Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A
41
70700 Kuopio
Finland
Updated on the 21th March in 2008
Olen nauhoittanut tämän laulun (Vaieten) kahtena ottona kasettinauhalle, ja, tietenkin, ilman luovia taukoja. Koska silloinen, vihlovalla äänellä joutaville naureskeleva, ja kolkolla sekä marmattavalla äänellään tyhjää honottava naisystäväni, oli hylännyt minut, siis minut - kaikkien janoisten sankarin! Kari Grandin! Loput sen ajan turhanpäiväisistä ihmisistä olivat taas muuten vain kääntäneet minulle karvaisen selkänsä. Tunsin aivan oikeutetusti pientä aamuäreyttä asian johdosta. Itse asiassa minua otti koko homma rankasti pattiin, mutta toisaalta: en anna koskaan niille anteeksi, ja toisaalta: koko juttu ei merkitse enää yhtään mitään. Ja jos oikein tarkasti ajattelee, voisin antaa kaikille ihan yleisesti kaiken anteeksi, sillä hehän eivät tiedä mitä tekevät. Ovan vaan muuten vittumaisia. Siksi tässä biisissä on erityisen tärkeää sen piiskaava rytmi, ja onnetonta laulajaa koko ajan ruoskivat kitarat, sekä se, ettei hengähdystaukoja juurikaan pidetä. Soitetaan koko roska kerralla putkeen, ja keksitään sanat siinä ohessa. Lyödään siis koko ajan niinkuin vierasta sikaa, niin sanoakseni. Ja sanonkin. Koko ajan on jyrättävä eteenpäin, vaikka mentäisiinkin koko ajan taaksepäin. Jotenkin tajusin noihin aikoihin kuoleman läheisyyden, ja koin, että sielunmaisemani jäätyi riitteeseen. Eihän sellaista kestä erkkikään, joten oli päästävä pian jatkamaan matkaa, ja takaisnhan ei ollut paluuta. Ei minun luonnollani ainakaan, ja naisethan ovat joka tapauksessa vain jonkinlaisia puolityhjiä jauhosäkkejä, joita miesten on sillointällöin kanniskeltava, ja toisinaan könyttävä niiden kanssa - kunnes uusien laarien kutsu käy niille vastustamatomaksi, ja sitten taas mennään mikä minnekin ja milloin nyt mihinkin. Minulla ole koskaan ollut aikaa sorvailla lyriikkoja, ja hioa niitä loputtomiin, tai sävellellä biisejä maailman tappiin. Kyllä sanottava pitää pystyä sanomaan vaikkei mitään sanottavaa olisikaan. Eivät ne biisit siitä kuitenkaan parane, vaikka kuinka olisi balanssit kohdallaan – ja eiväthän nämä tällaiset biisit kuitenkaan maailmaa paranna. Ideana tässä on se, että itsekukin on lopultakin oman onnensa seppä, ja ulkopuolelta on turhaa odottaa apua. Jokainen on oman elämänsä runoilija ja pyöveli. Apua ulkopuolelta ei kuitenkaan tule. Yhteiskunta ja sen koneistot eivät nekään piittaa siitä jos jotkut sen jäsenistä imeytyvät asfalttiin, tai katoavat muutoin kuvioista. Aina riittää kuitenkin uusia ja tuoreita. Ja niin hyvää ystävää ei olekaan, että asettaisi oman hyvinvointinsa kaverin takia vaaraan. Ylläolevassa kuvassa näet John Waynen betonoidut jalanjäljet erään teatterin edustalla, ja kuten muistamme, oli erään hänen elokuvansa nimi Vaitelias mies.
A player: Timo Kinnunen
with my owns
(someone must just put his owns)
800 MHz Duron, HP a6210.sc, Fedora Core 5, Windows Vista Premium, X-Fi Xtreme Audio, SB Audicy Player, CoolEdit Pro 2.0, and Audacity