Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Updated on the 19th September in 2015
MP3 -tiedostot on tarkoitettu nopeille laajakaistayhteyksille, ja niille, jotka harrastavat ämppäreitä. Ämppärit ovat ihan käteviä, sillä kun ne poltetaan sellaisinaan CD tai DVD -levylle datana, osaavat DVD ja BlueRay -soittimet soittaa niitä. Ne sopivat myös matkapuhelimiin ja MP3 -soittimiin. USB -muisteihin tallennettuina ne toimivat uusissa autoradioissa, ja niitä voi soittaa television sekä DVD ja BlueRay -soitinten USB -liitännän kautta. Mokkulayhteyksille nämä raskaan sarjan ämppärit saattavat olla liian kova pala, ja niiden lataus kestää ikuisuuden, mutta nämä nyt ovat parasta mikä ämppäreissä on teknisesti mahdollista. Jos halutaan jotakin vielä parempaa, pitäisi siirtyä muihin formaatteihin, joita esimerkiksi hifistit käyttävät. Hifistit – nuo kaikkein huvittavimmat kreatuurit joita maailmassa löytyy. Ajatelkaapa vain kuinka nuo lihavat, mutta äveriäät miehet lojuvat ilmeettöminä kuunteluhuoneissaan – aina vakavina ja sennäköisinä että ymmärtäisivätkin jotakin, ja ovat tarkkana kui porkkana josko jossakin risahtaisi, tai kuuluisi hellasäröä. Ne eivät käsitä, että kaikesta muusta täysin puhdas ääni on mahdottomuus, ja että yskintä ja yleisön joukosta kuuluva haistattelu ja möykkääminen ovat osa taidenautintoa. Oikea kuuntelun taito onkin poimia itselle merkitykselliset sisällöt kaiken kakofonian keskelläkin. Ja onhan aina ääniä jotka ovat vastenmielisiä, vaikka ne esitettäisiin miten hyvällä laitteistolla tahansa. Jos nyt ajatellaan minun tekemääni musaa, täytyy pitää järki kädessä tuon teknisen laadun kanssa, sillä jotkut joskus ystävinäni pitämistä henkilöistä ovat olleet avoimeasti sitä mieltä, että nämä minun tulkintani eivät ole musiikkia lainkaan, vaan silkkaa paskaa – eivätkä ainakaan yllä jatsin kunniakkaille kukkuloille. Ja jos nyt joku väittäisi että jatsi se on poikaa, niin sanoisin, että sateenkaaren tuolle puolelle se pikemminkin heittää.
Nauhoitin tämän biisin erään Lappeenrannan Huhtiniemessä aikanaan asuneen hemmon kanssa, ja nauhoitteessa on kuultavissa myös paikalla notkuneen muun joukon eläimellistä ääntelyä. Köyhien nälkähuutoa. Ne ovat suoraan sellaisten ihmisten suusta, jotka syövät ruutunäkkileipää, tai tekevät mautonta ruokaa, koska hajuaistia ei ole - tai jotka ahmivat tuiki satunnaisesti näkyleipiä (ts. ruutunäkkileipää), tai sijoittavat alemman kaupungin virkamiehen palkkaansa riskisijoituksiin sun muihin. Lähiöihmisen elämä on toisinaan sangen kovaa: on todellakin taito olla yhtä vaimea kuin oma pierunsa, tai yhtä huomaamaton kuin Onkelin veljekset Raattamanjoelta hauenkutuaikaan Ihmettelen vieläkin sitä miten jaksoin silloin tuota kaikkea kuunnellakkaan? Enää en viitsisi vaan yrittäisin poistua takavasemmalle. Mutta kysymys kuuluu: kuka olisikaan voittamaton? No, tietenkin joku avaruudesta tuleva superrotu voisi sellainen ollakin, ainakin meidän kannaltamme, sillä he näyttäisivät kerrankin ihmisille närhen munat, ja miten se kissa oikeastaan sen häntänsä nostaa - ja mitä kaikkea ne nyt voisivatkaan meille näyttää. Se olisi meikäläisten poliitikkojen, ja markkinamiesten tuomionpäivä ja kohtalonhetki, sillä heiltähän menisi valta, ja auktoriteetti, ja marssivia armeijoita ei enää tarvittaisi mihinkään, koska ne eivät kuitenkaan mahtaisi muukalaisille mitään. Kenraalit joutuisivat työttömyysjonoon viimeistään siinä vaiheessa kun muukalaiset tekisivät heille selväksi, että he ovat heikkojen puolella, kun kenraalit puolustavat rikkaiden rahamasseja. Todennäköisempää on kuitenkin se tulevaisuudenvisio, että tekninen, etevä ihminen syökin ihan itse eväänsä loppuun, ja kuolee ihan yksinkertaisen vanhanaikaisesti sukupuuttoon. Näin on käynyt ennenkin: kokonaisia kansoja ja kulttuureja on pyyhkiytynyt lyhyessä ajassa olemattomiin, kuten on muinaisuudessa käynyt suurille aasialaisille kulttuureille ja eteläamerikkalaisille intiaanikulttuureille niin ikään, kun me vielä täälläpäin kiipeilimme puissa. Ne näet hävittivät luonnon ympäriltään mm. polttamalla metsää, ja aiheuttamalla lopulta kiihtyvän eroosion, joka sitten karkasi käsistä niinkuin mopo Ketaraisen näppylähanskoista. Viidakossa on niin perin ohuelti ruokamultaa muutoinkin. Nyt olemme menettämässä, taas kerran, maapallon keuhkot, vaikka onkin osoittautumassa, että Amazonasin keuhkot eivät olleetkaan ne maapallon varsinaiset keuhkot, vaan että sen kunnian saa merien plankton, kuten vapautuva metaani osoittautuu siksi varsinaiseksi tappajakaasuksi. Ikäväähän se on kuitenkin, että sademetsät haaskataan. Muinaisten Etelä-Amerikan intiaanikulttuurien kohdalla pitkät kuivuuskaudet ja väliin ilmestyvät ankarat sadekaudet täydensivät inkkarien muutoin aiheuttaman hävityksen ja eroosion, sekä tietenkin alituiset kostosodat. Koska eväät alkoivat olla lopulta liian kaukaa haettavissa asutuskeskusten tarpeisiin, tyhjenivät kaupungit, ja viidakko palasi vähin erin takaisin. Siinä meni myös silloisten valtiaiden ja käskynhaltijain korska ja kunnia, ja monet heistä surmattiin, sillä ilmeisestikin kansalaisia harmitti, ja he kokivat tulleensa petetyiksi, niinkuin olivatkin. Niihän tässä käy lopulta meillekin, siis ainakin kulttuurina, tai kansoina. Tavallinen karvahattukansa sinnittelee peltotilkuillaan niin kauan kun aikaa vielä on tiimalasissa, ja lopulta näitäkään urhoollisia ei enää ole. Ihminen palaa keräilijäapinaksi, ja ei enää koskaan kykene uuteen nousuun, koska pääoma on syöty, ja resurssit lopussa. Kenties he kehittävät uuden uskonnon, jossa ylistetään paratiisia, jossa esi-isät elivät – niinkuin elivätkin.
A player: Timo Kinnunen
with my owns
(someone must just put his owns)
Mac-mini, GARAGEBAND, and Audacity