RELIGION, DESCRIBE; World-Wide, CATHOLICISM; REFORMISTIC,

Eettiseltä kannalta Kristinuskon suhde maailmaan on ambivalentti; toisaalta se hyväksyy maailman sellaisena kuin se on, ja toisaalta tuomitsee sen, ja katsoo että kun Kristinuskon opetuksia noudatetaan maailmasta poistuu tuomittava paha. Kristinusko on lähes 2000 vuotta vanha Uskonto, jonka eri variaatioissa yhdistävänä tekijänä on usko Kristukseen odotettuna Messiaana, ja käsitys, jonka mukaan Hän on Jumalan ainutlaatuinen itse-ilmentymä maan päällä. Kristuksen jumalallinen alkuperä ilmenee Hänen opetuksissaan ja henkilökohtaisessa elämässään, jonka katsotaan olleen siinä määrin yliyksilöllinen, että jokaisen Hänen elämänsä tapahtuman katsotaan viittaavan johonkin kaikkia ihmisiä koskevaan syvällä ja symbolisella tavalla. Ihmiset ovat Kristinuskon mukaan synnin kahlitsemia, josta he eivät voi vapautua omin ponnisteluin, ja siksi heidän on käännyttävä Kristuksen puoleen, joka on sovittanut heidän syntinsä ristiinnaulitsemisen yhteydessä.

Kristittyjen kirkkokuntien käsitykset poikkeavat toisistaan siinä, kuinka kattavaksi Kristuksen pelastustyö käsitetään, ja siinä, missä määrin Pre-determinismiä hyväksytään, kuten siihen liittyen tahdonvapautta. Erottavana tekijänä ovat myös käsitykset uskonnon muotojen noudattamisen tärkeydestä, kuten myös siinä, missä määrin hyväksytään henkilökohtaisesti saadun pelastuksen varmuuden todistusvoima. Myös uskonelämän laajuutta ja yhteiskuntaan ulottuvuutta koskevat käsitykset, kuten kirkon instituutioiden keskeisyyttä koskevat käsitykset vaihtelevat l. missä määrin jokaisen yksilöllisen teon tulisi heijastella uskonvarmuutta, ja missä määrin kirkon institutionaalinen ulkoinen muoto heijastaa uskonsisältöjä.

Ennen Kristinuskon ajan alkamista suurin osa juutalaisista eli Diasporassa, ja juuri he olivat taipuvaisempia omaksumaan vieraita tapoja, ja kotimaassa asuvat pitivät heitä moraaliltaan huonoina (Laxists), erityisesti Fariseukset (Pharisees), "he jotka erottavat itsensä muista". Noin 200-100 eKr. juutalaiset kirjoittivat lakikokoelman Talmud, jonka jälkeen uskonnollisia puolueita oli Fariseusten lisäksi Essealaiset (Essenes), jotka elivät askeettisissa yhteisöissä mm. Kuolleenmeren rannoilla, ja tuottivat niissä runsaasti uskonnollista kirjallisuutta. Jotkut ovat arvelleet Jeesuksen kuuluneen myös heihin, tai ainakin saaneen heiltä vaikutteita. Jeesuksen toiminta suuntautui erityisesti Fariseuksia ja kirjanoppineita vastaan, ja hän piti heidän ajattelun- ja toiminnan tapojaan jähmeinä. Jeesuksen kuoleman jälkeen hänen seuraajansa kokivat vainoa erityisesti juutalaisten taholta, ensimmäisenä marttyyrinaan Stefanus, ja myöhemmin roomalaisten taholta aina Konstantinus Suuren (247, tai 288-337 jKr), joka kastautti itsensä Kristinuskoon, ja Kristinuskon tultua Theodosius I:n aikana (379-395) Rooman valtakunnan valtionuskonnoksi. Huomattakoon, että Nikaian yleinen (tai ekumeeninen) konsiili pidettiin 325 jKr.

Uuden Testamentin Paavalin kirjeiden katsotaan muodostavan tärkeimmän rakennuskiven kristinuskon historiassa, varsinkin sen varhaisemmalla jaksolla, sillä hän selittää kirjoituksissaan monessakin kohden että usko ja pelastuminen eivät ole riippuvaisia etnisistä taustoista, tai kansallisuudesta tai aiemmasta uskosta. Pelastuminen on mahdollista kaikille rotuun, uskontoon, sosio-ekonomiseen statukseen tai sukupuoleen katsomatta. Paavalin jälkeisinä vuosisatoina Kristinusko muotoutui edelleen monin tavoin; apostoliset teokset (Gospel) kanonisoitiin Uudeksi Testamentiksi ja Riitit saivat formaaliset muotonsa. Määrittäminen tiivistyi ja rakentui erityisesti seuraavissa kirkolliskokouksissa (mutta myös muissa niitä seuraavissa), joissa pyrittiin erottamaan kanonisoiduista kirjoituksista fragmentaariksi tai vääräoppiseksi tulkittua aineistoa:

Konstantinus Suuri kutsui kokoon Nikaiaan vuonna 325 jKr. ensimmäisen Ekumeenisen Synodin, koko kirkkoa edustavien piispojen kokuksen, joka käsitteli koko kirkon oppia ja järjestystä. Sitä seuraavissa peräkkäisissä Ekumeenisissa Synodeissa, joiden päätökset hyväksyttiin sekä Idän -että Lännen Kirkoissa oli tarkoituksena yhtenäisyyden säilyttäminen:

24.3.1. Nikaia (325 jKr.)
24.3.2. Konstantinopoli (381 jKr.)
24.3.3. Efesos (431 jKr.)
24.3.4. Kaledonia (451 jKr.)
24.3.5. Nikaia (787 jKr.)

Kristillisen Kirkon viiden ensimmäisen vuosisadan aikana muodostuivat Ekumeeniset Uskontunnustukset, joiden sisällöt suurimmat Kirkot hyväksyvät.

24.4.1. Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustus
24.4.2. Athanasiuksen uskontunnustus
24.4.3. Apostolinen uskontunnustus

Varhaiskirkossa oli useita peräkkäisiä Skismoja, jotka lopulta johtivat Ekumeenisista Synodeista huolimatta lopullisesti erillisten ja itsenäisten Läntisen ja Itäisen Kirkon muodostumiseen, jonka sinetöi Suuri Skisma (The Great Chisma) vuonna 1054 jKr. Tätä seurasi vielä 1500-luvulla jKr. Reformististen Kirkkojen muodostuminen ja eriytyminen Roomalaiskatolisesta Kirkosta sekä vastauskonpuhdistukset (Counter-Reformation). Tälle eritytymiskehitykselle vastakkaisena ilmiönä esiintyi 1800-luvulta alkaen kristillisten kirkkojen yhteyksiä rakentavaa Ekumeenista (Kreikk. Oikumene) Liikettä, jota termiä tässä mielessä on ensimmäiseksi käyttänyt saksalainen professori Adolf Deissmann (k. 1937 jKr.). Ekumeeninen toiminta on vanhempaa, sillä pyrkimyksenä se perustuu Lontoossa vuonna 1846 jKr. perustettuun Evankeeliseen Allianssiin. Kirkkojen virallisen yhteistyön alkuna pidetään Edinburghissa 1910 jKr. pidettyä lähetyskonferenssia.

Ekumeenisen Liikkeen huomattavia edistäjiä on myös 1915 jKr. perustettu World Alliance for Promoting International Friendship through the Churches. Vuonna 1948 jKr. perustettiin Amsterdamissa vuosien etukäteistyön ja konferenssien jälkeen Kirkkojen Maailmanneuvosto, johon kuuluu Reformoituja-, Ortodoksisia-, sekä Lähetyskirkkoja, mutta jonka ulkopuolelle on jäänyt Roomalaiskatolinen Kirkko. Viimeksimainitulla on kuitenkin edustus Maailmanneuvoston Faith and Order komissiossa.

Kristinusko kytkeytyy voimakkaasti antiikin kreikkalaiseen filosofiaan Kirkkoisien (Fathers of Church) välityksellä, erityisesti mainitsen tässä yhteydessä Plotinuksen ja hänen edustamansa Uusplatonismin (Neoplatonism) ja arabien kautta siirtyneen Aristoteleen filosofian. Tässä yhteydessä totean myös, että keskiajan Skolastiikan (Schola'stics) pyrinnöt todistaa loogisia formaatteja käyttämällä ja metodeta kehittämällä Jumalan olemassaoloa kehittivät puolestaan edelleen filosofiaa. Lopulta Jumala oli vain loogisen Merkin luonnetta omaava, kuten filosofiassa substanssi (Substance) on kuvain kaikelle sille, jolle kaiken oletetaan rakentuvan ja perustuvan, vaikka sitä itseään ei voitaisi määritellä, tai ei edes tiedettäisi, kiten se on mahdollisesti tullut olemassaoloonsa. Sumereilla tavattiin jo käsitys olennosta, tai olennoista jotka olivat luoneet kaikkeuden ja pitivät sitä yllä: An (taivaan ylijumala), Enlil (myrskyn jumala) ja Enki (vedenjumala). Myöskään ajatus kaikkeuden luomisesta tyhjyydestä ei ollut uusi: Egyptiläisen Heliopoliissa luodun vanhimman kosmologian mukaan ensimmäinen jumala oli Atum, joka merkitsi tyhjästä syntynyttä kaikkeutta. Myös Hindufilosofiassa tavataan käsitys Brahmasta, joka synnyttää Luojajumala-Brahman, joka elää aikansa ja palaa lopulta alkusyyhynsä.

Totean siis, että kreikkalaisten filosofien ideat kaikkeuden alkusyystä tai sen synnyttäneestä liikkumattomasta liikuttajasta eivät olleet uusia, vaan perustuivat jo olemassaoleville käsityksille Yhdestä, joka oli synnyttänyt kaiken muun. Lopulta kehitys keskiajan Skolatiikassa johti siihen, että ei ollut tarpeen edes pohdiskella sitä, onko Jumala tosiasiallisesti olemassa, vaan oleellista oli se, että postulaateista voitiin johtaa jotakin ja todistaa jotakin, olivatpa tosiasiat sitten tosia vaiko fiktioita.

25. CHRISTMAS

Fest in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY; JUDAISM,

Joulua vietetään Jeesus Kristuksen syntymäjuhlana 25 joulukuuta. Raamatun perusteella ei voida selvittää mihin aikaan vuodesta Jeesus todella syntyi. Aluksi Hänen syntymäjuhlaansa on vietetty loppiaisena 6.1., mutta jo 200-luvun alussa jKr. esiintyi muitakin vaihtoehtoja, kuten 20.5., 18.4., ja 28.3. Roomassa omaksuttiin 300-luvun alussa jKr. mainittu 25.12. Jeesuksen syntymäjulhlan ajankohdaksi ja se korvasi pakanallisen auringonjuhlan (natalis Sol Invicti). Tähän "vaihtoon" eräänä syynä oli mm. se, että toisaalta roomalaiset legioonalaiset viettivät mieluusti tämäntapaisia juhlia, ja toisaalta valloitettujen alueiden kansaa ei voitu estää viettämästä perinteisiä juhliaan Rooman keisariajalla persialaisen valonjumala Mithran kultti tuli suosituksi kreikkalais-roomalaisessa maailmassa muiden mystisten kulttien tavoin, kuten Egyptin Isiksen ja Osiriksen palvonta, Phyrgian Cybelen ja Attiksen palvonta, ja Ateenan lähellä vaikuttanut Elusiksen palvonta.

Valonjumala Mithran kultti tuli erittäin suosituksi roomalaisten legioonalaisten keskuudessa ensimmäisten neljän vuosisadan kuluessa jKr. Kristinusko syrjäytti mithralaisuuden lopullisesti 400-luvulla jKr., johon liittyy joulun ajankohdan määrittäminen Kristuksen syntymäjuhlaksi. Mithran maanalaisia temppeleitä on löydetty Englannista saakka. Näissä temppeleissä oleva kulttikuva esitti pyhää härkää uhraavaa Mithraa.

Yleiseksi joulunvietto tuli vasta neljännen vuosisadan jälkipuoliskolla jKr. Päivämäärä 25.12. liittyy talvipäivänseisaukseen, josta eteenpäin päivät alkavat pidetä, ja joka on lupauksena kevään ja kesän tulosta; kivikauden ihmiset ovat hyvinkin voineet ajatella, että ilman juhlaa aurinko voisi jäädä ikuisiksi ajoiksi hautaansa. Auringonpalvontaa varten on rakennettu useitakin temppeleitä, joista Englannissa nimekkäin nykyisen Lontoon lähistöllä sijaitseva Stonehenge, jonka rakentaminen ajoittuu 1900-1400 eKr. väliselle ajalle. Englannissa on toki säilynyt muitakin vastaavanlaisia kivirakennelmia. Tutkijat ovat havainneet, että juhannuksen tienoilla aurinko nousee jokseenkin suorassa linjassa Heel Stonen ja Altar Stonen suunnassa. Astronomisten laskelmien mukaan auringonnousu on tapahtunut täsmälleen linjan suuntaisesti vuonna 1680 eKr. Tunnettua on, että juhannuksesta lähtien päivät alkavat lyhetä, josta syystä se on muodostanut toiselle auringonjuhlalle ajankohdan, kuten mahdollisesti myös kevät- ja syyspäivän tasausten ajankohdat.

Valotaakseni hieman auringonpalvonnan kultin mahdollisia syitä totean, että Egyptiin ilmaantui jo 4000 eKr. Amra-kultturi. 3600-luvulla eKr. syntyi Pohjois-Egyptissä Gerza-kultturi, jonka keskuksena oli Faijumin alue. Myöhäisgerzalaisessa ja varhaisdynastisessa vaiheessa on voitu havaita Mesopotamian vaikutusta, kuten tiilimateriaalin käyttö, tukipilarirakennukset, lieriösinetit ja Gilgames-aiheen käyttö taiteessa, mutta myös muita "lainauksia" on tapahtunut. Mesopotamian ensimmäinen (paremmin) tunnettu kultturikansa oli sumerilaiset, joita tiedetään asuneen nykyisen Irakin etelä- ja keskiosissa jo 4000 eKr., eli samoihin aikoihin kun Amra-kultturi ilmaantui Egyptiin. Tätä aikaa edeltänyt ilmasto on poikennut jopa nykyisestä siinä, että vuosien 6000-4000 välillä on ollut ainakin yksi pidempi jakso, jolloin keskilämpötila on ollut nykyistä merkittävästi korkeampi, ja hyvin todennäköisesti myös suotuisampi, mikä on saatu selville tutkimalla puiden vuosikasvua. Mesopotamian aluekin on hyvin todennäköisesti näyttänyt erilaiselta kuin nykyään, ja merenpintakin on ollut vielä nykyistä korkeammalla.

Erikoisena piirteenä oli, että Jumalia pidettiin myöhempien kaupunkivaltioiden varsinaisina hallitsijoina. Sumerien uskonnollisissa käsityksissä hedelmällisyyden elpymisellä oli keskeinen merkitys; vuodenaikojen vaihtelu johtui hedelmällisyyden jumalattaren Innanan puolison Tammuzin kuolemasta ja jälleensyntymisestä (Incarnation). Myyttiin liittyi nimenomaisesti sumerilaisten suurin juhla, uudenvuodenjuhla. Korkeimpia sumerilaisten jumalista olivat An (taivaan ylijumala), Enlil (myrskyn jumala) ja Enki (vedenjumala), jotka olivat luoneet kaikkeuden ja pitivät sitä yllä, sekä auringonjumala Utu, kuunjumala Nanna, sodanjumala Ninurta ja kuolemanjumala Nergal. Mainittu myytti elpymisestä, sekä jumalkäsitykset siirtyivät lähes sellaisinaan babylonialaisille, jotka tallensivat ne kirjalliseen muotoon kiila- ja nuolenpääkirjoituksella, sekä loivat Gilgames-eepoksen vedenpaisumustaruineen ja kertomuksineen ihmisen luomisesta. On houkuttelevaa ainakin ajatella, että hedelmällisyyden elpyminen viittaisi sellaiseen kasvuun, joka on alkanut lähes tyhjästä, tai ainakin että ihmiskuntaa olisi joskun kohdannut jokin luonnononnettomuus.

Egyptiläisen Heliopoliissa luodun vanhimman kosmologian mukaan ensimmäinen jumala oli Atum, joka merkitsi tyhjästä syntynyttä kaikkeutta. Atum-jumaluuteen sulautui pian Ra (Atum-Ra), ja tähän taas myöhemmin muita jumalia, kuten Amon (Amon-Ra). Atum synnytti myös Sun, ilman jumalan ja Tefnutin, jotka puolestaan synnyttivät Gebin ja Nutin; näistä syntyivät Osiris, Isis, Set ja Neftys. Amarna-kaudella faarao Ekhnatonin (Amenthotep IV) aikana Egyptissä palvottiin poikkeuksellisesti täysin monoteistista auringonjumala Atonia, joka syrjäytti hänen elinajakseen alkuaan paikallisjumala Amonista tehdyn valtakunnanjumalan. Auringon palvonnasta tuli valtakunnan mahtavuuden kausien myötä yleinen valtakunnanuskonto, mutta sen lisäksi palvottiin myös muita jumaluuksia ja paikallisjumalia. Vertailun vuoksi totean, että myös azteekkien ylin jumala oli auringonjumala Huitzilopohtli; sen lisäksi azteekit palvoivat ilman jumala Quetzalcoatlinia, sekä elämän ja kuoleman jumalaa Coatlicuea. Erikoista on myös azteekkien piinallisen tarkka ajanlasku.

26. CHURCH

Term in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY; RELIGIONS,

26.1. Käsitteenä Kirkko viittaa kaikkiin kristittyihin

Kaikkein laajimmassa mielessä kaikki (kastetut) kristityt muodostavat yhden Kirkon. Tällöin voidaan lähes kaikkien kristittyjen sanoa kuuluvan käsitteen tarkoittamaan luokkaan.

26.2. Käsitteenä Kirkko viittaa tietyn organisoituneen kirkkokunnan jäseniin

Tällöin termillä kirkko voidaan tarkoittaa esimerkiksi Englannin kirkon- tai Etelä-Intian kirkon jäseniä. Jos käsitteen tarkoittama luokka rajataan näin, ei voida puhua esimerkiksi kristittyjen ja hindujen keskinäisistä eroista ja samankaltaisuuksista.

26.3.1. Käsitteenä Kirkko viittaa henkilöihin, jotka suorittavat palvontamenoja samassa paikassa

Termiä kirkko käytetään tällöin kuvaamaan jotakin lahkoa tai vapaita uskonnollisia liikkeitä, sillä tällaisia ovat eräiden vapaiden uskonnollisten liikkeiden käsitykset omasta seurakunnastaan ja kirkosta.

26.3.2. Käsitteenä Kirkko viittaa virkamiehiin

Joskus kirkoksi sanotaan kirkon henkilökuntaa (erotuksena maallikkojäsenistöstä). Tämä termin käyttö on tyypillinen episkopaalisille kirkoille.

26.4. Käsitteenä Kirkko viittaa erityiseen rakennukseen

Kaikkein suppeimmassa mielessä kirkolla tarkoitetaan sitä rakennusta, jossa esimerkiksi Kristukselle osoitettuja palvontamenoja suoritetaan (Kreikk. Kuriakon, Jumalalle kuuluva).

27. CIRCUMCISION

Rite in Judaism, DESCRIBE; Term, JUDAISM; ISLAM,

Ympärileikkaus (Circumcision) tarkoittaa siittimen esinahan poisleikkaamista. Tapa tunnetaan lukuisien kansojen parissa Aasiassa, Afrikassa ja Oseaniassa. Paikoin Afrikassa tapaa on sovellettu myös naisiin. Muinaisessa Lähi-Idässä ympärileikkaus oli Israelilaisten lisäksi käytössä ainakin osittain mm. Egyptissä, Moabissa, Edomissa ja Ammonissa. Kanaanilaiset kansat, sekä merenkulkija Filistealaiset olivat ympärileikkaamattomia, kuten Mesopotamian seudun asukkaat. Tapa liittyy uskonnollisessa mielessä Juutalaiseen traditioon, sekä ei-uskonnollisessa mielessä Islamilaiseen traditioon. Ympärileikatut (The Circumcised) tarkoittaa Raamatussa terminä juutalaisia ihmisiä. kokonaisuudessaan. Uudessa Testamentissa viitataan monessakin kohdin ympärileikkaamattomiin, eli ei-juutalaisiin.

Vanhassa Testamentissa Ensimmäisessä Mooseksen sen 17. luvussa ympärileikkaus asetettiin säännöksi. Tätä sääntöä ei aluksi kirjaimellisesti noudatettu; Vanhassa Testamentissa Joosuan kirjassa sen 5. luvussa kerrotaan kuinka kaikki erämaavaelluksen aikana syntyneet miehet, jotka olivat jääneet ympärileikkaamatta leikattiin suurella joukolla Esinahkakukkulan luona. Myöhemmin tapa kuitenkin säännöllistyi niin, että esinahka leikattiin jo pikkulapsena.

28. CONFESSION

Rite in Christianity, DESCRIBE; Term, CATHOLICISM; SACHRAMENT; REFORMISTIC,

Rippi (Confession; RC Church, make known one's sins for preacher), joka on Katolisen Kirkon sakramentti, liittyy yhtäältä:

28.1. Roomalaiskatolinen Kirkko

Ripissä seurakuntalainen uskoutuu papille tunnustaen hänelle syntinsä, ja pappi antaa ripittäytyvälle vapautuksen.

28.2. Reformoidut Kirkot

Rippi liittyy myös Luterilaisuuteen esimerkiksi Ausburgin uskontuunustuksissa.

29. CONFIRMATION

Rite in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY; CATHOLICISM; SACHRAMENT; REFORMISTIC,

Kristinuskoon liittyvä riitti (Rite) ja sakramentti (Sachrament), jota voi harjoittaa piispa, tai hänen tahdostaan jokin seurakunnan pappi, tai muu jäsen asettamalla kätensä konfirmoitava pään päälle. Hän voi myös valuttaa öljyä (Unction) konfirmoitavan päälle. Roomalais- ja Kreikkalaiskatolisessa Kirkossa ja Anglikaanisessa Kreikkalaiskatolisessa Kirkossa konfirmaatio on Sakramentti (Sachrament). Se liittyy uuden elämän vahvistamiseen ja tapahtuu heti kasteen jälkeen. Roomalaiskatolisessa Kirkossa Konfirmaation toimittaa piispa ja se tapahtuu yleensä 7-12 vuoden iässä; sen uskotaan lisäävän ihmisessä pyhittävää armoa ja varustavan hänet Pyhällä Hengellä taisteluun pahaa vastaan. Toimitukseen kuuluu esirukouksia ja siunauksia, kättenpäällepaneminen ja voitelu sekä ristinmerkki.

Reformoiduitujen Kirkkojen piirissä Konfirmaatio hylättiin Sakramenttina, mutta sen tilalle syntyi paljon uusia seremonioita jotka liittyivät ensi kertaa ehtoolliselle tulemiseen. Suomessa Konfirmaatio hävisi kokonaan 200-vuoden ajaksi ja varsinainen Evankelinen Konfirmaatio syntyi vasta 1700-luvulla jKr. pietismin vaikutuksesta, joka tulkitsi se ihmisen uskontunnustukseksi ja lupaukseksi elää uskossa. Valistuksen aika toi seremoniaan ajatuksen Kirkon täysivaltaisesta jäsenyydestä; siten Konfirmaatiossa henkilö otetaan täysivaltaiseksi seurakunnan jäseneksi ja voi osallistua muihin sakramentteihin, kuten ehtoolliseen, joka usein liittyy konfirmaatiotapahtumaan sen päätöksenä.

30. CONFUCIANISM

ASIAN RELIGION, DESCRIBE; China, NON-HINDUISM; PRACTIC ETHICS,

Konfutse, joka syntyi 551 eKr. perusti praktiseen ajatteluun perustuvan uskonnon, joka on samalla kokoelma praktisen etiikan piiriin kuuluvia opetuksia. Konfutse työskenteli kotivaltionsa Lu'n hallituksen palveluksessa, mutta jätti virkansa kun prinssi ei suostunut noudattamaan Konfutsen neuvoja. Vasta vanhana miehenä Konfutse palasi Lu'hun ja hänen tiedetään siellä kirjoittaneen voin viiden vuoden ajan ajatuksiaan paperille ja kuolleen 479 ekr. Konfutse ei halunnut pohdiskeltavan supernaturaalisia, epätavallisia tai erikoislaatuisia asioita, vaan hakusi keskityttävän inhimilliseen sääliin huomioiden perinteet ja esi-isien tahdon. Elämä on Konfutsen mukaan täynnä velvollisuuksia; on oltava oikeudenmukainen heikompia kohtaan ja kuuliainen esivallalle sekä hyvän uskon muodoille, sekä vilpitön ja oikeamielinen. Oikean kuninkaan on hallittava oman esimerkkinsä voimalla. Chun-tzu termi viittaa ideaaliseen ihmiseen, joka elämän aikana tulisi jokaisen työstää itsestään esiin.

Maotsetungin kulttuurivallankumouksen aikana Konfutselaisuus yritettiin kitkeä juurineen. Maon teoksissa (Esim. Maotsetung, Selected Works of Mao Tse-Tung, Vol. II,IV, Foreign Language Press, Peking, erityisesti osa II, 'The Old Feudal Society'. pp. 307-309; Ks. myös sama, 'The Culture of New Democracy', pp. 369-370, 1965) esitetään voimakasta kritiikkiä Konfutselaisuutta vastaan:

"... China also has a semi-feudal culture which reflects her semi-feudal politics and economy, and whose exponents include all those who advocate the worship of Confusius, the study of Confucian canon, the old ethical code, and the old ideas in opposition to the new culture and new ideas. Imperialist culture and semi-feudal culture are devoted brothers" (p. 369).

Maotsetungin kultturivallankumouksen epäonnistuminen saattoi eräin osin johtua siitä, ettei hän huomioinut riittävästi kiinalaisten lojaalisuutta suvuilleen ja perheilleen, tai taajunnut uskonnon- ja uskomisen orgaanista perheluonnetta. Luontaisesti kiinalaiset (kuten ketkä tahansa) olivat jo synnynnäisesti taipuvaisempia Konfutselaisuuteen kuin kollektivismiin ja perherakenteiden hajoittamiseen.

31. CONTEMPLATION

Term in Christianity, DESCRIBE; Term, CATHOLICISM; REFORMISTIC,

Kristilliset kirjoittajat erottavat kontemplaation meditaatiosta, koska kontemplaatio on eräs muoto mentaalista rukousta. On kenties yllättävääkin, että Kristinuskon piirissä, erityisesti sen eräissä luostareissa, on itse asiassa harjoitettu melko samantapaisia metodeja jotka ovat tulleet tunnetuiksi lähinnä Aasiasta.

31.1. Diskursiivinen meditaatio

Meditaatio on diskursiivista ja sisältää teemanvalintoja, usein Raamattuun liittyen, josta seuraa sitä koskevia reflektioita, ja siten se soveltuu rukouselämää aloittaville.

31.2. Non-diskursiivinen kontemplaatio

Meditaation vastakohtana kontemplaatio on non-diskursiivista ja usein mystistä.

32. COPTS

The Orthodox Church, DESCRIBE; Alexandria, CATHOLICISM; MONOPHYSITE,

Koptit (Arab. Qubt, Qipt; johdos kreikankielen sanasta Aigyptioi, egyptiläiset) ovat muinaisten egyptiläisten, lähinnä Koptikirkkoon kuuluvia jälkeläiset Egyptissä, Sudanissa ja Palestiinassa. Kopteissa on vanhojen egyptiläisten etniset piirteet säilyneet selvimpinä, sillä he ovat vuosisatojen ajan kyenneet eristäytymään arabeista, vaikka valtaosa heistä puhuukin nykyään arabiaa. Koptit käyttävät kirkonmenoissaan koptinkieltä, joka on hellenistisellä kaudella egyptin varhaisemmista kielimuodoista kehittynyt ja jota kirjoitetaan kreikkalaisin kirjaimin, ja joka sisältää myös runsaasti kreikkalaista lainasanastoa. 900-luvulta jKr. Koptinkieli on ollut lähes yksinomaan liturgisen kielen asemassa.

Egyptin Koptikirkko (Copts), joka on syyrialaisen vaikutuksen vuoksi Monofysiittinen (Monophysite) kuuluu Ortodoksiseen Kirkkoon on vanha kristillinen kirkkokunta, joka syntyi jo apostoolisena aikana Kristinuskon levitessä Egyptiin. Monofysiittiprinsiipin mukaan koptit uskovat Kristuksen ihmisolemuksen absorboituneen hänen jumalalliseen olemukseensa. Kirkon pääpaikka on Aleksandria, jonka hallintopiiriin kuuluu myös Etiopian Kirkko. Vuonna 1951 jKr. nimitettiin ensimmäisen kerran etiopialainen maan arkkipiispaksi ja vuonna 1959 jKr. Etiopian Koptikirkko sai itsenäisen aseman patriarkan (Abuna) johdolla. Etiopiassa Koptikirkkoon kuuluu 60% väestöstä. Sen liturgioissa käytetään gheezinkieltä tai vanhaa etiopiankieltä.

33. CREATION

View in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY; ISLAM; OTHER RELIGIONS,

Uskontohistoriallisesti eri uskontojen kertomukset Luomisesta voidaan jakaa:

33.1. Luomismyytit

33.2. Theologiniat

Theogonioissa maailman eri osat käsitetään jumaluuksiksi, jotka ovat syntyneet korkeammista jumaluuksista. Luomismyyteissä on tavallista, että maailma luodaan kaaosmaisesta alkutilasta.

Seemiläisten uskontojen alkukertomusten historiallisen taustan muodostavat Sumerilaisten myytit; niiden mukaan alussa oli olemassa Alkumeri (Nammu-jumalatar) joka synnytti Taivaan (An) ja Maan (Ki). Ne olivat alunperin yksi vuoreksi kuvattu kokonaisuus. Niistä syntyi Ilmakehän jumala Enlil, joka erotti Maan ta Taivaan toisistaan. Babylonialaisessa luomiskertomuksessa Alkumeri koostui kahdesta jumalasta, joista Apsu tarkoittaa makeaa- ja Tiamat suolaista vettä. On helpostikin nähtävissä, että Kristinuskolla on paljon samoja elementtejä hyväksymässään luomiskertomuksessa (Genesis).

Joka tapauksessa: näistä syntyi joukko muita jumalia, jotka selvittelivät eri tavoin välejään. Babylonin kaupunkijumala Marduk surmasi sitten Tiamatin, joka lohikäärmeen muodossa edustaa kaaosta. Tiamantin ruumiista Marduk loi maailman. Egyptiläisissä alkukertomuksissa on useitakin luomismyyttejä. Egyptiläisen Heliopoliissa luodun vanhimman kosmologian mukaan ensimmäinen jumala oli Atum, joka merkitsi tyhjästä syntynyttä kaikkeutta. Kreikkalaisessa mytologiassa on monia eri viitteitä maailman syntyyn. Runoilija Hesiodoksen (n. 700 eKr.) mukaan alussa oli kaaos, josta syntyi Maa (Gaia), joka taas synnytti Taivaan (Ouranos). Taivas ja Maa synnyttivät yhdessä muita Titaaneiksi kutsuttuja jumalia, jotka edustivat maailman eri osia ja luonnonvoimia. Yksi Titaaneista esimerkiksi kuohitsi isänsä Taivaan ja aiheutti siten Taivaan ja Maan eroamisen.

Olympolaiset jumalat ajateltiin Titaani Kronoksen ja tämän sisaren Rhean lapsiksi. Heidän johtajansa Zeus surmasi Titaanit salamaniskulla ja teki heidän tuhkastaan ihmisen. Toisen tarun mukaan Prometheus teki ihmisen märästä mullasta. Polynesialaisen luomiskertomuksen mukaan jumala loi maailman käskyllään; ennen sitä oli vain Alkumeri ja Pimeys. Toisen myytin mukaan Taivas ja Maa olivat toisiinsa kietoutunut lemmenpari, kunnes heidän Poikansa erotti heidät väkivaltaisesti.

Luominen (Creation) on myös Kristinuskon teologinen doktriini, joka Teismin (Theism) piirissä on saanut tulkinnan, jonka mukaan Jumala loi kaiken tyhjästä luomisensa aloittaen; Hän loi sanallaan Taivaan ja Maan, loi Maahan kasvillisuuden ja eläimet, ja lopulta ihmisen. Hebreankielinen termi Bara, joka tarkoittaa luomista, on kuitenkin kaksimerkityksinen, sillä se voi tarkoittaa edelläkuvatunlaisen luomistapahtuman lisäksi myös sellaista luomista, joka aloittaa olemassaolevasta fyysisestä kaikkeudesta, mikä on lähellä Islamin mukaista termin tulkintaa.

Kristillisessä teologiassa on Kirkkoisien (Fathers of Church) ajoista lähtien pantu nimenomaan painoa sille, että Jumala aloitti luomisen tyhjästä, millä on haluttu korostaa sitä, että syntymisensä jälkeenkin maailma on jatkuvasti riippuvainen Jumalasta. Idea, joka tämän taustalla on, on tietenkin se, että Jumala, joka on luonut kaiken alusta pitäen, voi sen samalla tavalla halutessaan lakkauttaa - ja jos Jumala olisi tullut kuvioon mukaan myöhemmin, olisi melkoinen osa maailmasta hänen kontrollinsa ulkopuolella.

Luonnonfilosofia, jonka esi-isinä ovat eräät Esisokraattiset ja Renessanssiajan filosofit, ovat pyrkineet tutkimaan luonnontieteiden perusolettamuksia ja luomaan niiden pohjalta maailmankuvan. Esisokraattisilla filosofeilla esiintyy elementtejä vanhoista myyteistä, mutta tämä samanlaisuus voi hyvinkin olla näennäistä, sillä filosofit yrittivät pikemminkin kuvata sitä, miten maailma on rakentunut tietyistä elementeistä. Tämän seikan tutkiminen oli hyvin keskeistä - ei se, miten elementit ovat itsessään tulleet olemassaoloonsa.

Thales piti kaiken olevaisen alkuna Vettä, Anaksimenes Ilmaa, Herakleitos Tulta ja Pythagoras Lukuja. Näitä näkemyksiä kehittelivät huomattavasti myöhemmin Telesio, Bruno ja Campanella, jotka yhdistivät spekulaatioihinsa Kopernikuksen, Galilein ja Keplerin uusia keksintöjä. On todennäköistä, että antiikin filosofit eivät tarkoittaneet alkusyyllä sitä, että esimerkiksi Vesi sinällään olisi jotakin tuottanut, vaan ehkä sitä, että tässä elementissä saattoi olla sentapaista epävakautta, että se olisi kyennyt käynnistämään kehityksen, ja elementtien sitoutumisen yhteen, ja niiden vuorovaikutuksen. Tällainen ajattelu on spekulatiivista, eli se kohdistuu siihen, mitä ei kuitenkaan voida tutkia, tai todistaa muutoin kuin päättelemällä - mikä taas rakentuu sille otaksumalle, että ihmisen ajattelu itsessään sisältää oikeaksi todistumisen elementtejä, eli ajattelemalla ihminen voi simuloida ja testata sellaisiakin tapahtumia, joita ei voida palauttaa alkutilanteeseensa.

Spekulatiivinen filosofia elpyi 1800-luvulla Hegelin ja Schellingin vaikutuksesta, mutta sai vähitellen huonon maineen ehkä siksi, että se kytki liikaa yleisiä selitysmalleja perin perspektiivisiin lähtökohtiin. Spekulatiivinen filosofia, yhdistettynä ikivanhojen käsitysten vaarinottoon, voi parhaimmillaan hedelmöittää suurestikin tieteen kehitystä. Esimerkiksi amerikkalainen C.S. Peirce pyrki työssään syntesoimaan antiikin filosofian käsitteitä ja Skolastiikan löydöksiä eräänlaiseksi Luomisen Filosofiaksi (Grand Cosmogony) kartoittamalla todellisuudesta tekijöitä, jotka ovat vielä plastisia ja muovautumisensa vaiheessa ja ehdotti keskityttävän Ihmismieleen (Human Mind).

34. CREEK CATHOLIC CHURCH

Term in Christianity, DESCRIBE; The Great Chisma, CATHOLICISM; ROMAN CATHOLIC CHURCH,

Termiä Kreikkalaiskatolinen Kirkko tulisi käyttää harkitusti puhuttaessa Ortodoksisista uskovista, sillä termillä tarkoitetaan niitä kristittyjä, joiden jumalanpalvelusmenot ovat ortodoksisia, eli puhdasoppisia, mutta jotka kuuluvat Rooman Kirkon alaisuuteen. Termiä ei yleensä käytetä Konstantinopolin Kirkosta, mutta jos käytertään, niin sillä tarkoitetaan silloin sitä, että Konstantinopolin alaiseen Kreikkalaiskatoliseen Kirkkoon kuuluvat uskovaiset ovat puhdasoppisia verrattuna Rooman Kirkon jäseniin, ja siten voivat käyttää itsestään tätä puhdasoppisuuden määritelmää.

35. DEACON

Term in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY,

Diakonit ja heidän asemansa kristillisissä kirkoissa:

35.1. Episkopaaliset kirkot

Papeista (Cf. Parish Clercy) seuraavana arvoasteikossa oleva Kirkon virkamies Episkopaalisissa kirkoissa; diakoni/ diakonissa.

35.2. Bresbyteerikirkot

Bresbyteerisissä (Cf. Bresbyterian Churches) kirkoissa diakonit ovat aineellisiin seikkoihin liittyviä asioita hoitavia henkilöitä.

35.3. Reformoidut Kirkot

Reformoiduissa Kirkoissa diakoniatyö kuuluu eräänä osana sisäiseen-ja uskoiseen lähetystyöhön, kuten myös yleiseen armeliaisuustyöhön ja sairaiden hoitoon.

35.4. Varhaiskristilliset kirkot

Alkukirkossa (Early Christian Church) diakonit hoitivat sairaita, jakoivat almuja köyhille, ja suorittivat jumalanpalvelusmenoihin liittyviä valmisteluja. Nämä olivat eräänlaisia lattiamanuja siis.

36. DEISM

View in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY; PHILOSOPHY,

Termiä Deism on ensimmäisenä käyttänyt Calvinin oppilas Pierre Viret (1564 Jkr.). Monet valistusfilosofeita olivat Deistejä, kuten Voltaire ja Rousseau. Valistusajan voi katsoa olleen Deismin kukoistuskautta, joskin sen suosio koskikin vain sivistyneistöä. Ranskan Suuren Vallankumouksen aikana Deismistä tuli virallinen uskonto, Korkeimman olennon palvonta. Eräs Korkeimmalle olennolle vietetty juhla tapahtui Pariisin Kansallispuistossa 8.6. 1794, josta on säilynyt vaskipiirros.

Deismi on uskomus, jonka mukaan Jumala on kaikkeuden syy ja sen rakenne ja Jumalalla on järjellinen perusta. Jumala ei siten tule esille tapahtumisen myötä, tai ole tapahtumisen kulusta riippuvainen olemassaolonsa puolesta. Deisti on siinä mielessä vapaamielinen, ettei hän tyydy uskonnollisiin peruskäsityksiin, vaikka Jumalan olemassaolo hyväksytäänkin aina; dogmeja pyritään tulkitsemaan rationaalisesti valistuajan hengessä. Vertaa Teismi (Theism).

37. DRUSES

Church in Islam, DESCRIBE; Lebanon, ISLAM,

Druusit (Druses) on 1000-luvulla jKr. perustettu uskonnollis-poliittinen yhteisö. Druusien periaatteessa salaisena pidetyn uskonnon perustaja oli fatimidikalifi al-Hakim, joka julistautui Jumalan inkarnaatioksi (Incarnation). Uskonnossa on Islamin ainesten lisäksi myös aineksia kreikkalaisesta filosofiasta, Gnostilaisuudesta ja persialaisista uskonnoista. Kaikkiin uskonnollisiin menoihin voivat osallistua vain 40-vuotta täyttäneet miehet. Ulkopuolisilta käännynnäisiltä uskonto on suljettu mm. avioliittokiellon avulla. Druuseilla oli 1500-1600-luvuilla Libanonissa huomattava poliittinen merkitys. Voimakkaasti kansallismieliset Druusit nousivat 1879 ja 1898 jKr. kapinaan turkkilaisia vastaan ja vuosina 1926-1927 jKr. he kapinoivat Syyriassa ranskalaista mandaattivaltaa vastaan.

Druusit uskovat sielun muuttavan kuolemassa uuteen kehoon (Transmigration), josta syystä he ovat sotilaina pelottomia. Ryhmä toimii edelleen Libanonin vuoristossa ja Syyriassa; he ovat tulleet nykyään tunnetuiksi viime vuosien Libanonin tapahtumien vuoksi. Alueella vaikuttaa heidän lisäkseen myös Kristittyjä ja Islaminuskoisia.

38. DUALISM

View in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY; PHILOSOPHY,

Dualismi on järjestelmä, joka liittyy niin uskontoon kuin filosofiaankin ja tarkoittaa sitä, että aine ja henki erottautuvat toisistaan radikaalilla tavalla. Samalla tavoin erottautuvat toisistaan hyvä ja paha. Uskonnollisista näkemyksistä dualismi kytkeytyy läheisimmin Zoroastrianismiin, mutta termiä on käytetty myös Nestorianismin doktriinin yhteydessä.

Filosofiassa dualismi on ollut enemmän tai vähemmän esillä koko tunnetun filosofian historian ajan, tunnetuimpana esimerkkinä Descartes, joka teki eron hengen ja aineen välillä. Dualismista on kehittynyt kehittynyt sellaisia filosofisia pääoppisuuntia, kuten Materialismi ja Spiritualismi, joiden myötä on hyväksytty jompikumpi vaihtoehdoista todemmaksi kuin toinen, ja samalla otettu kantaa mm. uskontoon. Näissä ei ole tehty ratkaisevaa eroa hyvän ja pahan väillä samaisessa mielessä kuin Kristinuskon piirissä, jossa Aine (liha) on luonteeltaan pahaa, joka Hengen (sielun) on voitettava.

39. EARLY CHRISTIAN CHURCH

Ref. Christianity, DESCRIBE; Early Development, CHRISTIANITY,

39.1. Varhaiskristillisen Kirkon opit:

39.1.1. Ehtoollinen (Eucharist)

Kreikankielen termi Eucharistos merkitsee kiitollisuutta tai kunnian antoa. Eukaristia, ehtoollinen, oli keskeinen akti Varhaiskristillisissä jumalanpalvelusmenoissa, jossa nautittu leipä edustaa Kristuksen ruumista, ja viini Hänen vuodattamaansa verta ihmiskunnan syntien sovitukseksi. Käytännön katsotaan juontuvan Jeesuksen viimeisestä ehtoollisesta ennen ristiinnaulitsemista. Episkopaalisissa (Cf. Episcopal Churhes) kirkoissa Ehtoollisen suorittaa Piispa tai Pappi seurakunnan puolesta. Roomalaiskatolisessa kirkossa Kristuksen läsnäoloa tässä sakramentissa kutsutaan termillä Transsubstaatio (Transsubstantion), joka merkitsee ehtoollisaineiden konkreettista muuttumista Kristuksen vereksi ja ruumiiksi. Ehtoollisesta on käytetty myös nimiä Holy Communition ja Lord's Supper.

39.1.2. Eutychesin oppi (Eutychianism)

Konstantinopolin luostarin johtaja Eutyches ((378-454 jKr.) kannatti Monopysite-prinsiippiä: sen mukaan Kristuksen inhimillinen luonto on absorboiutunut Jumalaan. Tämä näkemys kumottiin Kaledonin (Chaledon) konsiilissa vuonna 451 jKr. Tällöin pyrittiin hyväksymään yleisesti Kolmiyhteisyyden (Trinity) oppi. Koptikirkon piirissä Monophysite-prinsiippi kuuluu olennaisena osana sen teologiaan nykyäänkin.

39.1.3. Dualismi (Nestorianism)

Nestorianismi on Konstantinopolin Patriarkan Nestoriuksen (k. 451 jKr.) oppi, jonka mukaan Kristuksella on 2 erillisen luontonsa lisäksi myös 2 eri persoonaa. Tämänlaatuinen Dualismi tuomittiin Kaledonian konsiilissa 451 jKr.

39.1.4. Sakramentit (Sachrament)

Uuden Testamentin mukaan Kristus itse antoi 2 pyhää sakramenttia, kuten Kasteen (Baptism) ja Ehtoollisen (Eucharist). Roomalaiskatolinen ja Kreikkalaiskatolinen Kirkko ovat lisänneet niihin 5 muuta (Confirmation, Penace, Ordination, Marriage, ja Unction).

39.1.5. Diakonia (Deacons)

Diakonit jakoivat Varhaiskristillisessä Kirkossa almuja köyhille ja hoitivat sairaita.

40. EPISCOPAL CHURCHES

Churchs in Christianity, DESCRIBE; World-Wide, CATHOLICISM; EPISCOPAL; ANGLICANISM,

Episkopaalisten (Episcopal) Kirkkojen hallintorakenne on hierarkinen ja piispavaltainen; hallintorakenteeseen kuuluu piispanistuin avustajineen ja virkamiehineen. Tällainen malli on käytännössä Roomalaiskatolisessa-, Kreikkalaiskatolisessa-, ja Anglikaanisessa Kirkossa. Englannin Valtionkirkossa Anglikaanisessa Kirkossa Piispan nimittää maan hallitus; Roomalaiskatolisessa Kirkossa nimityksen suorittaa Paavi, ja Yhdysvaltain (sekä eräiden muiden maiden) episkopaalisten kirkkojen Piispannimitykset tekee parlamentin valitsema synodi.

40.1. Piispanvalinta episkopaalisissa kirkoissa:

40.1.1. Cathedral Chapter

Cathedral Chapter alitsee muodollisesti piispan (Bishop); Piispan vihkimyksen suorittaa piispaveli.

40.1.2. Bishop

Piispalla (Bishop) on apunaan ja alaisinaan piispanistuimen virkamiehistö (Canon and Prebendary). Piispalla on oikeus nimittää itselleen joukko tarvitsemiaan avustajia:

40.1.2.1. Piispainistuimen lakiasiantuntija (Chancellor)
40.1.2.2. Avustavat piispat (Suffragan Bishops)
40.1.2.3. Piispankurista vastaavat arkkidiakonit (Archedeacons)

40.2. Episkopaalisten kirkkojen yleinen organisaatio:

40.2.1. Parish Clergy (via Archdecadons) jolla voi olla apunaan:

40.2.1.1. Avustavat kuraattorit (Assistant Curates)
40.2.1.2. Kirkonvartijat (Churchwardens)
40.2.1.3. Valittuja lakiasiantuntijoita (via Parish)
40.2.1.4. Diakonit (Deaconess)
40.2.1.5. Laupeudensisaret (Sisters of an Order)
40.2.1.6. Konventti Convent)
40.2.1.7. Parochial Church Council

41. ESCHATOLOGY

View in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY,

Uskontojen historiassa termi merkitsee käsitystä tuonpuoleisesta elämästä. Raamatussa eskatologia sidotaan jo profeettain kirjoissa historiaan, jota Jumala ohjaa, eikä luonnon kiertokulkuun tai sen ennakoitavissa oleviin kehitysten päätepisteisiin. Eri uskontojen eskatologioissa erilaisista suurista tapahtumista, eli kerrotaan esimerkiksi taivaankannen sortumisesta, vedenpaisumuksesta ja suuresta maailmanpalosta, jotka liittyvät Apokalyptiikkaan (Apokalypsis), jonka juonteita on myös Kristinuskoon liittyvässä Apokalyptiikassa, erityisesti koskien aikaa, joka edeltää Taivaan valtakunnan tulemista, koska tätä aikaa näyttää luonnehtivan sekasorto, julmuus ja kärsimys, jonka ainut ohjausmekanismi näyttäisi olevan ihmisen mielettömyys, sekä siitä johtuva oman lajinsa ja luonnon järjestelmällinen tuhoaminen, johon prosessiin Jumala ei ennusteiden mukaan puutu tai keskeytä tai peruuta sitä esimerkiksi säälistä ihmiskuntaa kohtaan. Kokonaisvaltaisemman eskatologisen tulkinnan mukaan kyse ei ole yksilön tulevasta kohtalosta, eikä irrallisista lopunajan tapahtumista, vaan eräästä Kristuksessa toteutuvasta Jumalan Valtakunnan kokonaisvaiheesta.

Eskatologia on myös suppeammin käsitettävissä oleva kristillinen termi, joka tarkoittaa viimeisiä aikoja koskevaa tulkintaa koskien jokaista elänyttä ja Viimeisen Tuomion hetkellä elävää ihmistä. Tällöin heidän olisi koettava jokaisen erikseen seuraavat vaiheet:

41.1. Kuolema

41.2. Viimeinen Tuomio

41.3. Iäinen Elämä

42. EUTYCHIANISM

View in Christianity, DESCRIBE; Term, EARLY CHRISTIANITY,

Monofysiitti-prinsiippi (Eutychianism; Monophysite) on varhainen kristillinen uskomus, jonka mukaan Kristus sulautui ihmisenä jumaluuteen. Ajatuksen kehitti Eutyches (378-454 jKr.), joka toimi luostarinjohtajana Konstantinopolissa. Näkemys kumottiin Kaledonin konsiilissa 451 jKr. Eräs Sulautumisprinsiippiä kannattava uskontokunta on Jakobiitit (Jacobites) jonka perustaja oli Odessan piispa Jacobus Baradaeus 1500-luvulla jKr. Baradaeus herätti uskomuksen jälleen henkiin. Jakobiitteja on mm. Syyriassa, joskin useimmat Kirkon jäsenistä asuu Etelä-Intiassa. Molemmissa paikoissa liturgian kielenä on klassinen syyriankieli. Myös Koptikirkko Egyptissä ja Etiopiassa kannattaa Monophysite-prinsiippiä.

43. GNOSTICISM

Sychretic Religion, DESCRIBE; Persian; SYCHRETIC,

Termi Gnosis on kreikankieltä ja tarkoittaa erityisesti tavanomaista syvempää ja Mystistä (Mysticism) tietoa. Gnostilaisuus on ryhmä uskonnollisia liikkeitä, jotka kukoistivat ajanlaskun ensimmäisillä vuosisadoilla välimerenmaissa. Liike syntyi jo esikristillisellä ajalla ilmeisesti Persian uskontojen, Juutalaisuuden ja kreikkalaisen filosofian sekoittumana. Gnostilaisuus ei ole ollut kiinteä uskontokunta, vaan eri tahoilta tulleiden vaikutusten perusteella on erotettavissa toisistaan:

43.1. Juutalainen Gnostilaisuus

43.2. Kristillissävyinen Gnostilaisuus

43.3. Lähi-Idän uskontoihin tai kreikkalaiseen filosofiaan, kuten Uusplatonismiin (Neoplatonism) ja Stoalaisuuteen perustuva Gnostismi.

Gnostilaisten oppien tavanomainen esitysmuoto on myyttinen kertomus, joita tunnettiin länsimaissa kauan vain Kirkkoisien (Fathers of Church) vastakirjoitusten kautta, mutta vuonna 1946 jKr. löydettiin Nag-Hammadista Egyptistä laaja koptinkielinen Gnostilaisten tekstien kokoelma, jotka edustavat Juutalaista Gnostilaisuutta.

Yleisesti Gnostilaisten mukaan Jumala on etäinen olento, joka on täysin inhimillisen käsityskyvyn saavuttamattomissa. Maailmassa on vallalla Valon ja Pimeyden, eli hyvän ja pahan, Hengen ja Aineen välinen ristiriita. Jumala ei ole kuitenkaan luonut pahaa aineellista maailmaa, vaan sen on tehnyt Jumalasta irtautunut Demiurgi, joka on myös luonut ihmisen; ihmisen järjessä on kuitenkin säilynyt jumalallisen valon kipinä (jota kylläkin sopii monasti epäillä). Tämän Valon pelastamiseksi, eli sen palauttamiseksi korkeampaan maailmaan on Jumalasta irtautunut myös Vapahtaja (Kristus), joka on vain näennäisesti esiintynyt ihmisen hahmossa. Vapahtaja on tuonut mukanaan korkeamman tiedon siitä, miten pelastuminen on ihmiselle mahdollista, mutta vain niille, jotka kykenevät ottamaan tiedon vastaan. Tietoa voidaan tavoitella askeesin ja vihkiytymismenojen kautta. Hengen kohoamista Valoa kohti kuvaillaan astrologisin käsittein. Lopulta, kaiken Hengen vapauduttua aineellisuudesta maailmankaikkeus saavuttaa Luomista edeltäneen ihannetilan.

Gnostilaisuuden huomatavia opettajia olivat Roomassa 100-luvulla jKr. toimineet Valentinus ja Markion, sekä vuonna 279 jKr. kuollut Mani, joka eli Persiassa ja perusti Gnostilaisuuden pohjalta Manikealaisuuden (Manichaeism) lahkon. Gnostilaisuuden opit levisivät pian koko Rooman valtakuntaan, mutta katosivat 400-luvulla jKr. Kristinuskon tieltä. Nykyisin siitä ovat jäljellä Mandaealaisten (Mandaeans) lahko Iranin ja Irakin eteläosassa. Juutalaisuudessa Gnostilaisuuden vaikutteet ovat tuntuneet etenkin kabbalastiikassa. Vaikka Kirkkoisät (Fathers of Church) taistelivatkin voimakkasti Gnostilaisuutta vastaan, jäi siitä kuitenkin tiettyjä vaikutuksia, kuten Luostarilaitoksen kehittyminen Kristinuskoon, sen askeesi-ihanne sekä harrastus kirkkomusiikkia kohtaan.

44. GOSPEL

Term in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY,

44.1. Merkitys I

Ilosanoma (Gospel) tarkoittaa julistusta, jonka Jumala Jeesuksen Kristuksen kautta on rakastaen ja armoa tuntien suunnannut ihmisille.

44.2. Merkitys II

Ilosanoma (Gospel) tarkoittaa Uuden testamentin ja Kirkon julistusta, jossa tuodaan esille hyvät uutiset koskien Jumalan tarkoitukset ihmisiä koskien.

44.3. Merkitys III

Ilosanoma (Gospel) tarkoittaa yhtä tai useampia neljästä Uuden Testamentin kirjasta (Matteus, Markus, Luukas ja Johannes), jotka sisältävät ohjeita elämään, opetukseen, kuolemaan ja Jeesuksen seuraamiseen. Näitä nimitetään kanoonisiksi Gospeleiksi. On olemassa joitakin samanlaisia kirjoja, joita ei ole sisällytetty Uuteen Testamenttiin, kuten toisella vuosisadalla jKr. kirjoitettu Tuomaan Gospeli.

44.4. Merkitys IV

Ilosanoma (Gospel) tarkoittaa jonkin kanoonisen Gospelin lukemista ehtoollisen (Eucharist) yhteydessä.

44.5. Merkitys V

Joskus termiä Gospel käytetään musiikista, joissa lauletaan kanoonisista Gospeleista. Tällaisena merkityksenä Gospel tunnetaan yleisesti - erityisesti Amerikan mustien harjoittaman uskonnollisen musiikin muodossa.

45. GRACE

Term in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY,

45.1. Armonjärjestys

Kristillisessa uskonopissa Armonjärjestys on se järjestys, jonka mukaisesti Jumalan Armo (Grace) ihmisessä vaikuttaa:

45.1.1. Kutsu
45.1.2. Valaiseminen
45.1.3. Uudestisyntyminen
45.1.4. Uskossa säilyminen

45.2. Ihmisen vastaus Armoon (Grace)

45.2.1. Parannus
45.2.2. Usko
45.2.3. Pyhitys

Reformistisissa Kirkoissa kehitettiin Armonjärjestysoppia hyvinkin yksityiskohtaisesti. Myöhemmin on saatettu rajoittua esimerkiksi kolmijakoon a) Herääminen, b) Vanhurskauttaminen ja c) Pyhitys, eli elämä uskossa. Samalla on korostettu, etteivät Armonjärjestyksen asteet ole peräkkäisiä vaan usein sisäkkäisiä. Tällaisen opin lähtökohtana on, ettei ihminen itse voi pelastaa itseään, vaan pelastus on Jumalan työtä.

45.3. Armon (Grace) merkitys kristillisessä teologiassa

Yleisesti Armo (Grace) tarkoittaa kristillisessä teologiassa vapaata ja ansioista riippumatonta Jumalan suosiota, joka ilmaisee itsensä moraalisesti puhdistavana ja spirituaalisesti uudelleenluovana vaikutuksena.

45.4. Armon (Grace) yleinen merkitys Uudessa Testamentissa

Uudessa Testamentissa Armo tarkoittaa Jumalan sääliä ihmistä kohtaan. Tällä halutaan korostaa eroa Vanhan Testamentin kuvaamaan Yahweh Jumalaan, joka rankaisi ihmiskuntaa, eli käytännössä kuitenkin vain Israelin kansaa ankaruudella. Uuden testamentin mukaan Jumalan armo kohdistuu kaikille.

46. GRAVETTIAN

OLD EUROPEAN CULTURE, DESCRIBE; Europa, DORDOGNE; FRANCE; PALAEOLITHIC,

Gravettian on myöhempi paleoliittinen kulttuuri, joka kukoisti n. 280000-18000 eKr., josta Ranskasta löytynyt Creswellian on esimerkki, ja on saanut nimensä Dordognen alueella olevien kalliokukkuloiden mukaan (La Gravette). Tämän kultturin ihmisen loivat muutamia luolamaalauksia. Keskieuroopassa samaan kulttuurin kuuluvat ihmiset valmistivat veistoksia, jotka kuvasivat raskaana olevia naisia - mikä on ehkä hedelmällisyyskultin eräs varhaismuoto.

47. HALLSTAT

OLD EUROPEAN CULTURE, DESCRIBE; Europa, CELTS; LA TENE; IRON AGE,

Aristokraattisten ja maritaalisten Hallstattin ja La Tenen kultturien ihmiset olivat riippuvaisia raudasta. Läheltä suurta Hallstattin mäkeä (Mont Lassois) löydettiin "kelttiläisen prinsessan hauta". Priinsessa iäksi hänen kuollessaan arvioitiin 30 vuotta ja kuolinajaksi arveltiin ajankohtaa 500 eKr. Prinsessa oli asetettu varusteineen ja koruesineineen hautaan. Monet haudan pronssiesineistä olivat peräisin mm. Kreikasta ja Etruriasta. Haudan esineistön katsotaan todistavan kelttien ja välimerenkulttuurien vuorovaikutuksesta.

48. HENGE

OLD EUROPEAN CULTURE, DESCRIBE; England, STONEGENGE; ENGLAND; MYCENEAN; NEOLITHIC,

Henge on joukko myöhemmällä neoliittiajalla tai varhaisella pronssikaudella rakennettuja seremoniaalisia kivi- tai puurakennelmia, jotka oli asetettu samankeskeisille kehävalleille. Kuuluisin niistä on Stonehenge lähellä Amesburya Englannissa, joka koostuu suurista järkäleistä koostuvasta samankeskeisten ympyröiden muotoon rakentuviksi kivikehiksi, ja jonka maavallit rakennettiin n. 1900 eKr., ja joille järkäleet pystytettiin n. 1500 eKr. Stonehenge koostuu ulommasta ympyränmuotoisesta kivikehästä jonka sisäpuolella on hevosenkengän muotoinen kivikehä, jonka mukaisesti sen sisäpuolelle on asetettuina rivi pienempiä kiviä. Stonehenge oli merkittävä uskonnollinen kulttipaikka, jossa palvottiin aurinkoa. Heel Stonen katsotaan osoittavan keskipäivän tasauksen ajankohtaa; vaikka joidenkin käsitysten mukaan Altar Stone ja Slaughter Stone ovat myöhempiä tulokkaita, niin Altar Stonen ja Heel Stonen välille vedetyn kuvitellun suoran suunnasta nousi hieman 1600-luvun puolivälin jälkeen eKr. juhannusaurinko, mikä viittaa juuri näiden megaliittien sijoittelulla olleen tietty tarkoitus. Stonehengestä on löydetty piirroksia, jotka osoittavat uskonnolla olleen yhteyksiä mykeneläiseen kulttuuriin.

49. HINDUISM

ASIAN RELIGION, DESCRIBE; Indian, PHILOSOPHY; GROUP OF RELIGIONS,

Traditionaalinen uskonnollisuus ja uskonnonharjoituksen tapa suurimmassa osassa Intian niemimaata; se on hyvin mutkikas kokonaisuus ja tulosta verisestä historiasta. Eräs sen koulukunnista edustaa monistista filosofiaa, jonka mukaan kaikki asiat maailmassa ovat yhtä, joten se kiistää dualismin. Sen mukaan maailmasta apprehensioitu kuva on illuusio (maya), ja totuus siitä saavutetaan sisäisellä mietiskelyllä, eikä empiirisesti. Ainetta ei ole olemassa, vaan kaikki on Brahman ilmentymää, jossa itse jumalat myös elävät, ja uskovat pääsevät osallisiksi Brahmasta pappien (Brahmins) suorittamien rituaalien välityksellä. Tämän päivän hinduismissa keskeisiä jumalia ovat Vishnu ja Siva. Vishnu ilmentää itseään maailmassa inkarnaatioidensa kautta (Avatars). Siva (cf. Vedic Rudra) ilmentää väkivaltaa, elämänvoimaa ja seksuaalisuutta, ja hänet kuvataan levottomana, nelikätisenä tanssivana hahmona. Sivan naispuolinen edustaja, tai olemuspiirre on Kali, joka nauttii verenvuodatuksesta, ja tämä myös kontrolloi tuhoisia kehitysjaksoja (cf. Kali-Yuga). Hinduismi on kehittänyt myös velvollisuuden hengellisyysmaailman (Bhakti) ja sinä erityisen suosittu jumaluus on Krishna, joka on rakkauden jumaluus kaikissa sen muodoissa. Teoksista mainittakoon Ramayana ja Mahabarata, joka sisältää juhlitun Bhagavadgitan (Song of the Blessed One), jota joskus kutsutaan myös nimellä Gospel of Chrisna.

Hinduismin lahkoilla on hyvinkin erilaisia Purana-teksteihin ja myytteihin perustuvia maailmankäsityksiä, joiden pääpiirteet ovat seuraavat:

Aluksi Vishnu lepäsi ääretöntä aikaa kuvaavan Ananta, eli Sesa-kobran päällä ajelehtien kosmisessa Alkumeressä. Vishnun navasta nousi Lotus-kukka, jonka teriöstä syntyi Brahma, joka uloshenkäyksellään loi maailman Vishnun puolesta, vaikka Vishnu ottikin kohtaloiden säätelemisen huolekseen Brahman Päivän, eli yhden Kalpa-syklin ajaksi, mikä on 4320 miljoonaa vuotta. Tällaisen Päivän lopulla maailma aina osittain tuhoutuu ja palaa Vishnun kehoon seuraavan Pimeän Kalpan, eli Brahman Yön ajaksi. 360 Kalpaa muodostaa Brahman Vuoden, ja sata tällaista Vuotta on Brahman koko elinikä, mikä tekee 311040000 miljoonaa vuotta. Nykyisin Brahma on ihmisen iällä laskien 50-vuotias. Brahman kuollessa lopullisesti kaikki olevainen palaa takaisin Absoluuttiseen Maailmansieluun, kunnes uusi Luojajumala Brahma ryhtyy jälleen toimintaan. Yksittäiset sielut ovat jälleensyntymisen (Reincarnation) alaisia Brahman eliiän ajan, ja aina Kalpan lopulla ne palaavat Luojajumala Brahmaan takaisin pelkiksi potentiaaleiksi, ja Brahman lopulta kuollessa ja Koko Kaikkeuden purkautuessa ne sulautuvat Maailmansieluun vapautuneina Karmastaan. Kukin Kalpa jakautuu 14 Manvantaraan ja ne edelleen 71 Mahayugaan eli Aiooniin. Aioonissa on kreikkalaisten ja iranilaisten Kulta,- Hopea,- Vaski,- ja Rauta-Ajan tavoin 4 Yugaa, joista jokainen edustaa lisääntyvää rappeutumista. Nykyaika kuuluu Kaliyugaan, joka alkoi myyttisellä Mahabharatan taistelulla 3102 eKr. ja on päättyvä yleiseen sekasortoon ja maailmanloppuun. Vanhan laskutavan mukaan loppu on jo lähellä mutta myöhemmät selitykset siirtävät sen tuonnemmaksi. Tällaisen epähistoriallisen ajattelutavan mukaan Pyhät Kirjat ovat tavattoman vanhoja.

Intian koulukunnat:

49.1. Suunnat, jotka hyväksyvät Veda-kirjoitusten arvovallan; ortodoksit, uskovat.

49.1.1. Perustavat suoraan Vedoihin
49.1.1.1. Aktiivinen elämä (Mimamsa)
49.1.1.2. Kontemplatiivinen elämä (Vedanta)

49.1.2. Perustavat riippumattomaan ajatteluun.

49.1.2.1. Nyaya

Analyyttisen logiikan koulukunta, joka opettaa kirkkaan järkeilyn johtavan korkeimpaan päämäärään.

49.1.2.2. Vaisesika

Vaisesika-olemusoppi keskittyy fysikaalisen maailmankuvan atomistiseen tulkintaan dzainojen tavoin. Ei-atomistisia ovat Aika, Avaruus, Sielu ja Mieli. Aikojen lopussa atomit erkanevat toisistaan ja kaikki tuhoutuu uudelleen luomista varten. Aineen ja Sielun kaksinaisuuden ja olevaisuuden oikean luonteen täydellinen ymmärtäminen johtaa vapautukseen. Tunnetuin Vaisesika käsikirja on 1500-luvulla Jkr. laadittu Tarkasamgraha.

49.1.2.3. Samkhya

Järjestelmistä vanhimpia on Samkhya (Järkeily); sekin muistuttaa Dzainalaisuutta jyrkässä Dualismissaan ja Ateismissaan. Sen mukaan olevaisen ensimmäinen prinsiippi on Materia (Prakriti). Kahdeskymmesviides eli viimeinen prinsiippi on Erillinen Sielu, eli Purusa. Ne eivät ole toisistaan riippuvaisia, eikä Sieluun kuulu Persoonallisuutta, Älyä tai Mieltä. Vapautuminen riippuu Sielun pääsystä irti ehkäisevän Materian kahleista. Keskiajalla oppi muuttui pääasiassa Tantrisissa lahkoissa suosituksi jumaluskoksi, jossa Personoidun ja aktiivisen Purusan kumppanina on Prakriti-jumalatar.

49.1.2.4. Yoga

Vapautuskäytännöistä oli Jooga (Yoga) askeettien parissa arvostetuin. sen tarkoituksena oli Samkhyan Dualismiin, että omaksumaansa Isvara-jumaluskoon nojautuen erottaa ihmisen Ikuinen Prinsiippi vapaaksi katoavaisesta totaalisen psykofyysisen järjestelmän avulla. Jokainen Guru ohjasi oppilaitaan oman erityisen menetelmänsä mukaan.

49.2. Suunnat, jotka eivät hyväksy Veda-kirjoitusten arvovaltaa; heterodoksit, ei-uskovat.

49.2.1. Materialistiset suuntaukset.

49.2.1.1. Carvaka

49.2.2. Spiritualistiset suuntaukset.

49.2.2.1. Jainism (Ahimsa)
49.2.2.2. Buddhism.

Klassisen hinduismin kirjallisuushistoria on kolmivaiheinen:

49.3.1. Veda

Ensimmäisenä vaiheena Vedat (saskr. tarkoittaa samaa kuin tietämys, tieto), erityisesti Rig-veda (1000 hymniä ja psalmia, polyteismia), joka on kokonaisuutena julkaistu n. 1500 eKr.

49.3.2. Brahamanas

Toisena vaiheena on Brahamanas kirjallisuus (kuvaa rituaaleja ja sovittautuu erilaisiin elämäntilanteisiin, ja viittaa kastilaitokseen, polyteismin sofistikoitumia) 700 eKr.

49.3.3. Upanishads

Kolmannen vaiheen kirjoitusten yhteisnimenä on Upanishads (tarkoittaa samaa kuin lähellä istuminen) tai Vedanta (Vedan loppuminen) n. 600 eKr. Kolmannen vaiheen kirjoituksia on n. 250, ja niissä on hymnejä, filosofisia aforismeja ja maagisia kehitelmiä; niissä johtoajatuksena on monoteistinen panteismi, advaita (ei-dualismi, ykseys).

Systeemiä kehitti erityisesti filosofi Sankara (800 jKr.), ja hän toteaa Brahman olevan mahdoton määritellä, ja silti olevan kaiken ilon ja elämän lähde, ja siitä syystä Pyhä; ihmisen tavoittamattomissa oleva ilmenemismuoto on Atman (Brahman hengitys), joka kuvastaa maailman itse-olemista. Ihmisen yksilö-Self on harhaa, ja uskonto on eräs differentaation muodoista. Yksilö-Self voitetaan tapaksella (asketismilla); Yogalla ja meditaatiolla vaivutaan tiedostamattomaan, unettomaan olotilaan (sushupti), joka ei ole vielä kuolemaakaan.

50. HOLY

Term in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY; OTHER RELIGIONS,

Pyhä (Holy) tarkoittaa uhrattua; jotakin, joka on tarkoitettu Jumalan palvelemiseen ja siitä syystä on eristetty muista aktiviteeteista; sillä ei käydä kauppaa tai sitä ei lahjoiteta, ja siitä syystä sitä ei voida esimerkiksi himoita tai määrittää sille taloudellisia arvoja. Siitä syystä pyhä on myös moraalisesti puhdas ja vapaa synnistä. Joskus pyhä liitetään Jumalaan korostaen Hänen toisenlaisuuttaan ihmiseen nähden. Tavanomaisia esineitä ja asioita voidaan myös pyhittää. Esimerkkinä mainittakoon katolisen kirkon piirissä harrastetut pyhitysmenot ja vihkimykset, joilla puhdistetaan ajoittain esimerkiksi synnin saastuttamia paikkoja tai rakennuksia.

51. HOLY OFFICE

Term in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY; CATHOLICS,

Pyhä Toimisto (Holy Office) oli Roomalaiskatolisen Kirkon perustama paikka, joka teki lopulliset päätökset kysymyksistä koskien uskoa ja moraalia. Pyhän Toimiston perusti paavi Paul III, ja se kytkeytyi läheisesti inkvisitiolaitokseen. Toinen vatikvaaninen kokous (Council) muutti toimiston nimen Uskon Opetuksen Komissioksi (The Teaching of the Faith).

52. HOLY SPIRIT

Term in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY,

Pyhä Henki (Holy Spirit, Holy Ghost) on Kolmiyhteyden (Trinity) kolmas persoona kristillisen dogmin mukaan. Hän on ikuinen Isän ja Pojan lailla, ja länsimaisen teologian mukaan juontuu Isästä ja Pojasta. Pyhän Hengen doktriini liittyy siihen, mikä mahdollistaa ihmiselle Jumalan inspiroivan ja sanktioivan voiman kokemisen.

53. IMMACULATE CONCEPTION

Term in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY; CATHOLICS,

(Immaculate Conception; pure, faultless, of the Virgin Mary) on doktriini, jonka mukaan Neitsyt Maria oli vailla Perisyntiä (Original Sin). Roomalaiskatolinen Kirkko määritteli ja hyväksyi tämän käsityksen 1857 jKr.

54. IMMANENCE

Term in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY; PHILOSOPHY,

Immanentti (Immanence) viittaa doktriiniin, jonka mukaan Jumala on läsnä koko kaikkeudessa sitä ylläpitävänä prinsiippinä tai henkenä. Käsitteen ankaraa tulkintaa ei voida erottaa panteismista.

Filosofiassa Immanentti tarkoittaa osapuilleen samaa; se on jotakin, joka on olemassa ylläpitävänä prinsiippinä kaikkeudessa, ja jota ei voitaisi poistaa ilman, että kaikkeus samalla lakkaisi olemasta. Antiikin kreikkalaisten filosofiassa Immanentti vastaisi liikkumatonta liikuttajaa, eli alkusyytä kaikelle tapahtumiselle. Länsimaisessa Atomistisessa Filosofiassa Immanenttia olisi koskaan syntymätön ja koskaan häviämätön atomaarinen kaikkeus. Joissakin Hindulaisen Filosofian Materialistisissa suuntaumissa materiaalinen kaikkeus ei ole häviämätön, vaikka se onkin vallitessaan esimerkiksi siinä eläville ihmisille Immanentti siinä mielessä, etteivät he kykene sitä kumoamaan. Muitakin filosofisia tulkintoja on, joissa näkemys rakentuu jollekin, jonka oletetaan toimivan Immanenttina kannattavana prinsiippinä.

55. INCA

CENTRAL AMERICAN CULTURE, DESCRIBE; Central American, MAYA; AZTEC; TOLTECS,

Inkakultturi kuuluu vanhimpaan ja samalla arkeologisestikin kiintoisimpaan sivilisaatiokokonaisuuteen Keski-Amerikassa. Inkat olivat alkuaan pieni Rio Apurimacin varrella elänyt eteläamerikkalainen Ketshua intiaaniheimo, joka myöhemmin espanjalaisten saapuessa oli hallitseva luokka. Inkat perustivat pääkaupunkinsa Cuzcon Andien laaksoon; tarun mukaan Inkat polveutuivat seudulle valtion perustaneesta auringonjumalan pojasta Manco Capacista. Arkeologisten kaivausten perusteella Inkavaltio syntyi seudulle jo 1200 jKr. Ennen lopullista valtaa seudulla heidän oli kukistettava mahtava Chimu-valtio, jonka kulttuurista ja yhteiskuntajärjestelmästä he saivat vaikutteita. Laajimmillaan Inkavaltio oli 1400-1500-lukujen vaihteessa, jolloin se käsitti pääosan nykyistä Equadoria, Perua ja Boliviaa, Chilen pohjoisosan Valparaisoa myöten, sekä Argentiinan luoteiskulman. Pääkielenä valtakunnassa oli kethsua (quechua), jonka lisäksi puhuttiin useita paikallismurteita.

Inkat palvoivat useita jumalia, mutta pääjumalana oli aurinko, jonka palvonna ylin pappi maanpäällistä jumaluutta edustava Sapa Inka oli. Vaikka temppeleiden rakentamiseen käytettiin suunnattomat määrät kultaa, ei uskonnolla ollut Inkavaltakunnassa samanlaista asemaa kuin Azteekeilla. Uskontoon kuuluivat erilaiset uhrit ja vainajien palsamoiminen. Valloitetuille kansoille suotiin uskonnonvapaus, joten Inkavaltakunnassa ei ollut varsinaista valtionuskontoa. Inkavaltakunnassa ei myöskään ollut varsinaista omistusoikeutta ja verot maksettiin tekemällä työtä Inkavaltiolle; erityistä rahaa ei myöskään ollut. Maksettujen verojen vastikkeeksi Inkavaltakunnan jokaisella jäsenellä oli oikeus vaatia itselleen ylläpitoa ja hoitoa; sairaista ja vanhuksista huolehdittiin. Mahtavaa valtakuntaa yhdisti laaja siltojen ja teiden verkosto, joka mahdollisti armeija, sanansaattajien ja yksityisten matkaajien nopean matkanteon. Yksin päätie oli 4000 kilometriä pitkä ja paikoin 7 metriä leveä. Teiden välillä oli kilometripylväitä ja melko tihein välein majataloja. Inkavaltakunnassa käytettiin sanansaattajina juoksijoita (Chasquit) jotka kiidättivät viestejä valtakunnan laidasta toiseen. Inkat kehittivät erityisen solmunuorakirjoitusjärjestelmän (Quipu), joita juoksijat pystyivät helposti kuljettamaan.

Huayna Capacin (1475-1525 jKr.) hallitessa Inkavaltakunta eli kukoistuskauttaan, mutta jakautui kahtia hänen kuoltuaan. Hänen poikansa Atathualpa ja Huascar hallitsivat kumpikin puoliskoaan. Koska Atathualpa ei ollut laillinen perijä, syntyi veljesten kesken valtataistelu, joka oli käynnissä espanjalaisten konquistadoorien saapuessa Pizarron johdolla Etelä-Amerikkaan. Vuoden 1532 loppupuolella jKr. Pizarro saapui joukkoineen Cajamarcan kaupunkiin, jossa hän kohtasi veljeltään vallan riistäneen Atathualpan ja vangitsi tämän. Atathualpa surmautti Huascarin ja vuonna 1533 jKr. Pizarro surmautti Atathualpan antaen lopullisen kuoliniskun Inkavaltakunnalle, sillä se oli rakennettu pyramidimaisesti niin, että ylinnä oli rajattoman vallan omaava, auringonjumalan ruumillistumana pidetty Sapa Inka, jollaista ei enää ollut molempien hallitsijaveljesten kuoltua. Mahtava Inkadynastia oli sammunut, mikä merkitsi sitä, että valtakunnan asukkaat joutuivat vähitellen täysin espanjalaisten vallan alle.

56. INCARNATION

Term in Christianity, DESCRIBE; Term, CHRISTIANITY; HINDU,

Inkarnaatio (Incarnation) tarkoittaa lihallistumista, erityisesti tapauksia, joissa Jumala ottaa lihallisen hahmon (avatar). Kristillisessä teologiassa termiä inkarnaatio käytetään Kolmiyhteyden (Trinity) doktriinin yhteydessä; ikuinen Jumalan Poika ja Kolmiyhteyden toinen persoona omaksuu lihallisen äitinsä hahmon -jolloin lihalla ymmärretään Ruumista, Mieltä ja Henkeä, joista ihmisluonto muodostuu.

Ortodoksisen uskomuksen mukaan todellinen jumalolemus (Godhead) yhdistyy Kristukseen niin, että todellinen ihmisyys on mukana. Gnostilainen idea, jonka mukaan Jumala vain ilmenee ihmishahmossa (Theophany) hylätään. Edelleen Inkarnaation katsotaan tapahtuneen tiettynä aikana ja tietyssä paikassa. Tämä näkemys saattaa liittyä siihen, että ilman todellisen ihmisyyden liittyvyyttä Jumalan Inkarnaatioon ei voida puhua ihmisten syntien sovituksesta, koska Jumalaa eivät sido inhimilliset heikkoudet ja Hän ei kaikkivaltiudessaan voisi ymmärtää, mitä on inhimillinen rajoittuneisuus.

57. IRON AGE

AGES, DESCRIBE; Term, STONE AGE; BRONZE AGE,

Rauta-aika (Iron Age) seurasi pronssikautta (Bronze Age), ja sen alkamisajankohta vaihtelee seuduittain. Aristokraattisten ja maritaalisten Hallstattin ja La Tenen kultturien ihmiset olivat riippuvaisia raudasta. Keltit kehittivät viljelytaloutta ja puuntyöstötekniikkaansa raudasta valmistetuilla työkaluilla. Heidän Britanniaan suuntamiensa invaasioaaltojen seuraamuksena syntyneiden kulttuurien jaksoista rautakausi voidaan eritellä seuraavasti:

57.1. Rautakausi A (550-300 eKr.)

57.2. Rautakausi B (300-150 eKr.)

57.3. Rautakausi C (150 eKr. - 40 jKr.)

Jaksojen A ja B kulttuurit erosivat huomattavasti Hallstattin ja La Tenen kulttuureista, ja kausi C taas Belgian (Belgae) kulttuurista.

58. IRVINGITES

SYNCHRETIC RELIGION, DESCRIBE; U.S.A., CHRISTIANITY; CATHOLICS; ANGLICANISM; SACHRAMENTAL; PHILOSOPHY,

Irvingiitit (Irvingites) seuraavat bresbyteerisaarnaja E. Irvingin (1792-1834) opetuksia. Nykyisin Kirkko tunnetaan Katolis-Apostolisena Kirkkona (The Catholic-Apostolic Church) jonka hallintoelimet muodostuvat apostolit, profeetat, evankelistat ja pastorit. Teologinen tulkinta on ortodoksinen ja sakramentaalisuutta painottava, joskaan tulkinta ei viimeksimainitun kohdalla ole transsubstantiaalinen (Transsubstantion) kuten Roomalaiskatolisessa Kirkossa. Liturgiassa on silti piirteitä roomalaiskatolisuudesta, kreikkalaiskatolisuudesta ja anglikaanisuudesta. Seremonioissa käytetään suitsukkeita ja kynttilöitä. Jumalallisten mysteerien tutkiminen, mikä aikoinaan oli hallintoelinten työskentelystä irrallaan toiminut tutkimuksen haara ei enää ole elinvoimainen. Organisaatio on keveä ja noudattaa mallia, joka israelilaisilla oli heidän erämaavaelluksensa aikana. Kirkon toiminta katetaan kymmenyksin.

59. ISLAM

NEAR EAST RELIGION, DESCRIBE; Mecca, CHRISTIANITY; ISLAM,

Islam on nuorin suurista maailmanuskonnoista; sen perusti arabialainen profeetta Muhammed (Mohammed, Muhammad, Mahomet), joka syntyi 570 jKr. Termi Islam tarkoittaa Jumalan tahdon seuraajia; se, joka on tehnyt tämän on muslimi (moslem, muslim). Muhammedia itseään ei Islamissa palvota, mutta häntä pidetään suurimpana ja viimeisenä Allahin profeettana sarjassa, johon kuuluvat Abraham ja Jeesus. Muhammed joutui orvoksi nuorena ja nai 25-vuotiaana itseään paljon vanhemman Kadijahin, joka oli voimakas persoonallisuus ja synnytti hänelle kuusi lasta. 40-vuotiaana Muhammed sai profeetankutsumuksen, mutta oli osoittanut jo sitä ennen uskonnollista hartautta ja harjoittanut rukousta ja meditaatiota. Kun kutsu tuli, oli Muhammed tehdä itsemurhan, mutta osoittautui kuitenkin inspiroivaksi johtajaksi ja hallintomieheksi sekä uudistajaksi.

Islamin pyhä kirja on Koraani; se on jaettu 114 kappaleeseen (Surah) ja sisältää profeetallisia ilmoituksia, kuten myös yksilöityjä säädöksiä. Islamin doktriini on se, että on vain yksi Jumala, Allah, jonka voima ilmenee luomisessa - erityisesti ihmisen luomisessa. Eettisesti Islam opettaa keskitietä. Vanhalla Testamentilla on liittyvyyttä Islamin teologiaan, sillä Abrahamia pidetään arabien ja juutalaisten esi-isänä.

Islam muodostaa universaalin yhteisön aina Länsiafrikasta Malaijien saaristoon. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia yhden Jumalan palvelijoita. Islamissa on useita lahkoja:

59.1. Sunnalaiset

Sunna (Arab. Tapa, tottumus) -tulkissassa korostetaan Islamin perimätietojen (Hadith) välittämää kuvaa Muhammedin ja hänenlähimpien seuraajiensa ratkaisuista ja menettelytavoista. Islamin lainsäädäntö perustuu Koraaniin (Arab. al-guar'an; luenta, lukemisto) ja Sunnaan. Jälkimmäinen muodostaa myös esikuvan, jonka kaltaiseksi uskovan on pyrittävä muokkaamaan elintapansa ja suhteensa ympäristöön. Sunnalaiset l. Sunniitit ovai Islamin pääsuuntauksen kannattajia vastakohtana niille, joiden katsotaan kuuluvan lahkoihin (esimerkiksi Shiialaiset)

59.2. Shiialaiset

Shiialaiset l. Shiitit (Arab. shi'at Ali; Alin puolue) on Sunnalaisten mielestä Islamin lahkoryhmä, joka sai alkunsa Muhammedin vävyn Ali ibn Abi Talibin ja hänen jälkeläistensä kannatajista. Alin puoluelaiset olisivat halunneet johtajansa profeetan sijaiseksi, kalifiksi, mutta tämä toteutui vasta 656 jKr. Ali murhattiin kuitenkin jo 661 jKr., eivätkä hänen poikansa al-Hasan ja al-Husain kyenneet torjumaan Omajjadi-suvun valtapyyteitä. Shiialaiset tukivat Abasidien valtaannousua, mutta valtaan päästyään (750 jKr.) myös nämä vainosivat heitä. Fatimidit (909-1171 jKr.) suosivat alueellaan Shiialaisia, mutta sen jälkeen näiden vaikutusvalta on jäänyt vähäiseksi muualla paitsi Iranissa, jossa suuntaus on nauttinut valtionuskonnon asemaa vuodesta 1502 jKr. Nykyisin Shiialaisia on runsaasti Iranin ohella myös Irakissa, Pakistanissa sekä Afganistanissa. Tyypillistä Shiialaisille on usko Jumalan valitsemiin ja synnittömiin Imaameihin, jotka ovat olleet uuden uskonnollisen valistuksen välittäjinä. Shiialaisten sanotaan hylänneen perimätiedon (Sunna ja Hadith) sekä niihin perustuvan lakitieteen (Fiqh), mutta tosiasiassa he ovat korvanneet ne hieman poikkeavilla vastineilla. Kolmen ensimmäisen kalifin, Abu Bakrin, Omarin ja Othmanin kiroamista pidetään uskonnollisena velvollisuutena, mutta Imaamit Ali Hasan ja Husain nauttivat kunnioitusta, joka joskus lähenee jumalointia. Viimeisen Imaamin uskotaan ilmaantuvan maailmaan eräänlaisena Messiaana (Mahdi), mikä on ollut osaltaan vaikuttamassa erilaisten alalahkojen syntyyn näiden perustajien pitäessä itseään luvattuna messiaana.

Oppi sielunvaelluksesta (Tanasukh) on laajalle levinnyt ja Shiialaiset sallivat kuvalliset esitykset, sekä myös poikkeuksellisesti tilapäisen avioliiton (Mut'a) ja Shiialaisuutensa salaamisen (Taqija), mutta toisaalta he kieltävät avioliitot kristittyjen ja juutalaisten naisten kanssa, sekä näiden toisuskoisten valmistaman ravinnon nauttimisen. Tässä viimeksimainitun kiellon ehdottomuudessa on vaihteluja. Huomattakoon, että Sunnalaiset eivät aseta tällaisia kieltoja avioliitoille.

59.2.1. Ismaiilit

Ismaiilit ovat Shiilalaisia lahkoja, jotka tunnustavat seitsemän Imaamin olemassaolon, ja ovat taipuvaisia mystiikkaan (Mysticism) ja Gnostilaisuuteen, sekä pyrkivät salaamaan oppinsa ulkopuolisilta. Näitä edustavat Libanonin Druusit (Druses) ja Intian ja Pakistanin Khojasit, sekä Arabian niemimaan puritaanit yhteisöt, Wahabiisit.

59.2.2. Shiialaisista lahkoista kehityksensä alkaneet suunnat:

59.2.2.1. Baha'i

Baha'i on alkuaan Shiialaisista lähtökohdista kehittynyt synkretistinen (Synchretic) uskonto (Ks. Baha'i), jossa kaikkia uskontoja pidetään osana yleistä evolutionaarista kehitystä.

59.2.2.2. Bab

Alkuaan Shiialaisista lähtökohdista kehittynyt lahko

59.2.2.3. Ahmadija

Alkuaan Shiialaisista lähtökohdista kehittynyt lahko, jonka jäsenet tekevät Euroopassakin lähetystyötä.

59.2.2.4. Alawiitit

Alawiitit l. Syyrian Nusairit, joiden lähtökohtana on Shiialaisuus mutta jotka ovat saaneet vaikutteita Kristinuskosta.

59.2.2.5. Etelä-Jemenin Qarmaatit

Qarmaatit kannattavat yhteisomistusta.

59.2.2.6. Sufit

Tämän Mystisen (Mystics) liikkeen juuret ovat Shiialaisuudessa. Nimenomaan tämän suuntauksen piirissä on vaikutanut useitakin eteviä runoilijoita.

Edelläkuvatunlaiset suuntaumat Islamissa ovat syntyneet pääosin tulkintaerosta siitä, ketkä ovat Islamin auktoriteetteja. Huomattakoon tässä, että erityisesti Islamin kohdalla aikakäsityksellä on erittäin suuri merkitys, sillä Islamilaiset pitävät profeetta Muhammedin aikaa yhtä läheisenä kuin eilistä päivää. Islamilainen traditio ei muodostu sentapaisesta menneestä, johon nykyajalla ei ole enää yhteyttä. Islam muodostaa siten eräänlaisen hyvän perheen ideaalin, ja tästä syystä sitä on vaikeaa syrjäyttää, tai kukistaa.

Tästä syystä seuraavaa esitystä tulisi tarkastella sellaisena kuin se olisi tapahtunut vasta äskettäin. Aloitettuaan kutsumuksensa mukaisesti uskonnollisen toiminnan Mekassa Muhammed sai aluksi joukon seuraajia, ja liike laajeni kalifi Abu Bakrin myötävaikutuksella. Muhammed ei saanut Mekassa ehdotonta kannatusta, vaan häntä alettiin painostaa, mutta jäi kuitenkin sinne vuoteen 619 jKr. jolloin hänen vaimonsa kuoli. Vuonna 622 jKr. (ajankohta tunnetaan nimellä Hegira) Muhammed pakemi kannattajineen Medinaan, jonne hän organisoi yhteiskunnallis-uskonnollisen järjestelmän, johon ei saanut liittymään kuitenkaan juutalaisia, mutta heidän traditioitaan kunnioitettiin.

Muhammed aloitti poikineen Pyhän Sodan (Jihad) puhdistaakseen Mekan. Mekan asukkaat asettuivat vastarintaan ja pakottivat juutalaisetkin aseisiin, mutta monien vaiheiden jälkeen Mekka oli vuonna 630 jKr. Muhammedin kannattajien käsissä. Tämän jälkeen Muhammed palasi Medinaan, jonne hän vuonna 632 jKr. kuoli. Tästä alkoivat uskonnolliset puolueriidat profeetta Muhammedin lähimpien verisukulaisten ja Alin puolueen välillä, jotka johtivat Sunnalaisen ja Shiialaisen pääsuuntien syntymiseen, sekä niiden vähittäiseen lahkoutumiseen. Tämän päivän arabimaailmassa Saudien kuningassuku polveutuu suoraan profeetta Muhammedista ja Irakin kanssa pitkän sodan käyneessä Iranissa pitävät valtaa Imaamit, mikä viittaa Shiialaisuuden ja Alin puolueen merkittävään rooliin. Kun huomioidaan Shiialaisuuden monet kasvot Lähi-Idässä, sekä Juutalaisuuden ja Kristinuskon läsnäolo tulee sikäläisen uskonnollis-poliittisen tilanteen mutkikkuus ymmärretyksi.

60. IYATEYET

OLD EUROPEAN-ASIAN CULTURE, DESCRIBE; European-Asian, ALASCA; MAYA; INCA; AZTEC; PALAEOLITHIC,

Iyateyet- kulltturilla on yhteyttä myöhempään paleoliittiseen kulttuuriin, joka kukoisti n. 280000-18000 eKr., josta Ranskasta löytynyt Creswellian on esimerkki, ja on saanut nimensä Dordognen alueella olevien kalliokukkuloiden mukaan (La Gravette). Alaskasta on löydetty paleoliittisiä työkaluja, jotka ovat samanlaisia kuin Euroopasta ja Aasiasta löydetyt työkalut, mikä tukee teoriaa jonka mukaan Amerikka kokonaisuudessaan oli asumaton ennenkuin tämän kultturin edustajat siirtyivät nykyiseen Alaskaan n. 20 000 vuotta eKr., mutta siirtymistä ei enää juurikaan tapahtunut vuoden 8000 eKr. jälkeen.

61. JAINISM

ASIAN RELIGION, DESCRIBE; North-India, HINDUISM; JAINISM,

Jainalaisuus on Pohjois-Intiassa vaikuttanut vanha hindulaisperäinen uskonto, joka on saanut nimensä traditionaalisten perustajiensa mukaan (Jinas), joita sanottiin valloittajiksi. Termi ei kuitenkaan viittaa sotaisiin toimiin aseellisen valloituksen mielessä. Jainalaisista kuuluisin oli Mahavira (k. 527 eKr.), joka oli vaelteleva askeetti ja opettaja. Jainalaisuuden doktriini sisältää (Buddhismista poiketen) pysyvän ja todellisen sielun olemassaolon, sen uudelleensyntymän ja Karman, mutta ei katso kaikkivaltiasta Jumalaa olemassaolevaksi, vaikka tunnustaakin, että on useita pienempiä jumaluuksia.

Sielun kehittämisessä Jainismi painottaa oikeaa moraalista elämäntapaa. Keskeisiä Jainismissa ovat myös Ahimsa-oppi, joka kieltää tappamisen ja väkivallan. Eläinuhreja ei myöskään suvaita, eikä niiden syömistä. Jainalainen, joka haluaa olla moraalinen voittaja etsii yksinkertaista ja askeettista elämäntapaa.

62. JOMON

OLD ASIAN CULTURE (B1), DESCRIBE; European-Asian, JAPAN; AINU; NEOLITHIC,

Alaskasta on löydetty paleoliittisiä työkaluja, jotka ovat samanlaisia kuin Euroopasta