Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland
Jollei olisi olemassa Golfvirtaa, olisi koko Suomen nykyinen alue lähinnä tundraa, kuten suuri osa nykyisen Siperian pohjoisosia onkin. Kartasta voit huomata, että Helsinki sijaitsee suunilleen Grönlannin eteläisimmän kärjen tasalla, mutta kuten tiedetään, poikkeavat näiden paikkojen ilmasto-olosuhteet toisistaan tuntuvasti. Golfvirran voimakkuus lienee vaihdellut aikojen kuluessa, ja niinpä jääkausien aikana myös Skandinaviaa peitti paksu mannerjää, ja on erittäin todennäköistä, että lämmin Golfvirta sen aikanaan sulatti varsin lyhyessä ajassa. Jollei tätä luonnonilmiötä olisi tapahtunut, nykyinen Suomi muistuttaisi hyvin suuressa määrin nykyistä Grönlantia, ja on jopa erittäin todennäköistä, että jossakin vaiheessa Skandinavia taas kerran jäätiköityy, ja kaikenlainen vaellus täällä loppuu. Sateet vienot nyt alkaa, ja tuoksuaa maa ... siit' linnuilla, puilla ei surua ois, jos ihmissuku ois hävinnyt pois:
‘There will come soft
rains and the smell of the ground, The swallows circling with their
shimmering sound;
And frogs in the pools singing at night, And
wild plum-trees in tremulous white; Robins will wear their feathery
fire, Whistling their whims on a low fence-wire;
And not one
will know of the war, not one Will care at last when it is done. Not
one would mind, neither bird nor tree, If mankind perished
utterly;
And Spring herself, when she woke at dawn, Would
scarcely know that we were gone.’
... ja niin edelleen ja edelleen, kuten jo vanha Ray Bradbury osuvasti runoili. Nykyään voi sanoa, että kun Helsingistä mennään patikoimaan Lappiin, se vastaa kesäpatikointia jokseenkin Grönlannin eteläisen kärjen tienoilla. Siellä vallitseva kasvillisuus koostuu enimmäkseen matalista varvuista ja koivuista. Koivu onkin erityisen hyvin sopeutunut arktisiin olosuhteisiin, ja elämään kylmässä ilmanalassa jossa kesät ovat lyhyet. Lisääntymiskyvyltään se on aivan omaa luokkaansa, ja yksi ainoa koivu voi siementää hyvillä tuulilla satoja hehtaareja, ellei enemmänkin. Se on yksi arktisten alueiden selviytyjistä. Se suojautuu ainaisilta keväthalloilta kyllästämällä versonsa ja puhkeavat lehtensä sokerilla. Lepotilassa se kestää avaruuden kylmyyttä. Kuten kokeneet lapinkävijät tietävät, voi tunturikoivualueilla hyvinkin vaeltaa, ja polttaa nuotioita, sillä tuorekin tunturikoivu palaa hyvin, ja tuottaa lämpöä. Vaikka toukat söisivät sen lehdet useidenkin vuosien aikana, se toipuu tästä, ja jos aikuiset puut kuolisivatkin, riittää maassa itämiskykyistä siementä suurimpaan hätään vähintään riittävästi. Kun siis lähestytte mitä tahansa vänkyräistä tunturikoivua, riisukaa ruojut jaloistanne, sillä tällaisen puun tyvi on kenen tahansa vanhan pyhä paikka. Mutta riittäköön tämä nyt koivusta. Kartasta huomaat, että Islanti sijaitsee myös samoilla seutuvilla, hieman napapiirin eteläpuolella. Islanti saa myös hyvänlaisen siivun Golfvirrasta, ja on siten miellyttävämpi asuinpaikka kuin Grönlanti. Jos ilmasto lämpenee tästä vielä enemmän, ei ole ollenkaan sanottua, etteikö Grönlannista muodostuisi uutta Lappia, jonne kaikki kynnelle kykenevät rientäisivät patikoimaan. Jos sitten on enää ketään joka patikoisi. Rohkeimmat arviot väittävät, että napajääalue olisi sula kesäisin mielumminkin muutamien vuosien kuluttua kuin kymmenien vuosien päästä. Menkää siis Lappiin, kun vielä ehditte, tai mihin tahansa, koska kaikki kuitenkin muuttuu.
Aikanaan tein muutamia videoita tanopäisen tshombiavustajani kanssa Saariselällä – eli tuolla niin sanotussa köyhän miehen erämaassa. Kuvauspaikkana oli Sudenpesä, sekä paikka, joka sijaitsee lähellä juuri sitä tunturinsatulaa, josta aletaan laskeutua Luirojärvelle pohjoisesta päin tultaessa. Molemmat paikat ovat siinäå mielessä ihan oikeassa erämaassa, ettei niihin pääse kuvausautoilla, joita käyttävät Suomen Televisiolle luontofilmejä kuvaavat parrakkaat, ja yksinkertaiset hörhöt. Luontokuvaajat ajattelevat nykyään, että mihin ei pääse kuvamaan suoraan maantien reunasta, sitä ei kannata kuvatakaan. Luontokuvaajat ovat oikeastaan tavattoman epärehellisiä, ja myös erittäin kateellisia toisilleen, ja katkeria kaikenlaisista ohareista. Kerrankin yksi niistä kuvasi jotakin linnunpesää, tai vastaavaa, ja ympärillä levisi tuore hakkuuaukea – mutta eihän tämä sankari sitä kertonut, tai dokumenttiinsa kuvannut, vaan katsojille jäi varmaankin vaikutelma erämaasta ja villistä luonnosta. Itse käyttämäni videokamera oli kahdeksanmillinen, jota minulla ei enää ole, koska jouduin sen kerran (kohtalon oikusta) myymään pilkkahintaan, aivan kuten Puavyö joutui perimään kapteenin säkin, joka lojui lavitsan alla. Onneksi (tai onnettomuudeksi) olin kuitenkin jossakin vaiheessa kopioinut otokseni VHS -nauhalle, josta se on päätynyt tältä sivulta imuroitavaksi.
Halonteko, tai puiden pilkkominen kuuluu aivan olennaisena osana varaustupamatkailuun, joskin niille puut on tuotu etukäteen, ja satunnaisen matkalijan ainoaksi tehtäväksi jää niinen pieniminen. Tätä hommaa kuvataan tässä videossa. Poislähtiessä tosin täytyy muistaa korvata majalla oleva suola alunalla, ja tukkia savuhormi sammaleella ja oksilla. Mahdllisista ämpäreistä täytyy poistaa visusti kantosangat, ja jos jaksaa, kantaa vajassa olevat puut lähimetsään.
Tunturinsatula on hyvä paikka esittää musiikkia ylioppilashattu päässä. Olen ihan oikeasti ansainnut tämän kyseiasen hatun, ja se on taatusti omani. Tosin se näyttää jälleen hävinneen jonnekin, koska en harrasta ylioppilasmuisteluja - ja muutoinkin pyrin välttämään herraskaisuuden korostamista. Kappalevalintani on, luonnollisesti, Silmien vällii, joka saa tässä jalon erämaatulkintansa. Kyseessä lienee ensimmäisiä Lapissa kuvattuja musiikkivideoita. Huomaa myös erityisesti ylioppilashattu, jonka pakkasin rinkkaan juuri tätä kuvausta varten. Huomaa myös vihreä maastotakki, sekä samanhenkiset erähousut, jotka ostin aikanaan Kummunkylältä. Selvästikin militaristisia painotteita, tai ainakin näennäisesti, sillä kyllä maastopuku ja saappaat ovat Lapissa parempi vaihtoehto kuin satiinit ja teryleenit.
Sokosti on Saariselän suomenpuoleisen osan tunturiketjun korkein tunturi, ja sen vieressä Venäjän puolella sijaitsee sitä hivenen korkeampi Korvatunturi, jonka muodostamasta tunturijonosta pieni osa kuuluu Suomenkin puolelle. Tässä videossa esiintyvät henkilöt ovat jo horisevia, vanhoja ukkoja, joita kukaan ei enää tunnistaisi, vaikka kävelisvät kadulla vastaan. Ja ketäpä nämä ukkelit enää muutoinkaan kiinnostaisivakaan. Kunhan horisevat omiaan, ja lopulta repeävät laulamaan syyrialaisia sotalauluja kimeillä ukonäänillään – kuten vanha soturi Imehotep Sinuhe egyptiläisessä.
Näiden lapinkuvien hankkiminen oli monipolvinen prosessi, jonka ensimmäisenä vaiheena oli Epson -valokuvaskannerin hankinta, ja toisena vaiheena vanhojen diakuvien etsiminen ties mistä komeroiden perukoilta. Löysinkin muutamia diafilmejä, joista yksi lapinaiheinen näkyy kuvassa, ja siinä näkyy mm. Sudenpesän varaustupa. Vanhoissa dioissa värit olivat jo haalistuneita, mutta näin kuitenkin onnistuin pelastamaan edes jotakin. Videon tekoon tarvittiin siis joka tapauksessa melkomoinen taustaprosessi – ja tietenkin musiikki.
Tässä kuvatut matkat olen patikoinut Saariselän maisemissa silloin, kun paikka ei vielä ollut nykyisenkaltainen turistirysä. Aivan alussa Suomen ladun ylläpitämä matkailijakoti oli ainut saatavilla oleva majoitustila sielläpäin. Nykyisin sinne on kehittynyt kokonainen turistikaupunki, joka on täynnä erikoismyymälöitä ja toinen toistaan hienompia hotelleja. Erämaassa niissä asuvat turistit eivät enää juurikaan käy – kuten ei myöskään tavallinen lappalainen, joka ei vaan yksinkertaisesti mene erämaahan räkkäaikana, jollei ole aivan pakko, mutta etelän mies menee. Siis sellainen rasvanahkainen, työläistaustainen jupura, joka myös mielellään istuskelee tylsänä pilkkimässä, milloin ei ole Lapissa. Joku on näet tutkinut vaeltajien yhteiskunnallisia taustoja. Meitä on moneen junaan. Jos Lappiin nyt ylipäätään menee, kannattaisi se tehdä mielellään ruska-aikaan, kuivan kesän jälkeen, sillä silloin jokien vedet ovat todenäköisesti matalimmillaan, ja ne on helpointa ylittää. Marjoja riittää syötäväksi asti tunturien rinteillä, ja myös sieniä saattaa löytyä, ainakin alamailla. Keväällä kaikki purot ovat nimittäin piripintaan täynnä vettä, ja veden virtaus on kova. Myös maasto on sangen vetistä, ja sama koskee myös sateista alkukesää. Keskikesällä taas taajat sääskipalvet pimentää auringon, ja jättävät jälkeensä vain joukottain tarkkaan kaluttuja luurankoja tunturien rinteille. Syksyllä patikoinnissa kannattaa ottaa huomioon, että lunta voi sataa milloin tahansa, ja kylmä voi yllättää. Ei ole mukavaa löytää itsensä lumihangessa keskellä erämaata, ja yrittää saada märkiä puita miten kuten palamaan. Helpommallakin voi lomaansa viettää. Patikointi sinällään on, tietenkin, melkoisen nuijaa touhua, sillä siinä kipeytyvät nivelet, ja nilkkojen nyrjähtämisen vaara on suuri. Suurimman osan aikaa vaellustasi et näe suinkaan upeita tuntureita, tai huikaisevia maisemia, vaan etupäässä pusikkoa. Ylätunturissa taas on usein kylmää, ja siellä tuulee myös melkein aina. Mutta menkää ihmeessä jos huvittaa, tai jollei huvita, ruvetkaa vaikka ojureiksi.
