Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Tämä sivu on kopio DNA -palvelimella olleesta Hiskisalomaa -sivustani, ja tallensin sen tänne koska DNA poisti palvelimeltaan kaikki asiakkaidensa kotisivut. Voi han perse! Olen enkoodanut tämän sivun musiikkitiedostot ogg Vorbis -formaattiin, joka perustuu vapaalle koodille, ja siksi (ainakaan koodin suhteen) kukaan ei tule koskaan esittämään näihin mitään tekijänoikeusvaatimuksia. Hiski Salomaa taas kuoli lapsettomana, joten siltäkään suunnasta tuskin vaateita tulee. Maailma on muuttumassa hiljalleen täysin historiattomaksi paikaksi (ainakin Suomessa), sillä ihmisten tuntema todellisuus on kaventunut tavattomasti siitä mitä se oli vielä joitakin vuosia sitten. Historian rajamailla tiedetään olevan kasareita ja ysäreitä, mutta siihen se horisontti sitten jääkin. Valtava massa historiaa ja tapahtumia jää havaitsematta. Kouluissa ei enää opeteta kirjoittamaan käsin, ja pennut puhuvat jonkinlaista puolikieltä. Kuitenkin kieli on se media jolla ihminen kytkeytyy maailmaan, ja sama pätee itsetehtyyn musiikkiin. Ei sen musiikinkaan tarvitse olla kummoista, mutta se tahdistaa kokemusmaailnan, ja suhteuttaa sen niin, että voidaan ymmärtää muutakin kuin mikä on suoraan nenän edessä. Näihin Hiski-juttuihin liittyy useitakin erilaisia anekdootteja. Kerran minuun otti yhteyttä eräs amerikkalainen Salomaa -niminen mies, joka kuvitteli Hiskin olleen hänelle sukua. Koetin mahdollisiman hienovaraisesti selittää miekkoselle, että Salomaa ei ollut Hiskin äitinsä kautta saama sukunimi – eikä isänkään, jonka sukunimi lienee ollut Romo (tai jotakin sinne päin). No, se amerikkalaismies jäi kai edelleen hakemaan suurta Salomaan sukua Amerikasta, ja varmaankin esittelee itseään suuren suomalaisen kansanlaulajan jälkeläisenä. No, Hiskille ei jäänyt aitoa perikuntaa, koska Salomaiden pariskunta jäi lapsettomaksi, ja joka tapauksessa Salomaa oli vain nimi, jonka Hiski vaihtoi itselleen Mikkelin maistraatissa ennen Amerikkaan lähtöä, koska Möttö olisi ollut vaikea lausua.
Hiski Salomaa, eli Sakarias Möttö, oli kotoisin Luusniemeltä, joka sijaitsee Kangasniemeltä etelään, ja se on myös aika lähellä Mikkelin kaupunkia. Aikanaan minulla oli tilaisuus tavata ihmisiä, jotka olivat nähneet Hiskin hänen käydessään Suomessa, ja Luusniemellä, josta Hiski oli kotoisin. Itse en ole koskaan miestä nähnyt, enkä muista tavaneeni ketään, joka olisi tämän oikein kunnolla tuntenut - mutta minä seurasin Hiskin muistomerkin syntyhistoriaa läheltä, ja olin myös itse myös läsnä tilaisuudessa, jossa muistomerkki paljastettiin. Olen aina pitänyt Hiski Salomaan lauluista, koska hän kertoo niissä, mitä nuorille suomalaisille tapahtui matkalla Amerikkaan, ja mitä sitten, tapahtui kun he olivat sinne päässeet. Lauluista ei käy selville se, että valtoihin muuttaneet suomalaiset jakaantuivat kahteen kastiin, joista itseään parempina pitävät eivät juurikaan köyhempien suomalaisten maahanmuuttajien haaleissa käyneet. Se oli se suuri ja mahtava kommunismin pelko, josta vain heillä oli selko. Äveriäät amerikansuomalaiset torpedoivat aikanaan esimerkiksi Alfred Tannerin esiintymismatkan rapakon taa, koska katsoivat tämän edustavan liikaa työväenaatteita. Mutta sitten olivat nämä palkolliset ja piiat, jotka muodostivat maahanmuuttajien enemmistön; monet heistä hankkivat siellä lyhyessä ajassa omaisuuksia, kun heidän tulojaan vertaa niiden tuloihin, jotka jäivät Suomeen. Lännessä useimmat mahtavista suomalaisista isäntämiehistä olisivat kutistuneet köyhiksi valkoisiksi jyväjusseiksi, eli heitä olisi voinut haukkua nimellä corn. Amerikansuomalaiset olivat myös suomalaisia kanssaveljiään ja sisariaan itsenäisempiä monessa suhteessa, ja kykenivät luomaan ainakin joksikin aikaa eläviä suomalaisyhteisöjä. Oli jos minkälaista onnelaa. Ne ovat kuitekin paljolti hävinneet nykypäivän Yhdysvalloista, ja useimmat maahanmuuttajien jälkeläisistä ovat jo puhtaasti englanninkielisiä – vaikka heidänkin parissaan harrastusta ja nostalgiaa vanhan maan suuntaan on ollut aina. Suomi halutaan nähdä nimenomaisesti jonkinlaisena, kadotettuna onnelana, jossa kansallispukuun puetut nuoret naiset laulavat heleillä äänillään helkavirsiä, ja jossa kannel vieläkin helähtelee, ja jota ihan Väinämöisen näköinen tyyppi näpelöi. No, eihän se kannel liikoja helähdellyt heidän Suomesta lähtiessäänkään, vaan köyhyyshän se oli joka heidät maantielle ajoi – kohti muka parempaa tulevaisuutta. Monelle nuorista siirtolaismiehistä tämä tie onnelaan katkesi viinaan, ja naiset jäivät – sinne johokin länteen - pienen maatilan kotimäelle kiljuvan pentulaumansa kanssa selviämään miten kuten taisivat. Ja selvisiväthän he – nuo vankkaa työhevosta muistuttavat jykevät amatsoonit, jotka komeilevat monissa valokuvissa.
En minä sano, että ylläolevan kuvan naiset olisivat välttämättä tuollaisia kovaosaisia naisia, mutta kuvasta näkee sen, mitä tarkoitan. Elämänkohtaloita oli tarjolla melkein joka lähtöön, ja oli myös niitä, jotka onnistuivat kahmimaan rahaa. Juuri he hymyilevät lehtien ja television haastatteluissa itsetyytyväistä, muikean rikkaan dollarihymyään: katsokaa nyt ja kadehtikaa! Joka tapauksessa: siirtolaisten maastalähdön myötä Suomi pääsi kätevästi eroon silloisesta liikaväestöstään, joka olisi kuitenkin kuollut nälkään jonakin nälkävuonna. Sitten Ameriikan maan suuri leikkuupuimuri erotti tulijoiden joukosta ne kaikken härskeimmät ja kovapintaisimmat tulijat – jotka siis nyt muistelevat haikeasti vanhaa kotimaataan. Älkää ihmeessä teeskennelkö, te siellä jossakin! Jos olisitte todella pitäneet vanhasta kotimaastanne tarpeeksi, ette olisi lähtenyt täältä mihinkään. Tai siis esi-isänne eivät olisi astuneet laivaan. No niin. Kun Hiskin muistomerkkiä pystytettiin Luusniemelle, oltiin Suomessa vielä varsin vanhakantaisia. Noihin aikoihin oli tapana naureskella kun kevyen musiikin tekijöille pystytettiin muistomerkkejä ja jopa patsaita. Muualla maailmassa puhaltelivat toisenlaiset tuulet. Esimerkiksi Englannissa poppareita aateloitiin, koska heihin liittyi vahva taloudellinen menestys. Heitä kohdeltiin sankareina. Nykyään Suomessakaan ei ole juurikaan eroa palkitaanko tehtaiden patruunoita vaiko populaarimusiikin sankareita esimerkiksi valtakunnallisilla palkinnoilla, koska myös populaaritaiteen edustajien työn merkitys pienelle kansallemme koetaan tärkeäksi. Nykyään ei ole lainkaan sama miten joku Nightwish tai Him pärjää maailmalla, sillä niin kauan kun ne siellä sinnittelevät, Suomesta puhutaan, ja se panee vauhtia muuhunkin kaupantekoon. Joku kiinalaisen kauppavaltuuskunnan arvovaltainen edustaja saattaa hyvinkin olla näiden fani. Vielä tämän Hiskin muistomerkin paljastamisen aikaan populaarimusiikille saattoi naureskella ja hymähdellä, ja silti näitä hymähtelijöitä kohdeltiin täyspäisinä ja viisaina miehinä ja naisina. Todettakoon tässä vielä sekin, että ennen Luusniemelle pystytettyä muistomerkkiä Hiskille ei oltu pystytetty Suomessa ainuttakaan muistomerkkiä, joten tämä lienee ollut näistä ensimmäinen. Valitettavasti luusniemeläisillä ei ollut kykyä, tai yksinkertaisesti: heiltä puuttui tarvittavia resursseja käyttää tätä Hiskin kautta tarjoutunutta tilaisuutta hyväkseen paikkakuntansa peeärrän kohottamiseen - esimerkiksi vaikkapa järjestämällä Hiskiin liittyviä musiikkitapahtumia, kuten esimerkiksi Vehmaalla tapahtui. Minun osuuteni muistomerkin pystyttämiseen oli kuitenkin sangen vähäinen. Huomattakoon tässä vielä sekin, että muistomerkin pystyttämisen aikoihin Hiski ei ollut aivan yhtä tunnettu Suomessa kuin nykyään, ja hänen merkiystään ei täällä oikein käsitetty. Nykyään jopa maailmantähdiksi yltäneet nuoret muusikkomme ylistävät häntä, ja usein on mainittu vaikkapa Humppa Veikot, tai rallien laulajat Jaakko Teppo ja Tapio Rautavaara musiikillisen innoituksen antajana. Näin siis nykyään. Hiskin voidaan sanoa aloittaneen jokamiehen vuosisadan ja hän oli populaarimusiikin ensimmäisiä airuita - pääasiassa Yhdysvaltain suomalaisväestön keskuudessa, ja sittemmin esimerkiksi Metsäradio-nimisen ohjelman myötä myös Suomessa. Sittemmin populaarimusiikki kasvoi taloudelliselta merkitykseltään suuremmaksi kuin savupiipputeollisuus, ja perinteinen raskas teollisuus. Se alkoi olla tuottoisampaa kuin niin sanottu parempien ihmisten musiikki, jolla silläkin on tietenkin ansionsa. Pianoa pimputtelemalla ja selloa sahaamalla pääsee vain harvoin rahvaan suosioon, ja silti populaarimusiikki koskettaa useampia ihmisiä, ja kykenee siirtämään tunteita aivan yhtä tehokkaasti kuin klassinen musiikki, mutta ei edellytä kansalaisten kouluttamista ymmärtämään musiikin teoriaa, ja kansalaisia ei tarvitse perehdyttää klassisen musiikin kehityksen eri vaiheisiin. Ennenkuin kykenee ymmärtämään erilaisia sisäpiirien vitsejä klassisessa musiikissa, on täytynyt harrastaa sitä vuosia. Klassinen musiikki on pukumiesten musiikkia, jonka kautta sen harastajat voivat kuvitella olevansa vähintäänkin ihmiskunnan parhaimmistoa. Allaolevassa kuvassa näette Luusniemelle pystytetyn Hiskin muistomerkin sellaisena kuin se oli juuri silloin kun se oli vastikään vihitty tarkoitukseensa. Hiskin sukunimi tosin ei ollut vielä syntymähetkellä Salomaa, vaan, kuten sanottua, Möttö, ja Hiski muuttikin sukunimensä Salomaaksi Mikkelin maistraatissa hieman ennen Amerikkaan lähtöään.
Vaikka Hiskistä onkin tarjolla useitakin juttuja netissä, tuskin missään niistä sanotaan, kuinka miehen synnyinpaikalle löytää. Koska olen itse asunut jo vuosikymmenten ajan muualla, ja ollut paikallisten asukkaiden kanssa tuskin ollenkaan tekemisissä, on minun täytynyt käyttää sitä vaikeampaa tapaa. Selasin Google Street View -kuvausauton kuvia kilometri kilometriltä, ja viimein sain näkyviini tienhaaran, jossa osoitettiin Hiskin syntymäkodin paikka. Se on Tiplammentien varressa, noin kaksisataa metriä Luusniementieltä. Punainen nuoli kuvassa osoittaa tienristeyksen sijainnin. Koska sijainti sinällään ei sano oudommille vielä mitään, ymppäsin Tiplammen risteyksen valokuvan mukaan Google karttan vasempaan yläkulmaan. Kartassa näkyvä oranssinvärinen, pisaranmuotoinen kakkula taas on torpan todennäköinen sijaintipaikka. Näiden tietojen perusteella paikka lienee helppo löytää vaikka Tom Tom ajo-opastuslaitteella, koska Googlen kartoissa on koordinaatit. Koska Hiskin syntymäpaikka tunnettiin Tipsalon torppana, ymmärrämme, että Hiskin Amerikassa käyttämä sukunimi Salomaa on erityisen sopiva uudeksi sukunimeksi – ja ehdottomasti parempi kuin Möttö.
Helpottaakseni vielä sattunaisten hiskifanien löytöretkeä, esitän Luusniementieltä päin otetun Google Street View -valokuvan, jossa Hiskin syntymäkoti todennäköisesti jopa näkyy, tai on ainakin jossakin välittömässä läheisyydessä. Minusta tämä ohjeistus olisi oikeastaan kuulunut Kangasmienen kunnalle, mutta ei niitä näytä asia juurikaan kiinnostavan. Kangasniemen kunnan alueella sijaitsee muutama Tipsalo – niminen muinaismuistoalue, jotka kunta ei myöskään ole merkinnyt karttoihinsa (Tipsalo1-Tipsalo4). On suorastaan merkillistä kuinka kehnosti Kangasniemi on ohjeistanut Hiskistä kiinnostuneita turisteja tässä syntymäkodin sijainnin asiassa.
Hiskin patsaanpaljastustilaisuus oli yksinkertaisen koruton, ja kuten sanottua, olin sattumoisin itsekin paikalla, ja otin pari valokuvaakin. Kuvat unohtuivat pitkäksi aikaa, koska minulla oli niistä vain ajan saatossa hapertuneet negatiivit, joita en teettänyt paperikuviksi, ja jos teetinkin, niin juuri ne olivat vuosien saatoissa hävinneet. On vaikeaa muistaa sellaista jota ei voi selata albumeista. Kun sitten sain hankituksi halvan skannerin, jolla voi käsitellä dioja ja negatiiveja, muistin nämä vanhat kuvatkin, jotka nyt voin laittaa esille muidenkin ihailtavaksi.
Kun Hiski kävi luusniemellä, otti Martin pikkuveli hänestä valokuvan seisomassa Luusniemen kyläkaupan portailla, ja tätä kuvaa on sittemmin esitetty netissä ja muuallakin. Kuvan vasemmassa laidassa seisoo itse kauppias, ja hänen oikealla puolellaan muuan kylänmies. Seuraava itse Hiski, ja hänen vaimonsa, ja oikealla safööri. Hiskin Amerikasta mukanaan tuoman auton osti kylän oma safööri.
Martti oli hänkin alunperin kotoisin Luusniemen kylältä, ja kuvassa hän pitää juhlapuhetta muistomerkin paljastustilaisuudessa. Kangasniemellä ei vielä ollut hauakaan mistään muistomerkeistä. Minulla ja Martilla oli aikoinaan joitakin yhteisiä harrastuksiakin, kuten vanhat, antikvariaateista hankitut kirjat, ja erityisesti erilaiset paikallis – ja sotahistoriat – ja tietenkin Hiski Salomaa - ikäerosta huolimatta. Tietenkään minulla ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia ostaa kirjoja kuolinpesistä, ja eihän minulla ollut tilaakaan kirjoille, mutta kukin kykynsä mukaan. Noihin aikoihin kirjojen hankkiminen oli halpaa (pari-kolme markkaa kappale). Antivariaateistakin saattoi löytää arvoteoksia. Jokainen kynnelle kykenevä saattoi hankkia jonkinlaisen kirjakokoelman. Kuitenkaan vanhojen kirjojen arvoa ei yleisesti vielä tajuttu. Mutta aika aikaa kutakin. Martti puolisoineen on siirtynyt jo manan majoille, ja todettakoon tässä, että hänen jäljellejääneet sukulaisensa eivät kutsuneet minua edes hänen hautajaisiinsa - mikä on heille erittäin leimallista käyttäytymistä. Mutta rauha Martille, sotiemme veteraanille ja sotainvalidien asiaa aina ajaneelle ihmiselle: hän kykeni kohoamaan aina tietyssä mielessä massan yläpuolelle, ja näkemään, että pieni Luusniemen kylä voisi kohota laajempaankin tietoisuuteen muistomerkin myötä. Kyse on tavallaan eräänlaisesta muunnelmasta amerikkalaisesta ryysyistä rikkauteen -teemasta, eli kenestä tahansa voi tulla rikas mies – olipa hän syntynyt milloin tahansa, ja missä tahansa. Samoin voi kenestä tahansa tulla kansainvälisesti kuuluisa artisti, ja vieläkin heitä tulee ohi kaikkine virallisten kanavien, ja idols -kilpailujen. Luusniemen poika on tämän omalta osaltaan osoittanut. Huomaa muistotilaisuuden karut, mutta silti juhlavat puitteet, jotka henkivät tiettyä tyyntä, luterilaista, ja ah niin suomalaista hartautta, aina harmailla armaan isänmaamme äidinkasvoilla, monien tuhansien kultaisten aurinkojen kiertoessa.
Ylemmässä kuvassa patsaan puuhamies pitelee suojavaatetta, joka peitti Hiskin muistomerkkiä, ja eikös tuossakin se iänikuinen valokuvaajakin, virttyneessä puvuntakissaan, ole paikalla - seistä hojottamassa - ja kuvaamassa. Lienevätkö kuvat säilyneet, kun ne minullakin olivat mennä jo unohdukseen, ja jouduin taiteilemaan melkoisestikin tietokoneohjelmilla saadakseni kuvista alkuperäisen kaltaisia, sillä niin paljon ne olivat jo menettäneet syväinformaatiotaan. Kuvan ehdottomasti hauskin hahmo on tuo etualalla seisoskeleva nuorimies, joka on suomalaiskansalliseen tapaan kädet tiukasti taskuissa, ja mustat aurinkolasit päässä (kesällä ja talvella) - mutta nyt - sattuneesta syystä - kesällä. Takki huolettomasti olkapäällä, ja kasvoilla on ylimielinen nuorenmiehen virne. Olisi mielenkiintoista tietää kukahan hän mahtaa olla? Ai niin, taitaa muuten olla se kuuluisa Putki-Jussi Alatölviöltä, ellen väärin muista - vaikka kukapa häntäkään enää muistaa. Varsin mielenkiintoisia ovat myös aitan takaa kurkistelevat kaksi miekkosta, jotka voisivat vaikka tuosta paikasta lähteä hakkamaan naria, ja heidät voitaisiin kuvata sitä tekemässä sellaisen aitan kynnyksellä, jonka yli on joskus kannettu ruumista. Vähäläntiä, ja vääräleukaisia savolaismiehiä molemmat. Alempi kuva on tavallaan edellisen toisinto, mutta siinäkin tuo väkäleuka näkyyy edelleenkin seisoskelevan aitan kulmalla kädet taskuissaan, ja toinen miekkosista on mennyt jo menojaan. Ehkäpä mennyt hakemaan pahnakasasta pulloa. Pari uutta valokuvaajaa on sihtaamassa kameroillaan, ja virttyneessä takissa kuvannut mies on etsiytynyt lähemmäksi tapahtumien polttopistettä, sozusagen.
Tässä kuvassa näette laveammaltikin paikalla seisoskellutta juhlakansaa, joka koostuu etupäässä paikkakuntalaisista, ja paikalla pyöriskelevät myös tällaisiin tilaisuuksiin välttämättä kuuluvat pikkupojat, jotka ilmeettöminä panevat kaiken tarkasti merkille, ja huomaavat kaikki. Huomattakoon tässä erityisesti se, että Hjallis Harkimokin aloitti filmiuransa kylänpoikana Tällä pohjan tähden alla - elokuvassa, ja jatkoi sitä sitten Speden Pähkähullussa Suomessa, joten kuvan pojillakin on vielä toivoa. Toisaalta: jos joku päättää nyt filmata Hiskin tarinan, ovat nuo kuvan pojat jo aikamiehiä ... turhemmistakin hemmoista on tehty elokuvia. muutti jo 17-vuotiaana nuorena miehenä heti äitinsä kuoleman jälkeen Amerikkaan, ja vietti sitten siellä koko elämänsä tehden räätälintöitä useassa eri kaupungissa asuen. Hän kuitenkin vieraili tiettävästi ainakin kerran lapsuudenmaisemissaan Luusniemellä, ja sitä on olemassa todisteena valokuvakin, jonka paikallisen kyläkauppiaan poika aikanaan nappasi, ja jossa Hiski seisoo kyläkaupan rappusilla. Mitä taas muistomerkkiin tulee, on se syntynyt melko suurelta osin tuon mainitun kyläkauppiaan vanhemman pojan aloitteesta, ja oli aivan aiheellinen, koska olihan Hiski varsinaisesti ensimmäisiä suomalaisia, kansainvälisiä levytähtiämme - Kylanderin, ja eräiden muiden ohella, ja ennenkaikkea: hän oli omaperäinen lauluntekijä, jonka lauluissa voi erottaa Western Swing - kantrimusiikin lajin selviä ominaispiirteitä. Hiski halusi muusikoksi, mutta koska hän oli itse kotoisin varsin tavallisista, köyhemmänpuoleisista oloista, ei tämä ollut kuitenkaan mahdollista, mutta äidiltään hän sai kuitenkin koulutusta kyläräätälinhommiin, ja myöhemmin, ollessaan muuttoomatkalla Amerikkaan, juuri tämä, varhain hankittu ammattitaito auttoi Englannin Hullissa niin paljon että hän sai jatkaa matkaansa laivalla eteenpäin kohti Amerikkaa, pienestä ruumiinkoostaan huolimatta. Niin paljon painoi Amerikkaanmenossa tuolloin se, että oli jonkin alan ammattimies. Myös tästä kokemuksestaan Hullin tullissa hän teki laulun. Itse asiassa Hiskin laulut kertovatkin varsin tarkoin tuolloisista amerikansiirtolaisten oloista, ja niillä on tietynlainen todellisuuspohjansa. Hiskin omaa poliittista kantaa on tulkittu monasti niin, että hän olisi ollut sosialisti, ja se perustuu hänen lauluunsa Vapauden kaiho, jonka hän teki tilaustyönä. Käydessään Suomessa hän kertoi tiettävästi Veikko Laville, että tämä uskomus ei pitänyt paikkaansa, ja että hän ei ollut missään tapauksessa ainakaan sosialisti. Eihän tässä sinällään olisi mitään pahaa, mutta kun amerikansuomalaiset olivat jakautuneet kahteen, toisistaan erilliseen yhteiskuntaluokkaan, eli duunareihin ja herroihin. Rikkaat amerikansuomalaiset eivät juurikaan käyneet haaleissa, joissa Hiski etupäässä esiintyi. Aikanaan, kun Alfred Tanner suunnitteli esiintymismatkaa Yhdysvaltoihin, se tyssäsi siihen, että häntä pidettiin sosialistina. Ei oli se varsin suvaitsematonta aikaa. En usko amerikansuomalaisten tuosta juurikaan muuttuneen. Itse olen aina pitänyt Hiskin ralleista, sillä kuulin niitä Helsingin lähellä eräällä kyläreissulla, jossa on vanhojen savikiekkojen soittoon tarkoitettu gramofooni. Muut tietoni Hiskistä olen saanut ihmisiltä, jotka ovat nähneetkin miehen, tai tuntevat hänen historiansa muutoin tarkasti. Kaikki kunnia heille kaikille. Mitä taas minuun tulee ... no ... pidin jo pienenä poikana miehen ralleista vaikka kukaan ikätovereistani ei hänestä tuolloin paljoakaan perustanut, vaikka tunsivatkin Lännen lokarin radiosta, sillä sehän oli kaikki nii-iin vanhanaikaista, ja uusi, uljas maailma oli tulollaan. Nyt tiedämme jo paremmin - ei tullutkaan.
Ajat muuttuvat, ja 14.6.2009 Kangasniemen kuntakin sai viimein aikaan muistomerkin Hiski Salomaalle. Myös kangasniemeläisen Teatteri Ilonan esitys Lännen lokari ansaitsee tässä erityiskiitokset. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sanoisin. Ulkoiselta olemukseltaan muistomerkki ei juurikaan eroa siitä, joka pystytettiin aikanaan Hiskin lapsuudenkodin raunioille. Muistomerkin suunnittelijaa voisi syyttää jopa plagioinnista. Ehkä tässä kaikessa on kyse samantapaisesta prosessista, jossa Mikkelissä sijaitseva Marskin kävelijäpatsas käveli alkuvuosinaan hautausmaan ja vanhainkodin vieressä, ja pääsi vasta vuosia myöhemmin torille, jonne se kuuluu. Tässä oli kyse politiikasta: sodanjälkeisessä Suomessa nuoleskeltiin Neuvostoliittoa, ja Marskin muistelu ei kuulunut kuvioihin. Vasta myöhemmin sekä hän – että sotiemme moniaat veteraanit - saivat ansaitsemansa arvostuksen – jos nyt oman maan puolustamisella on mitään arvoa. Kaikkien mielestä ei ole, mutta on varmaa, että kiinteänä osana Neuvostoliittoa me olisimme kansana hävinneet.
Hiski Salomaa on haudattu puolisoineen Vehmaan kirkkomaahan, ja voit nähdä heidän hautakivensä ylläolevassa valokuvassa. Syynä tähän lopulliseen sijoituspaikkaan saattaa olla se, että Hiskin vaimo oli Vehmaalta kotoisin. Salomaat jäivät lapsettomiksi, ja niin Hiskin aloittama suku sammui juuri tämän hautapaaden alle. Toisaalta; jos Hiski olisi ollut jostakin vauraasta talosta Kyyveden rannalta, ei hän olisi koskaan lähtenyt Amerikkaan, ja olisi todennäköisesti kuollut tavallisena kyläpelimannina. Hän eli juuri oikeaan aikaan, ja lähti aina reissuun silloin kun pitikin. Olen saanut vuosien varrelta maailmalta sähköposteja, joissa kuka nyt milloinkin on kertonut olevansa sukua Hiski Salomaalle, kun tuo sukunimikin sattuu olemaan Salomaa. Olen koettanut selittää heille mahdollisimman lempeästi, ettei se ole mahdollista. Eri asia olisi, jos he hakisivat sukulaisuutta Möttöjen suunnalta.
Hiskin laulut on julkaistu ensimmäisenä ns. savikiekoilla, ja myöhemmin myös LP -levyllä Tiskarin Polkka:
Cbs records 25197 (33-kierroksen
LP-levy)
Tiskarin
Polkka
Askon Kolmirivinen - Salomaa Hiski
- 05.02.1927
Auvisen Akkahommat - Salomaa Hiski - 1930
Dahlmannin
Paartit - Salomaa Hiski - 20.03.1929
Emännät Piknikissä
- Salomaa Hiski - 18.05.1928
Häät Remulassa - Salomaa
Hiski - 20.03.1929
Iitin Tiltu - Salomaa Hiski -
01.06.1930
Kemppaisen Avioelämä - Salomaa Hiski -
01.06.1930
Laulu Taiteilijoista - Salomaa Hiski - 1928
Lännen
Lokari - Salomaa Hiski - 01.06.1930
Ryöstöpolkka -
Salomaa Hiski - 1931
Savonpoijan Amerikkaan Tulo - Salomaa Hiski -
18.05.1928
Taattoni Maja - Salomaa Hiski - 1931
Talvella Maa On
Valkoinen - Salomaa Hiski - 1930
Tiskarin Polkka - Salomaa Hiski -
05.02.1927
Vanhanpiian Polkka - Salomaa Hiski - 1928
Värssyjä
Sieltä Ja Täältä - Salomaa Hiski - 1931
On vaikea tietää (näin jälkikäteen) kenestä tässä laulussa on kyse, mutta on erittäin todennäköistä, että jos esikuvaa on, löytyy se varmasti Kangasniemen suunnasta, koska tässä laulussa kuvattuja talonpoikaisia asioita on tuskin tapahtunut enää rapakon takana. Todennäköinen viite lienee Reinikaisen perhe, ja siinä Liisa Reinikainen. Tästä laulun Auvisesta en mene sanomaan sitä enkä tätä, mutta varmaankin tällaisiakin herrashenkilöitä on elänyt seudulla Hiskin lapsuudessa. Sen tiedän varmasti että minä en ole koskaan asunut vakituisesti Kangasniemellä, ja minä en edes tunne sieltä ketään, joten voin esittää vain onnekkaita arvauksia. Olisi siis sangen toivottavaa, että ne, jotka siellä ovat elämänsä viettäneet, ja sukulaisuussitein sinne liittyvät, kaivelisivat muistojensa lokeroita, ja vanhoja valokuvia. Esimerkkinä mainitsen vain sen, että Hiskiä sanotaan yleisesti äpärälapseksi. Eihän se nyt mikään äpärä, sanan aatelisissa, halveksuvissa käytännöissä, sentään ollut: Hänen isänsä oli Ananias Romo, joka oli naimisissa Amanda Mötön kanssa, ja heillä oli 13 lasta. Ananiaksella oli suhde Amandan sisaren, Anna Leena Mötön kanssa, ja heillä oli yhteisenä lapsena Hiski. Mitään elokuvista tuttua kolmiodraamaa puukotettuine, kalvenneine uhreineen, ei kuitenkaan kehittynyt, sillä aluksi Anna Leena asettui poikansa kanssa asumaan sisarensa ja Romon pieneen savupirttiin, Tipsalon torppaan Kangasniemellä. On selvää, että 13 yhteistä lasta jonkun kanssa on sellainen fakta maaseutuolosuhteissa, että yhden ylimääräisen lapsen takia ei edes harkita avioeroa, kun sellainen ei muutoinkaan ole ollut tapana tuonajan landella. Nämä tällaiset ihmissuhdesattumukset nyt vain ovat osa erittäin arkipäiväistä, entisajan maaseutudraamaa, ja siksi puheet äpärälapsista särähtävät korvaan, ja osoittavat tietynlaista, alentuvaa hengenasennetta. Näinhän tätä asiaa esittely ylimieliseen, pilkalliseen sävyynsä esimerkiksi YUP -yhtyeen laulaja eräässä videossaan. Ehkäpä tämä artisti on sitten itse puhdas, ja äpärävapaa - ja hänen omaa sukuaan voidaan seurata vuosisatojen taa, ja kaikki esi-isät ovat yhtä puhtaita, ja täynnänsä hyveen kaikenvoittavaa voimaa.
Vanhapoika on Auvinen ja sellainen
mies, että kaikki sen hyvin ties.
Ja ikänsä hällä
oli kuuskymmentviis, sano sitten on hän viis.
Kun et akkaa
ole mä vielä saanut, olen ikäni mä yksin
maannut,
ja eikä tuo rakkaus sytämmen pohjasta
pomppimasta ole laannut.
Nyt Auvisell' on talo sekä
tavaraa, tuvass' kissa oli rattona vaan.
Ja itse se Auvinen lehmät
lypsää, ja voinkii se kirnuaa.
Ja pyykkisä pessee,
ja ruuan laittaa, ja varsaki hirnuaa,
sianporsas vinkuupi
karsinassa, ja kaipaapi Auvista.
Sitte Auvinen yritti jo
sulhasiks', tuohon kupparin-Liisan luo.
Mutta ensin hän
pistääyisi kammaris, siellä lähtöryypyt hän
juo.
Sano, kirkas ja makia, tulit Auvisen takia, mä rakastan
nyt sinua.
Kun useamman tuikun mä liivini vetän, sinä
puistelet minua.
Jo Auvinen alkoi laulella, kun vertyipi
hieman kielel'.
Ja seiniä alkoi nojailla, ja emäntätä
teki miehen miel'.
Sitten laittoi hän ruunan valjaisiin, minä
rupesin kuskariks'.
Ptruu-prtuu-ptruu ruuna porhalsi, haettiin
Liisa nyt kuppari.
Ja kun Kuppari-Liisa se sarvet imas, niihi
istumakukkuloil'
Niin Auvinen sano, voi herranen aika, kun luoja
minut loi.
Se kippeetä tekkee, ja pyörryttää,
ja mieltäkin vellaistaa.
Mutt' Liisa se sano, ett' varma on
merkki, tauti huomena helpoittaa.
Sitten vuosien päästä
kun Auvisen näin, sanoi Liisa se emännäksi jäi.
Hiski Salomaa
Hiskin laulu Askon kolmirivinen perustuu hänen omaan lapsuudenkokemukseensa, kun hän näki siellä jossakin maalaistalon pimeässä tuvassa soitettavan kolmirivistä, ja halusi saada itsekin sellaisen. Allaolevassa kuvassa vasemmalla seisoo laulussa mainittu Asko, eli Asko Reinikainen. Kuvassa alhaalla vasemmalla istuu Liisa Reinikainen, eli laulussa Auvisen akkahommat -esiintyvän Kuppari-Liisan esikuva. Kuvassa vasemmalla oleva poika on Aati Reinikainen, eli se laulun Pikkunen poika, joka löi tahtia. Kuvan henkilöt asuivat Vihavan kylässä Kangasniemellä. Hanuri alkoi saavuttaa valta-asemaa sekä pito-, että tanssipaikkojen soittimena 1900 luvun alun ensimmäisellä vuosikymmenellä, koska se oli viulua kovaäänisempi, ja soveltui viulua paremin rytmimusiikin esittämiseen. Ensin se ilmaantui yksirivisenä, sitten kaksirivisenä ja ennen ensimmäisen vuosikymmenen loppua kolmirivinen oli yleisin kaikissa tanssitilaisuuksissa.
On helppo nähdä, että Hiski on pominut laulujensa esikuvat omista kokemuksistaan, ja tapaamistaan henkilöistä. Esimerkiksi lauluissa, joissa hän kuvaa Amerikkaan menoaan, on vankka tosipohja – eli ensin mentiin Hulliin, Englantiin, ja sitten Liverpooliin, josta lähdettiin laivalla kohti Amerikkaa. Mutta miten sitten minä löysin tämän -ja monen muunkin Hiskin tekemän laulun lyriikat? Niitähän ei normaalimenetelmin saa esimerkikisi ostamalla mistään? Joitakin vuosia sitten löysin netistä aivan sattumalta Coogle - hakukoneella pienen kokoelman Hiski Salomaan MP3 tiedostoja, joiden joukossa on myös tämä ralli, ja kaikki kokoelman kappaleet ovat samoja kuin yllämainitulla LP -levyllä. MP3 -tiedostot olivat teknisesti luvattoman heikkolaatuisia, ja ripattu kömpelösti, joten suosittelen liioista kohinoista putsatun CD -levyn ostamista, sillä niitäkin on tarjolla netissäkin. Sanat lauluihin sain kuuntelemalla toistuvasti biisejä yhä uudelleen ja uudelleen. Niin tein myös Askon kolmirivisen kohdalla, ja kirjoittelin muistiin minkä luulin kuulleeni, ja lopultahan kunkin laulun todennäköinen sanoitus hahmottuikin. Ja koska en pidä ajatuksesta asettaa kenekään artistin alkuperäisiä MP3 -tiedostoja omille sivuilleni muiden saataville, päätin tehdä mielilauluistani aivan omat versioni, ja tarjota samalla joitakin lisälisätietoja asiasta. Seuraavana esitettävät sanat olen siis tehnyt yksinomaan sen perusteella mitä kykenin laulusta kuuntelemalla Hiskin lauluista erottamaan, ja aina kun Hiski on käyttänyt murteellista ilmaisua, olen se myös sellaisena kirjoittanut, eli d-kirjain ei ole d-kirjain vaan t-kirjain, joka on itämurteille tyypillinen piirre. Kaikkein työläintä Hiskin lauluissa ovat kertosäkeisiin liittyvät rilulaluralut, joita on melkein mahdotonta oppia. Itse olen laulanut Askon kolmirivisen pelkästään akustisen kitaran säestyksellä, ja käytännössä live-esityksenä, johon kului aikaa kaikkiaan 20 minuuttia, johon mahtuu kolmen raidan äänitys kaikkineen. Olivathan kaikki Hiskin omat levytyksetkin one-take -äänityksiä:
Asko kun veti sitä
kolmetrivistä
niin pikkanen poika löi tahtia
kupparin
Liisa lähti penkin päältä
sano: kyllä se
on aika mahtia!
vanhaakin viijään, nuoret vielä
riiaa,
mutta eihän mulla ole noita lapsia -
ei kai se
haittaa kun polkka kerran maittaa
vaikka on harmaita
hapsia.
Rili-iti-rilurilu, ralalalaralulalu,
ralalalaralulalu
ralalalaralulalu, rili-iti-rilurilu,
ralalalaralulalu
ralalalaralulalu, ralalalaa.
Suutarin Eetu
kun toisella puolla
hakkasi rumpua pampulla.
Manta ja Jussi kun
nurkasta läksi
vellipatakin se kaatui pankolla.
Kissa se
hyppäsi uunin päältä
poltti käpälänsä
kuumassa vellissä.
Liisa se sanoi: ei ole kihtiä
kissassa
eikä rengissä.
Rili-iti-rilurilu, ralalalaralulalu,
ralalalaralulalu
ralalalaralulalu, rili-iti-rilurilu,
ralalalaralulalu
ralalalaralulalu, ralalalaa.
Polkka kun
loppuu niin Liisalla hoppu
sen täytyypi mennä
saunalle.
Imasta sarvia joitakin pareja
isännän
kipiälle kaulalle.
Piiat kun kuulivat luhtissa
että
pelimanni oli jo tuvassa,
niin pirttihin rientää suurta
sekä pientä
jopa tuli naapuria
taloista.
Rili-iti-rilurilu, ralalalaralulalu,
ralalalaralulalu
ralalalaralulalu, rili-iti-rilurilu,
ralalalaralulalu
ralalalaralulalu, ralalalaa.
Liisan
kynsissä isäntäkin innostui
tuli saunasta sarvet
kaulassa -
emännälle huusi: että tuoppas
tummat
sarkahousut porstuan naulasta!
Housut jalkaan ja silloin se
alkaa
kiperämmässä vauhtissa.
Ruotimummokin
nousi jo uunin päältä
vaikka oli
kuolintautissa.
Rili-iti-rilurilu, ralalalaralulalu,
ralalalaralulalu
ralalalaralulalu, rili-iti-rilurilu,
ralalalaralulalu
ralalalaralulalu, ralalalaa.
Kolmerivinen
kun lauleli Askon polvella
mummo sanoi: poika on taivaasta!
Ei
pakotusta missään, jalka on novella
olen pääsynnä
kaikesta vaivasta!
Polkka se paransi isännän ja
mummon,
Askokin sai jo pirtua pullon,
päiväkin
valkes, rumpukin halkes
oli pelimanni tajutonna
sahtista.
Korvissa kaikui vain tilurilurilurilu...
Hiski Salomaa
Kieltolain aikana salakapakat, tai yksityishenkilöiden järjestämät paartit olivat yleisiä, ja ylläolevassa piirroksessa näet yhden ajalle tyypillisistä salakapakoista. Kuvassa kaikki puhuvat kovaa, ja toisten päälle – kuten kännissä olevat tapaavat tehdä. Useimmat Hiskin lauluista kertovat muutoinkin varsin tarkoin, ja rehellisesti tuolloisista amerikansiirtolaisten oloista, ja niinpä yksityishenkilön kotona sijaitsevaa salakapakkaa kuvaava Dahlmannin paartit korostaa suomalaisten viinavetoista vapaa-ajanviettoa, vaikka ajat olisivatkin kuivat. Sekä Suomessa - että Yhdysvalloissa, vallitsi vuodesta 1919 aina kolmekymmentäluvun alkupuolelle laki, joka kielsi kaikenlaisen alkoholin myynnin ja tarjonnan. Tästä oli hankaliakin seuraamuksia, joista osa vaikutti epäsuorasti myös musiikkiin, joka eli tavallaan näivettynyttä elämää lain voimassaoloaikana. Joidenkin mielestä kuitenkin ilo ilman viinaa on teeskentelyä, ja viina vapauttaa ihmisen käyttäytymistä; se saa miehet tarrautumaan naisiin myötäotteella, ja painiskelemaan sitten näiden kanssa alakerrassa, ja keittiössä, edeten vaatteita riisuskellen, portaikossa taistellen – kohti päämäärää, eli makuuhuonetta. Koska anniskeluravintoloita ei ollut, jäi musiikkielämän kehityskin kituliaaksi. Pirtun salakuljetus ja myynti oli yleistä sekä Yhdysvalloissa - että Suomessa. On hankalaa sanoa, onko tuolla laulussa mainitulla Mrs. Dahlmannilla mitään todellista vastinetta mutta ilmeisesti amerikoissa on vietetty tämänkaltaisia paarteja (Party) ainakin vapaamielisempien naisrouvashenkilöiden kotona, ja varmaan myös Hiski on sellaisissa vieraillut. Laulussa on muutamia, nykysin Suomessakin tunnettuja englanninkielisiä sanoja, jotka olivat laulun teon aikoihin todennäköisesti täysin tuntemattomia Suomessa - ainakin suomalaisen maalaisväestön keskuudessa, kuten Hot Dog, eli nakkisämpylä, ja Ice Cream eli jäätelö, koska meiltä puuttui amerikkalainen kaupunkikulttuuri, sekä tietenkin myös Beer, eli teollisesti sarjavalmistettu olut. Tuohon aikaanhan melkein kaikki suomalaiset olivat maalaisia, ja esimerkiksi jäätelöä tekivät vain herraskaisemmat piirit. Amerikoissa osattiin jo coctailien kumoaminen päiväkekkereillä. Senajan suomalaisiin verrattuna Hiski oli maailmaanähnyt mies, muttei jostakin syystä halunnut esittää laulujaan Suomessa käydessään, vaikkakin lienee esiintynyt ainakin kerran Vehmaalla. Varsinainen populaarimusiikin kehittyminen, ja erityisesti sen massamittainen, julkinen esittäminen mm. laillisissa anniskelupaikoissa alkoi kehittyä täydellä painollaan vasta kieltolain kumoamisen jälkeen, jota ennen musiikkia esitettiin etupäässä erilaisissa salongeissa, ja salakapakoissa. Tuolloin äänilevyjen, eli recordsien kuuntelu ei ollut ainakaan Suomessa vielä kovinkaan yleistä. Kieltolain kumoamisen jälkeen Yhdysvalloissa kehittyi nopeasti uusi, reipas swing-musiikkityyli, johon valtavirtaan monet Hiskin lauluistakin tavallaan liittyvät. Lauluissa oli nyt tärkeää menevä, iloinen rytmi, ja jos sanoja oli, piti niiden olla mielellään hauskoja, ja varsin tärkeää oli niiden oikeanlainen esittäminen. Amerikansuomalaisten musiikki sai tietenkin vaikutteita muustakin paikallisesta musiikista, joista New Yorkissa lienee soinut joka paikassa irlantilaistyylinen, reipas kansamusiikki. Mustien harrastama blues, ja jazz tuskin paljoakaan vaikuttivat kuplettityyppiseen laulantaan.
Minä kutsun sain kerran
kesteihin
Mrs. Dahlmanin nimipäiväpaarteihin
ei ilot
siellä sinä yönä puuttuneet
sillä surut
oli kaikille suuttuneet.
Siellä juomia oli monta
sorttia,
pelattiinpa hieman myös korttia.
Eihän ihme
ole ollu
jos kohmelo on tullu
tuolla Dahlmanin
illallispaarteissa.
Paartivieraat ne Dahlmanin yllätti
lapset
nurkkihin nukkui että pyllähti
koira vieraita alkoi myös
haukkua,
itse Dahlmankin tarjosi naukkuja
Pikku tuikun antoi
koirankin huulelle
tuli Bobbykin jo paremmalle tuulelle.
Eihän
ihme ole ollut
jos kohmelo on tullu
sille Dahlmanin
illallispaarteissa
Juhlapöytä oli kauniiksi
laitettu
ja viinit oli lasihin jo kaadettu
siellä
gramofoni soitteli valssia
ja nuoremmat alkoi myös
tanssia.
Minä tanssihin pyysin Mrs. Hilliä
toiset
joivat ja söivät Norjan silliä.
Eihän ihme ole
ollut
jos kohmelo on tullu
tuolla Dahlmanin
illallispaarteissa
Ja se aamuyö se oli vasta reilua
koska
minäkin jo aloin siellä heilua
Mrs. Dahlman ylös
vielä nostettiin
ja se pöytälamppu lahjaks sille
ostettiin
Hot Dogsit ja Ice Cream syötiin viel'
ja
Beerillä kostutettiin kiel'.
Eihän ihme ole ollut
jos
kohmelo on tullu
tuolla Dahlmanin illallispaarteissa
Hiski Salomaa
Etsiskelin netistä kuvia amerikansiirtolaisista, ja erityisesti naispuolisista sellaisista. En onnistunut löytämään sopivaa – sellaista Leppäsen Aunen oloista tyyppiä. Voihan tietenkin olla, että Tiltu Miettinen oli kaunis, vetävä nainen, eikä haissut pinttuneelle hielle ja pesemättömille vaatteille, kuten Aune. Päättelin siinä sitten, että kaikki amerikansiirtolaiset olivat välttämättä pahanhajuisia, koska jo laivamatka rapakon taa kesti pitkään, ja saniteettitilat olivat olemattomat. Mahtoi siinä koko ruuma haista! Useimmissa Hiskin lauluista on selvä todellisuuspohjansa, ja tässä laulussa kuvattuja Kemppaisia löytyy kotosuomestakin yllin kyllin. Tulee melkein mieleen Jaakko Tepon laulussaan kuvailemat Hilma ja Onni. Eräiden lähteiden mukaan laulun Kemppaisen avioelämä sanoittajaa ei tiedetä, mutta Hiski Salomaa on sen joka tapauksessa säveltänyt - ja on saattanut sen sanoittaakin, koska mainitut Tiltu ja Kemppainen esiintyvät useissa Hiskin lauluissa, kuten Emännät piknikillä. Tässä Kemppaisen avioelämä -laulussa on tavallaan useitakin eri tasoja, ja useimmat meistä näkevät siinä helpostikin sen ylimmän, humoristisen kerroksen, mutta vain ne, joiden selkärangan on joskus katkaissut joku sydämetön ja itsekäs Tiltu Miettinen, kykenevät näkemään sen toisenkin, ja syvemmän tason, ja silloin laulun kauneus ja elämän ehdoton surumielisyys heille avautuu kuin kukka.
Se oli suurin erehdys, sanoi
Kemppainen nyt vain,
kun sen Tiltu Miettisen minä vaimokseni
nain!
se tansseis' käy, sitä kotona ei näy,
ja
lapsia hoidan mä - se rakkaus on välillämme
kylmäks'
käynyt kuin jää.
Se lemmen liekki joka
rinnoissamme ennen salamoi
nyt se meidän välillemme
synkän pilven löi
vaikk minä olen päivät
kotonamme ja Tiltu työssä käy
silti meidän
liitossamme paljon hauskaa näy.
Minä ennen kävin
päivät työss' - olin miesten parhaita,
sill' aikaa
Tiltun luona myös alkoi käydä varkaita.
Ja sehän
meidän kotimme nyt pirstaleiksi löi
ja kun Tiltu eilen
tavaramme kaikk' halvennuksell' möi.
Nyt lapsemme hän
hoidettavaks' laittoi vieraille
ja minut hän nyt laittoi
aivan puillen paljaille!
Näin Kemppainen nyt lauleli, ja
murtunut ol' miel' -
ja pulloansa suuteli ett' vertyi hieman
kiel'.
säv. Hiski Salomaa, san. tuntematon
Lyrics in English:
It was just a great mistake
said
Kemppainen to me
one of these days, pretty
soon after he got
married
with Mathilda Miettinen.
And then Kemppainen
continued
his sad story:
Mathilda spend all of her free time
in
Dancing halls, and Balls,
and she is very seldom at home.
I
must take care of our children.
We have just a cold Winter
wind
around us, and no true love left
between us any more.
But
the fire of love
deep in out hearts
has changed into dark,
and
cold cloud of the death.
Notwithstanding that
I can stay at
home, and
I do not have to gonto work,
because Mathilda is at
work -
we have not much fun
in out marriage left.
In the
past
I used to go to work,
and I was one of the bests.
But
meanwhile there were
visiting thieves in our home,
A drop too
much to out marriage
was that bargain sale:
Mathilda sold
yesterday out all of
our furnitures and other things.
And
then she gave our children
to strangers who took care of them,
and
I got just nothing,
no money, no goods,
as just a beggars.
This
is the way
Kemppainen sung his sad story
with broken heart and
mind,
and kissed his bottle
to be able to speak more fluently.
Englanninkieliset sanat: Timo Kinnunen
Hiski Salomaa teki 1900-luvun alkupuolella useita lauluja, jotka kertoivat nimenomaan amerikansuomalaisten elämästä. Itse asiassa Hiskin sanoitukset ovat kuin tehtyjä laulettaviksi, ja ne ovat myös musiikillisesti varsin kekseliäitä: esimerkisi laulussa Dahlmannin paartit hän käytti duurin ja mollin vaihtelua - mikä ei ollut tavallista suomalaisessa kansanlauluperinteessä. Hiski ei ole myöskään suoranaisesti apinoinut oman aikansa Yhdysvalloissa soitettua musiikkia, vaan on pysytellyt omalla, valitsemallaan linjalla alusta loppuun saakka. Tämän laulun perusteella rapakon taakse muuttaneet naiset olivat paljon itsenäisempiä kuin vanhassa maassa edelleen elävät kanssasisarensa: he saattoivat esimerkiksi ostaa vaikka torpan, ja järjestellä muutoinkin omaa elämäänsä vapaammin kuin jos olisivat jääneet kotosuomeen. Tämä kannattaa erityisesti kaikkien sufrageettien panna tarkoin merkille - kuten myös se, että Riikalle oli mahdollista säädellä lapsilaumansa kokoa.
Nimeni on minun Riika enk' oo mikkään
vanhapiika,
ikäni on viisikaks, Eemil sannoo: olen kuin
laps'.
Ainai käyn minä päivätöissä,
pyykkiä myös pesemässä,
herroille vain
puuhamass', lattioita kuuramass'
rililitiuitu...
Neljää
taalaa kymmenen senttii saapi sieltä päiväs
jenttii.
Ei minun tartvitse piikaamass' olla ämmiä
ruusamass'.
Taalat vien minä kaikki pankkiin, siihen sivuss'
leipää hankkii -
palkoist' saan vielä soppaluun,
Eemil laittaa kaiken muun.
rililitiuitu...
Ah, jos
Eemeli minut naisi, niin ehkäpä ilon irti saisi -
mutt'
lapsia en laittaisi, ei kai se yksi kyllä haittaisi.
Kodin
pienen laitan tänne, vaikka kuinka laahaan Lännen,
silloin
mulla ilo ois', kun vaan pääsis kyöpelistä
pois.
rililitiuitu...
Sitte sais' olla oma paashi -
kohta olen vanha kuin aasi!
raskasta on liiaksi, ruveta ennää
piiaksi!
Torpan ostan vanhasta maasta, en minä tykkää
tästä maasta,
siellä kellisin kesällä,
kauniilla järven rannalla.
Hiski Salomaa