Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
On the 24th July in 2020
Tässä on ihan itse esittämäni Puuseppä-laulu, jota hoilasin paljonkin 1970-luvulla, koska suomalainen humppamusiikki on niin hupaista – vasinkin Humppa-Veikkojen esittämänä, ja pönöttävän Tejo Joutselan laulamana. Minä en ole yhtä pönäkkä, mutta laulan kumminkin – sillä jätkäkin saapi laulaa, kuten valtiopäivill' on päätetty.
Das Humbta tättärä -niminen laulu etsiytyi lopulta Suomeenkin, ja täällä sitä esitti Eemeli. Esitys oli ihan kiva, mutta minä olisin jatkanut vielä pidemmälle, eli puhunut laulussa Bluesista, ja niinpä Blues-Hessukin olisi voinut tuosa sitä esille humppafestivaaleillaan, jotka olivattkin itse asiassa Blues-festivaaleja Lappeenrannassa.
Ylläolevan puuveistoksen olen taiteillut ihan itse, ollessani opiskelujeni lomassa kesätöissä Jyväskylässä Kankaan paperitehtaalla. Veistosryhmästä on tosin kadonnut jäljettömiin sellainen pikkuinen pojanpallukka pikkuisine naperoineen, mutta niihän se aina käy näille pienimmille, ja vähimmille kaikista veljistä. Mutta asiaan: pelastusoperaatio jatkuu Image World -sivustosta – niin kauan kun se on vielä mahdollista. Puuseppä -laulu on peräisin jo viime vuosisadan alkupuolelta, ja se on samalla suomalaisen humppamusiikin helmiä. Humppaa pitää soittaa ehdottomasti jämerästi paikallaan seisten, luterilainen perusilme naamalla, ja täysin torvin, tietenkin. Tärkeää on pomppiva poljento, ja yhtyeen edessä edestakaisin tanssivat, vakavat ihmiset - ihan kuin lauantaitansseissa tai televisoiduissa tanssikesätapahtumissa. Kun tanssijoita katsoo, tulee vaikutelma, että he kaikki suorittaisivat jonkinlaista harrasta, uskonnollista seremoniaa. On tavallaan sääli, että humppa ei ole enää nykyaikana saavuttanut samanlaista suosiota kuin mitä sillä oli aikaisempina vuosikymmeninä, kun oli Humppa-Heikki, ja ne kaikki muutkin, ponnistelivat tämän jalon musiikingenren tunnetuksi tekemisessä suomenmaassa. Esitykseni syntyhistoriasta senverran, että vuonna 2003 otin sattumoisin vanhan AKAI GX-4000D -kelanauhurini mukaani maalle, ajatuksenani nauhoittaa joitakin uusia biisejä, mutta humppamusiikki vei mukanaan - ensin käden, ja sitten loputkin - ja kuin kuumessa nauhoitin tämän monofilmarmoonikkoesitykseni. Siinäei ollut humppaorkesteria tukena. Kyse niin sanotusta one-take -nauhoituksesta, eli kerralla purkkiin, joka paljastaa armotta soittotaidossa olevat puutteet, ja koska minulla ei ollut käytettävänäni foneja sun muita, toteutin torviväliosuudet eemelitekniikalla, joka on monille tuttua jo Eemeli -elokuvista, joissa Esko Toivonen sitä esitteli. Omat puusepäntaitoni olen tallentanut aikanaan nikertämällä pienen patsaan ollessani kesävarastomiehenä Kankaan paperitehtaalla Jyväskylässä; siellä kovertelin tämän veistoksen junkipuukolla, joka on se suuren puukon kyljessä sijaitsevassa sivutupessa oleva pikkupuukko, jolla mm. salvetaan pikkupoikia, ja tarvittaessa hieman pelotellahan niitä. Nojaa. Toisaalta ne antavat nykyään pentujen haistatella kaikessa rauhassa, mutta se on kokonaan toinen juttu, kuten Horttanainen sanoisi. Pikkupoikien salvuun siunaus on se, että siten saadaan paljon kirkasäänisiä tenoreita kirkon kuoroon. Voi kuinka heleinä kaikuvatkaan heidän kimakat äänensä vuosikymmenestä toiseen, puhumattakaan siitä, millainen vaikutus ikitenoripojilla on vaikkapa populaarimusiikkiin. Aikanaan oli tapana salvaa nuoria miehiä juuri ennen äänenmurrosta, ja näille oikein sävellettiin lauluteoksia. Kun kastraattilaulajan sitten alkoivat kadota, niin heidän laulamansa laulut tai stemmat muutettiin naisäänelle sopiviksi, mutta naisten laulamina laulujen falsettiosuudet kuulostavat vähän luonnottomilta, kun taas kunnon kastraattilaulaja vetää ne puhtaasti ylhäältä alas, ja ja päinvastoin. Ja mitä minä tässä horisen. Ei tarvitse kuin ajatella ulkomaisia popbändejä, ja kaikkia heiltä kuuntelemiani levyjä, niin kaikissahan niissä kimitetään. Lienevät siis niissä hoilanneet soittajat ainakin kertaalleen salvettuja, ja ainakin jonkinasteisia transsuja, mitä vaatetukseen tulee. Mitä taas tässä tarjolla olevaan kertakäyttöiseen, ja kertasoittoiseen humppamusiikkiini tulee, tarvittiin siinä siis vain AKAI GX-4000D -kelanauhuria. Siitä vaan kaikki nurkkaan nöyrinä hyrisemään, ja jalalla tahtia polkemaan, ja laulamaan - niinkuin Hiskias Möttö kuunnellessaan poikasena Askon kolmirivistä tummassa maalaistuvassa, huokasten, että voe kun ossois vielä soettookin! Minusta Puuseppä - laulu on humppataiteen ehdottomia helmiä, jonka Jaakko Pulli teki alunperin puuseppien ammattiliiton juhlaa varten viime vuosisadan alkupuolella. Se lienee kaikkein uusimmankin tekijänoikeuslain ulkopuolella. Biisi on klassikko - samaan tapaan kuin humppa-humppa-humppa-tättärää, ja monet, monet muutkin humpat, joiden puolestapuhujana toimi pitkään tuossa jo aiemmin mainittu Heikki Hietamies. Harvinaisempaa on esittää humppaa pelkästään akustisen kitaran säestyksellä, ja honottaa vaikkapa pikkiriikkiseen sanelukoneen mikrofoniin, ja luoda silti aivan oikea humpparytmi. Olen henkilökohtaisesti aina ollut erityisesti tämäntyyppisen karvahattujatsin ystävä, sillä tavallaan se oli oman aikansa rappia, kuten myös vaikkapa Veikko Lavin silakkalaulu, joka toisin ei ollut humppa. Mutta mitä sen väliä, koska senkin voi varmaankin tarvittaessa sovittaa humpaksi! Humppana siis raikukoot maammehumppalaulut, haipuoshaivuthumpat, porilaistenhumpat, sun muut. Itseasiassa minä en ole koskaan oikein pitänyt marssimusiikista, sillä se tuo vain mieleeni hikisinä ja kiroilevina marssivat mosuriosastot, ja demokratian ynnä vapauden viemisen niihin alikehittyneisiin maihin, joissa on vaikkapa vain öljyä.
Timo Kinnunen
with his electric guitar, and
computer programs
Mac-mini, GARAGEBAND, Amadeus Pro, and Audacity