Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Ylläolevassa kuvassa näet meikäläisen, artistin, soittamassa eräissä häissä tuolla hämeen puolessa, jollei sitten kokonaan muualla. Kuljen näet missä kuljen. Aiemmin tämä ylläoleva kuva oli ihan etusivulla, mutta koska etusivun tähteä eivät suojaa sivut muut, oli tämä ihan pakko suojata, ja sirtää tänne. Niinkuin sitten tapahtuikin.
Esittelen tässä nytten muutamia anteeksipyyntöjä, joita on esitetty maailmalla viime aikoina. Tavallaan tällaiset jälkijättöiset anteeksipyynnöt ovat huvittavia, koska vahinko on jo tapahtunut, ja siitä aiheutuneet kärsimykset on kärsitty. Ei niitä voi mitenkään mitätöidä tällaisilla tempuilla! Voisinhan minäkin esittää anteeksipyynnön esimerkiksi lappalaisille, että sori vaan kun me työnnettiin teidät vuosisatojen kuluessa sinne Peräpohjolaan, ja kauemmaksikin – aina sinne varsinaiseen Lappiin saakka. Että valtio vei teidän maanne, ja pilaa porolaitumenne avohakkuillaan, ja ahneudellaan. Ja muuttaa suonne lokanaltaiksi, ja tuhoaa lohikantanne, ja tuo sinne meluavia turisteja, joista osa pilaa kaivonne, ja varastaa kaupoistanne kaikki irtikiskottavissa olevat tavarat. Että anteeksi nyt vaan, teillekin, te kunnioitettavat, väkäleukaiset lappalaiset. Nunnunnuu vain kaikille minunkin puolestani.
Vain ratioaikaan eläneet voivat huvittua näistä tässä esittämistäni ratiokunnelmista, ja kaiken maailman taatajutuista, koska nuoremmat eivät ole niitä kuulleet. Ne olivat ne onnelliset Radiodays, jotka eivät koskaan enää palaa. Ja hyvä niin. Eipä ratiossa soiteltu jurikaan nuoristomusiikkia, ja jos soiteltiinkin, niin vähän ja sangen väheklsyvällä elämänasenteella. Kukaan tuolloisista toimittajista ei voinut käsittää, että rokista tulisi valtavaa bisnestä, josta sadattuhannet saisivat elantonsa, ja jonka tuottama kama täyttäisi radikanavat, joista tulisi mekaanisia jukebokseja. Virsien aika on ohi. Gone. On paljon puhuttu siitä, että entisaikaan ihmiset olisivat olleet jotensakin ystävällisempiä ja sosiaalisempia kuin nykyihmiset, mutta se nyt on selvää paskapuhetta. Samanlaisia ne olivat,saatanat, ennenkin, jos vain haluaisimme muistaa noita aikoja tarkemmin. Ehkäpä vain viime sotien aikana, ja vähän sen jälkeen ihmiset ottivat muitakin huomioon, ja olivat sosiaalisempia, mutta tämä aika ei kestänyt pitkään. Muistaakseni kotipaikallani Rauhassa tämä ystävällisyyden aika päättyi tarkalleen ottaen Suurlakkoon, joka pilasi monen ihmisen välit lopullisesti. Joukkoja kokoamaan perustettu Toverikerho lakkautettin, ja tilalle tuli sitten televisio, jota on syytetty ihmisten välien huononemisesta, ja vähän kaikesta muustakin, mutta eihän se niin ollut, eihän?