Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A
41
70700 Kuopio
Finland
Heinävedellä, Valamon luostarissa on hirsinen aittarakennus, joka sijaitsee vanhan majoitusrakennuksen ja Trapesan välissä, ja jossa ainakin joskus on sijainnut pieni matkamuistomyymälä, tai joku sentapainen. Tässä kuvassa näet erään myymäläpöydistä, johon on aivan itsekseen asettunut makoilemaan elävä, keltainen kissa. Se sopii hyvin tähän asetelmaan, ja munkeiltahan ei ole kielletty kissojen pitoa. Tämä perinne alkoi jo Konevitsan luostarin aikoihin, jossa eräällä munkilla oli niitä useitakin. Jos kissa olisi väriltään violetti, eivät munkit voisi enempää toivoa, sillä sehän olisi pyhän paaston väri, Mutta toisaalta: onhan keltainenkin mielletty meditatiiviseksi värisävyksi, ainakin aasian uskonnoissa. Joka tapauksessa: tällaista kuvaa et voi enää mitenkään ottaa, koska kissakin on jo todennäköisesti kuollut. Voisi tietenkin yrittää lavastaa kuvaa, mutta eihän se nyt mitenkään olisi enää sama asia, koska minä olen tämänkin kuvan otanut, ja lavastetun kuvan ottaisi sinä.
Onnenpäivien Richie oli aikoinaan varsin ehtiväistä sorttia, ja ehti myös pistäytymään Paskovaaralla (nykyinen Rautavaara), ja tutustui siellä myös paikalliseen suojeluskuntataloon. Kuvassa hän on juuri selaamassa tietoja talosta matkaoppaastaan, ja vaikuttaa kiinnostuneelta. Kuitenkin: Paskovaara tuli tunnetuksi viime sotia aikana nimenomaan siitä, että sen metsissä piileksi ennätysmäärä ns. käpykaartilaisia. Lisäksi siellä on aina harrastettu salametsästystä, tai tapettu konstaapelin koiria, ja eräät osat kunnasta ovat vieläkin sellaisia, että kuvittelisi tulleensa Villiin Länteen (tai mielumminkin Villiin Itään). Eli sinne vain kaikki, jotka haluavat kokea senlajin ekstreemeä. Aikanaan seudulla lienee asunut runonlaulajiakin, eli karjalaisia, mutta sittemmin savolaiset työnsivät heidät idemmäksi, tai oikeastaan tunkeutuivat karjalaisten jättämille asuinsijoille, koska oli taas käyty eräs turhista sodista idän ja lännen välillä, ja etupiirit määriteltiin uusiksi. No, Richie ei näistä tiennyt mitään, vaan kuvitteli kuntalaisia oikeistolaisiksi, koska olivat rakentaneet suojeluskuntatalonkin. Mikä väärinkäsitys, mutta toisaalta: eihän se nyt mitään merkitse mitä joku jenkki Paskovaarasta ajattelee. Tämä kuva on historiallinen siinä mielessä, että kuvassa on todellakin nyttemmin jo poltettu suojeluskuntatalo, mutta polttihan siellä muuan miekkonen kerran kirkonkin, koska piti saada makkarat paistetuksi. Itse Richie tuskin on sentään kuunaan päivänä Paskovaaralla käynyt - ja eipä voisi enää käydäkään. Illuusion luominen todellisuudesta on helpompaa kuin itse todellisuuden rekonstruointi, ja hyvä juttu on aina parempi kuin faktaakin faktemmat faktat.
Pokka Pitää sarjan Onslow ja Sydämen asialla sarjan Vernon kävivät muuten kerran Suomessakin, ja tarkemmin sanoen: he kävivät aivan asiakseen katsomassa minun entistä, pahalle haisevaa opinahjoani Imatralla, Tainionkoskella. Tosin he olivat toiviomatkaansa tavattoman pettyneitä, kuten jo kuvastakin voi nähdä. Kuvan näppäsi muuan juoppo Ylä-Vuoksen toimittaja venäläisvalmisteisella kamerallaan. Kuinkas muuten. Yrmeät ilmeet aiheutti ennenmuuta kolkko koulun piha, jossa oli pahanhajuisia roskakasoja joka nurkassa, ja kaiken kruunasi löyhkäävä vessa, jonne vain kaikkein urheimmat saattoivat uskaltautua. Nämä herrat pidättivät rakkoaan aina Imatran keskustaan saakka. No, tietenkin voi käyttää mielikuvitustaan, ja kuvitella pihan täyteen edestakaisin juoksentelevia, möliseviä koululaisia, jotka leikkivät pihalla läjää, ja jyskäpäätä, ja muita lapsuuden riemullisia leikkejä. Tai sitten sinne voi kuvitella minut ja mustosenollin tappelemassa, ties mistä syystä. Tätä nimenomaista kuvaa ei oikeastaan voi ottaa uudelleen, koska herrat tuskin enää tulevat Suomeen toista kertaa. Mutta hyvä näinkin, hyvä näinkin.
Lontoon kaupungissa, aika lähellä Portobello Roadia, sijaitsee ehkä vieläkin muuan hotelli, josta osa toimi aikanaan teatterina. Jostakin syystä teatterin eroottissävyiset seinämaalaukset oli jätetty paikoilleen, mutta niihinkin tottui jollakin tapaa, ettei niihin juurikaan kiinnittänyt huomiotaan. Muu osa hotellista oli uudempaa rakennuskulttuuria, ja tähän verrattuna aika tylsää, sekä köyhää ynnä nukkavierua. Huoneen radiokaan ei toiminut, ja televisiosta näkyi joukko kehnoja ohjelmia tuputtavia kanavia, joilla ei ollut mitään tekemistä niiden mainioiden englantilaissarjojen kanssa, joihin oli Suomessa tottunut. Lontoo vaikutti muutoinkin ylen nuhruiselta, ja kuluneelta. Kaduilla ei näkynyt englantilaisia gentlemanneja salkkuineen, vaan laumoittain muualta tulleita, tummapintaisia asukkaita. Englantilaiset ravintolat olivat siis kiven takana, tai jos niitä oli, olivat ne suhteellisen kalliita, ja tarkoitettu rikkaammille ihmisille, sillä kyllä Lontoossa oli ero karvahattukansan ja rahalla aateloitujen välillä. Sensijaan tarjolla oli saksalaisia ravintoloita, joissa ruoka oli, saksalaiseen tapaan, varsin mautonta, kuten sikäläinen Vorsmack. Tai sitten ravintolat olivat italialaisia, joissa tarjoiltii pizzoja, tai kiinalaisia, joissa syötiin puikoilla kanaa, tai turkkilaisia, jossa sai hyviä salatteja - ja mikä nyt tarjosi mitäkin. Jos sitten löysit jonkun perienglantilaisen herrojen pubin, johon karvahattukansakin pääsi, ei siellä tarjoiltukaan olutta, koska kello oli vasta sitä tai tätä, tai oli jokin ruokasääntö. Tai sitten pubit olivat meluisia kansanpubeja, joissa tummat miehet rynkyttivät nurkassa jotakin pajatson tapaista, ja lepppoisasta jutustelusta ei ollut tietoakaan. Niiissä oli mahdotonta tilata vaikkapa alkoholittomia juomia, koska albanialainen baarimikko ei ymmärtänyt englantia. Englantilaisten ystävällisyyttä ei juurikaan päässyt arvioimaan koska heitä ei näkynyt missään. Verkkopaitainen Pokka Pitää - Onslow pysytteli tiukasti poissa kadulta, ja Mennään Bussilla -kuljettajatkin näyttivät aika itämaalaisilta. Lontoo oli siis ainakin tältä kannalta kansainvälinen kaupunki, ja varsinainen rasistin painajainen. Tämän kuvan tekee ainutlaatuiseksi se, että kyseinen hotelli on hyvinkin saattanut jo lakata olemasta, tai jos se seisoisi vieläkin paikallaan niin minä tuskin menen enää elinaikanani Lontooseen. Ei siksi, että inhoaisin heitä, tai Lontoon kansainvälisyyttä, vaan siksi, ettei siellä ole minulle mitään mielenkiintoista nähtävää, kuten ei missään muuallakaan. No, olihan museioissa massoittain englantilaisten siirtomaista ryöstämiä kalleuksia ja orientteja esineitä, ja täytettyjä lehmiä sekä koiria, mutta kun se Onslow näytti kuitenkin puuttuvan tyyten katukuvasta.
Lappeenrannan kaupungissa vaikutti kapinan aikoihin muuan suutari Ripatti, joka johti paikallista punakaartin yksikköä, ja tässä kuvassa näet hänet ratsailla, mutta nyt matolle laitettuna – ei kuitenkaan aivan maton alle lakaistuna. Kuvassa näkyy myös Lappeenrannan linnoituksen suunnasta marssiva senaikuinen hautajaissaattue, lähestymässä entistä Rautakaupan kulmaa, ja Kirkkopuistoa. Kolmannessa kuvassa näet työväentalon edessä pidetyn joukkohautauksen, eli on sitä meilläkin osattu yhtä sun toista. Juuri tämä kuva on päätynyt julkiseen Etelä-Karjalaiseen kuvapankkiinkin, mutta kukaan ei ole sinne ainakaan vielä Ripatin kuvaa lähettänyt. Kyseinen kirja on tosin tehty valkoisten näkökulmasta, ja punikkien kuvia on selvästi manipuloitu, ja taistelukiviksi väitetyt kuvat ovat kuvia, jotka on otettu todennäköisesti heti teloitusten jälkeen, sillä erittäin harvoin taistelussa miehiä ammutaan riviin aitan taa, ja heiltä kaikilta riitutaan esimerkiksi kengät, tai miehet ovat muutoin enemmän tai vähemmän pinossa. En minä nyt sen ihmeemmin Ripattia tunne, mutta ainakin Joutsenon opiston muinanen rehtori teki miekkosesta tutkielman, koska oli itse vankasti puna-aatteen miehiä. Tämän miehen minä kylläkin tunsin, koska olin tuossa oppilaitoksessa vuoden oppilaanakin, ennen kun sitten menin iltalukioon. Hän esitelmöi opistossa psykologiaa, joka kylläkin nojautui väkevästi todennäköisesti Sheldonin typologian -tapaiseen oppiin, eli oppiin, jonka mukaan ihmisen psyyken rakenne määräytyy syntymässä, ja siitä, mikä alkeislehdyköistä kehittyy muita juurevammaksi. Sen mukaan sitten ihmisestä tulee kerebrotoonikko, viskerotoonikko, tai somatotoonikko. Mikäköhän tuo Ripatti mahtoi olla tyypiltään? Ei sitä noihin aikoihin kyennyt kritisoimaan miehen oppeja, koska ei ollut juuri muista opeista kuullutkaan, mutta sillä tiedolla oli tultava toimeen, kuten sillä yhteiskuntaiopin väkäleukaisen opettajan antamalla tiedolla, että historian käännekohtia olivat jonkin kirjapainon moukarointi, tai se tapaus, jossa joiltakuilta miehiltä riisuttiin punaiset paidat, tai että kun perustettiin suurella kohinalla se kommunistinen internationaali. Fiksumpi lukija jo kenties huomaa, mihin suuntaan tuossa opinahjossa oltiin vahvasti kallellaan, vaikka kyseessä olikin tuolloin nimellisesti raittiusopisto. Meitä oppilaita indoktrinoitiin. Mutta nyt Ripatti on joutunut matolle, jossa on piipertänyt kenties montakin jalkaa, ja sille ei voi kukaan mitään, sillä se nyt on Ripatin kohtalo.
Tässä kuvassa näet Teuvon kalamajan Nilakkajärven hiekkarannalla, Masussa. Majaa tuskin on enää olemassakaan, ja siinäkin mielessä tämä on ainutlatuinen kiva – semminkin, kun kuvassa rantatörmälle hyppäämässä oleva Vili -koira on jo kuollut. Taustalla näkyvä metsä on tuskin sekään enää juuri tuonnäköinen, sillä ahneuksissaan ihmiset ovat hakkauttaneet metsänsä tuolla alueella. Sitten moni heistä on varmaankin mennyt vaikkapa autokauppaan, ja ostanut uuden menopelin, jonka hinnasta putoaa tietenkin reilu kolmanes kun sen ajaa liikkeestä ulos. Siinä on monikin orava jounut kerralla jalkamieheksi, mutta se nyt on kuitenkin se valkoisen miehen tapa toimia tässä maailmassa. Teuvoa ei enää ole, ja pian ihmiset unohtavat, että senniminen ihminen on edes elänytkään, jos jo unohtaneetkin. Teuvo oli ennenkaikkea kalastaja, ja tavallaan elikin tällä ammatillaan, ainakin osaksi.
Savossa sijaitsee lakkautuslistalla oleva kunta, jonka nimi on Rautavaara. Kunnassa on vain parisentuhatta asukasta, ja velkaa per capita että heikkopäistä hirvittää. Valtio, joka omistaa suuren osan kunnasta, on hakkauttanut sen metsät tapansa mukaan, ja ainuttakaan riinpiisin miestä ei näkynyt paikalla banderolleineen kun tukit jymisivät nurin. Savon metsiä on hakattu surutta vuosikymmenten ajan, ja ketään se ei ole kiinnostanut, eikä kiinnosta. Tai jollei metsiä ole hakattu, niin on tullut myrsky ja antanut jollekin kunnalle kuoliniskun, vaikka kunta olisikin jäänyt huojumaan edelleenkin pystyyn. Tai kunnan alueelta on palanut saha, joka oli kunnan tärkein, ja ainoa työnantaja maalviljelyksen lisäksi. Aikanaan Rautavaaraa kuitenkin markkinoitiin vapaa-ajan kuntana, ja tässä kuvassa näet kunnan lentokentällä sijainneen terminaalin, ja vajan seinästä tuo mainoslause on edelleenkin luettavissa. Mutta ei ole enää lentokenttää, sillä nykyään se on raivattu luomupelloksi, ja siten tätä kojuakaan tuskin on enää olemassa. Nykyinen viljelijä on sitä tuskin edes museoinut, koska kukapa tällaista tulisi vasiten katsomaan. Et voi siis enää ottaa enää tätä nimenomaista kuvaa, ja kuvassa meitä puhuttelee menneisyys. Kuntaan piti jopa rakennettaman 1500 asiakkaan lomahotelli, ja kaikkea muuta kivaa, mutta kun ei niin ei. Kunnassa sijaitseva perskelkkamäkikin lienee jo pusikoitunut, vaikka siellä paloivat takavuosina valot yötä päivää, vaikkei ollut laskettelijoitakaan. Valojen poltto maksoi kuulemma satatuhatta mummonmarkkaa vuodessa. Tämä kuva on monumentti, ikuisen suuruudenhulluden muistomerkki, jonka häviäminen vain vahvistaa myyttiä, joka alunalkaenkin oli valheellinen.