Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Minulla on ollut kahdenlaisia kasettitoimisia sanelukoneita, joista ensimmäisenä käytin mini-kasettia käyttävää laitetta, jossa ei ollut minkäänlaista linjaulostuloa. Olen kadottanut sen jonnekin elämäni ympäripyörteissä, eikä edes kuvaa siitä jäänyt. Se oli sellainen musta ja kompakti kapine. Jäljelle jäi muutamia kasetteja, joita ei voinut soittaa myöhemmin hankkimallani micro-kasettinauhurilla, koska uudemmat micro-kasetit olivat rakenteeltaan toisenlaisia. Ensimmäinen kasettinauhuri oli uusi, ja sille oli hauska keksiä kaikenlaisia käyttötapoja. Kerran Jyväskylän kouluvirastossa pidettiin jonkinlaisia kehityspäiviä, ja laitoksen honottava psykologi yritti johtaa hommaa. Se kuitenkin hermostui siihen, että pilasin hänen hienot koulutuspäivänsä kulkemalla huoneesta huoneeseen sanelukone kourassani, ja rupesi huutamaan. Minun kannalta koutuspäivät olivat pilalla, ja tajusin että opetusala ei ollut minun juttuni. Halusin kuitenkin vielä kerran kuunnella nauhoja, ja löysin lopulta nettikaupasta käytetyn Philipsin laitteen, jolla saatoin kuunnella mitä noilla pikkunauhoilla oikeastaan oli. Ongelmana oli miten siirtää nauhoitteita tietokoneelle, sillä valmiita väikaapeleita ei ollut saatavilla, ja ne piti siis kehitellä itse. Sattuneesta syytä mini-kasettinauhrissa ja micro-kasettinauhurissa oli erikokoinen plugini.
Tämä laite (Pocket Memo 390) ei toiminutkaan oikein kunnolla – lienee puhdistusta vailla ja vetohihnakin pitäisi kai uusia. Valitettavasti enää ei löydy pikkuliikkeitä joissa osattiin kunnostaa kaikenlaisia laitteita, ja mistä sen vetohihnankaan tähän hätään saa? Senverran se kuitenkin toimii että olkoon varakoneena.
Tämä Philips Pocket Memo 191 toimii taas oikein kunnolla, ja sen mukana tuli myös paketti kasetteja. Sitä ei ilmeisestikään ole juurikaan käytetty – ja täytyykin kiitellä onneaan että tällaisen laitteen on ylipäätään vielä saanut.
Tällainen Philips Pocket memo 191 mukana toimitettu kasettipaketti oli kiva yllätys, kuten ennenvanhaan ”foto” oli sellainen kirjeenvaihtopalstoilla. Tämän kasettipakkauksen lisäksi mukana tuli kotelo, johon voi pujotella kasetteja esimerkiksi matkoille. Myös ohjevihkoset tulivat mukana.
Aikanaan kävin erään porukan kanssa Leningradin kaupungissa, jonne kuljimme jo pahoin rapistuneen Viipurin kautta, jossa ”pojat” yrittivät ruuvata Saabista tuulilasinpyyhkijät irti Pyöreentornin ravintolan edessä. Myöhemmin eräät toiset ”pojat” kivittivät Saabia eräällä Viipurin syrjäkadulla. Viipurin asemalla kaikki olivat autuaasti humalassa – jopa pankissa, ja varsinkin siellä. Oli näet viikonloppu. Matkan varrella miliisit pysäyttivät Saabin pari kertaa ja ottivat ”tullia”. Ei ollut varaa ruveta inttämään niiden kanssa! Leningradissa olo oli jotensakin ahdistuneen tukahtunut; ihmisiä pysäyteltiin kadulla laukkutarkastuksia varten, linja-autot oli pakkeloitu maalilla muutamaan kertaan entisen maalin päälle, Nevski Prospektin varrella käytiin avointa rättikauppaa miliisien tiiraillessa muualle, tai lankkaillessa kumipamppujaan. Ravintoloissa se vasta rättikauppa kävikin. Minäkin möin Rukka-takin ihan hyvään hintaan. Minulla oli mukana mini-kasettia käyttävä sanelukone, johon höpöttelin selostusta. Se oli sikäläisille aivan outo kapine, ja eivät ne osanneet sitä pelätäkään. Ne sanoivat että heillä oli raketi, ja meillä paketi. Mutta olihan meillä kaikenlaista mistä ne eivät tienneet mitään.
Aikanaan kävin muutaman kerran erään Jortanderin kanssa Heinäveden Valamon luostarissa, jossa yövyimme kapisessa vierasmajassa. Mukana oli tietenkin Mini-kasettisanelin. Aika ajoin siellä moikuivat kirkonkellot, ja sitten äkkiä hokasin, siinä nuhjuisessa kämpässä istuessani, että tässäpä olisi oiva live-nauhoituksen paikka, ja kellonsoiton rytmissä olin kuulevinani kansanlaulun poljennon: ”minäpä se olen se pikkuinen poika ja nimeni on Jussi”. Lauloin sen nauhalle kellonsoiton tahtiin, muta jätin pois laulun jatkon: ”aamusta iltaan ja illasta aamuun mä tappelen ja n----in”.
Tämän hankin netistä, ja se toimii kohtalaisesti – eli niinkuin vain vanha laite voi toimia. Kun ei vaadi liikoja niin ei paljon petykään. Parempi siis virstan väärässä kuin vaaksan vaarassa, ja kukaan ei ole kummempi toistaan.
Tässä on kelpo sanelukone, jonka rakenne on jämäkkä ja jota tuntee käyttävänsä, eli näppituntumaa löytyy. Tässä voisi harkita perustavansa vintaakimuseon, jossa typerät, persun näköiset, lihavat nuoret miehet töllistelisivät ja menisivät sitten ulos potkimaan autonrenkaita.
Tässäkin ihan kiva sanelukapine, jolla saneelee siinä missä muillakin sanelimilla. Diskantit toistuvat kuitenkin liian kovalla volyymillä, mutta senhän voi aina parantaa poistamalla kohinaa.
Micro-kasettia käyttävästä sanelukoneesta on ollut minulle paljon hupia. Kerrankin yhtenä kesänä ne päättivät rakentaa Kuopion Särkiniemeen tien toisella puolen sijaitsevaan haisevaan lutakkoon kerrostaloja, ja koska paikka on entistä, savista järvenpohjaa, piti maata tietenkin tiivistää. Paalutushomma kesti kuukausia, ja loi ihan oikean päivärytmin. Sain idean tallentaa jutun sanelukoneella, ja taustarytmittäjänä oli paalujunttakone. Asetuin sanelimeni kanssa ikkunaan ja aloin selostaa kuinka eräs ukko yritti myydä talon parkkipaikalla pitkään seissyttä valkoista asuntoautoaan. Se kaikki oli mielestäni hyvin huvittavaa. Ukko pyöri siinä väkkäränä asuntoautonsa ympärillä, ja paalutuskone mäikyi. Olin ajatellut kirjoittaa asuntoauton kulkeen lauseen: ”tässä menee iloisia hulluja” - mutta enpäs kirjoittanutkaan.
Micro-kasettia käyttävästä sanelukoneesta on ollut paljon hupia, enkä ole sitä paljon toimistohommissa käyttänyt. Kerran pälkähti kuitenkin päähäni lukea otteita Seitsemästä veljeksestä, ja tämä Kanamäenharju-juttu olikin oma suosikkini. Kirkonkylän nahkurin kertomus voisi olla kenen tahansa kertoma kertomus – toivottavasti kerron sen hauskasti. Juhani kertoi monia samanlaisia juttuja, ja varmaankin hänestä olisi voinut tulla kirjallinen oiva jutunkertoja – jos hän olisi ollut ihan oikea ihminen eikä kirjan hahmo.