Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Soitto on suruista tehty, mutta yhä useimmiten viinan voimalla, ja humalaisen mölykuoron säestyksellä. Jos soitto olisi pelkästään iloista tehty, se vain naurattaisi hervottomasti, ja syntynyttä naurunremakkaa joutuisi pakenemaan parkuen saunakamariin pilkan säestämänä, kuten pakinoitsija Olli, kun Sasu Punanen heitti kipakan kuupallisen löylyä. Yleisesti toteaisin tässä nytten, että täällä on tarjolla omatekoisen musiikkini musiikkitiedostoja raskaammassa (320 kbps MP3), sekä WMA -muodossa. Myös muutama hajavideokin on tarjolla – ikäänkuin härnyyksi. Termiä ”akustinen” pitää tässä ymmärtää laajasti, vaikka olenkin ympännyt tähän juttuun sähkökitaralla soittamiani tekeleitä. Akustista sähkökitaralla säestäminen on tässä sikäli että olen soittanut sitä samaan tapaan kun olen näpelöinyt jo vuosia akustista kitaraani. Luulisin, että soittoni kuulostaa samantapaiselta olipa sylissäni sitten akustinen reikärämpytin tai lankkumainen sähkökitara. Molempia soitettaessa tarvitaan kuvassa näkyvää äänirautaa, mutta viina ei ole ainakaan minun kohdallani ole enää ollut vuosia tarpeen, vaikka monet ammattisoittajista ja laulajista ovatkin puhkijuoppoja. Tietenkään nämä laulut eivät ole kovinkaan kummoisia, noin korkeamusiikillisessa mielessä, mutta ei niiden tarvitse sitä ollakaan. Tärkeintä niissä on ilmaista jotakin tunnelmaa, ja tehdä se niin, että ulkomaalaisetkin ymmärtävät. Toisaalta nämä esitykset ovat teknisessä mielessä parempia kuin mihin olen aiemmin kyennyt. Vuosikausien ajan olen käyttänyt vain halpoja äänikortteja, ja kympin nappimikrofoneja – ja niillä nyt ei voi tehdä kunnon äänityksiä. Ennen tietokoneaikaa käyttämilläni kasettimankoilla sai jopa loistavia nauhoituksia, ja vaikka ihan kaikkea ei tullutkaan nauhoituksiin mukaan, olivat ne omassa lajissaan tasapainoisia. Noihin aikoihin kaupoissa oli saatavana kunnon mikkejä, kun taas nykyaikaisessa atk-myymälässä (jos sellaisia enää onkaan) on tarjolla vain kuttaperkkaa. Tietenkin nykyään tarjolla olevat huippunauhoittimet ovat kokonaan oma lukunsa, joten ainakaan mahdollinen kansainvälinen menestys ei ole enää tekniikasta kiinni. Kalliit laitteet ovat ainakin toistaiseksi minun ulottumatomissani.
Kuvassa näkyvä kitara on japanilainen konserttikitaran halvempi muunnos, mutta soi silti ihan kivasti. Maksoi aikanaan tuollaiset 2500 markkaa – ettei se nyt ihan ilmainenkaan ollut. Jotenkin omatekoiseltahan tuo oma soitantoni silläkin kuulostaa, kun itse soittelen. Uskoisin että jos minulla olisi ollut todella kallis kitara, niin en saisi siitä sen parasta koskaan esille. On minulla ollut joukko halvempiakin kitaroita, mutta ne eivät ole säästyneet nykypäiviin saakka. Olen harrastanut huonoa (ja sangen kotikutoista) musiikkia koko ikäni, enkä tarkoita nyt sitä että tässä ulistaisiin älyttömästi, ja paukuteltaisiin kattilankansia, vaan sitä, että siitä ei tule ensimmäisenä mieleen niinkin jalo asia kuin musiikki. Kansanmusiikkiakaan se ei ole, koska kansa ei siitä mitään tiedä – ja jos tietäisikin, ei siitä pitäisi. Minulla ei ole tarjota lallaleltavia, tarttuvia melodioita, mutta kalevalainen lauluperinne ei juurikaan ruoki luovuutta, ja ne lyriikatkin ovat yhtä saatanan ”nelipolvista trokeeta”. Huono musiikki on näet jo itsessään huonoa, ja suomalainen kansanmusiikki on sitä kehnointa, mutta samalla parasta lajia, koska yksinkertaisempaa musaa ei ole olemassa. Kuvitellaan neljää humalassa olevaa ukkoa, joista yksi soittaa kazoo -pilliä, ja toinen vetelee haitaria niin että palkeet puhkuvat, ja tuubansoittaja seisoo jämerästi, ja tuuttailee sydämensä pohjasta, ja sitten se yksi vaan istuu puun juurella ryypiskellen, ja sanoo vähän väliä: Joopa joo! Ja sitten se kellahtaa nurriin. Olemme kansanmusiikin ytimessä, niin sanoakseni. Ja samassa keskellä ryyppäämisen olemusta: tällä tavoin sitä lähdetään ”olemaan” kun ”mennään ryyppäämään”. Ollaan ihan okki vokki, ja perseet tanakasti olalla. Seuraavassa esittelemäni biisit on säestetty kuvassa näkyvällä, akustisella kitaralla. Siis sellaisella, jossa on kaikukoppa, ja jossa oletusarvoisesti ei ole minkäänlaista elektroniikkaa.
MP4 video
Klikkaa tästä ladataksesi ja katsoaksesi Elmolan talo - videon MP4 videoformaatissa
AUDIO 320 kbps MP3 ja WMA
Aikanaan Joutsenon Korvenkylässä sijaitsi kuutiomainen, kaksikerroksinen valkoinen (rapattu?) pytinki, jota sanottiin Elmolan taloksi. Olen entistänyt sen ylläolevaan pikkukuvaan, jotta saisitte siitä edes jonkinlaisen yleiskäsityksen. Oleellista oli talon kuutiomainen funkkismuoto, ja se, että talo oli ihan oikeasti kaksikerroksinen – melkein kuin kaupungeissa. Edes läheisessä Imatran kauppalassa talot eivät olleet noin korkeita – paitsi tietenkin Valtsu, mutta sielläkin oli pari samanlaista funkkistaloa. Aikanaan kukaan ei älynnyt valokuvata Korvenkylän kahta kuutiotaloa, ja jos kuvia olisikin otettu, ovat ne unohtuneina pöytälaatikoihin ja albumeihin. Ihmisillä on kummallinen tapa kerätä kuvia, joita he eivät kuitenkaan katsele kuin joissakin poikkeustapauksissa – eli silloin, kun pahaa-aavistamattomat kesävieraat tulevat kylään, ja alkavat selata albumeita kommentoiden: onpas se tuokin ukko tuossa päässyt kulahtamaan! Tai virkkavat jostakin näytetystä naisekuvasta, että minkäpä sille mahtaa jos tissit alkavat vanheimmiten riippua, ja maha alkaa pullottaa! Jos tämä valokuvien tallennushomma ja julkistaminen olisi hoidettu kunnolla, voisimme kaikki ihailla netistä kuvaa jossa itse Elmola seistä hojottaa talonsa edessä, ja ottaa samalla pieniä neuvoa-antavia taskumatistaan. Siinä se raapii kainaloitaan, ja ähkii suomalaiskansalliseen tapaan, ja päästää siunatuksi lopuksi päräjävän pihapierun, ja katoaa (rykien voimakkaasti) Elmolan talon uumeniin, jossa laittaa radion täysille, jotta naapuritkin sen kuulisivat. No, olipa tuonkin kanssa miten oli, tässä on eräs uus-tulkinta Elmolan talosta, niinkuin Uus-Paavalniemi on tulkinta Paavalniemestä (ja kuten tiedämme, Paavalniemi on paikka jossa Paaval asuu) – ja kääntyy lopulta persuksi (ja persuhan nyt on kamalinta mitä maan päällä voi olla). Elmolan talo oli hyvä maamerkki Korvenkylän koulutiellä. Tokihan tällainen tönö nyt oman laulunsa ansaitsee!
Hankin elämäni ensimmäisen Stagg -sähkökitaran joitakin vuosia sitten kun sain sen satasella. Ostin sen ”käytettynä” kuopiolaisesta Flanger -musiikkiliikkeestä. Mukana oli pehmeä kitarakotelo ja pieni kovaääninen. Hemmo, jolle peli alunperin liikkeestä ostettiin, ei sitten jaksanutkaan innostua soitintaan näpelöimään. Minä taas olin perin kyllästynyt kaupunkiasunnossani siihen, että aina joku paukutti seinää jossakin, tai sitten porasi äkisti iskuporakoneellaan, ja pilasi samalla akustiset live-äänitykseni. Isossa kerrostalossa on aina menossa joku saatanan remontti, ja kun yksi paukapää lopettaa, niin toinen aloittaa. Paukutusta ja porruuta piisaa! Tai sitten joku vinguttaa selloa, tai ihmiset päästelevät kukin omanlaistaan möykkää. Aina löytyy alakerroksista joku joka äkkiä karjaisee römeäällä äänellään. Ei niille tule mieleen, että joku saattaa tarvita jonkinsortin hiljaisuutta tuottaakseen toisille musiikkia ja hyvää mieltä. Joku saattaa sanoa, että mikset muuta omakotitaloon! Millä rahalla? Ja vaikka rahaakin olisi, niin kauppaan on pitkä matka, ja sähköt katkeilevat tuon tuostakin , ja aina joku paikka on rikki, ja korjausmiehet kymmenien kilometrien päässä, ja ei niillä ole koskaan aikaakaan. Muistan kun olin vielä nuori, en ajatellut koskaan naapureita, tai heidän yöuniaan, ja paukuttelin itsekin surutta jalalla tahtia. Nykyisellään soittamiseni on melko eleetöntä, ja olen tavattoman onnellinen siitä, että kykenen ylipäätään vielä soittamaan, kun niin monet ovat joutuneet luopumaan rakkaasta harrastuksestaan. Lauluääntähän minulla riittäisi vaikka kuoroon, joissa olen joutunut laulamaan aina bassoa, kun niitä on tietyntyyppisissä kuoroissa vähän. Hieman treenattuani ääneni on myös erittäin kuuluva, mutta kun en tätäkään volyymia missään tarvitse. Minulla on oikeastaan kaksi lauluääntä, eli se korkeampi, ja se matala. Mikrofonilaulamisessa ei tarvitse suuria volyymejä, ja siksi laulamiseni näissäkin biiseissä on varsin hillittyä, ja asettuu valitettavasti kahden äänialueeni välimaastoon. Silloin kun minulla vielä oli papukaijoja, antoivat ne tekemiini äänitteisiin oman osuutensa, koska ne käsittivät laulamiseni niin, että se oli käsky heillekin laulaa. Papukaija on älykäs ja sosiaalinen eläin. Nykyisin äänityksiini tulee mukaan tulee korkeintaan koiran ulahtelua, satunnaisia pieraisuja - ja muuta äännähtelyä. Sähkökitaran ääneen kun ei tule mukaan mitään ylimääräistä, ja mikrofonikin on sellainen, ettei se kerää juurikaan ympäristön melua. Maalla tilanne on toinen, sillä siellä häiriöäänet pystyy hyvin minimoimaan, ja ainakaan ympäristöstä johtuvista syistä äänitteistä ei tule kelvottomia, vaan vika on itse biisissä; se ei vaan jaksa nousta lentoon, ja asiaa eivät paranna erilaiset trikit ja tehosteet. Olen siis oikeastaan erittäin tyytyväinen, vaikka moni asia tässä maailmassa vituttaakin – niinkuin Trumpit, Bolsonairot, ja Kim Il Sungit.
Kun aloittelin nettimuusikon uraani, työskentelin pääasiassa imaisohjelmilla, joilla oli aivan toivotonta tuottaa jykeviä bassosaundeja, ja ihmettelinkin, miten muut tässä onnistuivat. No, niillä oli käytössään paremmat vermeet ja kalliit ohjelmat, ja joillakin ihan oikeat studiot - vaan eipä niistä ole tullut ”ulos” juuri kurjuutta kummempaa. Tämän biisin sanat ovat Kantelettaresta, ja ilmeisestin runontekoaikoihin savolaisilla on ollut vientiä.
MP4 video
Klikkaa tästä ladataksesi ja katsoaksesi Kun mie saisin Savosta naida - videon MP4 videoformaatissa
AUDIO 320 kbps MP3 ja WMA
Klikkaa tästä ladataksesi ja kunnellaksesi MP3 -muotoisen laulun Kun mie saisin Savosta naida
Klikkaa tästä ladataksesi ja kunnellaksesi WMA -muotoisen laulun Kun mie saisin Savosta naida
MP4 video
Klikkaa tästä ladataksesi ja katsoaksesi Aunen parlialilei - videon MP4 videoformaatissa
AUDIO 320 kbps MP3 ja WMA
Äänitin tämän nyt uudelleen, ja käytin GARAGEBAND -ohjelmaa luodakseni haluamani äänimaiseman. Lauluni on saanut innoituksensa Väinö Linnan teoksesta Täällä pohjan tähden alla, jossa kuvataan hämäläiskylää, jossa (muiden suomalaisten kylien tapaan) asuskelee muuan nainen, joka on antelias, ja jota kylän miehet käyttävät häikäilemättä hyväkseen. Teoksen nuorenmiehenpuolikkaat, Akseli ja Osku, kävivät vuoroon intiimissä tapaamisessa Leppäsen Aunen luona, ja Akseli erityisesti Leppäsen saunassa. Parraastansa! Kuvassa Akseli ja Aune ovat ryhtymässä lähinkontaktiin. On muuten kummallista, että google löytää runsaasti kuvia vain uudemmasta pohjantähden elokuvasta, muttei vanhemmasta, jossa on se ainut oikea (kaahattava) Leppäsen Aune. Ajatelkaa: tuollaisissa paikoissa nuoriso koki ennenvanhaan ensimmäisiä lemmenhetkiään – nokisessa saunassa, ja vielä usein talvisyännä. Kerran, Akselin käydessä tällaisessa miitingissä kyseisessä paikassa, Aune alkoi hyräillä jotakin parlialileitä, ja puheli, ettei olisi uskonut, että hänestä ja Akselista tulisi joskus pari, jolloin Akseli yritti siirtää puheenaihetta väljemmille vesille, koska ei ollut Aunen kanssa kuin vain siitä yhdestä syystä. Aune kun näet oli sellainen ihminen, jollaisia kaikki vähääkään mieskuntoiset kylämiehet ja pojat käyttivät hyväkseen, mutta joiden kanssa kukaan ei edes aikonut naimisiin. Vähän niinkuin Kiiskin Liena Pierulan Armaksen kotikylässä! Laulussa on säe, jossa sanotaan ”isält' poikaan”, jolla viitataan siihen, että sekä Akseli – että hänen poikansa Vilho könysivät Aunen kanssa. Mutta kyllähän koko kylän miespuolinen väestö hyödynsi tätä luonnonvaraa, että ei sen puoleen. Aune sai pojankin, Valtun, jonka isäksi arvuuteltiin kylänmiehiä. Mahdollisia isäkandidaatteja oli useitakin, kuten Tiihami, ja Pappilan Ilmari, mutta yhtä todennäköisiä olivat myös Akseli ja Osku. Toisaalta: jos heidän aikanaan olisi ollut käytössä tarvittavat geenitestit, olisi Pohjantähdestä tullut paljon suppeampi – puhumattakaan siitä, että jokaisella olisi ollut kännykkä! Joku olisi saattanut vääntyä keäyönä saunan ikkunan taa, ja ottanut selfiekuvan, jossa olisi näkynyt kuvan ottaja, sekä tietenkin Akseli ja Aune – täydessä työn touhussa. Perinnöllisyystesti olisi ilman muuta merkinnut sitä, että Oskun äidin ei olisi tarvinnut vääntyä pimeässä ja sateessa Leppäsille tivaamaan Oskun mahdollista isyyttä. Hyvä kysymys on, miksei se mennyt päivällä, mutta tosiaan: kaikki kyläläiset olisivat sen nähneet ja vetäneet omia johtopäätöksiään. Jaa-a, Osku se siis oli!
MP4 video
Klikkaa tästä ladataksesi ja katsoaksesi Riemujoika -videon MP4 -formaatissa
AUDIO 320 kbps MP3 ja WMA
Riemujoika on kaikkein ensimmäisiä koskaan ”säveltämiäni” biisejä, ja ajoittuu ensimmäisiin Lapinmatkoihini 80-luvulla. Kuvassa istuskelen Saariselällä pienen nuotion edessä, vaikka yleensä lantalainen tekee siellä suuren nuotion, ja istuu kauempana. Taustalla näkyy kelo, josta nuotion puut eivät kuitenkaan ole peräisin, vaikka niistä lähteekin tervaksen savu. Luulisin, että muut patikoijat eivät ole olleet yhtä hienotunteisia, ja kuvan metsistä on turhanaikaista edes hakea kaatuneita keloja. Noihin aikoihin radiossa esiintyi usein Nils-Aslak Valkeapää, joka oli tehnyt joikasta eräänlaista iskelmällistä humppaa. Minun joikainnostukseni ajoittuu ajankohtaan jolloin tein joitakin vaellusretkiä Lappiin Saariselän alueelle. Kummallista kyllä: en koskaan kokenut mitään syvällis-mystistä noilla Lapinmatkoillani, mutta sitä enemmän kärsin hiertymistä ja nivelvammoista. Varsin usein liikkasin vaivalloisesti ne viimeiset tuskan kilometrit, ja päällimmäisenä kokemuksena oli voimakas kipu. Sittemmin selvisi syy vaivoihin, sillä olin poikasena lyönyt polveeni kirveellä, jolloin sieltä oli lohjennut luunpalanen, joka sittemmin koteloitui, mutta vaivasi aina kun polvea joutui rasittamaan. Myöhemmin luunpalanen poistettiin tähystysleikkauksessa, koska polvi meni lopulta pahasti jumiin. Hengästymiseni kiipeämisten yhteydessä johtui taas astmataipumuksestani, ja siitä vaivasta en ole päässyt eroon minkäänlaisella harjoittelulla. En yksinkertaisesti pysty minkäänlaisiin huippusuorituksiin, jos niissä tarvitaan hengitystä ja voimakasta hapenottoa. Mutta mitä muutakaan Lapissa oli tarjolla kuin rehkimistä? - Jatkuvaa savunkatkun hengittelyä ruokailutauoilla ja iltaisin. Ne niin kutsutut ”maisemat” avautuivat silmien eteen lennossa ylitettäessä jotakin tunturia, ja tämä esteettinen kokemus kesti vain muutaman kymmenen sekuntia – ja senjälkeen olikin taas kilometritolkulla pusikkoa ja kivikkoa – ja hyttysiä. Olisin niin toivonut näiltä retkiltä kiireetöntä ja rauhallista, tukivaa vaeltelua, jossa tehty matka olisi ollut lyhyt, mutta kuhkailu ja kaikenlainen kahkailu olisi kestänyt parikin viikkoa. Toivoin mukavia keskusteluja iltanuotiolla, ja mielellään hieman kepeää filosofointia. Valitettavasti toiveeni ei toteutunut, sillä kaveriksi sattui vapaauskonnollishenkinen tiukkapipo, joka ei kyennyt puhumaan mistään ja varsinkaan omista asioistaan ja ongelmistaan, ja joka söi koko ajan Temestaa, ja kävi jatkuvasti psykoterapiassa. Minä olin sen mielestä se kaikkein suurin syntinen, jota piti koko ajan käännyttää. Sen viheliäisen elämän suurin ongelma oli se, että se halusi niin mielellään ajaa nopealla Jaguarilla, mutta joutui tyytymään kaikessa pelkkään Ladaan. Se ei ymmärtänyt, että sen tavoittelema nopea ja kiihkeä elämä olisi vaatinut tiettyjä henkilökohtaisia ominaisuuksia, ja että kaikesta joutuu aina maksamaan melko korkean hinnan. No, ei tämä mitään! Näitähän piisaa! Mutta silti: mielikuva väkäleukaisista lapinukoista istumassa puun juurella ja känäjämässä hampaattomista suistaan joikaa ei jätä minua rauhaan. Mutta se haavekuva jäi tavoittamatta että olisi koskaan näillä lapinretkillä tavoittanut jotakin ikiaikaista, ja palannut esi-isien mystiseen maailmaan. Jollei ole käytettävissä kunnollisia soittimia, ja ainut tarjolla oleva helistin on lappilainen nahkarumpu, ymmärtää, ettei se musiikkikaan voi kovinkaan kummoista olla.
MP4 video
Klikkaa tästä ladataksesi ja katsoaksesi Aalstaarspanti SlideShow videon MP4 videoformaatissa
AUDIO 320 kbps MP3 ja WMA
Tämä laulu on kertomus bändistä, jota ei koskaan ollut, ja joka jäi kokonaan toteutumatta. Täsä syystä ylläolevassa kuvassa on sekä nuori – että vanhempi taiteilija ympättynä samaan kuvaan. No mutta asiaan sitten. Valitettavasti olen koko elämäni ollut asynkronisessa suhteessa esimerkiksi musiikkiin, ja niinpä on tullut tavaksi koostaa yhtyeitä ilman minua, tai jopa niin, ettei minusta tiedetty (tai välitetty) mitään. Olen kulkenut toisia polkuja, niin sanoakseni. Tutustuin, toki, useisiinkin ihmisiin elämäni varrella, joista jotkut soittelivat erilaisia instrumentteja, mutta he ilmeisestikin tapasivat minua parempia muusikkoja, tai heillä ei ollut aikomustakaan antautua muusikon uralle – kuten ei muuten minullakaan. Osa heistä oli lisäksi ihan tavan rämpyttelijöitä, ja eräskin hemmo, josta tuli myöhemmin toimittaja, oli nuorukaisena soittavinaan saksofonia, mutta ei tosiasiassa edennyt koskaan sen hallinassa alkeita pidemmälle. Olihan se tosin komeaa olla ainakin soittavinaan. Myöhemmin siitä tuli radiotoimittaja, ja se teki meikäläisestä ihan oikean ohjelmankin, joka esitettiin yleisradiossa. Oli myös muutamia, jotka veivasivat tuntikausia esimerkiksi kitaraa, tai harrastivat ainakin omasta mielestään sitä parempaa musiikkia. Heistä kaikista olisi varmaankin saanut hyvän bändin vain valitsemalla yhtyeen jäsenet eri aikakausilta, ja siksi puhunkin tässä biisissä All Stars Bandista. Laulussa puhutaan myös ”Rauhan käntystä”, jolla viittaan pullaan, jota annettiin ilmaiseksi aikanaan esimerkiksi Rauhan sairaalan puutarhaharjoittelijoille. Se oli sellaista oikeata junttapullaa. Laulussa puhutaan myös Veskusta, joka sanoo ”aska”. Mitä ihmettä? No, tällä viitataan erääseen Vesa-Matti Loirin sketsiin, jossa tämä kuolemaantuomittuna saa viimeisenä toiveenaan esittää teloituskomppanian päällikölle pari kysymystä, ja niinpä hän pyytääkin tätä sanomaan ”aska” -johon luonnollisena jatkona kuuluu: ”housuissas on iso...” - mutta tätä Vesku ei saa sanottua, ja näyttää tukehtuvan, ja säästyy samalla koko teloitukselta. Se on niin sanottu hyvä huono vitsi – kuten sekin, jossa Spede laulaa jotakin möreällä äänellä, ja paikalle hipsii Simo, jonka ääni on kimakka. Käy ilmi, että Simo on pudonnut jossakin vaiheessa elämäänsä pyörän tangolle, jonka seurauksena hänestä tuli ikitenori. Miehet podiskelivat, että jos putoaa tangolle vain toiselta jalalta, nousee ääni oktaavin, ja jos putoaa molemmilta jaloilta, nousu on kaksi oktaavia. Eikös vaan ollut tämäkin erittäin hyvä huono vitsi?
MP4 Video
Klikkaa tästä ladataksesi ja katsoaksesi MP4 videon Muistakkos sen Rauhan kylpylän
AUDIO 320 kbps MP3 ja WMA
Ennenkuin Rauhaan rakennettiiin mielisairaala, oli alueella useiden vuosikymmenten ajan kylpylä. Kuvassa näkyy kylpylänaikainen Seurala sisältä. Siellä oli konsertteja ja tansseja, ja siellä myös vietettiin monet Rauhan sairaalan pikkujoulut, ja myöhemmin nulkkipoikina siellä pelattiin pöytälätkäpeliä seurakunnan masinoiman poikakerhon kapeissa puitteissa. Salin sisustus säilytettiin ennallaan, kunnes Seurala lopulta purettiin. Muistan, kun jouduimme evakkoon remontin takia tuon rakennuksen yläkertaan, ja kävin joitakin kertoja harjoittelemassa pianonsoittoa juuri tuossa salissa olevalla pianolla. Jos nyt kylpylästä puhutaan, niin se oli aikanaan erittäin moderni, sillä siellä oli esimerkiksi sähkövalo, ja monia senajan nykyajan vempaimia. Kylpylänaikaiset rakennukset olivat tyylikkäitä, ja kun paikka muutettiin sairaalaksi, vanhat pytingit purettiin. Aivan samoin on käymässä nytkin, kun alueelle on jo suurelta osin rakennettu uusi, uljas kylpylä rahakkaita ja maksukykyisiä varten. Entiseen tapaan kaikki vanha revittiin taas alas, ja jollei vanhaa ole erikseen, ja tiukasti suojeltu, saa se mennä. Niinhän se kävi kun entisen kylpylän tilalle rakennettiin aikanaan Rauhan sairaala. Tein tämän laulun siksi, että en ole koskaan kuullut paikkaan liittyneitä vanhoja laulunrenkutuksia, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Rauha on renkutuksensa ansainnut. Olen joskus miettinyt, että samankaltaista vanhan hävittämistä ja uuden rakentamista tapahtuu myös nykyaikaisissa kaupungeissa, ja ihmiset menettävät tutut kotikontunsa, kun grynderit mellastavat, ja rakentavat uutta, mutta niille jää sentää kaupunki, ja ei siellä ihan kaikkea revitä. Hävitys on paikallinen. Rauhan tapauksessa entisestä ei jätetä mitään jäljelle, ja suurimmalla osalla entisistä Rauhan asukkaista ei olisi edes varaa viettää lomiaan uudessa, kalliissa kylpylässä. Toisaalta tämä vanharauhalaisten joukko harvenee nopeaa tahtia, kun ikää kertyy, ja pian ei ole jäljellä ainutakaan joka ruikuttaisi lapsuuden maisemien perään, tai kookoontuisi muistelemaan menneitä yhdessä muiden entisten Rauhan nuorten kanssa, jotka muistavat kaiken väärin. Oli muka aina niin hauskaa! Mutta tämä tekemäni ralli saattaa jäädä jäljelle jonnekin netin uumeniin, ja putkahtaa sieltä uutena, kun on tullu aika Väinämöisen palata takaisin pelastamaan kansansa. Kopharju entistetään, ja vesitorni rakennetaan uudelleen, ja rantaan rakennetaan kaikille vapaassa käytössä oleva punainen rantasauna. Rauha palaa jälleen, oltuaan poissa ehkä liiankin kauan.
MP4 Video
AUDIO 320 kbps MP3 ja WMA
Kun mietin tässä päivänä muutamana niitä moninaisia kouluja ja opistoja joita olen käynyt, huomasin, että olen itse asiassa unohtanut oppimani asiat niin, etten enää läpäisisi montaakaan tutkintoa. Jo nykyisessä peruskoulussakin minulla olisi vaikeuksia. Onneksi olen aina suuntautunut elämään humanistina, ja painottanut erilaisia ihmistieteitä, ja lukenut maailmankirjallisuudenkin ainakin kerran läpi, ja kerrannut oppimaani ja lukemaani. Näin minulle on kertynyt sivistys, joka ei ole riippuvainen esimerkisi yliopisto-opetuksesta, tai jostakin muuta, vaan siitä, mitä elämässä on tullut vastaan. Voin toki sanoa, eräässä mielessä, että en ole käymissäni kouluissa oppinut mitään. Olen adoptoinut Pentti Saarikosken näkemyksen elämästä, jonka hän aikanaan kiteytti oman kansakoulunsa rihvelitauluun, kun opettaja kysyi, miksei Pentti pysynyt koulun alueella. Itse täydentäisin Pentin oivallusta kirjoituksella: Jollen kulkisi missä kuljen, niin missä minä sitten kulkisin? Tämän kömpelön vitsin ja aasinsillan kautta voittekin siirtyä nauttimaan oivallukseni syvyydestä, niinkuin se kaikessa kaikkeudessaan meille ilmenee, ja niin se sitten on täytetty. B-men!
MP4 Video
Klikkaa tästä ladataksesi ja katsoaksesi SlideShow videon Suomenniemi MP4 videoformaatissa
AUDIO 320 kbps MP3 ja WMA
Suomenniemi on vain eräs paikka Mikkelin ja Lappeenrannan puilivälin tienoilla, jossa linja-auto aikanaan pysähtyi, ja jossa oli sellainen vanhanajan baari kaikkine tykötarpeineen, ja pari pakollista ukkoa ykköskaljaa lonottamassa. Entisaikoina linkkarit pysähtyivät tuollaisiin paikkoihin pariksikymmeneksi minuutiksi, ja sinä aikana ehti sut-sut imaista kupillisen eilisen makuista sumppia, ja hotkaista jo pahoin kuivettuneen munkin. Kuvassa näkyy Suomenniemen nuorisoseurojentalo, joka seisoo paikoillaan viimeisenämohikaanina. Suomenniemen kuntaa ei enää ole olemassa, vaan se on liitetty osaksi ”suurempaa yksikköä”. Kuvitellaan, että näin voitaisiin säästää rahaa, mutta eihän se mahdollinen velka siitä mihinkään katoa, eikä elinkeinorakenne muutu vastaamaan todellisia olosuhteita. Rahaa vain lakaistaan maton alle, ja saadaan taas kaikki näyttämään hyvältä.
MP4 Video
AUDIO 320 kbps MP3 ja WMA
Nimenä Vittumaisenoja viittaa pohjoiseen, ja on hyvinkin mahdollista, että siellä olisi epävirallisessa käytössä joku tämänniminen paikka. Kuvassa näkyy Vittukeinon Peskihaaran alue. Kamalaa, kamalaa! Vaikka onhan noita, omituisia paikannimiä pitkin Suomea: On Alastomansaari, Hevonperseenmäki, Hevonperseenmutka, Hevonpierettämä, Hevonvitunsuo, Perseenpaistama, Perseenvuori, Pillupuro, Vellinsärpimänoja, Vittuoja, Vittulampi, ja Vonkausmutka – vain joitakin mainitakseni. Mutta Vittumaisenojaa ei karttahaulla löydy, kuten ei myöskään Hevosperseenlahtea. Ne lienevät osa paikannimiin liityviä legendoja. Vittumaisenoja liittyy Arto Paasilinnan teokseen Jäniksen vuosi, ja koska kirjan tekijä oli kotoisin pohjoisesta, luulisi hänen ainakin paikannimet tunteneen.
MP4 video
Klikkaa tästä ladataksesi ja katsoaksesi Vessaan pain -videon MP4 -formaatissa
AUDIO 320 kbps MP3 ja WMA
Tein tämän laulun toimiessani aikanaan koti-isänä, sillä lastenlauluista oli huutavan kova puute, ja tämä riittikin pahimpiin nälän tuskiin. Televisiossa oli tarjolla vain taistelulauluja, joita lauaessa seisottiin jalat tanassa, ja katsottiin silmät viiruina ja tuimina viistoon ylöspäin. Rehellisiä ja sukoilemattomia lauluja ei soitettu radiossa. Lastentarhalaulut olivat kaikki sellaisia ryhmälauluja, ja kaikkia pentuja koetettiin sovittaa ryhmäopetuksen muottiin. Lauluni Vessaan päin olisi koettu pyhänhäväistykseksi, sillä siinä ei ollut sanomaa, ja paskiksesta ei toki sopimut laulaa – edes kotona. Jokunen sana kuitenkin laulun taustoista. Muistaakseni näin jossakin pilapiirroksen (todennäköisesti Karin tekemä), jossa jonkun järven rantaan oli pykätty puusee, ja siellä istui mies iltapaskalla, ja ihaili avoimesta ovesta ilta-aurinkoa. Sellainen paimenidylli, tiedättehän, ja sen päätteeksi sopikin päästää päräjävä lähtöpieru, ja ojustaa vaappuen asuinrakennukselle koisimaan. Siinä on mielestäni sanomaa tarpeeksi ihan kenelle tahansa. Ylläolevassa kuvassa on puusee, jossa on eri kerrokset herroille, ja rahvaalle. Tietenkin asia voisi olla niinkin, että alempi kerros olisi polvivammaisille, ja yläkerros tervepolvisille.
MP4 video
Klikkaa tästä ladataksesi ja katsoaksesi Kadoneet Helsingin tupamarot -videon MP4 -formaatissa
AUDIO 320 kbps MP3 ja WMA
Kuvassa näkyy ihan oikeita Tupamaros-kaupunkisissejä moottoripyörineen ja tummine naamioineen. Heissä oli paljon opettajia, opiskelijota, yliopistoväkeä, ja se semmoisia. Eivät olleet mitään duunareita. Meikäläisissä olosuhteissa näitä vastaavat nuo iänikuiset, yökaudet mopojaan pärisyttävät hönelöt mopopojat, joista kehittyy tulevaisuuden tinnitushemmoja, joilla on kasvoillaan ainainen, tuskainen ilme, ja tuskan viitta hartioilla. On mukavaa ajatella, että jos niistä joku pääsee joskus eläkkeelle, niin se ei voi ainakaan nauttia musiikista, kun kuulo on mennyttä, ja juopottelun ansiosta aivotkin ovat pehmenneet, joten eivät ymärrä lukemaansakaan. Kovien talvipakkasten aikana ajattelin, että ne olisi voinut pakottaa ajelemaan yläkroppa ja pää paljaana muutaman tunnin yössä. Rangaistuksen saisivat juuri he jotka kaiket kesä – ja yökaudet pärisyttävät viritettyjä mopojaan kaupunkien kaikuvilla kaduilla. Jos he selviävät hengissä, he hankkivat (tarpeeksi ikää saatuaan) kovaa kulkevat riisipyörät, joilla pääsee poliisiakin pakoon. Ajatelkaa nyt: ihan poliisia pakoon! On siinä ihmisellä unelmat! Nämä meikäläiset mopopojat eivät ole tupamarosten tapaan huolestuneita suomalaisen yhteiskunnan demokratian tilasta, tai ylipäätään yhtään mistään, koska he ovat näitä hyvinsyöneitä pullasuttujulleja, joille on aina tuotu kaikki eteen, ja joille kukaan ei ole opettanut miltä muista ihmisistä mikäkin tuntuu. Minun lauluni ei liitty Tupamaros-kaupunkisisseihin niinkään, vaan 70-lukuun, niinkuin sen itse koin. Televisiosta tulvi pihtipielet väärällään nuoria, vihaisia näyttelijöitä, jotka lauloivat jalat tanassa taistelulauluja. Nykyajan kuuluisuuksista siellä paasasi esimerkiksi Nalle Wahlroos, joka siis on näitä takinkääntäjiä (vai lieneekö sillä ollut takki nurinpäin alunpitäenkin, tai sitten takki, jonka molemmilla puolin on ollut klaava, vaikka kruuna piti olla). Jotenkin sitä ajattelee, että ne pitäisi vetää näin jälkikäteen vastuuseen siitä, että ovat kusettaneet herkkäuskoisia kanssasisariaan ja veriveljiään. Ovat näet vain uskotelleet olevansa alunperin köyhiä, ja nyt köyhän ja sorretun asialla. Myöhemmin he ovat sitten pokkana kuitanneet perintönsä ja vanhempiensa skoijaamalla hankkiman omaisuuden. Juuri he saivat mukaansa niitä, jotka ennen kumouksen hyökylainetta olisivat eläneet elämäänsä rauhaisesti, monen tuhannen kultaisen auringon kiertoessa, mutta jotka nyt tulivat yllyteyiksi mukaan valtaamaan milloin sitäkin vanhaa, ja milloin tätäkin pankkia. Minä säästyin tältä koohotukselta, koska demagogia ei ole minuun koskaan uponnut, ja en ole oppinut luottamaan kehenkään. Nuoruuden kokemuksistani tiesin, millaista suomalainen työväki todellisuudessa oli, koska olin itse tehtaassa työelämässä juuri sen ajan, jolloin niin sanottu oppilasdemokratia tulvi kouluihin, ja kouluihin perustettiin tupakkahuoneita oppilaille. Joku muurari, joka veti parempaa palkkaa kuin konsanaan vuosia opiskelut maisteri, saattoi huutaa suu väärällään, että sorron lapsia sitä oltiin, ja herrojen alituisesti kusettamia. Ajat ovat muuttuneet, ja nykyään koululaiset voivat lyödä vapaasti opettajia pataan, ja heidän vanhempansa ahdistella opettajia noin muutoin. Tupakkahuoneet ovat kuitenkin menneisyyttä, kuten käytännössä teiniliittokin, jonka siivellä niin moni suomalainen poliitikko on kannuksensa ansainnut. Nykyisin näyttää siltä, että oppilaita sakotetaan tupakoinnista, koska kaikki tilat halutaan muuttaa savuttomiksi. Tupakoinnista on tullut kirosana, ja entiset tupakoitsijat harrastavat sauvakävelyä ja kuntosaleja, ja ohjattuja jumppatuokioita. Kaipaankin 70-luvulta ennenkaikkea työhevosten näköisiä linja-autojen rahastajia, jotka kurnuttivat vähän väliä: käytävällä eteenpäin! Kaipaan myös savuisia Valion baareja, ja tupakointiin liittyneitä erityisiä ihmisten välisen kommunikaation hienouksia, ja työpaikkojen porttikongeissa vietettyjä tupakointihetkiä. Mitä taas yhteiskuntaamme tulee, näyttää siltä että mikään ei ole oleellisesti muuttunut, ja rikkaat ovat koko ajan säilyttäneet asemansa, ja jopa vahvistaneet niitä. Sotien aikoihin ne olivat ainoat, joilla rahaa tulvi koko ajan sisään joka rööristä. Toisaalta sitä kaipaa niitä aikoja, jolloin rikkaidenkin piti nöyristellä Neuvostoliitoa, ja ainakin yrittää näytellä köyhää – vaikkein ihan Ladalla tarvinnutkaan ajella. Nykyään television jokaisella kanavalla näytellään miten yläluokka elää, ja köyhät seuraavat heidän elämäänsä vesi kielellä. Jospa minullakin olisi miljoonahuvila! Enää rikkaiden ei tarvitse teeskennellä, vaan he voivat ajaa kenet tahtovat tien päälle, joka sekin on kai kohta yksityisomistuksessa. Monet entisistä, kotoisista tupamaroksistamme ovat hekin ihan julkisesti rikkaita ja vaikutusvaltaisia miehiä, ja raha tulee rahan luo - niinkuin aina ennenkin. Meille on kehittynyt kokonaan uudenlainen omistava luokka, joka operoi tänä päivänä kansainvälisesti, ja muistuttaa suuresti mafiosojen veljeskuntia. Enää ei tarvita vallankumouksia, koska kaikki näyttäisi pyörivän muutoinkin jotenkuten, ja sehän meille riittääkin.