Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Ylläolevassa kuvassa näet kaksi rusakkoa, jotka ovat syömässä linnuille tarkoitettuja auringonkukansiemeniä. Rusakko on tyypillinen kulttuurieläin, eli ihmisestä riippuvainen otus. Se ei tulisi toimeen metsäjäniksen hallitsemilla saloilla, ja on tuomittu elämään maalaistalojen liepeillä ja kaupungeissa. Rusakko on toki paljon paremmin varustautunut elämään Suomen talvessa, ja täkäläisessä luonnossa kuin esimerkiksi kani, joka pärjää vain kaupungeissa. Jos kani yrittää levittäytyä salomaille, se joutuu petoeläinten suihin. Rusakoista juolahti tässä mieleeni, että olen enkoodannut tässä esillepanemani videot osin MP4 ja osin 3GP -formaatteihin. Olen toki laittanut näitä samoja videoita esille muuallekin, kute YouTubeen ja MySpaceen, mutta tänne matalammala resoluutiolla.
Kuopiossa on järjestetty useiden vuosien ajan tanssijuhlia, joihin en itse ole osallistunut, koska en pidä petkeltämisestä. Kerran satuin näkemään tanssijoiden pyllistelyä kulkiessani Kuopion torin halki hammaslääkäriin, mutta se vain lisäsi hammassärkyä ja yleistä pahoinvointia. Voi olla, että jotkut todella pitävät tanssimisen katselusta, mutta epäilenpä, että aika monet naureksivat salaa koko touhulle. Ajatelkaapa vain kuinka vanhuutta lähestyvä mies koikkeloi punaisessa mekossaan, ja näyttelee pattipolviaan. Se on komediaa parhaimmillaan. Ja siinä on paljolti samaa kuin ajallemme tyypillisessä terveysintouilussa ja sauvakävelyssä, ynnä muussa voimailussa. Kun muistelen 70-luvun tupakansavuisia salonkeja, ajattelen aina, että siinä oli sentään mukana enemmän elämisen makua, ja lähdön tunnelmaa. Ajatelkaapa vain nuoria, hielle haisevia naisia, jotka kokevat kaikin konstein näyttää ja haista ihan oikeilta työläisiltä. Eihän työläinen itseään pese, tai pese sitä koskaan, kuten Juice Leskinen toteaa eräässä samannimisesä laulussaan. Tässä esillepanemassani Kuopio-aiheisessa videossa todetaan heti kärkeen, että ”tuttuakin tutumpi tuo harmaa tappi taas, kun Kuopio taas ilmanlaadun telkkuun ilmoittaa”. Ylläolevasta 8.9.2011 telkusta ripatusta kuvasta voitte nähdä mistä ”tapista” tuossa olikaan kyse. Mielikuva ”tapin” puuttumisesta juontuu siitä että eräänä keväänä tämä ”harmaa tappi” oli suorastaan sääntönä, ja hiipi mieleeni epäilys, että kuopiolaiset eivät osanneet mitata ilmanlaatua, tai sitten kukaan ei käynyt katsomassa mittaria. Jossakin vaiheessa Vaasasta ei sitten saatu minkäänlaisia lukemia, ja ajattelinkin, että kuopiolainen mittarinlukija oli muuttanut sinne. Samoihin hommiin, nääs. Mutta muualta Suomesta lukemat on melkein aina saatu. Toinen, lähinnä savolaisesta mullibladetista mieleeni jäänyt lause on ”Kuopio jäi taas Mopen osalle”, jossa valiteltiin valtionosuuksien ajautumisesta muualle kuin Kuopioon. Niinpä tietenkin, niinpä tietenkin. Mutta no. Ei minulla ole mitään erityistä Kuopiota vastaan, mutta on siinä oma, erityinen koomisuutensa. Itse asiassa en tunne kuopiolaisia lainkaan, paitsi joitakin koirankusettajia, ja satunnaisia matkailijoita. Kuopiossa ei saata kuulla edes sitä oikeaa Kuopion murrettakaan, koska ihmiset ilmeisesti häpeävät veäntää sitä julkisesti.
Joku voisi sanoa, että tämä nyt on sentään jo jonkinsortin pohjanoteeraus, ja ei kuulu kuntarallien kärkijoukkoon. Kuitenkin sanon, että tietääkseni muuan sahuri on käynyt vesannolla sijaitsevassa Ankkuri-ravintolassa tanssimassa muun muassa yläkroppa paljaana. Oppinut kai tuonkin sahalla, kuten muutkin paheet. Eihän tuossa puolialastomana tapahtuneessa ilotanssissa ole sinällään mitään kummallista, sillä samaa meno on vallalla kaikissa lämpimissä maissa, joissa neekeriukot huhuilevat illan ja aamun ratoksi korkeiden tornien nokassa, ja pistävät sitten iltaisin tanssiksi lihapadan ääressä. Jos vaikka olisi valkku sattunut kävelemään liian läheltä pihhaa, kuten Jaakko Teppo niin osuvasti eräässä laulussaan toteaa. Hommassa on kuitenkin se lisäpointti, että tämä samainen sahatanssija on kertonut julkiselle sanalle tehneensä parannuksen, ja luopuneensa väkijuomista ja muusta maailmallisesta menosta – mutta kerrankos sitä uskis lankeaa synnin pauloihin. Kerrankos sitä otetaan perseet olalle, vaikka ehtoollisviini maistuisi vielä kitalaessa, ja tulisen saarnan kaikut kiertäisivät pitkin pääkoppaa. Tässä jutussa mainittu miekkonen ei muuten ole kotoisin Vesannolta, mutta Vesanto tunnetaan erityisen tanhuavana paikkakuntana, jossa on tapana harrastaa petkellystä. Kai sitä voi kulkijapoikakin tempautua mukaan tanssin pyöreisiin, ja riisuta tanssin tiimellyksessä paitansakin. Ongelmana näissä valtakunnanuutisiin päätyvissä tapauksissa on se, että aina kun joku syrjäinen kunta saa julkisuutta, on se välttämättä jotakin naurettavaa tai negatiivista, vaikka kunnat laittavatkin kuntakuvansa kiilloittamiseen suuria summia. Kuitenkin ihmisten muistiin jää se tanssiva sahuri, eikä se, millaisia palveluja kunta järjestää esimerkiksi kuvan turisteille, ja kesäasukkailleen.
Rauhan sanatorio ansaitsee sen laulun, jota kukaan ei älynnyt värkätä silloin, kun sanatorio vielä porskutteli täyttä päätä. Varmaankin tuonajan ihmiset tunsivat rekilaulujen perinteen, ja olisivat siten osanneet riimitellä saman mitä minä olen tähän videoon luonut jälkikäteen. Voiko ollakaan hullumpaa ideaa kuin äheltää pilkkalaulua maailmasta, jota ei enää ole, ja jonka vain harvat muistavat. Se on lähes samaa kuin joku parkinsonin kourissa nyökkivä kotiseutuharrastaja sanoisi, että ne teidänkin mökin hirret ovat Jakosen talosta – vaikka mitä vitun väliä sillä enää on – tässä nimenomaisessa elämänvaiheessa, ja ihan yleensäkään. Käytännössä me elämme jo vahvasti aikaa jona kukaan ei tiedä mitään Rauhasta, tai sen sanatoriosta. Nyt on uusien virsien aika. Olihan Rauhassa tässä välillä myös suuri mielisairaala, joka antoi sadoille ihmisille töitä, ja jonka kautta soljui vuosittain tuhatkunta potilasta. Eikä sitäkään muista enää kuin joku tutiseva kotiseudun ystävä, ja pari hänen kaltaistaan.
Rauhan mielisairaalan aikakausi oli kokonaan oma lukunsa mitä Rauhassa sijainneisiin historiallisiin tapahtumapaikkoihin tulee. Siellä kirjoitettiin hulluuden historiaa, ja hyvin kirjoitettiinkin. Varmalla kädellä, ja asiantuntevasti. Rauhan sairaala rakennettiin paikaksi jossa mielivaltainen hullujen rääkkääminen muuttui vähitellen mielisairaanhoidoksi, jossa hulluutta ei enää pidetty esimerkisi paholaisesta lähtöisin olevana riivauksen tilana. Tokihan monet hoitohenkilökuntaa kuuluneista edustivat edelleen vanhakantaista hoitoa, ja vihonviimeisenä pidettiin sitä, että joku omista sukulaisista sairastui mielitautiin. Sitä saattoi kyllä hyvillä mielin paimentaa mielitautisia, mutta että hulluus olisi levinyt omaan sukuun – mikä kauhistuksen paikka. Monessa Suomen kunnassa oli ennenvanhaa tapana, että joku perhe otti hullun hoitaakseen kunnalta, ja sai siitä rahallisen korvauksen. He kytkivät hullun ketjuilla seinään - josta nimi seinähullu juontaa juurensa. Jaa-a – tulipa tuossa mieleeni, että mistä se patahullu oikein juontuu? Tai mistä sitten pähkähullu? No niin no. Tokihan tiedettiin jo kokemusperäisestikin, että joillakin mielitautisilla oli voimakas sukuvietti, tai ainakin uskottiin niin, ja jopa alan oppikirjoissa sanottiin, että mielitautiset pyrkivät jatkuvasti sukupuoliyhteyteen, ja siksi seinäänkahlitsemiselle nähtiin olevan perusteita. Toisaalta monessa suomalaisessa kylässä kylänmiehet käyttivät hyväkseen nimenomaan jälkeenjääneitä naisihmisiä, ja niinhän teki myös Koskelan Akseli, kun piti saada harjoitella. Mitä tuohon seinäänkytkemiseen, ja kylänmiesten joukkorynkytykseen tulee, niin varmaankin lie totta, että eihän hulluutta toki tällä tavoin voi ainakaan parantaa. Varmaankin voidaan sanoa, että kaikista puutteistaan huolimatta nimenomaan mielisairaaloissa hoitomuodot kehittyivät, vaikkakin on myös totta, että hulluihin sovellettiin sellaisiakin hoitokeinoja, jotka eivät olisi tulleet kyseeseen jos olisi hoidettu muita sairauksia. Tulee mieleen esimerkiksi kastraatiot ja lobotomia, ja vastaavat räväkät konstit. Rauhan sairaalassakin lobotomialeikkauksia tehtiin satakunta, kunnes sairaaloissa tulivat vakituiseen käyttöön uudet psykofarmakat. Psykofarmakoiden käytön yleistysessa mielisairaanhoidossa pyrittiin kohti avohoidon aikaa, joka sitten toteutuessaan merkitsi monelle täydellistä heitteillejättöä, koska Suomessa isoja mielisairaaloita lakkautettiin, ja niille, jotka olivat viettäneet sairaaloissa koko ikänsä, se merkitsi lähes varmaa kuolemaantuomiota oman käden kautta.
Piirsin tässä videossa esilläolevat kuvat Jyväskylän kautenani, ja monet aiheista poimin kokemuksistani mielisairaaloista, kuten harjoitteluajoiltani Moision sairaalassa Mikkelissä. Oletaisin, että tämäkin sairaala on jo lakkautettu, kuten muutkin vastaavat hospitaalit. Biisin taas löysin aikanaan MP3.COM -palvelimelta, ja liitin Doug Kershawin tekemän version myös soittolistoilleni. Lauluun liittyvät etymologiset aspektit ovat mielenkiintoisia, koska sanat perustuvat Yhdysvaltain eteläosien ranskalaisperäisen väestön kansanlauluperinteeseen. Minä olen tahallani ollut ymmärtävinäni, että laulussa puhutaan kamankäyttäjästä, jolle itse aine on elämän ykkösasia – eli tyyliin: minun TÄYTYY saada annokseni! Videoklipin kuvissa on myös näkemykseni Tarmosta, joka oli aikanaan Rauhan potilas, ja on jo edesmennyt, koska avohoidon vapaus koitui hänelle liian raskaaksi kantaa, ja mies teki oman ratkaisunsa, kuten monet muutkin.
Vuosia sitten kävin erään hömelön uskiksen kanssa vaeltamassa Lapissa, lähinnä Saariselällä. Harrasti noihin aikoihin myös joikalaulua, jossa innoitajanani oli muuan Valkeapään Aslak. Ehkä onneksi suurin osa tuolloin tekemistäni kasettinauhoitteista on kadonnut historian roskakoriin. Sanon sen nyt ihan suoraan, että minua nauratti lappilainen kansanmusiikki, ja luin sen kuuluvaksi yleiseen maailmanmusiikin genreen, vaikka tuolloin ei edes puhuttu maailmanmusiikista. Jollei jollakin heimolla ole muuta soittimia kuin nahasta pingotettu rumpu, ja se ääni, jollainen nyt ihmisillä on, ja alituisesta porojen pallien purennasta hampaattomaksi käynyt suu, ei voi odottaa kansanmusiikilta muuta kuin käsittämätöntä mömellystä, ja rummun paukutusta. Koska nyt muuallakin maailmassa harrastetaan samankaltaisia musiikillisia rientoja, voidaan kaikki tämänkaltaiset musiikit kategorisoida maailmanmusiikiksi. No niin. Kun sitten vuosia myöhemmin löysin MP3.COM -musiikkipalvelimelta samaista joikamusiikkia, jota tekivät pohjoiskalotin alueella asuvat ihmiset, sekä muut asiaa harrastavat. He käyttivät musiikissaan syntetisaattoreita, ja komealtahan se kuulosti, ei siinä mitään. Laitoin heidän biisejään omille soittoilistoilleni, eli omien internet-radioideni ohjelmistoon. Minulla ei ole ollut koskaan käytössäni kalliita syntikoita, joten minun joikamusiikkini oli – ja pysyi vähäeleisenä. Tiedän, että en ole lappilainen, ja että minulta puuttuu tuntuma lappilaisuuteen, mutta en ole antanut asian haitata millään tavoin. Myös Lapissa jätkän on lupa laulaa, ja maantiet ovat kaikkia varten.